Kaseva

Kaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan.
Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.

Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974-86 ja 2000-luvun alussa yhtye kasattiin uudelleen esiintymään konserttisalehin ja klubeihin ympäri Suomen.

Uudella kymmenluvulla hetken hiljaiseloa viettänyt Kaseva palasi taas keikoille loppuvuodesta 2015. Nyttemmin yhtyeen alkuperäisen solistin Mikko Jokelan paikalle on liittynyt Mikon itsensä valtuuttamana Popedan alkuperäisen kitaristin Arwo Mikkosen poika Matti Mikkonen.

Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma on vain kasvanut vuosien saatossa! Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.

Kaseva aloittaa Eilen – Tänään 50 vuotta -kiertueen huhtikuussa 2024!

Kaseva on:
Matti Mikkonen
, laulu ja kitara.
Jouko Järvinen, basso ja laulu.
Nils Jokela, rummut.
Tommi Kekoni, kitara ja laulu.

 


Keikalla

Kaseva

19.04.2024
MONIKKOSALI
Nurmijärvi
Loppuunmyyty
20.04.2024
KITEE-SALI
Kitee
26.04.2024
TEATTERI PROVINSSI
Salo
Loppuunmyyty
10.05.2024
HOUSE OF OLAF
Savonlinna
11.05.2024
FORSSAN TYÖVÄENTALO/MUSIIKKISALI
Forssa
14.06.2024
OLUT KUOPIO/SATAMATORI
Kuopio
30.06.2024
VARTIOVUOREN KESÄTEATTERI
Turku
27.07.2024
RINSSI ROCK
Rantasalmi
02.08.2024
TOPPILA KLUBI
Oulu
03.08.2024
PYHÄ UNPLUGGED
Pelkosenniemi
Loppuunmyyty
04.08.2024
RAVINTOLA VALDEMARI
Rovaniemi
16.08.2024
HIMOS AREENA
Jämsä
17.08.2024
PYYNIKIN KESÄTEATTERI
Tampere
24.08.2024
RAKASTAJAT-TEATTERI
Pori
14.09.2024
KOLIMA LIVE
Pihtipudas
21.09.2024
ILOKIVI
Jyväskylä
04.10.2024
FINLANDIA-KLUBI
Lahti
05.10.2024
HYVINKÄÄSALI
Hyvinkää
11.10.2024
RYTMIKORJAAMO
Seinäjoki
12.10.2024
PATO KLUBIN AREENA
Kuusankoski - Kouvola
13.10.2024
ALEKSANTERIN TEATTERI
Helsinki
18.10.2024
KARKKILASALI
Karkkila
19.10.2024
KRAPIN PAJA
Tuusula
09.11.2024
KULTTUURITALO VIRTA
Imatra
16.11.2024
VIRTA-SALI
Kalajoki
17.11.2024
TAMPERE-TALO
Tampere
22.11.2024
KANTAKROUVI
Oulu
29.11.2024
SAWOHOUSE UNDERGROUND
Kuopio
30.11.2024
TAPIOLASALI
Espoo
05.12.2024
RISTO RYTI-SALI
Huittinen