Kotimainen ohjelmatoimisto juhlistaa 40-vuotista taivaltaan

26.4.2024

Pihtiputaalla vuonna 1984 perustettu ohjelmatoimisto Dex Viihde täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Tällä viikolla tulee kuluneeksi 45 vuotta Ohjelmamyynti Seppo Kahilaisen perustamisesta, joka myöhemmin päivittyi nimeksi Dex Viihde Oy. Yhtiön ensimmäisiä edustettavia yhtyeitä olivat mm. Ratsia ja Hassisen kone.

Artistiedustukseemme kuuluu noin 80 artistia ja yhtyettä, joita edustamme suurella ilolla. Päivittäiseen työhömme kuuluu artistien, sekä yhtyeiden edustaminen sen kaikessa laajudessaan, jonka elävän musiikin kenttä tänä päivänä mahdollistaa. Uskomme, että hedelmällinen yhteistyö edustamiemme artistien kanssa perustuu pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen työhön.

Tänä päivänä Dex Viihde työllistää seitsemän työntekijää. Päätoimipisteemme on edelleen Pihtiputaalla, jonka lisäksi toimistot löytyvät Seinäjoelta, Ylivieskasta, Hyvinkäältä, Liedosta, Loviisasta ja Rovaniemeltä.