Seppo Alvari & The Hikers

Seppo Alvari Pohjolainen on jyväskyläläinen sooloartisti ja muusikko (ex-Trio Niskalaukaus, Aku Ankkuli). Seppo Alvari on julkaissut tähän mennessä kuusi soololevyä ja lukuisia singlejulkaisuja, jotka luottavat outlaw countryn ja iskelmän genreihin.

The Hikers on neljän nuoren kaveruksen bändi Jyväskylästä. Yhtye jatkaa rautalankamusiikin perintöä ja kertoo ylläpitävänsä kadotetun Suomen aikaista musiikkikulttuuria. The Hikers on herättänyt ansaittua huomiota nuorten miesten taitavasti soittavana rautalanka-yhtyeenä. Yhtyeestä kuvatut videot ovat keränneet YouTubessa yli 100 000 katselukertaa.

Seppo Alvari & The Hikers yhdistävät voimansa ja lähtevät yhteiskeikoille 2023, joissa kuullaan sekä The Hikersin että Seppo Alvarin tuotantoa. Ohjelmisto koostuu myös Rauli Badding Somerjoesta Topi Sorsakoskeen ja Marko Haavistosta Kaarle Viikatteeseen.

Seppo Alvari & The Hikers:
Seppo Alvari: laulu
Sasu Pohjola, soolokitara
Vili Pohjola, komppikitara
Pietari Vähäjylkkä, basso
Johannes Rissanen, rummut


Keikalla

Seppo Alvari & The Hikers

26.04.2024
LOHILAHDEN VANHA UNSKA
Sulkava
27.04.2024
RAUTALANKALAUANTAI
Laukaa
08.06.2024
ROCK NECK
Jyväskylä
15.06.2024
JUURIKKASAARI
Jyväskylä
21.06.2024
JUURIKKASAARI
Jyväskylä
22.06.2024
LOHIKOSKEN LAVA
Sulkava
13.07.2024
SULKAVAN SOUTUSTADION
Sulkava
20.07.2024
TBA
24.08.2024
OHELANAUKEE
Korpil - Jyväskylä