Liila Jokelin

19.2.2020

Liila Jokelin on laulaja-lauluntekijä, joka rakastaa vahvaa tarinaa. Melankolista folkia, retrorockia ja takapotku-punkia musiikissaan yhdistelevä artisti julkaisi Risto Ylihärsilän tuottaman esikoisalbuminsa ”Kaamos on huono esileikki” marraskuussa 2019 Helmi Levyjen julkaisemana.

Debyyttialbumista sanottua:
SOUNDI: ”-..Viimeisimpänä esimerkkinä siitä laulaja- lauluntekijä Liila Jokelinin kompakti ja konstailematon debyytti, jolle ei sillekään helppoja vertailukohtia löydy.

Jokelinin ääni niin laulajana kuin kertojana on sekä dramaattinen että rosoinen, ja ehkä siinä voi kuulla teatterialan taustaa, kuitenkin suodatettuna Helmi-julkaisuille tyypillisen lo-fi -estetiikan läpi (tässä tapauksessa Risto Ylihärsilän tuotantopuolella avittamana). Lähinnä akustinen musiikki pysyy toteutukseltaan yksinkertaisena, mutta ideoiden köyhyyttä se ei tarkoita. Jännittäviä instrumenttiratkaisuja ajelehtii kuulokuvassa taustalla, samalla kun Jokelin itse milloin manaa maailman pahuutta, milloin tunnelmoi kohtalokkaasti himoa ja tuhoa kirvoittavasta lapintytöstä.

Singlenä julkaistu ja levyn päättävä Kuolleiden puolue saattaa olla vuoden paras biisi – nautinnolliset maailmanlopun orgiat, jotka tarjoillaan arvaamattoman artistitulokkaan kaikkein oivaltavimpien kielikuvien kera.”

VOIMA: ”Jokelin uskoo lauluissaan vahvaan tarinaan, haluaa rakastaa ja välittää raakaa riemua. Hänen kappaleet ovat tämän päivän laulelmaa punkilla otteella, jotain uutta ja ainutlaatuista, jotain tuttua ja perinteistä”, Helmi levyjen pomo-jefe Arwi Lind toteaa tiedotteessa.

Katso Liila Jokelinin tulevat keikat alta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus avaa tulevan levyn sisältöä – uusi sinkku kuunteluun tästä

14.2.2020

Suomenkielisen nyrkkihevin pioneereihin lukeutuva Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee kuudennen studioalbuminsa ”Mahdoton yhtälö” (Sakara Records) 20. maaliskuuta. Lähtölaskenta tulevaan albumiin käynnistyi tänään, kun yhtye julkaisi ensimmäisen singlen ”Kolme vuotta sitten”.

”’Kolme vuotta sitten’ on kuvitteellinen tarina nuorista rakastavaisista, jotka tahtovat edetä suhteessaan niin kuin rakastavaiset ovat aina tähän mennessä tehneet. Papin aamenen jälkeen alkaisi matka, joka sisältää myötä- ja vastamäkiä. Haaveissa talo, lapset ja koira. Ja tähän se tarinan kuvitteellisuus sitten loppuukin. Siirrymme nykyiseen reaalimaailmaan, missä mikään ei enää ole varmaa. Ei ole enää olemassa tulevaisuutta, minkä varaan uskaltaa rakentaa. Kaikki muuttui kolme vuotta sitten”, kappaleen tekstistä vastaava Timo Rautiainen kertoo.

”´Mahdoton yhtälö’ -levyllä tutkaillaan elämää edelleenkin sekä tämän päivän Suomesta käsin, että koko ihmiskunnan kannalta. Maailma ja varsinkin sen tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten muutamien vuosien aikana, eikä muutosta tähän kehitykseen ole näköpiirissä. Tulevaisuus on kyseenalaistettu ja siihen ei voi enää entiseen malliin luottaa. Ihmisen ahneus ja röyhkeys jatkaa omaa kulkuaan varoituksista huolimatta. Niitä ei uskota. Odotetaan jonkun muun tulevan ja pelastavan meidät. Pistetään päät pensaaseen. Ei myönnetä virheitä. Ei ajatella tekojemme seurauksia. Kuvitellaan elinolojen muutoksen huonompaan johtuvan jostakin muusta kuin ihmisen toiminnasta. Ei osata arvostaa ainutkertaista elämäämme ja unohdetaan, ettei siinä ole niin sanottua harjoituskierrosta”, Rautiainen toteaa.

Tuore sinkku ”Kolme vuotta sitten” kuunteluun TÄSTÄ.

Kevään levynjulkaisukiertue käynnistyy albumin julkaisupäivänä yhtyeen kotikaupungista Jyväskylästä.

20.03. Jyväskylä, LUTAKKO
21.03. Joensuu, KERUBI
27.03. Helsinki, THE CIRCUS
28.03. Hamina, WANHA TYÖSKI
02.04. Kuopio, HENRY´S PUB
03.04. Oulu, ZEMPPI AREENA KEMPELE
04.04. Nivala, TUISKULA
17.04. Tampere, OLYMPIA
18.04. Seinäjoki, RYTMIKORJAAMO
24.04. Kouvola, HOUSE OF ROCK
25.04. Punkaharju, LUOLA EVENTS KALLIOSALI
30.04. Laukaa, LAUKAANHOVI
01.05. Vantaa, TULISUUDELMA
02.05. Turku, APOLLO LIVE CLUB
29.05. Kemi, RAMONA
30.05. Iisalmi, GRACEVILLE

Ilmiliekki Quartet

10.2.2020

Vuonna 2002 perustettu Ilmiliekki Quartet on trumpetisti Verneri Pohjolan, pianisti Tuomo Prättälän, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Olavi Louhivuoren muodostama yhtye, joka ampaisi kansainväliseen maineeseen heti uransa alkumetreillä voittamalla Young Nordic Jazz Comets -kilpailun. Kyseessä on ennen kaikkea loistava yhtye – neljän omalla urallaan tähtiluokkaan nousseen tekijän jo nuoresta asti vaalima ydinkokoonpano. Ilmiliekin jäsenet ovat tuttuja nimiä kelle tahansa suomijazzia uudella vuosituhannella seuranneelle.

Kotimaisen jazzin rakastetuimpiin yhtyeisiin kuuluva Ilmiliekki Quartet julkaisee ensimmäisen uuden levynsä 13 vuoteen. Land Of Real Men vastaa koviin odotuksiin ja ylittää ne yhtyeen tarjoillessa väkevän kahdeksan kappaleen kattauksen, joka saa julkaisunsa upeana gatefold-tuplavinyylinä, CD:nä ja digitaalisesti. Land Of Real Men on tyylikirjoltaan laaja, mutta alati Ilmiliekiltä kuulostava. Bändi esittää melodista ja mukaansatempaavaa jazzmusiikkia, jossa riittää syvyyttä.

Katso Ilmiliekki Quartetin tulevat konsertit alta.

Lassi Valtonen

31.1.2020

Lassi Valtonen on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Artisti osallistui Idolsin 5. tuotantokaudelle vuonna 2011 ja selviytyi kisassa semifinaaleihin saakka. Lyhyessä ajassa Lassin persoonallinen tyyli ja sielukas lauluääni voitti Suomen kansan puolelleen. Valtonen julkaisi debyyttialbuminsa Kukin tyylillään lokakuussa 2011. Albumi nousi ilmestyttyään Suomen virallisen albumilistan kymmenennelle sijalle ja myi lopulta kultaa. Toinen albumi Kasvottomat päivät näki päivänvalon elokuussa 2016.

Nykyisin artisti toteuttaa unelmiaan musiikin parissa, tekemällä omaehtoista folk-musiikkia. Laulujen tekstit poukkoilevat elämän ihmettelystä parisuhdekiemuroihin. Hiomaton timantti on työstämässä parasta aikaa kolmatta levyään.

Lassi Valtonen esiintyy soolona, duona, triona ja bändin kanssa.

Katso Lassin tulevat keikat alta.

Hynysen maihinnousu – Maanalainen Armeija albumi ja keikat julkaistu

Kuva: Marek Sabogal

Maanalainen Armeija on Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuvan Jouni Hynysen pitkään haudutettu sooloprojekti. Hynysen sooloprojektilla kuullaan naisääntä, akustista kitaraa, viulua, haitaria, torvia, eikä juurikaan särökitaraa ja huutamista. Elämän laitapuolilta kumpuavat sanoitukset iskevät kuin uutiset selkokielellä.

Kokoonpanon ensimmäinen single ”Variksenpelätin” julkaistiin syyskuun lopussa 2019. Toinen sinkku ”Rakkaus elää” julkaistiin tammikuun alussa ja kolmas ”Miekkataksi” juuri albumin julkaisun aikaan tammikuun lopussa. Maanalaisen Armeijan debyyttialbumi on nimeltään ”I”.

”Minulle biisin kirjoittamisen aloitus on yleensä hankalaa. Paitsi nyt”, Hynynen kommentoi.

”Työpöydälläni lojui jo ”Nippusiteet”-niminen kappale, jonka olin tehnyt tilaustyönä, mutta en lopulta halunnut siitä luopua. Se ei ollut Kotiteollisuutta, vaan jotain aivan muuta. Mietin, että sille pitää tehdä jossain vaiheessa nippu kavereita, jotka olisivat saman henkisiä. Lokakuussa 2018 tajusin, että nyt voisi olla niiden teon aika.”

Fiilispohjalta syntyneitä kappaleita Hynynen demotti työhuoneellaan biisin per päivä, parhaana kaksi. Lokakuun 2018 lopussa kappaleita oli kertynyt tusinan verran, joista neljä Hynynen hylkäsi.

”Loppuvuodesta 2018 soitin fiilispohjalta materiaalin Sakara Recordsin Tuomo Saikkoselle. Hän innostui ja näytti vihreää valoa. Sovimme, että kirjoittaisin sanoitukset valmiiksi ja tekisin vielä muutaman kappaleen lisää. Samalla vahvistui jo aikaisemmin muhinut tunne, että mukaan täytyisi saada myös naisnäkökulma, ja ennen kaikkea, naisääni.”

Naislaulajan mietiskely jäi korvan taakse ja alkuvuosi meni kappaleita eteenpäin viedessä.

”Jälleen fiilispohjalta päätin, että E-Studiossa operoiva vanha Lappeenrannan tuttuni Jyri Riikonen voisi olla oikea henkilö äänittämään ja tuottamaan biisit. Soitin kappaleet hänelle ja mies innostui. Keväällä menin studioon, äänitimme kappaleiden kitarapohjat ja kutsuimme joukon muusikoita paikalle, jotka lisäilivät toiveittemme mukaan omiaan. Pian tajusimme, että meillä on kasassa kymmenen aika pirun vahvaa biisiä, joihin täytyisi nyt löytää naislaulaja mukaan.”

Termi fiilispohjalta vilisee projektin mukana edelleen. Tällä kertaa puhelinsoitossa Mira Luodille.

”Tiesin, että hänellä riittäisi pokkaa laulaa vähän rujompaakin tekstiä. Kyse ei ole mistään parisuhdelässytyksestä kuitenkaan. Kyse on elämästä ja kuolemasta, asioista, joiden kanssa ei pelleillä. Mira suostui, tuli studiolle ja pienen perehtymisen jälkeen veti osuutensa sisään. Tajusimme Riikosen kanssa, että fiilispohjalta tehty valinta osui taas napakymppiin.”

