Everture

15.2.2022

Everture on Kokkolasta kotoisin oleva, modernia melodista metallia soittava yhtye, joka haluaa sanoituksillaan saada yleisön miettimään itseään ja elämää. Bändi on saanut alkunsa jäsenten halusta saada tehtyä helvetin hyvää musaa ja jättää sillä jälki maailmaan.

Ensimmäinen single ”Benighted” julkaistiin elokuussa 2018 ja siitä lähtien singlet ovat päässeet useille Spotifyn kuratoimille listoille (Metallia Suomesta, Heviä Treeneihin, New Core ja New Blood). The River Flows-sinkun julkaisullaan bändi pääsi myös New Blood-soittolistan kanteen. Bändin 3. single ”Long Way Down” oli julkaisukuukautensa nopeiten striimimääriltään kasvanut metallibiisi Suomessa.

Viimeisin single ”Closure” on soinut YleX:llä ja Radio Cityllä sekä viimeiset 6 kuukautta Radio SuomiRockin Tuoreen Suomirockin listalla.

Debyyttialbumin ”Emerge” julkaisi Inverse Records. Levy oli koko Suomen listalla sijalla 31. ja fyysisten myytyjen listalla sijalla 6. Levystä on antaneet hyvät arvostelut sekä Inferno, Imperiumi ja useat ulkomaiset metallialan julkaisut. Biisien striimimäärä on jo rikkonut 1,5 miljoonan rajan.

Bändi tähtää kansainvälisille lavoille tavoitteellisesti ja on mukana Music Finlandin Vientiartistijalostamossa. Bändi on keikkaillut mm. Nummirockissa.

Everturen uusin single ”Evil Eyes” julkaistiin 10.2.2023. Videosta kuvattiin myös näyttävä musiikkivideo. Yhtyeen kakkosalbumi julkaistaan alkuvuodesta 2024.

Everture on:
Vocals: Jere Kuokkanen
Guitar: Matti Hautakangas
Guitar: Oskari Niskala
Drums: Olli Vuoti
Basso: Miko Kylmä

Prestige

Tamperelainen PRESTIGE on yksi vanhimmista ja pitkäikäisimmistä bändeistä Suomen thrash metallin skenessä. Bändi aloitti toimintansa 1987. Keväällä 1988 PRESTIGE soitti ensimmäiset keikkansa ja julkaisi ”Gods” demon. Demo nauha herätti kiinnostuksen musiikki alan lehdistössä ja neljännen esiintymisensä jälkeen, syyskuussa 1988, Poko Rekords kiinnitti yhtyeen
riveihinsä.

Vain muutamia viikkoja myöhemmin, bändi oli äänittämässä debyyttialbumiaan tunnetun tuottajan TT Oksalan kanssa. ”Attack Against Gnomes” julkaistiin tammikuussa 1989 ensin vinyylinä ja kasettina ja myöhemmin samana vuonna myös CD- levynä. Kaikki sujui vauhdilla.

Keikat ja kiertueet seurasivat. PRESTIGE julkaisi vuonna 1989 myös 12” Maxi-singlen ”Priest” ja 7” EP:n ”Veijo”, joka sisälsi Hard Core -tyyppisiä biisejä. 1990 PRESTIGE aloitti kiertueet myös muissa maissa, kuten Ruotsissa ja Tanskassa sekä ensimmäisenä suomalaisena metallibändinä Tsekkoslovakiassa. 1990 yhtye äänitti kakkosalbuminsa ”Selling The Salvation”,  jälleen TT Oksalan kanssa. Runsaan keikkailunsa ansiosta PRESTIGE tuli tunnetuksi ahkerana ja työteliäänä thrash metalli bändinä suomalaisessa thrash metalli skenessä. 1991 PRESTIGE äänitti kolmannen albuminsa ”Parasites In Paradise”, joka julkaistiin 1992 alussa. Samana vuonna Prestige esiintyi Ruisrockissa ja tämä osoittautui bändin viimeiseksi keikaksi pitkään aikaan, vaikka se ei sillä hetkellä ollutkaan bändin tiedossa. Bändi oli elänyt nopeasti, kiertänyt ahkerasti ja oli julkaissut kolme albumia ja muita julkaisuja alle neljässä vuodessa!

