
Garbo on vuonna 1985 perustettu oululainen rockbändi. Ura lähti liikkeelle vauhdikkaasti tammikuussa -86 julkaistulla ”Poika julman maan”-biisillä. Kakkossinkku ”Kuuma veri” oli sekin hitti. ”Julma maa” -albumi julkaistiin ennen kesää ja siitä muodostui bändin kulmakivi.
80-luvun bändi keikkaili tanssipaikoissa hyvällä menestyksellä. 90-luvulla Garbo koki uuden tulemisen -93 julkaistulla ”Pysäkki”-biisillä. Silloinen kanava Radio Mafia lähti soittamaan Garboa. Kovassa soitossa olivat mm. ”Ikuisesti sun”, ”Viiniä ja ruusuja” ja ”Rihkamaa”. -95 lokakuussa bändi menetti kitaristi-tuottaja Nixu Nikulan ja siirtyi hiljalleen telakalle.
Viime vuosina garbolaiset ovat jälleen lämmenneet yhteiselle agendalle: soittaa menevää Springsteen/Petty -tyylistä rockia vahvoin suomalaisin sävyin. Keikkasetti koostuu Garbon parhaista ja bändi on edelleen lähes alkuperäisessä miehityksessä.
Garbo julkaisi huhtikuussa 2023 uuden ”Vapauden tunne” singlen. Kyseessä oli ensimmäinen julkaisu kahdeksaantoista vuoteen. Uusi albumi ”Viisasten kivi” ilmestyy 22.9.2023.
Kokoonpano:
Esa Eloranta, laulu ja kitara
Benson Penttilä, rummut
Kari Södö, Basso ja laulu
Tapsa Louhimo, akustinen kitara ja laulu
Kari Kuivamäki, koskettimet
A-P Sipilä, kitara
Katso Garbon tulevat keikat alta.