Hynysen sooloprojekti Maanalainen Armeija nähdään toukokuussa 2020 myös keikkalavoilla seuraavasti:

06.05. Lappeenranta, Nuijamies
07.05. Tuusula, Krapin Paja
08.05. Jyväskylä, Lutakko
09.05. Joensuu, Kerubi
12.05. Helsinki, Tavastia-klubi
13.05. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim
14.05. Oulu, Teatteri Rio
15.05. Turku, Apollo Live Club
16.05. Tampere, Olympia

Maanalainen Armeijan -yhtyeen livekokoonpanossa nähdään lavalla ainakin:
Jouni Hynynen, Mira Luoti, Santtu Hämäläinen, Janne Hynynen, Milka Ylänen ja Roope Laasonen.

Maanalainen Armeija

Maanalainen Armeija on Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuvan Jouni Hynysen pitkään haudutettu sooloprojekti. Hynysen sooloprojektilla kuullaan naisääntä, akustista kitaraa, viulua, haitaria, torvia, eikä juurikaan särökitaraa ja huutamista. Elämän laitapuolilta kumpuavat sanoitukset iskevät kuin uutiset selkokielellä.

Kokoonpanon ensimmäinen single ”Variksenpelätin” julkaistiin syyskuun lopussa 2019. Toinen sinkku ”Rakkaus elää” julkaistiin tammikuun alussa ja kolmas ”Miekkataksi” juuri albumin julkaisun aikaan tammikuun lopussa. Maanalaisen Armeijan debyyttialbumi on nimeltään ”I”.

”Minulle biisin kirjoittamisen aloitus on yleensä hankalaa. Paitsi nyt”, Hynynen kommentoi.

”Työpöydälläni lojui jo ”Nippusiteet”-niminen kappale, jonka olin tehnyt tilaustyönä, mutta en lopulta halunnut siitä luopua. Se ei ollut Kotiteollisuutta, vaan jotain aivan muuta. Mietin, että sille pitää tehdä jossain vaiheessa nippu kavereita, jotka olisivat saman henkisiä. Lokakuussa 2018 tajusin, että nyt voisi olla niiden teon aika.”

Fiilispohjalta syntyneitä kappaleita Hynynen demotti työhuoneellaan biisin per päivä, parhaana kaksi. Lokakuun 2018 lopussa kappaleita oli kertynyt tusinan verran, joista neljä Hynynen hylkäsi.

”Loppuvuodesta 2018 soitin fiilispohjalta materiaalin Sakara Recordsin Tuomo Saikkoselle. Hän innostui ja näytti vihreää valoa. Sovimme, että kirjoittaisin sanoitukset valmiiksi ja tekisin vielä muutaman kappaleen lisää. Samalla vahvistui jo aikaisemmin muhinut tunne, että mukaan täytyisi saada myös naisnäkökulma, ja ennen kaikkea, naisääni.”

Naislaulajan mietiskely jäi korvan taakse ja alkuvuosi meni kappaleita eteenpäin viedessä.

”Jälleen fiilispohjalta päätin, että E-Studiossa operoiva vanha Lappeenrannan tuttuni Jyri Riikonen voisi olla oikea henkilö äänittämään ja tuottamaan biisit. Soitin kappaleet hänelle ja mies innostui. Keväällä menin studioon, äänitimme kappaleiden kitarapohjat ja kutsuimme joukon muusikoita paikalle, jotka lisäilivät toiveittemme mukaan omiaan. Pian tajusimme, että meillä on kasassa kymmenen aika pirun vahvaa biisiä, joihin täytyisi nyt löytää naislaulaja mukaan.”

Termi fiilispohjalta vilisee projektin mukana edelleen. Tällä kertaa puhelinsoitossa Mira Luodille.

”Tiesin, että hänellä riittäisi pokkaa laulaa vähän rujompaakin tekstiä. Kyse ei ole mistään parisuhdelässytyksestä kuitenkaan. Kyse on elämästä ja kuolemasta, asioista, joiden kanssa ei pelleillä. Mira suostui, tuli studiolle ja pienen perehtymisen jälkeen veti osuutensa sisään. Tajusimme Riikosen kanssa, että fiilispohjalta tehty valinta osui taas napakymppiin.”

Hynysen sooloprojekti Maanalainen Armeija nähdään toukokuussa 2020 myös keikkalavoilla seuraavasti:

06.05. Lappeenranta, Nuijamies
07.05. Tuusula, Krapin Paja
08.05. Jyväskylä, Lutakko
09.05. Joensuu, Kerubi
12.05. Helsinki, Tavastia-klubi
13.05. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim
14.05. Oulu, Teatteri Rio
15.05. Turku, Apollo Live Club
16.05. Tampere, Olympia

Maanalainen Armeijan -yhtyeen livekokoonpanossa nähdään lavalla ainakin:
Jouni Hynynen, Mira Luoti, Santtu Hämäläinen, Janne Hynynen, Milka Ylänen ja Roope Laasonen.

Pääesiintyjät-yhtyeen paluualbumi ”Lättähatun paluu” julkaistaan 7.2.

24.1.2020

Vuonna 1993 maamme valloitti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja rockabillypopista tyyliään ammentava Pääesiintyjät-yhtye, jonka kappaleet ”Älä ota pitkätukkaa”, ”Sua aattelen” ja ”Iiris” soivat tiiviisti radioaalloilla.

Yhtye julkaisi yhden albumin nimeltä ”Pitkäsoitto” ja katosi kuvioista. Yhtyeestä muodostui kulttibändi, jota pyydettiin toistuvasti palaamaan keikoille.

Pääesiintyjät teki vihdoinkin toivotun paluun keväällä 2019 ja palasi samalla myöskin studioon äänittämään uutta materiaalia. Syksyn aika julkaistiin sinkut ”Sekaisin kuin käki”, ”Paras mies”, ”Aina kun sanon juu” ja ”Kaunis päivä”. Ja nyt, ennen helmikuun ”Lättähatun paluu” albumia, julkaistiin vielä viides sinkku ”Kulkurin keidas”.

Yhtyeen alkuperäisjäsenistä ovat mukana, myöskin Francine-yhtyeestä tuttu, Pete Salomaa (läskibasso) ja Mika Jokinen (kitara). Seurakseen he ovat saaneet Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen, joka omaa vahvan taustan eri roots-orkestereista.

– Halusin että Pääesiintyjien paluualbumille tulisi mausteeksi myös yksi täysin uusi, kaikin tavoin julkaisematon kappale. Kulkurin keidas aihio alkoi pyörimään jotakin Remu & All Stars -juttua kuunneltuani ja syntyi sitten lopulliseen muottiinsa nopeasti. Tekstissä on pyritty hakemaan pilke silmäkulmassa mielikuvia janoisen laitapuolen kulkijan iloisesta matkasta kohti baaria, Vesa Haaja kertoo singlestä.

Uuden ”Kulkurin keidas” sinkun kuunteluun TÄSTÄ.

Pääesiintyjät palaavat levyn julkaisun jälkeen myös keikkalavoille. Kevään keikat sijoittuvat 6.3.-18.4.2020. Muutamia päiviä on vielä kevään rundilla vapaana. Pääesiintyjät keikkailevat myös tulevana suvena.

Keikat myy Lena Haapala

Costellon kevätkiertue on varma kevään merkki

10.1.2020

Kuva: Lauri Salo

Costellon kevätkiertue on varma kevään merkki.

Costi pakkaa kitarat matkaan ja lähtee sooloilemaan ympäri Suomea kera muutaman soittajakaverin.
”On bändi pieni meillä tää, se sykkii elämää, mutta omat soinnut kyllä osataan” lauloi aikoinaan Sammy.

Kiertueella kitarat soi ja rummut antaa rytmin, jonka tahdissa murheet haihtuu ja maailmasta tulee ainakin hetkeksi parempi paikka.

Tule mukaan rytmiin!

”Rocknroll pidentää murrosikää”

Costellon kevätkiertue 2020:
Ke 29.4. Tampere, Tampere-talo
To 30.4. Ähtäri, Ähtäri-halli
Pe 1.5. Artjärvi, Ravintola Artjärvi
La 2.5. Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Cruselli
Su 3.5. Kuusankoski, Pato Klubi
To 7.5. Kalajoki, Virta Sali
Pe 8.5. Vantaa, Ravintola Jyvänen
La 9.5. Huittinen, Risto Ryti-Sali
To 14.5. Espoo, Sellosali
Pe 15.5. Lahti, Möysän Musaklubi
La 16.5. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
Ke 20.5. Kangasala, Kangasala-talo
To 21.5. Kuopio, Maxim
Pe 22.5. Porvoo, Taidetehdas
La 23.5. Jämsä, Akuliina
Ke 27.5. Helsinki, M/S Finlandia Eckerö
Pe 29.5. Pori, Ravintola Laguuni
La 30. 5. Jyväskylä, Hemingway´s

Jarkko Martikainen Ystävien taloissa -soolokiertueelle

20.12.2019

Kuva: Marek Sabogal

Jarkko Martikainen

Ystävien taloissa 2020

Vuoden 2019 Auki yksin -soolokiertueella laulujen valikko laventui, valaisun taide täsmentyi ja tarinat laulujen syntyjen syistä kasvattivat mittaansa. Yleensä tilaisuuksissa tuli tunne ”näihin korkeuksiinhan olisi aina pitänyt pystyä ulottumaan”. Tuntuu siis oikealta valinnalta pyrkiä vielä ylemmäs.

Ystävien taloissa -kiertue tulee sisältämään lisää toivelauluja, levyttämättömien kappaleiden ensiesityksiä, askeleen laajempaa sointisävyjen kirjoa päin ja jotain, mistä en kaikkea tiedä vielä itsekään.

Juuri tuo ennustamattomuuden elementti on soolokeikkojen erityispiirre, josta pidän aina vain voimakkaammin.

Siinä oleellisimmat, lopuista tehdään selvää kiertueen kohteissa.

Tervetuloa.

Jarkko Martikainen.

Ystävien taloissa -kiertue:
31.01. TAMPERE, G Livelab (ennakkoon loppuunmyyty)
01.02. HÄMEENKYRÖ, Frantsilan kehäkukka  (ennakkoon loppuunmyyty)
05.02. JYVÄSKYLÄ, Poppari
06.02. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
07.02. RIIHIMÄKI, Vihreä talo (ennakkoon loppuunmyyty)
12.02. KITEE, Kitee-sali
13.02. KUOPIO, Henry´s Pub
22.02. PORI, Kehräämö
26.02. HELSINKI, On the Rocks
27.02. YLIVIESKA, Savelan lauluklubi
28.02. PUDASJÄRVI, Tuba Iso-Syöte
29.02. OULU, Tuba
13.03. SAVONLINNA, Kulttuurikellari
14.03. FISKARS, Cafe Bar Pesula
15.03. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
20.03. HELSINKI, Korjaamo
21.03. RAUMA, Brummi
27.03. TURKU, Linnateatteri
17.04. RAAHE, Raahen teatteri

AT’s Roots & Ramblin’

28.11.2019

AT’s Roots & Ramblin’ on länsirannikolta ponnistava nuori energinen yhtye, joka yhdistää omalla tyylillään rock’n’rollin, bluesin, rootsin, jazzin & swingin. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa ”Notes From The Backwoods” toukokuussa 2019 ja bändi onkin noteerattu useamman median toimesta ympäri maailmaa ja Suomessa mm. Soundi on nostanut useita videoita ennakkonäyttöön ja alan isoin julkaisu Big Beat laittoi bändin aina kanteensa asti. Myös mm. Rockabilly Radio on soittanut Amerikassa yhtyeen musiikkia ahkerasti.