Sen jälkeen yhtye piti tauon. Kitaristi Jan “Örkki” Yrlund muutti Hollantiin ja liittyi sveitsiläiseen Goottirock bändiin Lacrimosa. Sen jälkeen hän soitti lukuisissa muissa yhtyeissä kuten Danse Macabre, Imperia, Delain, Satyrian, Ancient Rites. Laulaja / basisti Aku Kytölä perusti Bad Religion cover-yhtyeen Paha Uskonto ja kokeili musisointia eri genreissä ja bändeissä.

2007 Poko Rekords halusi julkaista ”Best Of” -kokoelmalevyn, jolle valittiin suosikkibiisit, jotka uudelleen masteroitiin Finnvox-studioilla. Tupla-CD digipak ”Decades Of Decay” julkaistiin 2007 Poko / EMI Music toimesta.

Pian tämän jälkeen bändi palasi yhteen ja merkittävillä suomalaisilla metallifestareilla kuten Jalometalli ja Sauna Open Air. Bändi vieraili myös Espanjassa festivaaleilla ja isännöivät pariin otteeseen sisätiloissa toimivaa ”Speed Metal Party” -festaria. 2018 PRESTIGE astui studioon ja uudelleen äänitti 1988 demon juhlistaakseen bändin 30-vuotista taivalta. Erikoisjulkaisu ”Gods Revisited” näki päivänvalon ja myi nopeasti painoksensa loppuun.

Vuoden 2020 alussa alkuperäinen rumpali Tero Karppinen päätti jättäytyä sivuun rumpujen takaa. Hänen suotuisalla hyväksynnällään bändi päätti jatkaa toimintaansa.

Tällöin yhtye löysi rumpupatteriinsa uuden miehen Matti ”Matson” Johanssonin. Matson omisti PRESTIGEN tuotannon entuudestaan ja tunsi sen läpikotaisin. Lisäksi hän oli tullut juuri sopivasti Prestigen saataville hänen ja Korpiklaanin teiden erkaannuttua. On selvää että Matsonin musiikilliset kannukset puhuvat puolestaan, oltuaan yli 17 vuotta Korpiklaanissa kiertäen ympäri maailmaa soittaen suurimmilla metallifestivaaleilla.

Matsonin kanssa PRESTIGE astui studioon kesällä 2020 ja äänitti kaksi uutta kappaletta ”Exit” ja ”You Weep”. Niiden vakuuttamana saksalainen MASSACRE RECORDS -levy-yhtiö kiinnitti Prestigen rosteriinsa. Exit/You weep 7″ single julkaistiin toukokuussa 2021 ja samalla bändi aloitti äänittämään uutta albumiaan Fantom Studiolla Samu Oittisen kanssa. Kesäkuun lopussa uusi
albumi oli valmiina ja masteroitu.

Uusi PRESTIGE albumi, REVEAL THE RAVAGE, julkaistiin 13.08.2021. Nyt bändi on taas iskussa ja valmiina lavoille!

Kokoonpano:
Jan ”Örkki” Yrlund kitarat
Ari Karppinen – kitarat
Aku Kytölä – basso, laulu
Matti ”Matson” Johansson – rummut

Legendaarinen SF-BLUES palaa 20-vuotisjuhlakiertueen merkeissä

14.2.2022


Kuva: Harri Hinkka

Legendaarinen SF-BLUES palaa 20-vuotisjuhlakiertueen merkeissä estradeille tänä keväänä!

Ydinryhmän muodostavat kokoonpanon vuonna 2002 perustaneet blues-konkarit Heikki Silvennoinen ja Pepe Ahlqvist sekä Dave Lindholm tukenaan luunkova rytmiryhmä Mikko Löytty, basso ja Harri Ala-Kojola, rummut.

