Jukka Kuoppamäki on päättänyt jättää jäähyväiset konserttiyleisölle

18.7.2023

Jukka Kuoppamäki täyttää 81 vuotta 1. päivä syyskuuta 2023.

Ensi syksyksi oli sovittu keikkoja ja konsertteja muun muassa Tampereelle, Hyvinkäälle, Haminaan, Mikkeliin ja Ikaalisiin. Nämä esiintymiset joudutaan nyt valitettavasti Jukan toiveesta peruuttamaan.

Keikkamyyjälleen lähettämässään viestissä Jukka kertoo seuraavaa:

”Sydän täynnä kiitollisuutta – ja myös ripaus haikeutta – on yli 60 keikkailuvuoden jälkeen koittanut hetki todeta, että on aika ripustaa keikkakitara naulaan, kiittää ja kumartaa, ja jättää jäähyväiset konserttiyleisölle.

Teitä kaikkia kiittäen,

Jukka Kuoppamäki“

Samalla hän lähettää lämpimät kiitokset kaikille suurenmoisille yhteistyökumppaneilleen, joiden kanssa on vuosikymmenten varrella saanut tehdä töitä – se on ollut hänelle suuri ilo ja kunnia!

Yli puolet elämästään Saksassa asunut, mutta kesät Suomessa viettänyt Jukka oli jo aikaisemmin todennut vaimolleen Sirpalle ja muille perheenjäsenille, että ”nyt alkaa ensimmäistä kertaa oikeasti ikä tuntua…” Ajan hammas puree siis jopa aina yhtä energisenä tunnettua Jukka Kuoppamäkeä.

Suomalaisen iskelmämusiikin historiassa Jukka Kuoppamäki on ikoni. – Musiikkimaestro, säveltäjä ja sanoittaja, joka tunnetaan muun muassa sellaisista ikivihreistä kuin ”Sininen ja valkoinen”, ”Kultaa tai kunniaa”, ”Paljon sanomatta jää”, ”Pieni mies”, ”Kiskot vievät etelään” ja ”Valtatie”. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluvat lisäksi Katri Helenan tulkitsema ”Anna mulle tähtitaivas”, Jari Sillanpään ”Satulinna”, Tapani Kansan ”R-a-k-a-s” ja Dannyn ja Aikamiesten ”Tämä taivas, tämä maa”.

Jukan laajaan ja monipuoliseen tuotantoon sisältyy yli 2 000 laulua, joista ensimmäiset ilmestyivät äänitteinä jo 1960-luvun alussa. Hänet palkittiin Kullervo Linnan Säätiön palkinnolla vuonna 1993 ja Erikois-Emmalla vuonna 2000. Sanoituksistaan Kuoppamäelle myönnettiin vuonna 2018 Juha Vainio -palkinto. Vuonna 2019 hän sai Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.

Syksyllä 2020 paikallisradioiden musiikkitoimittajat valitsivat hänen viimeisimmän albuminsa ”Kurkiaura” kuukauden levyksi!

Jukka elämästä ja pitkästä urasta kertova, tietokirjailija Ari Mennanderin kirjoittama kirja nimeltä ”Elämän mittainen laulu” ilmestyi syyskuussa 2022.

Haastattelupyynnöt:
Inka Auhagen (Jukan tytär)
+491729330103
nobis1@t-online.de

Tiedote: Lasse Norres