Laaja levynjulkaisukiertue ylettyi kotimaan lisäksi sekä Ruotsiin että Iso-Britannian legendaarisiin Rockabilly Raveihin. Kiertueen lomassa yhtye on valmistanut joulukuussa julkaistavan ensimmäinen joulusinglensä sekä syksyllä 2020 julkaistavaa kakkosalbumiaan, josta ensimmäiset singlet julkaistaan heti alkukeväästä.

Katso AT’s Roots & Ramblin’-keikat alla olevasta listasta.

Katri Ylander on radiosoittolistan ykkönen

20.11.2019


Kuva: Katri Tamminen

Katri Ylander himoitun radiosoittolistan ykköspaikalle!

Sielukkaasta äänestään tunnettu, koko kansan suosikki Katri Ylander on palannut! Toukokuussa 2019 Katri julkaisi ”Sano mulle jotain kaunista” -singlen, joka on nyt noussut radiosoittolistan kärkeen. Tulevana keväänä Katri suuntaa kiertueelle ympäri Suomea. Hittiputkessa kuullaan mm. ikisuosikit ”Mansikkamäki”, ”Aamuaurinkoon”, ”Välitunnilla”, ”Valehdellaan” ja totta kai tuore iso hitti ”Sano mulle jotain kaunista”.

Katri Ylanderin kevään 2020 keikkalista näyttää tältä:

17.01. Tuba, Oulu
18.01. Kulttuurisali, Toholampi
24.01. Yksityistilaisuus, Helsinki
25.01. Yökerho Hovi, Lammi
31.01. Cantina Zapata, Järvenpää
01.02. Las Palmas, Joensuu
07.02. Zone, Ruka
08.02. Tuba, Iso-Syöte
13.02. G Livelab, Tampere
14.02. Graceville, Iisalmi
15.02. Virta-sali, Kalajoki
21.02. London, Jyväskylä
22.02. Coto Bar & Grill, Mäntsälä
23.02. Pato-klubi, Kuusankoski
06.03. Kartanohotelli Saari, Reisjärvi
07.03. PeeVee Bar, Kajaani
21.03. Louhisali, Espoo
03.04. MyPub, Haapajärvi
04.04. Reippaankulma, Varpaisjärvi
09.04. Tuoppi Pub, Oulainen
10.04. Valtuustosali, Sodankylä
11.04. Poropuisto-sali, Salla
17.04. Pikku Hanhi, Lahti
18.04. Pub Pikkupässi, Karkkila
24.04. Ravintola Artjärvi, Orimattila
25.04. Toppila Klubi, Oulu
06.05. M/S Finlandia – Eckerö Line, Helsinki
08.05. Maxim, Kuopio
09.05. Ramona, Kemi
15.05. Bar Ihku, Helsinki
16.05. Bar Ihku, Tampere

Keikat myy:  Roope Rantala   roope.rantala@dexviihde.fi   –  puh. 044 253 0670

Dex Viihde ylpeänä esittää: Dave Lindholm Lights

18.11.2019

Kuva: Harri Hinkka

Dave Lindholm on kiistatta yksi tärkeimmistä suomalaisista musiikintekijöistä. Daven ura alkoi 1971 Ferris-yhtyeen levytyksestä ja jo seuraavana vuonna, 1972, julkaistiin ensimmäinen Dave Lindholmin sooloalbumi nimellä Iso ”Kynä” Lindholm. Lisänimi ”Isokynä” on seurannut Davea aina näihin päiviin saakka.

Lindholmin uusin bändikokoonpano kantaa nimeä Dave Lindholm Lights. Yhtye aloittaa keikkailun keväällä 2020. Bändin tarkoituksena on olla juureva ja persoonallinen blues-bändi, jonka monipuolinen ohjelmisto saa kuuntelevan yleisön myös joraamaan. Juurevan soundin kulmakiviä tulevana kesänä ovat Daven lisäksi useista eri kokoonpanoista tutuksi tulleet soittajat, kitaristi Tommi Laine (mm. Groovy Eyes), rumpali Juppo Paavola (mm. Pauli Hanhiniemen Perunateatteri) sekä basisti Mikko Löytty (mm. SF Blues). Muutamaa parin viikon taukoa lukuun ottamatta bändi tekee sekä konsertteja, festareita, että myös klubeja alkaen toukokuun 13. päivän Espoon Sellosalin konsertista aina syyskuun 2020 loppuun asti.

Keikat myy Pasi Kuusjärvi

Dave Lindholm Lights

12.11.2019

Dave Lindholm Lights aloittaa keikkailun vuonna 2020 keväällä. Bändin tarkoituksena on olla juureva ja persoonallinen blues-bändi, jonka monipuolinen ohjelmisto saa kuuntelevan yleisön myös joraamaan! Juurevan soundin kulmakiviä tulevana kesänä ovat Daven lisäksi useista eri kokoonpanoista tutuksi tulleet soittajat, kitaristi Tommi Laine, rumpali Juppo Paavola sekä jo SF-Bluesistakin tuttu basisti Mikko Löytty.
Muutamaa parin viikon taukoa lukuun ottamatta bändi tekee sekä konsertteja, festareita, että myös klubeja alkaen toukokuun 13 päivän Espoon Sellosalin konsertista aina syyskuun loppuun asti.

Clifters on jälleen IN – paluukeikka ennakkoon loppuunmyyty

6.11.2019

Kuva: Cliftersin arkisto

Clifters tekee toivotun paluun

Clifters on taas IN! Bändin tarina saa jatkoa kun yhtye palaa takaisin keikkalavoille. Cliftersin 60-luvun musiikista vaikutteita ottanut ja lainakappaleita Jaana Rinteen nerokkailla sanoituksilla keitoksen maustanut tuotanto on iso osa monien elämän ääniraitaa.

Cliftersin ensimmäinen albumi Kuningas julkaistiin vuonna 1987. Seuraavana vuonna ilmestynyt Kuningatar -albumi valittiin jo vuoden levyksi ja lopullinen läpimurto syntyi Sexi on in (1989) -levyn myötä. Levyn hittejä olivat mm. kappaleet ”Elekieltä”, ”Leikkikalu” ja ”Angelica”. Menestys jatkui vahvana vielä albumeilla Humala on jumala (1990), Sormus (1991), Pirun kaunis nainen (1992).

Musiikkia syntyi vielä myös 2000-luvulla, mutta aktiivisen keikkakauden jälkeen Cliftersin johtohahmot Jiri Nikkinen ja Ari ”Luri” Luokkala keskittyivät enemmän omiin soolo/bändi -uriinsa ja yhteinen bändi siirtyi ansaitulle tauolle.

Nyt tarina saa jatkoa kun Clifters palaa keikkalavoille vuoden 2020 aikana. Ensimmäiset keikat on jo julkaistu ja lisäyksiä on tulossa.

Clifters on kuitenkin mahdollista nähdä kerran vielä tämän vuoden puolella. Lauantaina 16.11. bändi esiintyy Helsingissä Suvilahti TBA:ssa. Ennakkoliput myy TIKETTI

Cliftersin ensimmäinen paluukeikka oli syyskuussa Tuusulan Krapin pajassa. Ilta oli ennakkoon loppuunmyyty. Cliftersiä on odotettu!

Cliftersin kokoonpano on:

Jiri Nikkinen
(kitara, laulu)
Ari ”Luri” Luokkala (basso)
Hansu Saarinen (saksofoni, kosketinsoittimet)
Jussi Nikula (rummut)

Keikat myy: Janne Hietanen

Jiri Nikkinen

5.11.2019

Jiri Nikkinen tunnetaan paitsi legendaarisesta Clifters -yhtyeestään kuin myös The Beatles Tribute -yhtyeestä. The Beatles ja 60-luvun musiikki ylipäätään onkin ollut Jirin tekemisille yhdistävä tekijä.  Keikkoja on tehty niin suomessa kuin maailmallakin. Soolona Jirin ohjelmisto koostuu tämän omasta soolotuotannosta, Cliftersistä ja huolella valituista lainapaloista.

Alkuvuodesta 2020 Jiri tekee lyhyen soolokiertueen, jonka jälkeen keikkailu jatkuu uudelleen aktivoituneen Cliftersin riveissä, ja The Beatles Tribute kokoonpanolla.

Katso Jiri Nikkisen soolokeikat alla olevasta listasta:

Vahtera

3.9.2019

“En oo enää parikymppinen, mut en oo myöskään viel nähny kaikkee. Oon kerenny kyllä kokemaan yhtä sun toista, ja kaikki luulee et mulla on tässä vaiheessa jo kaikki selvillä, mut ei mulla oikeesti oo.”

Vahtera, koko nimeltään Meri Vahtera, laulaa aikuisen ihmisen maailmasta. Siitä, kun on muitakin ilon- ja huolenaiheita kuin dokaaminen ja yhden illan jutut. Parisuhteiden raastavuudesta ja toisaalta ihanuudsta. Vahteran musiikissa kuuluu skandinaavinen viileys samalla kun se etenee suomalaisten modernien popikonien viitoittamalla tiellä. Kappaleissa kietoutuvat toisiinsa haikeus, lohdullisuus ja toiveikkuus.

Meri on keikkaillut pienimuotoisesti ja harrastanut musiikkia koko elämänsä sen ollen hänen intohimonsa. Meri on myös pelannut salibandya SM-tasollakin asti, mutta vasta jätettyään lajin loukkaantumisten takia, hän päätti ryhtyä toimeen musiikkiuransa edistämiseksi. Hän osallistui vuoden 2016 Voice of Finlandiin ja sijoittui kilpailussa lopulta kolmanneksi. Moni muistaakin kaudesta ainoastaan Merin; hattupäisen helsinkiläisen joka lauloi tekstit niin, että jokainen uskoi. Kisan kautta hän tapasi tuottaja Jonas Olssonin, jonka kanssa näkemykset musiikista ja artistiudesta kohtasivat. Meri ja Jonas alkoivat tekemään musiikkia yhdessä ja vuonna 2017 Vahtera solmi Levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.

Vahtera on julkaissut tähän mennessä viisi singleä, joista viimeisin ”Kingston Wallin paita” julkaistiin 14.8. Kaikki kappaleet ovat soineet hyvin radiossa. Debyyttialbumi valmistuu lähitulevaisuudessa.

Katso Vahteran keikat allaolevalta listalta.

Francine kiertueen kautta telakalle!

2.9.2019

Francine kiertueen kautta telakalle!