Asenne ja ammattitaito, näkemys ja kokemus ovat taatusti kohdallaan. Niin Silvennoinen, Ahlqvist kuin Lindholminkin ovat urallaan aina luottaneet konstailemattomaan työn tekemiseen ja pieteetillä esitetyn musiikin voimaan!

Blues on alkukantaista ja mutkatonta musiikkia, jota on pirun vaikea soittaa. Keikalla kannattaa yrittää unohtaa turhat hienoudet, pistää silmät kiinni ja antaa fiiliksen vain viedä mennessään. Ja SF-Blues on hienosti yhteen vuosien varrella hioutunut ryhmä kokeneita, samaan hiileen puhaltavia muusikoita. Meitä kaikkia yhdistää suuri rakkaus bluesia kohtaan. Sama pätee konserteissa esiintyviin vierailijoihin”, Heikki Silvennoinen kertoo.

Musiikinharrastajien, erityisesti perinteiseen rockiin, bluesiin ja rhythm & bluesiin perehtyneen yleisön keskuudessa arvostus ja kunnioitus SF-Bluesia kohtaan on vankkumaton.

Kymmenen odotetun SF-Blues -konsertin kiertue starttaa Turusta torstaina, 24. päivä maaliskuuta.


Tunnetut suomalaismuusikot esiintyvät konserteissa vierailijoina

Vierailijoina konserteissa nähdään niin ikään monissa kotimaisissa rock- ja blues-kuvioissa jo vuosikymmeniä mainetta niittäneet Jukka Gustavson, Ile Kallio, Honey B Family (Arja Puurtinen, Esa Kuloniemi ja Mooses Kuloniemi) ja Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamo & Tyko ”Down Home King III” Haapala sekä Battle Beast –yhtyeen solistina tunnetuksi tullut Noora Louhimo.

Aikaisemmista tiedoista poiketen ’SF-perheeseen’ kiinteästi kuuluva Eero Raittinen on sairastumisen takia joutunut jättäytymään pois kiertueelta, mutta vakuuttaa olevansa ”hengessä mukana”.


Konserttiaikataulu keväällä 2022

Torstai 24.3. – Logomo, Turku: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo

Perjantai 25.3. – Kulttuuritalo, Helsinki: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio, Noora Louhimo ja Honey B Family

Lauantai 26.3. – Virkistyshotelli Yyteri, Pori: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo + support: Redbud

Keskiviikko 30.3. – Kulttuuritalo Virta, Imatra: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Torstai 31.3. – Mikaeli, Mikkeli: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Perjantai 1.4. – Hyvinkääsali, Hyvinkää: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Lauantai 2.4. – Sammiosali, Lahti: SF-Blues & Jukka Gustavson ja Jo’ Buddy & Down Home King

Keskiviikko 6.4. – Tampere-talo, Tampere: SF-Blues & Jukka Gustavson, Ile Kallio ja Noora Louhimo

Perjantai 8.4. – Forssan työväentalo, musiikkisali, Forssa: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson

Lauantai 9.4. – Pato Klubin areena, Kuusankoski-Kouvola: SF-Blues & mm. Jukka Gustavson


Keikkailua vain kausittain

 SF-Bluesin (Suomi-Finland Blues) pitkä, yhteinen taival on ollut siinä mielessä tavallisuudesta poikkeava, että se on keikkaillut vain kausittain ja kokoonpanoa toisinaan vaihdellen.

Edellisen kerran SF-Blues teki kiertueen syksyllä 2019. Kahdenkymmenen vuoden aikana SF-Blues on tehnyt kaiken kaikkiaan kahdeksan kiertuetta ja noin 170 keikkaa.

SF-Bluesin nimellä tehtyjä albumeita osuu kahteen vuosikymmeneen vain kolme ja niilläkin muusikkojoukko vaihtelee. Sen sijaan sooloartisteina tai omien yhtyeitten kanssa Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja erityisesti Dave Lindholm ovat olleet tuotteliaita niin keikka- kuin äänitekuvioissakin.

