Eva Louhivuori

Upeaääninen monilahjakkuus ja multi-instrumentalisti Eva Louhivuori tekee parhaillaan ensimmäistä suomenkielistä sooloalbumiaan, jonka päätuottajana hän toimii itse.

Aiemmin Eva + Manu -yhtyeestä tuttu artisti ammentaa soolourallaan popmusiikista, suomalaisesta kansanperinteestä, rockista ja iskelmästä. Musiikissa kuuluu melankolia ja draama. Louhivuori tuottaa, säveltää, sanoittaa ja myös soittaa suurimman osan kappaleistaan itse.

Eva käynnisti suomenkielisen soolouransa Ruusu -nimisellä kappaleella. Biisi kertoo toivosta ja se on oodi eksyneille, särkyneille ja oman tien kulkijoille. Ruusu -kappaleessa Evan tuottajaparina toimi Juho Raja.

Katso Eva Louhivuoren tulevat keikat alla olevalta listalta.


Keikalla