Pitkän linjan Rock’n’Roll-yhtye Francine hyppää taas loppuvuodesta keikkabussin kyytiin, joka kiidättää tämän väsymättömän rokkikoneen 12 paikkakunnalle. Luvassa on siis jälleen vaarallisia tilanteita, litratolkulla hikeä sekä tolkutonta Rock’n’Roll -jyystöä. Tällä kertaa sekaan voi lirahtaa myös muutama kyynel. Kyseessä saattaa nimittäin olla Francinen viimeinen kiertue. Ainakin bändi on ilmoittanut jäävänsä määrittelemättömän pitkälle keikkatauolle kiertueen jälkeen.

Tauko tulee tekemään melkoisen loven suomalaiseen Rock’n’Roll -kulttuuriin, sillä Francine on totuttu näkemään tiiviisti tien päällä jo vuodesta 1987 ja sen kappaleet kuten Goodbye forever, She Bop ja King for a day ovat tanssittaneet rokkikansaa jo vuosikymmenet, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Mistä on oikein kyse? Kuinka pitkä on määrittelemättömän pitkä?

– Nyt rokataan täysillä tämä rundi ja sen jälkeen tosiaankin jäämme pitkälle tauolle. Syyt taukoon löytyvät henkilökohtaiselta puolelta, joten ei niistä sen enempää. Onneksi on kyse ihan positiivisista asioista, joten sen puoleen ei mitään hätää. Se, onko Francine pois pelistä vuoden, viisi vai loppuelämän, ei voi vielä tietää. Tulevaisuus näyttää, kertoo bändin karismaattinen kitaristi-laulaja Antti Kukkola.

– Lähtökohtaisesti haluan ajatella, että kyse on pitkästä tauosta, ei lopettamisesta. Francine on nimittäin meille elämäntapa, jota ei lopeteta, siitä voi olla vain tauolla linjaa läskibassoa kurittava Pete Salomaa.

– On tässä se hyvä puoli, että pääsemme vielä moikkaamaan mahtavia fanejamme keikoille ennen pitkää breikkiä pohtii tanakasta rumpukompista huolehtiva Alec Hirst-Gee.

Bändin pojilla onkin yksi toive ylitse muiden
– Toivottavasti jengi tulee keikoille sankoin joukoin saattamaan Francine telakalle kanssamme. Nyt jos koskaan voi sanoa, että rokataan kuin viimeistä päivää eli tiristetään rokkikoneesta viimeisetkin mehut irti!

FRANCINE
SO LONG HONEY! -TOUR

04.10. KERAVA, Sherwood
05.10. KARSTULA, Wanhat vehkeet
18.10. HÄMEENLINNA, Amarillo
19.10. HELSINKI, Cafe Bar 52
02.11. JUANKOSKI, Ruukin Kievari
15.11. JYVÄSKYLÄ, Hemingway’s
16.11. UUSIKAUPUNKI, Bar M’Uki
22.11. OULU, Teatria
23.11. IISALMI, Graceville
05.12. KOUVOLA, House of Rock
06.12. TAMPERE, Jack The Rooster
07.12. LAHTI, Möysän Musaklubi

Matti Johannes Koivu palaa – Uusi levy on paljas ja painava

14.8.2019


(Kuva: Tero Ahonen)

Matti Johannes Koivu julkaisee uuden levynsä Luonnos 13. syyskuuta. Suomen arvostetuimpiin lukeutuva laulaja-lauluntekijä on hionut levyllä ilmaisunsa pelkistetyksi ja akustiseksi. Painavat sanat ja sävelet sekä Koivun intensiivinen tulkinta nousevat keskiöön kitaran varaan rakentuvassa, sieltä täältä jousilla ja koskettimilla silatussa äänimaisemassa. ”Laulaja sulkeutuu olohuoneeseensa ja alkaa soittaa yksin kitaraa. Hän on havahtunut kehityskertomukseen, jossa mikään ei enää kehity, paitsi epäjärjestys. Syntyy lauluja keskeneräisestä elämästä ja maailmasta”, Koivu kuvailee levyn lähtökohtaa.

Matti Johannes Koivun musiikki on velkaa historialle. Se ei kuitenkaan ole Koivulle tyhjää nostalgiaa, vaan yhtäältä konteksti hankalana ja monisyisenä näyttäytyvälle nykyhetkelle ja tulevaisuudelle, toisaalta hetkellinen pakopaikka siitä. Luonnos-albumin teemat, esimerkiksi sukupolvien ketjun muuttuvat odotukset ja pelot, sekä ajatukset vanhemmuudesta, vanhenemisesta ja rakkaudesta suodattuvat kolmekymppisten sukupolvikokemusten kautta. Mutta ovatko kokemuksemme eri aikoina sittenkään niin erilaisia? Rakkaustarina on yhtä ajankohtainen nyt kuin sata vuotta sitten.

“Jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudestaan, löytää uudenlaisia kysymyksiä ja uusia värejä lauluihinsa. Kaikki levyn äänet on kuultu jossakin aikaisemmin, mutta ehkä ne ovat nyt uudessa järjestyksessä. Ehkä joku tunnistaa sukupolvemme ikävän tältä levyltä. Maailma oli jo melkein valmis, mutta sitten tapahtui jotain. Nyt me syyttelemme toisiamme, tai aikaisempia sukupolvia. Löydämme eroavaisuuksia, vaikka pitäisi nähdä jotain yhdistävää. Tai kuulla vaikka näitä lauluja”, Matti Johannes Koivu pohtii.

Koivu on laajentanut viime vuosina muusikon toimenkuvaansa. Hän on tehnyt kolme historiaa ja sen ymmärtämistä käsittelevää radiodokumenttisarjaa Yleisradiolle. Näistä uusin esitettiin kuluneena kesänä. Musiikintekijänä Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin seitsemän soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.

Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio

Ennen albumia julkaistaan single Aurinko ja tuuli 23.8. Levyn myötä Koivu palaa pitkän tauon jälkeen myös keikkalavoille. Mies on koonnut Luonnos-levyn äänimaisemaa kunnioittavan kokoonpanon ja kiertää Suomea syksyllä viulisti Aili Järvelän ja kontrabasisti Topi Karvosen kanssa.
Kokoonpano kantaa nimeä Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio.

Garbo

Garbo on vuonna 1985 perustettu oululainen rockbändi.  Ura lähti liikkeelle vauhdikkaasti tammikuussa -86 julkaistulla ”Poika julman maan”-biisillä. Kakkossinkku ”Kuuma veri” oli sekin hitti.  ”Julma maa” -albumi julkaistiin ennen kesää ja siitä muodostui bändin kulmakivi.

80-luvun bändi keikkaili tanssipaikoissa hyvällä menestyksellä.  90-luvulla Garbo koki uuden tulemisen -93 julkaistulla ”Pysäkki”-biisillä.  Silloinen kanava Radio Mafia lähti soittamaan Garboa.  Kovassa soitossa olivat mm. ”Ikuisesti sun”, ”Viiniä ja ruusuja” ja ”Rihkamaa”.  -95 lokakuussa bändi menetti kitaristi-tuottaja Nixu Nikulan ja siirtyi hiljalleen telakalle.

Viime vuosina garbolaiset ovat jälleen lämmenneet yhteiselle agendalle: soittaa menevää Springsteen/Petty -tyylistä rockia vahvoin suomalaisin sävyin. Keikkasetti koostuu Garbon parhaista ja bändi on edelleen lähes alkuperäisessä miehityksessä.

Kokoonpano:
Esa Eloranta, laulu ja kitara
Benson Penttilä, rummut
Kari Södö, Basso ja laulu
Tapsa Louhimo, akustinen kitara ja laulu
Kari Kuivamäki, koskettimet
A-P Sipilä, kitara

Diskografia/studiolevyt:
Julma maa (1986)
Garbo (1987)
Pitkä tie (1989)
Risteys (1994)
Miehuuskoe (1995)
10 vuotta – Parhaat (1995)
Kruunaa ja klaavaa (2005)

Katso Garbon tulevat keikat alta.

Clifters

9.8.2019

Clifters on taas IN, ja sen tarina saa jatkoa kun yhtye palaa takaisin keikkalavoille! Cliftersin 60-luvun musiikista vaikutteita ottanut ja lainakappaleita Jaana Rinteen nerokkailla sanoituksilla keitokseen sisällyttänyt tuotanto on iso osa monien elämän ääniraitaa.

Cliftersin ensimmäinen albumi Kuningas julkaistiin vuonna 1987.  Seuraavana vuonna ilmestynyt Kuningatar albumi valittiinkin jo vuoden levyksi ja lopullinen läpimurto syntyi Sexi on in (1989) -levyn myötä. Levyn hittejä olivat mm. kappaleet ”Elekieltä”, ”Leikkikalu” ja ”Angelica”. Menestys jatkui ja lisää levyjä syntyi tiiviiseen tahtiin kunnes bändi koki tarpeelliseksi hiljentää vauhtia.

Musiikkia syntyi vielä 2000-luvulla, mutta aktiivisen kauden jälkeen Cliftersin johtohahmot Jiri Nikkinen ja Ari ”Luri” Luokkala keskittyivät lähinnä omiin soolo/bändi -uriinsa.

Nyt tarina saa jatkoa ja Clifters palaa keikkalavoille vuoden 2020 aikana. Ensimmäiset keikat on jo julkistettu ja lisäyksiä tulossa.

Clifters on mahdollista nähdä vielä kertaalleen tämän vuoden puolella lauantaina 16.11 Helsingissä SUVILAHTI TBA:ssa.

Katso Cliftersin keikat alla olevalta listalta:

Dexin uusin kiinnitys Oliver esittelyssä

26.5.2019


Suomenkielisen popin ja rockin välimaastossa seikkaileva keskisuomalainen Oliver-yhtye tekee musiikkia suoraan sydämestä, elävästä elämästä. Kitaravetoiset kertosäkeet ovat isoja ja tunnelmaa kasvatetaan pienestä suurempaan mahdollisimman paksulla siveltimellä. Nelihenkinen yhtye tunnetaan energisenä livebändinä jo lähes 500 keikan kokemuksella.

Vuonna 2003 perustettu Oliver-yhtye julkaisi kolme albumia vuosina 2009-2013, joiden jälkeen yhtye ilmoitti siirtyvänsä julkaisemaan yksittäisiä singlejä. Vuonna 2018 singlejä oli kertynyt niin paljon, että bändi päätti koota ne 15-vuotisen uransa kunniaksi kokoelmalevyksi.”Singlet 2014-2018″ -kokoelma-albumi näki päivänvalon syksyllä 2018. Bändin musiikki on soinut vuosien mittaan paljon radioaalloilla ja sen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Juoksen”, ”Valo loistaa” ja ”Kaduilla puhutaan”.

Oliver on:
Jari Väyliö – laulu, kitara
Peter Miinala – kitara
Lasse Hietala – basso
Tero Kaihola – rummut

Diskografia (albumit):
Kauempaa sen tajuaa (2009)
Kuolemankello (2011)
Varjoja iholla (2013)
Singlet 2014-2018 -kokoelma (2018)

Valloittava artisti Kanerva Dexin edustukseen

Kanerva on helsinkiläinen laulaja ja lauluntekijä, jonka debyyttialbumi ”Paritanssi” (Texicalli Records) julkaistiin maaliskuussa 2018.  Albumi keräsi kiittäviä arvioita mm. Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä, MeNaisissa ja Soundissa. Levyltä julkaistiin singlet: ”Totuus ja Tiede”, ”Joutomaat”, ”Kypsiä marjoja” ja ”Muiden onni”. Albumin kappaleista muodostuu vahva kokonaisuus. Tekstit tutkivat pitkän parisuhteen kaarta aina suhteen alusta kirpeään loppuun saakka.