Englanninkielinen esikoisalbumin ”SF-Blues” julkaistiin huhtikuussa 2002. Kokoonpano oli sama kuin tämän kevään juhlakiertueella sillä erotuksella, että tuolloin rumpuja soitti Jani Auvinen. Seuraajaa esikoiselle saatiin odottaa kesäkuulle 2005, jolloin ilmestyi suomenkielinen albumi nimeltä ”Joutomailla”. Silvennoinen, Ahlqvist ja Löytty sekä Auvinen ovat mukana, mutta laulusolistina kuultiin Mikko Kuustosta ja kitaraa soitti Jukka Tolonen. SF-Bluesin viimeisin albumi on toukokuussa 2007 julkaistu englanninkielinen ”Man – Be Careful!”. Studiokokoonpanossa esiintyivät Silvennoisen, Ahlqvistin ja Auvisen lisäksi Eero Raittinen, laulu, Jukka Gustavson, laulu & kosketinsoittimet ja Janne Rajala, basso.


Vanhassa vara parempi

SF-Bluesin jäsenet eivät todellakaan ole mitään eilisen teeren poikia. Dave Lindholm on syntynyt vuonna 1952, Heikki Silvennoinen 1954 ja Pepe Ahlqvist 1956. Mikko Löytty on syntynyt vuonna 1961 ja Harri Ala-Kojola 1964.

Vierailijoiden ikärakenne noudattelee samaa linjaa: Jukka Gustavson (mm. The Roosters, Wigwam) on syntynyt vuonna 1951 ja Ile Kallio (mm. Hurriganes, Pera & The Dogs, Diesel) vuonna 1955.

Suomesta tuskin löytyy ainoatakaan keikkapaikkaa, jossa ainakin joku edellä mainituista muusikoista ei olisi joskus esiintynyt.

Soundi-lehden levyarviota 1/2021 (vrt. Dave Lindholm Lights: ”Honolulu + 1 Hour”) vapaasti soveltaen:

Tähän konserttikiertueeseen ei kannata soveltaa ikärasismia, vaan sanontaa vanhassa vara parempi.

 

Dave Lindholm – 70-vuotissynttärit juhlakiertueen matkassa

Ottaen huomioon, että Dave Lindholm on yksi suomalaisen rockin peruskivistä ja arvostetuimmista musiikintekijöistä, hänestä tiedetään varsin vähän. Lindholm ei ole erityisemmin julkisuuden valokeilassa viihtynyt eikä tekemisiään mediassa selitellyt.

Dave on kotoisin Helsingistä, mutta muutti Tampereelle jo 1980-luvun alussa. Hän juhlii 70-syntymäpäiviään SF-Bluesin juhlaturneen matkassa maaliskuun 31. päivä Mikkelissä.

Daven ura alkoi jo vuonna 1960- ja 1970 –lukujen taitteessa. Daven perustaman Ferris-nimisen yhtyeen albumi julkaistiin vuonna 1971. Jatkoa seurasi vuonna 1972, jolloin ilmestyi Daven ensimmäinen sooloalbumi nimellä ”Iso ”Kynä” Lindholm. Lisänimi ”Isokynä on seurannut Davea näihin päiviin saakka.

Dave tunnetaan poikkeuksellisen energisenä ja aikaansaavana muusikkona! Tuskinpa hän itsekään osaisi luetella kaikkia niitä lukuisia kokoonpanoja, joissa hän on ollut mukana. Mainittakoon esimerkiksi Isokynä & Orfeus, Rock’n’Roll Band, Pen Lee, Bluesounds, Sleepy Sleepers, The Run Runs, Dave’s 12 Bar, Leningrad Cowboys, Canpaza Gypsys, Pitkät kiinalaiset, Redclouds, Messengers ja Dave Lindholm Lights.

