Dexin myyntitiimiin vahvistusta

17.1.2022


Kuva: Dexin kuva-arkisto

Elina Viljamaa on aloittanut Dex Viihteellä agenttina. Elina on tehnyt päivätyötä jo usean vuoden musiikin parissa managerin roolissa ja pääsee nyt näyttämään kyntensä myös keikkamyynnin parissa.

”Mahtavaa päästä osaksi tätä legendaarista ohjelmatoimistoa ja hyvien tyyppien työyhteisöä! Tätä päätöstä on pohdittu, mutta tärkein kriteeri päätökselle oli lopulta se kuuluisa ”hyvä tyyppi”-faktori. Sellaisten kanssa töitä tehdessä ei voi tulla kuin hyvä tulos” kertoo Elina.

Elina edustaa Universal Musicille levyttävää tyylikästä Vahteraa, joka on tuttu mm. radioaalloilta ”Jos sä kysyisit nyt” ja ”Burana” -singleistä, sekä ylistäviä levyarvioita uudesta albumistaan ”Sinua varten” (Ranka Kustannus) saanutta ja tuoretta Kullervo Linna -palkittua Anna Kokkosta.

Lisää artistijulkaisuja Elinan edustukseen on tulossa kevään edetessä.