Tällä hetkellä Kanerva viimeistelee uutta, syyskuussa 2019 julkaistavaa toista sooloalbumiaan.
Kun Kanervan debyyttialbumi kertoi arjesta ja parisuhteen kuolemasta, uuden levyn teemoja ovat aika ja elämännälkä. Levyn saundi on edellistä intensiivisempi ja tanssittavampi, ja se on askel kohti popimpaa äänimaailmaa. Biisit kertovat halusta elää enemmän ja muistoista joita kannamme mukana.

Kaiken keskiössä on Kanervan taitava kerronta ja persoonallinen tyyli lauluntekijänä ja laulajana. Muillekin artisteille tekstittävä Kanerva kirjoittaa tarinoita tunnistettavasti mutta omalla näkökulmalla ja tunteella.

Livenä sähkökitaransa ja kovatasoisen yhtyeensä kanssa esiintyvä Kanerva on valloittavan karismaattinen esiintyjä. Ensimmäinen uuden albumin sinkkulohkaisu ”Fitbit” soi runsaasti mm. Yle Radio Suomessa.

Oman musiikin ohella Kanerva on mm. toimittanut Radio Helsingissä lauluntekstiaiheista ohjelmaa Lauluraita, kirjoittanut lastenteatteria ja -musiikkia sekä kirjoittaa lauluntekstejä muille musiikintekijöille.

Oliver

28.4.2019

Suomenkielisen popin ja rockin välimaastossa seikkaileva keskisuomalainen Oliver-yhtye tekee musiikkia suoraan sydämestä, elävästä elämästä. Kitaravetoiset kertosäkeet ovat isoja ja tunnelmaa kasvatetaan pienestä suurempaan mahdollisimman paksulla siveltimellä. Nelihenkinen yhtye tunnetaan energisenä livebändinä jo lähes 500 keikan kokemuksella.

Vuonna 2003 perustettu Oliver-yhtye julkaisi kolme albumia vuosina 2009-2013, joiden jälkeen yhtye ilmoitti siirtyvänsä julkaisemaan yksittäisiä singlejä. Vuonna 2018 singlejä oli kertynyt niin paljon, että bändi päätti koota ne 15-vuotisen uransa kunniaksi kokoelmalevyksi.”Singlet 2014-2018″ -kokoelma-albumi näki päivänvalon syksyllä 2018. Bändin musiikki on soinut vuosien mittaan paljon radioaalloilla ja sen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Juoksen”, ”Valo loistaa” ja ”Kaduilla puhutaan”.

Oliver on:
Jari Väyliö – laulu, kitara
Peter Miinala – kitara
Lasse Hietala – basso
Tero Kaihola – rummut

Diskografia (albumit):
Kauempaa sen tajuaa (2009)
Kuolemankello (2011)
Varjoja iholla (2013)
Singlet 2014-2018 -kokoelma (2018)

Katso Oliverin tulevat keikat alla olevasta listasta.

Kanerva

25.4.2019

Kanerva on helsinkiläinen laulaja ja lauluntekijä, jonka debyyttialbumi ”Paritanssi” julkaistiin maaliskuussa 2018.  Albumi keräsi kiittäviä arvioita mm. Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä, MeNaisissa ja Soundissa. Levyltä julkaistiin singlet: ”Totuus ja Tiede”, ”Joutomaat”, ”Kypsiä marjoja” ja ”Muiden onni”. Albumin kappaleista muodostuu vahva kokonaisuus. Tekstit tutkivat pitkän parisuhteen kaarta aina suhteen alusta kirpeään loppuun saakka.

Kun Kanervan debyyttialbumi kertoi arjesta ja parisuhteen kuolemasta, niin lokakuussa 2019 julkaistun ”Kuinka aika pysäytetään” levyn teemoja ovat aika ja elämännälkä. Levyn saundi on edellistä intensiivisempi ja tanssittavampi, ja se on askel kohti popimpaa äänimaailmaa. Biisit kertovat halusta elää enemmän ja muistoista joita kannamme mukana.

Kaiken keskiössä on Kanervan taitava kerronta ja persoonallinen tyyli lauluntekijänä ja laulajana. Muillekin artisteille tekstittävä Kanerva kirjoittaa tarinoita tunnistettavasti mutta omalla näkökulmalla ja tunteella.

Livenä sähkökitaransa ja kovatasoisen yhtyeensä kanssa esiintyvä Kanerva on valloittavan karismaattinen esiintyjä. Tuoreimmat radiosinkkulohkaisut ”Fitbit” ja ”Aaverakkaudet” soivat runsaasti mm. Yle Radio Suomessa.

Oman musiikin ohella Kanerva on mm. toimittanut Radio Helsingissä lauluntekstiaiheista ohjelmaa Lauluraita, kirjoittanut lastenteatteria ja -musiikkia sekä kirjoittaa lauluntekstejä muille musiikintekijöille.

Kanervan levy-yhtiönä toimii helsinkiläinen Texicalli Records.

Katso tulevat Kanervan keikat alla olevasta listasta.

Costello Hautamäki kevätkiertueelle: Kitarallalla Tour 2019

28.2.2019

Kuten Costello sen itse parhaiten kiteyttää, ”Rock´n Roll pidentää murrosikää”.

Tämän kevään kiertueella on mukana myös kolme istumakonserttia.
Ennakkoliput seuraavasti:

pe 10.05. Kangasala, Kangasala-Talo klo 19.00
https://www.lippu.fi/costello-hautamaeki-lippuja-kangasala.html?affiliate=ADV&doc=artistPages/tickets&fun=artist&action=tickets&key=2304598$11248294

pe 17.05. Porvoo, Taidetehdas klo 19.00
https://www.lippu.fi/lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2362892&includeOnlybookable=false&xtmc=taidetehdas_costello_hautam%C3%A4ki&xtnp=1&xtcr=1

ke 22.05. Espoo, Sellosali klo 19.00
https://www.lippu.fi/lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2354787&includeOnlybookable=false&xtmc=sellosali_costello_hautam%C3%A4ki&xtnp=1&xtcr=1

TOMATO = Tom Pöysti & Mato Valtonen

24.2.2019

TOMATO = Tom Pöysti & Mato Valtonen

Suomen suosituimmat asenteen, rohkeuden ja positiivisuuden puolestapuhujat ovat yhdistäneet voimansa tavoitteenaan auttaa suomalaisia yrityksineen, työntekijöineen ja yhdistyksineen katsomaan horisonttiinsa. Nämä kaksi taiteilijaa, palkittua puhujaa ja vaikuttavaa esiintyjää – näyttelijä Tom Pöysti ja muusikko Mato Valtonen muodostavat yhdessä jopa tragikoomisen duon, jotka näkemyksiään törmäyttämällä ovat valmiita kaivamaan kuulijoidensa vahvuudet näkyville.

Tom ja Mato lähestyvät teemoja positiivisen kyseenalaistamisen sekä ikimuistoisten tarinoiden kautta. Tämän parin asiaa pursuava kerronta on mieleenpainuva elämys ja kokemus.

Tomaton tatami sparraa valmentautumiseen, syöttöön ja iskuun. Oletko menossa Olympialaisiin vai piirikunnallisiin katsomon puolelle? Osaatko nauraa itsellesi? …Ihan oikeasti? Esiintymisen lujat ammattilaiset mättävät oppejaan siihen kuinka haastaa itseään aina pidemmälle, ymmärtäen myös uteliaisuuden ja asenteen merkityksen.

Nämä kaksi palkittua puhujaa ovat kumpikin Suomen kaikkien aikojen kysytyimpien puhujien tilastossa kirkkaasti mitalisijoilla. Kun he yhdistävät voimansa niin jälki on mykistävää.

Tom Pöysti ja Mato Valtonen haastavat simppelin oivaltamisen kautta uudenlaisiin tavoitteisiin. Heillä on imiömäinen kyky puhaltaa kuulijoihinsa asennetta, me-henkeä ja tekemisen meininkiä. Tuhansien puhetilaisuuksien kautta kehittyneen pelisilmän ja tilanteiden lukutaidon kautta ovat tilaajat poikkeuksetta saaneet Tomatosta kruunun tapahtumiinsa. Nauruakaan ei pidä unohtaa, välillä liikutaan viiltävällä älyllä jopa stand-uppimaisissa tunnelmissa.  Paitsi kuulijoitaan, Tom ja Mato haastavat lavalla myös toisiaankin. Mestareiden vaiherikkaat elämät sekä monipuoliset kokemukset antavat vielä poikkeuksellisen kaikupohjan herätellä kuulijansa ajattelemaan ja asettelemaan tavoitteitaan rohkeammin. Tästä ketsuppipullosta purskahtaa naurua ja itkua pitkin salin seiniä, kun pojat päästetään tykittämään. Yhtään hodaria ei jätetä kylmäksi.

Transworld Identity – T-I.D.

Pitkänlinjan muusikoiden perustama Hardrock bändi joka soittaa Englanninkielistä omaa musiikkia. Bändin singlet ‘Invisible’ ja ‘I’m Such a Liar’ on jo kuultavissa kaikissa suoratoistopalveluissa, Spotify, Imusic, Amazon ym…

Orkesteri on jo kiertänyt Suomea ja tehnyt minirundin Brother Firetriben kanssa Englannissa. T-I.D.n kolmas single, Part Maroon, Part Indigo julkaistaan 20.09.2019

Transworld Identity – T-I.D. on
Mila Bosa
: Laulu
Lamppari Lamminsivu: Kitara
Klaus-Erik Wirzenius: Basso
Junnu Kinnunen: Koskettimet
Lacu Lahtinen: Rummut

Katso Transworld Identity – T-I.D.:n tulevat keikat alla olevalta listalta.

Kovassa nousussa oleva laulaja-lauluntekijä Laura Moisio Dexin edustukseen

22.2.2019

Kuva: Kukka-Maria Rosenlund

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Laura Moisio kulkee omaa tietään kotimaisen musiikin kentällä. Hänen folkia, bluesia ja vanhaa iskelmää sekoittavissa kappaleissaan omintakeiset sanoitukset yhdistyvät pettämättömään melodiatajuun.

Kolmen albuminsa myötä Moisio on noussut nuoren polven kotimaisten lauluntekijöiden eturiviin, mistä kertovat mm. vuoden 2016 ehdokkuudet Teosto-palkintoon sekä Kriitikoiden valinta-Emmaan. Moision kolmas albumi ”Laura Moisio” julkaistiin helmikuussa 2018 ja se on saanut upean vastaanoton kriitikoiden ja kuulijoiden keskuudessa.