Tehokkuus näkyy myös äänitepuolella. Karkeastikin laskien Daven levyttämien albumien määrä lähentelee neljääkymmentä. Viimeisimmät Dave Lindholm Lights –yhtyeen albumit ”Dave Lindholm Lights” ja ”Honolulu + 1 Hour” on julkaistu viime vuonna.

 

Heikki Silvennoinen – brittibluesin erikoistaitaja

SF-Bluesin lisäksi blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoisen nimi yhdistetään muun muassa sellaisiin legendaarisiin kokoonpanoihin kuin Tabula Rasa (Heikki Silvennoinen, Tapio Suominen ja Asko Pakkanen) ja Q. Stone (Heikki Silvennoinen, Mikko Kuustonen sekä Mikko ja Sakari Löytty).

Kangasalla, Tampereen kupeessa asuva Heikki keikkailee aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Helan kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band. Hänet muistetaan myös menestyksellisistä yhteiskonserttikiertueista tammikuussa 2021 menehtyneen Pave Maijasen kanssa.

Silvennoisen laulun ja kitaransoiton brittiblues-vaikutteet jopa hänen suomenkielisissä biiseissään muistuttavat yhtäläisyyksistä muun muassa Eric Claptonin ja Yardbirds-yhtyeen kaltaisten nimien tuotantoon ja henkeen.

Heikki on uransa aikana julkaissut kuusi sooloalbumia, osan englanniksi ja osan suomeksi: ”Mature and Cool” (v. 1992), ”Bobcat” (v. 1997), ”Sweet Surrender” (v. 1999), ”Blues Blue Sky” (v. 2000), ”Miehet kaatuu” (v. 2003), ”Peace of Mind” (v. 2010) ja Erja Lyytinen & Heikki Silvennoinen: ”Live 2016”  (livealbumi, v. 2016). Tänä keväänä julkaistaan Heikin seitsemäs sooloalbumi, jolta esimakuna jo kaksi singlejulkaisua: ”Kaikki maailman tunnit” ja ”Saimaa”.

Suuren yleisön tietoisuuteen Heikki Silvennoinen iskeytyi 1990-luvun alun huippusuositun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia.

 

Pepe Ahlqvist – Finnish Blues Awards –elämäntyöpalkinnon saaja

Eurooppalaiseen blues-eliittiin kuuluva tuusulalainen Pepe Ahlqvist on kansainvälisestikin tunnettu ja arvostettu bluesmuusikko.

Persoonallisen laulaja-lauluntekijän, kitaristin ja huuliharpistin yli 40 vuotta kestänyt ura, uran varrella heitetyt yli 6 000 keikkaa ja arvostetut äänitteet ovat taanneet vakaan suosion läpi vuosien.

Pepe aloitti uransa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa keikkailemalla koulubileissä Lahti-Nastola-akselilla. 1970-luvulla Pepe esiintyi useita albumeita levyttäneen Chicago Overcoat –yhtyeen riveissä. Hänen omista yhtyeistään tunnetuin on Pepe Ahlqvist H.A.R.P. -niminen kokoonpano 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Pepen lisäksi kokoonpanossa soittivat kitaristi Jarmo Nikku, kosketinsoittaja Timo Pratskin, basisti Harri Rantanen ja rumpali Harri Ala-Kojola. Yhtyeen levyjä on julkaistu Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Pepen tärkeimmästä bändistä viimeisin The Rolling Tumbleweed lopetti toimintansa vuonna 2003.

Pepe Ahlqvist on tehnyt vuosien varrella esiintymismatkoja ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Hänet on nähty monien kansainvälisten konserttien erikoisvieraana, esimerkkinä vaikkapa B.B. Kingin konsertit aikoinaan Helsingissä.

Pepe Ahlqvist sai elämäntyöpalkinnon Finnish Blues Awards -tapahtumassa Helsingissä 14.1.2017.

60-vuotissyntymäpäiviään vuonna 2016 Pepe juhlisti vuotta kokoamalla tunnetuimman bändinsä H.A.R.P:in uudelleen ja julkaisemalla tuplakokoelma-albumin ”One Day Less, One Day More”.

