Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen

Leevi and the Leavingsin klassikot raikaavat alkuvuodesta 2024 ympäri Suomea, kun Leavings-Orkesteri suuntaa kiertueelle yhdessä Timo Rautiaisen kanssa. Leevi-alkuperäisjäsenten muodostama yhtye on tehnyt vuosien varrella menestyskiertueita vaihtuvien solistien kanssa. Mikin varressa on nähty muun muassa Siiri Nordin, Jarkko Martikainen ja Jouni Hynynen. Tammikuussa 2024 Leavings-Orkesteri suuntaa kovasti toivotulle klubikiertueelle uuden solistin kera, kun Timo Rautiainen tarttuu mikin varteen tulkitsemaan Gösta Sundqvistin klassikkobiisejä. Luvassa on yhtyeen mukaan kaikki rakastetut kappaleet mahdollisimman alkuperäisinä sovituksina.

”Timo Rautiaisen mukaantulo uudeksi solistiksi vahvisti ajatuksen lähteä taas tien päälle. Toivomme tulevien keikkojen olevan juuri sitä, mitä Leavings-fanit olettavat saavansa kuulla. Timon tenoriääni sopii erinomaisesti Göstan vahvan lyriikan tulkiksi”, Leavings-Orkesterin Juha Karastie valottaa.

Yhtyeen rumpali Niklas Nylund on samoilla linjoilla Karastien kanssa: ”Timo on minulle uusi tuttavuus, vaikka tiedän Trio Niskalaukauksen melko hyvin, mutta meillä lähti mukavasti synkkaamaan heti alusta saakka. Elämme jännittäviä aikoja, enkä malta odottaa tulevia klubikeikkoja”.

Uudelle laulajalle Timo Rautiaiselle solistikiinnitys on sykähdyttävä
”Minulle on suuri kunnia lähteä esittämään livenä Gösta Sundqvistin lauluja originaalin Leavings-Orkesterin kanssa. Jo aivan ensimmäisissä yhteistreeneissä Niken (Nylund) studiolla koin tunnelman suorastaan maagiseksi. Itselleni tuli jokseenkin epäuskoinen tunne kun tajusin, keiden kanssa olin juuri soittamassa. Siksi pyrinkin osaltani tekemään parhaani siinä, että nämä legendaariset laulut soivat keikoilla kunniakkaasti ja oma osuuteni tukee kokonaisuutta mahdollisimman hyvin. Siten ettei kenenkään tarvitse puolestani hävetä…”, Rautiainen kertoo.

Katso Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen keikat alla olevalta listalta.


Keikalla

Leavings-Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen

19.01.2024
PATO KLUBIN AREENA
Kuusankoski - Kouvola
Loppuunmyyty
20.01.2024
MÖYSÄN MUSAKLUBI
Lahti
23.01.2024
TAVASTIA-KLUBI
Helsinki
25.01.2024
FORSSAN TYÖVÄENTALO/MUSIIKKISALI
Forssa
26.01.2024
LOGOMO // TEATRO
Turku
27.01.2024
TAVARA-ASEMA
Tampere
01.02.2024
KULTTUURITILA NUIJAMIES
Lappeenranta
02.02.2024
OHJELMARAVINTOLA MAXIM
Kuopio
03.02.2024
KERUBI
Joensuu
09.02.2024
LUTAKKO
Jyväskylä
Loppuunmyyty
10.02.2024
HOUSE OF OLAF
Savonlinna