Laura Moision taustalla soittaa tyylikäs, 1970-luvun folk rockista ja heleistä lauluharmonioista ammentava bändi. Bassossa on lukemattomista kokoonpanoista (mm. Black Motor ja Pauli Hanhiniemi) tuttu Ville Rauhala. Kitaristi Lauri Myllymäki on tuttu americana-yhtyeistään Ochre Roomista ja Bone Moonista. Rumpali Sebastian Krühn on kameleonttimainen nuori konkari, joka soittaa muun muassa jazz-yhtye Samannassa sekä Jo Buddyn kanssa.

Laura Moisiosta sanottua:

”Laura Moisio ei yritäkään halailla massoja – kauniissa yksinpohdiskelussa kaikuu juureva americana ja 1970-luku”
–  Mari Koppinen / Helsingin sanomat ****

 ”Jokaista hienoa sävelmän osaa vaalitaan tarkasti, ja pikantti puhenuotti välähtää vain sopivin väleihin, vailla minkäänlaista maneeria. Laulaja on äänikuvassa juuri sopivassa, avarassa paikassa kompaktin orkesterin edessä ja hän tuntuu esiintyvän privana jokaiselle kuuntelijalle.”
– Soundi *****

 ”Laura Moisio teki yhden alkuvuoden suurimmista kotimaisista levyistä”
– Keskisuomalainen *****

 Uusi bändi sai Laura Moision kukoistamaan. Bändin yleinen ote muistutti hyvällä tavalla 1960-1970 lukujen taitteen folk-rockista. Sointi hengitti mahtavasti, eikä kenelläkään ollut kiire minnekään. Se on merkki varmuudesta, ollaan jo kotona. Siinä henkisessä tilassa kelpaa seikkailla pelkoa tuntematta.”
– Aamulehti (keikka-arvio)

 Live-esitykset olivat levyjen jossain määrin siloteltuun tunnelmaan verrattuna hyvin väkeviä. Moisiolla on pyöreä, heleä ja selkeä ääni, jota hän hyödynsi rohkeasti. Hän ilmensi riipivästi lyriikoitaan, jotka kulkivat yksinäisyyden ja itsenäisyyden käsittelystä aina lapsuustraumoihin ja uskottomuuteen.
– Rondolehti (keikka-arvio)

 

 

Embraze

8.2.2019

Melodista metallia soittava Embraze perustettiin Kiimingissä vuonna 1994. Yhtye toimi ensimmäiset vuotensa Embrace –nimellä, mutta ennen Laeh-debyyttialbumin julkaisua nimi muutettiin muotoon Embraze.

Jo ennen ensimmäistä levyään yhtye kiersi ahkerasti maakuntia ja keräsi huomiota kivenkovana liveaktina mm. sijoittuessaan toiseksi Rock SM 1997-kilpailussa.

Yhtye julkaisi vuodesta 1998 alkaen viisi kokopitkää albumia. Viimeiseksi jäänyt, enteellisesti nimetty, The Last Embrace näki päivänvalon elokuussa 2006 ja levy antoikin yhtyeelle ensimmäisen näkyvän tilastomerkinnän kivutessaan Suomen virallisen listan sijalle 29. Embraze päätti uransa kotikaupungissaan ja nousi viimeistä kertaa yleisön eteen vappuna 2009.

Mutta nyt, vuonna 2019, on Embrazen paluun aika: ”Tiesimme kun tiemme erkanivat keväällä 2009, tai ainakin luulimme tietävämme, että tämä olisi tässä…Kuinka väärässä olimmekaan! Yhteys ei missään vaiheessa kadonnut väliltämme ja kun keväällä ´18 tapasimme JO toisen kerran koko porukalla sitten viimeisen keikan, oli selvää, että jokaisella oli jälleen halu soittaa bändinä, joka tunnetaan nimellä EMBRAZE”.

Embraze on:

Lauri Tuohimaa, kitara/laulu
Sami Siekkinen, kitara
Heidi Määttä, koskettimet
Olli-Pekka Karvonen, basso
Ilkka Leskelä, rummut

Embraze – discografia:

Albumit:

– LAEH (1998)
– Intense (1999)
– Endless Journey (2000)
– Katharsis (2002)
– The Last Embrace (2006)

Singlet:
– Mastervox Metalsingle (split) ( 1999)
– Sin, Love and the Devil (1999)
– Branded (2006)

Katso tulevat Embraze keikat alla olevalta listalta.

Pääesiintyjät-yhtye tekee paluun

11.1.2019


Kuva: Pääesiintyjät arkisto

Vuonna 1993 Suomea hämmästytti ja ihastutti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja jatsahtavasta rockabillypopista ideoita ammentava Pääesiintyjät -yhtye, jonka kappaleet ”Sua aattelen”, ”Iiris” ja ”Älä ota pitkätukkaa” soivat taajaan radioaalloilla. Orkesteri ehti vielä loppuvuodesta julkaisemaan kokopitkän albumin, joka oli kekseliäästi saanut nimen ”Pitkäsoitto”. Tämän jälkeen yhtye yllättäen häipyi maisemista yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Pääesiintyjien kappaleet jäivät kuitenkin elämään fanien keskuuteen ja 26 vuodessa yhtyeestä on muodostunut mystinen kulttibändi, jota toistuvasti on vuosien varrella pyydetty palaamaan keikkalavoille, mutta tähän asti turhaan.

Armon vuonna 2019 Pääesiintyjät tekee vihdoin odotetun paluun lavoille ja mikä parasta myös levylle, sillä helmikuun 8. päivä Bluelight Records julkaisee Pääesiintyjien uuden singlen 26 vuoden hiljaiselon jälkeen. Lisää uutta musiikkia on odotettavissa kevään mittaan.

Yhtyeen kokoonpano on kokenut pieniä viilauksia, sillä alkuperäisjäsenet Mika Jokinen (kitara) ja Pete Salomaa (läskibasso) ovat saaneet seurakseen Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen, joka omaa vahvan taustan monista eri roots-orkestereista.

Mistä ajatus paluuseen?
– Pääesiintyjät on kytenyt takaraivossa jo muutaman vuoden, mutta kiireet Francinen kanssa ovat aina siirtäneet toteutuksen tuonnemmaksi. Tänä vuonna kuitenkin tarpeeksi luppoaikaa yllättäen löytyi ja kun kokoonpanokin loksahti kertaheitolla paikoilleen, niin mikä ettei? Onhan tätä jo vuosikaudet pyydetty tuumii perustajajäsen ja basisti Pete Salomaa.
– Pääesiintyjät triona olisi ollut minulle liian suuri pala haukattavaksi etenkin, kun samaan aikaan on muitakin kokoonpanoja työstettävänä. Peten tarjoilemat selkeät suunnitelmat taustavoimineen ja Veskun saaminen eturintamaan ratkaisi homman lopullisesti. On hienoa saada vielä mahdollisuus työskennellä vanhojen kavereiden kanssa iloitsee kitaristi Mika Jokinen.

Miten Vesa Haaja päätyi Pääesiintyjien solistiksi?
– Kävin aika tarkalleen 25 vuotta sitten Lahdessa koelauluissa, kun Pääesiintyjien vokalisti Mika oli jättämässä tehtäväänsä. Orkesteri jatkoi kuitenkin tuolloin Francinena eteenpäin ja Pääesiintyjät kuivahti kasaan. Kun Pete nyt kutsui uuteen koelauluun, päättelin että pestiin voisi olla vielä mahdollisuuksia, ja niin sitten kävikin velmuilee Vesa Haaja.
– Tästä näemme, ettei koskaan kannata luovuttaa, vaikkei heti natsaisikaan nauravat Salomaa ja Jokinen vieressä. Jokisen kanssa useammassakin yhteisessä bändissä rutinoitunut rumpali Timo Järvinen on myös innoissaan pestistään
– Kun tällaiselta ryhmältä käy kutsu niin silloin on mentävä! Vaikka paljon on uutta, niin mukana on paljon myös vanhaa ja tuttua meininkiä Mikan ansiosta.

Uutta musiikkia?
Yksi tärkeä ehto paluulle oli se, että myös uutta musiikkia on synnyttävä.
– Olemme yhdessä valinneet bändin linjaan sopivia biisejä ja Haaviston Marko ja Vesku ovat tehneet ansiokasta työtä kääntämällä nuo kappaleet suomeksi. Meillä on kymmenisen uutta biisiä valmiina studiota ja keikkoja varten kertoo Salomaa.

Yhtyeen musiikillinen linja säilyy myös uusilla levytyksillä.
Pääesiintyjät on svengaavaa rock’n’rollia, billyä, rootsia ja ties mitä suomeksi – musaa jota harvemmin nykypäivänä kuulee. Hyvän tuulen musiikkia alleviivaa Haaja.
– Uudet biisit ovat äärimmäisen mielenkiintoinen leikkaus tämän porukan soittajien aikaansaannoksiin vuosien varrelta, mutta sovitukset ja lähestymistapa tulevat perintönä varhaiselta Pääesiintyjät-ajalta linjaa Jokinen.

Koska Pääesiintyjät nähdään keikoilla?
Kiertueelle Pääesiintyjät lähtee toukokuussa. Keikkamyynti on vasta alussa, mutta kysyntä on ollut jo vilkasta, sillä huhut paluusta ovat ehtineet kiiriä ympäri Suomenmaan.

Mitä voimme odottaa keikoilta?
– Keikkasetti rakentuu varmastikin niin, että puolet on vanhoja Pitkäsoitto-albumin biisejä ja toinen puolisko sitten näitä uusia kappaleita tuumii läskibassoa kurittava Salomaa.
– Odotan innolla ihmisten reaktioita keikoilla. Moni ei varmaan Pääesiintyjiä enää muista tai ole koskaan tuntenutkaan, mutta jatketaan siitä, mihin jäätiin 25 vuotta sitten, miettii Jokinen.

Samoilla linjoilla on myös kannuttaja Järvinen
– Kyseessä on sen verran erilainen kokoonpano aiempiin verrattuna että varmasti on tiedossa liuta itselle uusia keikkamestoja. Suomenkielisissä biiseissä on myös aina ihan oma fiiliksensä, ja viesti tavoittaa härmäläisen kuulijakunnan vieraskielistä paremmin. Uskon vahvasti, että saadaan hyvää pöhinää aikaan!
– Itse odotan tulevia keikkoja jännityksellä, pääsenhän tulkitsemaan vanhoja Pääesiintyjät-klassikoita – kitaristina nyt toimivan Mikan tiukan vartioinnin alla toki – sekä esittämään upouusia tulevia Pääesiintyjätklassikoita, joiden juuret johtavat samalle sylttytehtaalle kuin vanhojenkin. Eli mm. vanhaa Francinea – sekä nyt myös Whistle Baitia – suomeksi paaluttaa Pääesiintyjien mainio laulusolisti Vesa Haaja lopuksi.