SF-Bluesin pitkä, yhteinen taival on ollut siinä mielessä tavallisuudesta poikkeava, että se on keikkaillut vain kausittain ja kokoonpanoa osin vaihdellen. SF-Bluesin nimellä tehtyjä albumeita osuu kahteen vuosikymmeneen vain kolme ja niilläkin kokoonpano vaihtelee. Sen sijaan sooloartisteina tai omien yhtyeitten riveissä Heikki Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja erityisesti Dave Lindholmkin ovat olleet tuotteliaita niin keikka- kuin äänitekuvioissakin.

SF-Blues julkaisi englanninkielisen esikoisalbuminsa ”SF-Blues” huhtikuussa 2002. Kokoonpano oli sama kuin tämän kevään juhlakiertueella sillä erotuksella, että tuolloin rumpuja soitti Jani Auvinen. Seuraajaa esikoiselle saatiin odottaa kesäkuulle 2005, jolloin ilmestyi suomenkielinen albumi nimeltä ”Joutomailla”. Silvennoinen, Ahlqvist ja Löytty sekä Auvinen ovat mukana, mutta laulusolistina kuultiin Mikko Kuustosta ja kitaraa soitti Jukka Tolonen. SF-Bluesin viimeisin albumi on toukokuussa 2007 julkaistu englanninkielinen ”Man – Be Careful!”. Studiokokoonpanossa esiintyivät Silvennoisen, Ahlqvistin ja Auvisen lisäksi Eero Raittinen, laulu, Jukka Gustavson, laulu ja kosketinsoittimet ja Janne Rajala, basso.

Liput
Liput alkaen 32,00 euroa. Lippupiste (www.lippu.fi) ja paikkakuntakohtaiset lipunmyyntipisteet.

Konserttijärjestelyt
Pasi Kuusjärvi, Dex Viihde Oy, 044 064 7907, pasi.kuusjarvi@dexviihde.fi

 

Saralta uusi albumi tammikuussa – levynjulkaisukiertue julki

2.12.2021

(Kuva: Tiina Routamaa)

Maamme ehdottomiin vaihtoehtorockin ja -metallin helmiin kuuluva Sara julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa PIMEYS 21. tammikuuta ja lähtee samalla levynjulkaisukiertueelle. Uuden albumin mukaan nimetty kiertue kattaa kuusi tarkkaan valikoitua kaupunkia ja klubia ympäri Suomen.

Tulevalla PIMEYS -albumilla on luvassa vahvoja tunnelmia, synkkiä ja jylhiä maisemia. Levy on luonteva jatkumo vuonna 2018 julkaistulle SUMMA-albumille.

– Oli kiva huomata, että kitaralla alkoi taas syntymään riffejä ja se todella kuuluu uudella pitkäsoitolla. Koneitahan meillä on aina ollut, mutta lähtökohtaisesti olemme olleet aina vaihtoehtorock -bändi ja nyt kitarat ovat ehkä vielä suuremmassa roolissa kuin aiemmin. Halusin jatkaa SUMMA -levyn soundia, viedä sitä vielä syvemmälle kylmyyteen ja pimeyteen. Luvassa on siis vahvoja tunnelmia sekä synkkiä ja jylhiä maisemia, Saran nokkamies Joa Korhonen kertoo tulevasta levystä.

Ajatuksia herättävää abstraktia pohdiskelua

– Levyn teksteihin halusin luoda vahvan ja syvän tunnelman, mielummin ajatuksia herättävää abstraktia pohdiskelua, joka tukee sävellystä kuin suoraa tarinankerrontaa. Tekstien kirjoittaminen on yleensä se vaikein osa, toki se on helpottunut vuosien varrella, koska on tullut sellainen varmuus siitä mitä ja miten haluaa kirjoittaa. Mitään yhtenäistä teemaa ei varsinaisesti ole, mutta olen huomannut, että monesti tekstini ovat pohdintoja siitä, mistä tulemme ja mikä meitä odottaa kun täältä lähdemme, Korhonen jatkaa.