Pääesiintyjät:
Vesa Haaja – laulu, akustinen kitara
Mika Jokinen – sähkökitara, taustalaulu
Pete Salomaa – läskibasso, taustalaulu
Timo Järvinen – rummut

KEIKAT MYYNNISSÄ NYT:
Lena Haapala  puh. 0400 265 327

Sweet Jeena and her Sweethearts

19.12.2018

Sweet Jeena and her Sweetheartsin soinnin ytimessä loistavat amerikkalaisen populaarimusiikin varhaiset helmet ja jalokivet. Rockabillyn rajuus kohtaa leikittelevän jazzin ja syvän bluesin. Näistä inspiroituneena orkesteri ilmaisee alitajuntansa universumista kumpuavia tunnelmia myös oivaltavalla omalla materiaalillaan. Jeena johtaa hurjapääjoukkiotaan Hollywoodin lumoa säteillen, äänessään sekä aitoa 50-lukua että uuden ajan tuoreutta. Tiukan soitannan ja Jeenan vokaalimaalausten lisäksi orkesterin tavaramerkiksi on muodostunut myös Sweethearts-suolakurkkujen sukellus doo-wopin maailmaan upealla stemmalaulannalla. Bändin lavashow’ssa kohtaavat suloinen hulluus ja riemukas teatraalisuus. Tuloksena on uniikki elämys, jota on vaudebillyksikin luonnehdittu.

Jeena Rancken: laulu
Risto Klemola: kitara & taustalaulut
Janne Kotila: basso & taustalaulut
J. Salonen: rummut & taustalaulut

Sweet Jeena and her Sweethearts tunnetaan monipuolisesta ohjelmistostaan, energisestä heittäytymisestä lavalla ja epäsovinnaisista käänteistään. Bändin matkan varrelle mahtuu mielenkiintoisia tilaisuuksia laidasta laitaan. Rockabillyn värikkään kentän lisäksi orkesteri on riemastuttanut yleisöä siekailematta poikkeuksellisen laajalla skaalalla, Harley Davidson -bakkanaaleista intialaisen Äiti Amman vierailuun; jazz- ja bluestapahtumissa, kasinoilla, erilaisissa yksityisjuhlissa sekä rockfestivaaleilla Suomessa ja Ruotsissa.

Orkesteri keikkailee myös suomenkielisellä alter egolla Jeena ja Vauhtikallot. Ja ryhtyy keikoilla toivottaessa myös ennakkoluulottomasti yhdistelemään materiaalejaan.

Jeena ja Vauhtikallot

”Antakaa vauhdin hurman nousta kalloonne ja liikuttaa luitanne!”
Teidän tyylinne ja tunteenne hyväksi, Jeena ja Vauhtikallot tarjoilee teille suomalaista rokkenrollia ja vauhdikasta svengi-iskelmää 50-lukulaisittain. Repertuaarimme sisältää lisäksi humoristisia numeroita, eksoottista sykettä ja unhoon painuneita helmiä.

Jeena ja Vauhtikallot julkaisi debyyttialbuminsa elokuussa 2019.

Katso Sweet Jeena and her Sweetheartsin keikat allaolevalta listalta.

Jarkko Martikainen lähtee Auki yksin 2019 -soolokiertueelle tammikuussa

12.11.2018

Kuva: Olli Häkkinen

Jarkko MartikainenAuki yksin 2019 -soolokiertue nähdään seuraavasti (lisäyksiä tulossa):

10.01. HELSINKI, On the Rocks
11.01. TAMPERE, Vastavirta-klubi
12.01. JYVÄSKYLÄ, Poppari
13.01. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
18.01. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
19.01. ESPOO, Louhisali
01.02. TURKU, Dynamo
02.02. PORI, Rakastajat-teatteri
09.02. HÄMEENLINNA, Suisto-klubi
15.02. PIEKSÄMÄKI, Hilpeä Hospodar
19.02. HAAPAJÄRVI, Kulttuuritalo
20.02. OULU, Tuba
21.02. ÄKÄSLOMPOLO, Selvä pyy
22.02. KITTILÄ, Cafe & Bar Kota
23.02. ROVANIEMI, Comico
30.03. HELSINKI, Vuotalo
13.04. TAMPERE, TTT-Klubi
27.04. TERVAKOSKI, Kulttuuriravintola PSL

Elo-syyskuun vaihteessa viimeisimmän albumin ”Aina auki” (Sakara Records) julkaissut Jarkko Martikainen keikkaili Luotetut miehet -bändinsä kanssa syys-lokakuun. Kiertue päättyi viikkoja ennakkoon loppuunmyytyyn G Livelabiin Helsinkiin. Tammikuussa Jarkko Martikainen lähtee soolokiertueelle, jolla kuullaan kappaleita Martikaisen koko uran varrelta.

”Käynnistin monenlaisten kappaleiden koettelun omin päin jo joskus viime kuun lopussa. Uskon saavani Aina auki olemisen laulut uusiin asuihinsa, aivan kuin ikääntyneemmät sävelmät.” kertoo Jarkko Martikainen ja jatkaa,

”Yksinolo lavalla ei kiusaa, mutta vaatii verrattain paljon, ja tahdon olla valmiudessa vuoden vaihtuessa uudeksi. Enkä lopulta edes usko olevani sananmukaisesti yksin, vaikka nämä keikat yksin teen. Hyvät yleisöt luovat yhteisöllisyyden tuntuja, ja saavat yksittäisen matkalaisen tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Jos teillä on luontevasti aikaa jollekin oheisen listan keikalle, saapukaa ihmeessä paikalle tehdäksenne iltani paremmaksi. Parhaassa tapauksessa myös omanne.”

 

SAVE tuo valon pimeään syksyyn


SAVE julkaisi tänään odotetun ”Soihduksi pimeään” pitkäsoittonsa. Uudella albumilla bändi on rohkeasti uudistanut soundiaan tehden levystä mielenkiintoisen ja monipuolisen kokonaisuuden. Tämän hetken kuumimpiin gospel -yhtyeisiin kuuluva SAVE soittaa suomenkielistä poppia valoisalla asenteella, unohtamatta bändille ominaista pilkettä silmäkulmassa.

”Soihduksi pimeään” -albumilla kuvastuu nykymaailman hektinen ilmapiiri. Maailma kuljettaa itseään sata lasissa ylös ja alas koko ajan, joka päivä. Saman fiilis haluttiin tuoda tälle levylle”, laulaja Niko Marjakangas avaa levyn ideologiaa.

Levylle taltioituneeseen 13 biisiin on Marjakankaan mukaan jätetty tarkoituksella teräviä kulmia, tiukkoja mutkia ja välillä paahdetaan täysin kaasu pohjassa. Samalla kättä paiskaavat niin pop, kansanmusiikki, hip hop kuin silkka bilehäröilykin.

”Me ei haluttu tehdä levyä, joka olisi ennalta-arvattava tai valmiiksi tasoitettu kokonaisuus. Lyriikka kuvastaa loistavasti albumin temperamentista intensiteettiä, ja teksteihin on syljetty ulos henkilökohtaisia ajatuksia nykyään jatkuvasti polarisoituvasta maailmasta”, Niko jatkaa.

”Fiilis on just nyt mieletön! Levyn valmistelu aloitettiin puolitoista vuotta sitten ja tässä on työn tulos. Alusta asti oli tietoinen valinta, että haluamme säveltää ja tuottaa albumin itse. Päätös jälkeenpäin ajateltuna oli aivan oikea, nyt valmista materiaalia kuunnellessa voi todeta, että olemme saavuttaneet sen uuden soundin, jota lähdimme tavoittelemaan”, Marjakangas toteaa tyytyväisenä.

Albumilta on julkaistu jo Revontulia (feat. Julia) video.

Ina Forsman

8.11.2018

Ina Forsman kohahdutti valmiudellaan jazzin ja soulin perinteikkäällä kentällä tullessaan suuremman yleisön tietoisuuteen 2013 julkaistessa yhdessä suomalaisen jazz- ja blueslegendan Helge Tallqvistin kanssa albumin ”Ina Forsman with Helge Tallqvist band”. Oman debyyttisooloalbumin 1990-luvulla syntynyt Ina Forsman julkaisi 2016.
Levy-yhtiö Ruf Records järjesti samana vuonna Euroopan kiertueen nimeltään Blues Caravan Tour, jolla Forsmanin mukana esiintyivät muun muassa Tasha Taylor (USA) ja Layla Zoe (CAN). Blues Caravan Tour sai jatkoa keväällä 2019. Ina osallistui Euroopan-kiertueelle yhdessä serbialaisen Katarina Pejakin (SRB) ja yhdysvaltalaisen Ally Venablen (USA) kanssa. Ina Forsman on tehnyt myös Yhdysvaltain kiertueen. Vuonna 2015 Forsman palkittiin ”Vuoden tulokas” kategoriassa Finnish Blues Awards -palkintogaalassa.

Debyyttialbumi ”Ina Forsman” (20016) arvioitiin esimerkiksi Soundi-lehdessä näin:
https://www.soundi.fi/levyarviot/ina-forsman-ina-forsman/

Tammikuussa 2019 julkaistiin Inan toinen sooloalbumi ”Been Meaning To Tell You”. Inan ja bändinsä levynjulkaisukeikalta Helsingin G Livelabista uutisoitiin mm. näin (Helsingin Sanomat):
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005963602.html

Levy-yhtiö saksalainen Ruf Records.

 

Diskografia:
Ina Forsman with Helge Tallqvist Band (2013)
Ina Forsman (2016)
Been Meaning To Tell You (2019)

Katso Ina Forsmanin tulevat keikat alla olevasta listasta.

Jesse Kaikuranta

1.11.2018

The Voice Of Finland 2012 -kisassa kärkeen sijoittunut Jesse Kaikuranta on upea tulkitsija. Esiintymiset 2000–luvulta lähtien niin musiikki- kuin teatterilavoillakin ovat tehneet Jessestä uskottavan ja aidosti koskettavan artistin. Jessen levollinen ääni on valloittanut suomalaisten sydämet. Debyyttialbumi ”Vie mut kotiin” julkaistiin marraskuussa 2012 ja on myynyt yli tuplaplatinaa. Levyn myötä Jesse sai 5 Emma-ehdokkuutta, mm. Vuoden tulokas-ehdokkuus. Levyn sinkuista ”Vie mut kotiin”, ”Järjetön rakkaus” ja ”Näytän sulle rannan” olivat kaikki valtaisia hittejä. Toinen albumi ”Vaikka minä muutuin” julkaistiin 2013, sinkkulohkaisu ”Vielä täällä” keikkui useita viikkoja radiolistojen kärjessä. Kolmas albumi ”Jesse Kaikuranta” julkaistiin 2017.

Jesse Kaikurannan tulevat keikat näet alla olevasta keikkalistauksesta.

Mokoma juhlii 15 vuotiasta läpimurtoalbumiaan erikoiskeikalla

8.10.2018


Mokoman albumi Kurimus täyttää 15 vuotta! Juhlakeikka The Circuksessa perjantaina 07.12.

Metalliyhtye Mokoma juhlistaa 15-vuotiaan läpimurtolevynsä Kurimuksen synttäreitä Helsingin The Circuksessa 7. joulukuuta. Bändi lanseerasi vuonna 2003 ilmestyneellä kolmannella albumillaan suomenkielisen thrash metallin ja otti pysyvän paikkansa hevikansan sydämissä. Jo ensimmäinen singlejulkaisu Takatalvi nousi unohtumattomaksi kulttihitiksi. Punainen kukko, Kasvot kohti itää sekä Silmäterä nousivat myöhemmin ikivihreiden Mokoma-sävelmien joukkoon.

”Olimme tehneet kaksi floppilevyä isolle levy-yhtiölle. Potkujen jälkeen ilmaiseksi jakelemamme mp3-single Takatalvi nousi aikansa viraalihitiksi. Levy-yhtiö oli vimmaisesti mutta tuloksetta hakenut radiosoittoa ekoilla levyillä, mutta vasta Kurimuksen balladi Silmäterä päätyi soitttoon ilman, että olimme sellaista osanneet enää edes ajatella. Yleisö löysi yhtäkkiä keikolle ja Kurimuksen julkaisua varten perustamamme Sakara Records alkoi elää omaa elämäänsä.

On selvää, että ilman Kurimuksen musiikillisia oivalluksia ja menestystä emme olisi tässä. Niinpä päätimme juhlia läpimurtolevyämme vuoden päätteeksi yksillä isoilla bileillä ja pitkällä setillä!”, kommentoi Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

Mokoma esittää Kurimus-albumin The Circuksessa kokonaisuudessaan. Tavanomaista pidemmällä keikalla kuullaan lisäksi iso liuta Mokoman uudempia keikkahittejä. Liput keikalle tulevat myyntiin tiistaina 9.10. klo 09 osoitteessa www.ticketmaster.fi

Joulukuinen Helsingin keikka päättää Mokoman vuoden, johon on kuulunut listaykköseksi nousseen Hengen pitimet -albumin julkaisu ja menestyksekäs julkaisukiertue. Mm. viime viikonlopun Helsingin Tavastian liput myytiin loppuun jo viikkoja ennen keikkaa. Joulukuulle saakka kestävä Metalliveljet 2018 -kiertue jatkuu torstaina Kuopiosta. The Circuksen jälkeen Mokoma vetäytyy keikkatauolle kesään asti.

Metalliveljet 2018 -kiertue:

11.10. Henrys Pub, Kuopio
12.10. Kerubi, Joensuu
13.10. Wilhelm Public House, Mikkeli
19.10. Lutakko, Jyväskylä
20.10. Mari`s Coffee,  Anjala
02.11. Tuiskula, Nivala
03.11. Hevimesta, Oulu
09.11. Finlandia-Klubi, Lahti
10.11. Osmos Cosmos Bar, Imatra
16.11. Ws Arena, Vaasa
17.11. Wanha Mestari, Kauhajoki
30.11. Bomban Talo, Nurmes
01.12. Ravintola Karhu, Kitee
05.12. Apollo Live Club, Turku
07.12. KURIMUS 15 vuotta -juhlakeikka, The Circus, Helsinki

Kurimus XV -juhlakeikka 07.12.2018
The Circus, Helsinki
Liput: ennakkoon 20€ + palvelumaksu, ovelta 25€
Liput tulevat myyntiin tiistaina 9.10. osoitteessa ticketmaster.fi

Haastattelut: Katja Vauhkonen

 

Eetu Viinikka & Varttuneet

1.3.2018

Eetu Viinikka & Varttuneet on vuonna 2016 perustettu trio, Pohjois-Pohjanmaalta Raahesta.
Suomeksi tulkitseva yhtye luo tunnelman arkisen kauniilla ja kontrastisilla sanoituksilla, kuin myös menevällä mutta dynaamisella soitannalla.

Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa ”Ihmisiä ja tilanteita” Tuupa Recordsin kautta lokakuussa 2019 ja juhli levynjulkkareitaan loppuunmyydyssä Raahen teatterissa. Eetu Viinikka & Varttuneet kuvailee esikoisalbumiaan värikkääksi, mikä näkyy myös singleissä. Albumilta on julkaistu kaksi singleä Tahdot olla hiljaa ja Mitä avaruus maksaa musiikkivideoiden kera.

 

Eetu Viinikka – laulu & kitara

Heikki Ylikulju – kitara

Tatu Karvonen – koskettimet, viulu & taustalaulu

Katso Eetu Viinikka & Varttuneet -kokoonpanon tulevat keikat alla olevalta listaukselta.

Mokoma valmistelee uutta albumia, julkaisu 2018

26.5.2017

METALLIYHTYE MOKOMA VALMISTELEE UUTTA ALBUMIAAN; 
SYKSYLLÄ STUDIOON, PITKÄSOITTO ULOS 2018

Kesä vietetään Varo näitä vaaranpaikkoja 2017-kiertueella 

 

Suomimetallin kärkinimi Mokoma valmistelee parhaillaan uutta albumiaan. Yhtye vetäytyy studioon syksyllä ja uutta musiikkia on luvassa albumin verran vuoden 2018 alkupuoliskolla. Vielä nimeämätön albumi on järjestykseen Mokoman kahdestoista pitkäsoitto.

Kahdestoista albumi. Onhan se jo jotain. En tiedä mitä siitä vielä sanoisin, mutta se on varmaa, ettei se tule käsittelemään masennusta”, Marko Annala veistelee.

Mokoma nähdään kesällä Varo näitä vaaranpaikkoja 2017-kiertueella. Kiertueen keikoista noin puolet on akustisia ja puolet ”täydellä rähinällä”. Keikat starttaa IIsveden Iisrokista lauantaina 27.5. Mokoma tanssittaa juhannuskansaa Nummirockissa armottomalla Pikametalli-setillään, mutta rauhoittuu myös akustisen ilmaisun äärelle Pyhätunturin luonnonkauniissa Aittakurussa. Yhtye nähdään kesällä myös mm. Tuskassa, Tammerfesteillä sekä Oulun Qstockissa.

Varo näitä vaaranpaikkoja 2017 -kiertue:

la 27.05. Iisvesi, Iisrokki (akustisena)
la 24.06. Kauhajoki, Nummirock (sähkö)
la 01.07. Helsinki, Tuska Open Air Metal Festival (sähkö)
pe 14.07. Koria, Pioneerifestivaali (sähkö)
pe 21.07. Tampere, Tammerfest / Pakkahuone (sähkö)
la 22.07. Laukaa, John Smith Festival (sähkö)
pe 28.07. Oulu, Qstock (akustisena)
pe 04.08. Pelkosenniemi, Pyhä Unplugged (akustisena)
la 05.08. Mikkeli, Jurassic Rock (sähkö)
pe 11.08. Lieto, Smugglerrok (sähkö)
la 19.08. Kiiminki, Koiteli Elää! (akustisena)

Mokoman keikat myy Hannu Korhonen

Kaskislainen Sara-yhtye julkaisee kaksi uutta biisiä ja lähtee kiertueelle

24.3.2017


Soundiaan viime vuosina rohkeasti uudistanut ja muokannut kaskislainen Sara-yhtye julkaisee Tulva / Kaikki on yhtä -tuplasinglen tänään perjantaina. Singlen A-raita Tulva syntyi hieman erikoisella tavalla. ”Biisi sai alkunsa kun soitimme keikan Helsingissä Olohuoneklubilla. Keikkaa varten sovitimme SOLUS-albumin biisejä uudestaan ja Ainoat hereillä -kappaleesta tehty versio tuntui niin hyvältä ettei sitä haluttu unohtaa. Siitä syntyi sitten kokonaan uusi kappale – Tulva.”, kertoo yhtyeen biisintekijä Joa Korhonen. Tulva-kappaleessa isossa roolissa ovat mukana Krzysztof Dobosiewicz ja Antti Pitkäjärvi. Krzysztofin kauniit jouset ja Antin tyylikäs piano nostavat teoksen ansaitsemalleen tasolle.

Sara lähtee huhtikuussa kiertueelle, joka kattaa myös bändin kotikaupungin Kaskisen. ”Kaskinen on edelleen meidän henkinen kotimme. Ollaan jo vuosia bändin kesken puhuttu siitä, että olisi tosi hauskaa soittaa kotipaikkakunnalla pitkästä aikaa ja nyt siihen koitti hyvä tilaisuus. Toivottavasti saadaan kaikki vanhat ja uudet kamut liikkeelle!”, toteaa Korhonen.

Uudet Tulva / Kaikki on yhtä -biisit voi kuunnella täältä.

Kaskisten lisäksi ”Hyvä Sää”-kiertue pysähtyy myös Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä sekä bändin nykyisillä kotinurkilla, eli Seinäjoella ja Vaasassa.

Hyvä Sää -kiertue:

1.4. On The Rocks, Helsinki
8.4. Olympia, Tampere w/ Maj Karma
14.4. Albatrossi, Kaskinen
15.4. Lutakko, Jyväskylä w/ Maj Karma
16.4. Bar 15, Seinäjoki
21.4. WS Arena, Vaasa w/ Disco Ensemble

Sara:
Joa Korhonen
Kristian Udd
Andreas Bäcklund
Marko Kivelä

Sara-yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen.

Matti Johannes Koivu

28.10.2015

Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. Hänet tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Koivu on julkaissut kahdeksan soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.

Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti: ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Matti Johannes Koivu on laajentanut viime vuosina muusikon toimenkuvaansa. Hän on tehnyt kolme historiaa ja sen ymmärtämistä käsittelevää radiodokumenttisarjaa Yleisradiolle. Näistä uusin esitettiin kesällä 2019. Musiikintekijänä Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin kahdeksan soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.

 

Matti Johannes Koivun sooloalbumit: 

Puuhastellen (2006)
Kovat piipussa (2007)
Irwin Goodmanin lauluja (2008)
Toisen maailman nimi (2011)
Matti Johannes Koivu (2013)
Kauneimmat meistä (2015)
Lähtölauluja (2017)
Luonnos (2019)

Katso Matti Johannes Koivun tulevat esiintymiset allaolevalta keikkalistaukselta!

Eleanoora Rosenholm

27.11.2013

Eleanoora Rosenholm on porilaisten Noora Tommilan, Pasi Salmen ja Mika Rätön ideoima projekti, jonka myötä syntyi nerokas dekkarilyriikoilla varustettu popalbumi Vainajan muotokuva vuonna 2007. Kun tuli aika saada show tien päälle, orkesterista muodostui lopulta 7-henkinen. Mika Rättö ei kuulu itse livebändiin, vaan toimii ikään kuin sen suojelijana. Yhdessä Nooran kiehtova ääni ja loistava taustayhtye luovat diskon, jonka tahtiin kuka tahansa kotiäiti-sarjamurhaaja tanssisi mielellään.

Eleanoora Rosenholmin albumit:
Vainajan muotokuva (Fonal, 2007)
Älä kysy kuolleilta, he sanoivat (Fonal, 2008)
Hyväile minua pimeä tähti (Fonal, 2011)
Talvipalatsin puutarhassa (Fonal, 2018)

Elokuussa 2009 yhtyeen Ambulanssikuskitar valittiin vuoden parhaaksi musiikkivideoksi Oulun musiikkivideofestivaaleilla.

Eleanoora Rosenholm palaa keikoille marraskuussa 2018 julkaistavan Talvipalatsin puutarhassa (Fonal, 2018) albumin myötä.

Eleanoora Rosenholmin live-kokoonpano on:
Olli Joukio (rummut), Noora Tommila (laulu), Tuomas Niskanen (kitara), Tatu Tyykkilä (perkussiot ja rummut), Pasi Salmi (syntetisaattorit), Veli-Ville Sivén (syntetisaattorit) ja Turo Sinkkonen (basso).

Katso tulevat keikat alla olevasta listasta.