Yhtye treenaa parhaillaan livesettiään kasaan panostaen erityisesti visuaalisuuteen. Vaikka pääpaino kiertueella on uusissa biiseissä, niin pitkän uran tehnyt yhtye on luvannut soittaa materiaalia laajasti joka levyltä. Katso PIMEYS-kiertueen keikkapaikat alta.

PIMEYS -KIERTUE 2022
Pe 28.1. Tampere, Yo-talo
La 29.1. Jyväskylä, Lutakko
Pe 4.2. Vaasa, WS Arena
La 5.2. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Ke 9.2. Helsinki, On The Rocks
La 12.2. Kuopio, Sawohouse Underground

Jouni Hynysen Maanalainen armeija ensimmäiselle kiertueelleen syyskuussa – myös uutta musiikkia tulossa loppukesästä

29.7.2021

 

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynysen sooloprojekti Maanalainen armeija suuntaa syyskuussa ensimmäiselle kiertueelleen. Kappale kauheinta Suomea -kiertue kattaa yhteensä 12 keikkaa ympäri Suomen.

Maanalainen armeija julkaisi ensimmäisen albuminsa tammikuun lopulla 2020. Albumilta nousivat radiosoittoon muun muassa ”Variksenpelätin” ja ”Miekkataksi” -singlet. Levynjulkaisukiertue siirtyi kuitenkin aina syyskuulle 2021 saakka ja nyt seitsemän hengen ryhmä on valmis astumaan liveyleisön eteen.

– En vieläkään voi uskoa, että nämä viimein toteutuvat. Rundi on nyt kaksi kertaa siirretty, joten vieläkin on tunne, että salama iskee orastavaan pälvikaljuuni näinä hetkinä. Silti: on hyvä, toivoa täynnä oleva fiilis. ”Viilinki on hyvä”, kuten Lappeenrannassa sanotaan, Jouni Hynynen kertoo.

Kiertueella kuullaan debyyttialbumin kappaleiden lisäksi elo-syyskuun vaihteessa julkaistavaa uutta musiikkia
– Koko debyyttilevy vedetään läpi, samoin elo- ja syyskuussa julkaistavat neljä uutta biisiä. Eli setti on jäätävä. Keikoilta ei kukaan itkemättä poistu, sen voin luvata. Mistä syystä sitten itketään, sitä ei voi etukäteen tietää, Hynynen kertoo tulevista keikoista.

KAPPALE KAUHEINTA SUOMEA – KIERTUE SYKSY 2021
03.09. Lappeenranta, Nuijamies
04.09. Jyväskylä, Lutakko
08.09. Espoo, Sellosali
09.09. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim
10.09. Raahe, Raahesali
11.09. Oulu, Teatteri Rio
16.09. Tuusula, Krapin paja
17.09. Porvoo, Taidetehdas
18.09. Tampere, Olympia
22.09. Helsinki, Tavastia
24.09. Joensuu, Kerubi
30.09. Pieksämäki, Poleeni

Maanalaisen armeijan livekokoonpanossa soittavat:
– Laulu/kitara: Jouni Hynynen
– Laulu: Kaisu Kärri
– Viulu/taustalaulu: Milka Ylänen
– Rummut/taustalaulu: Mosse Hynynen
– Basso: Roope Laasonen
– Kitara: Santtu Hämäläinen
– Koskettimet: Illi Broman

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Kielo Kärkkäinen Dexin edustukseen

25.3.2021

(Kuva: Laura Happo)

Teatterimuusikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2013 valmistunut Kielo Kärkkäinen on monipuolinen ja selkeä-ääninen tekijä esittävän taiteen kentällä. Kielo on taitava laulaja, jolla on syvä ja koskettava ääni, joten hänen keikoilla vallitsee intensiivinen ja keskittynyt tunnelma. Kielon kolme sooloalbumia ovat saaneet erinomaisen vastaanoton niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Kielo Kärkkäinen on kiistatta oman sukupolvensa suomalaisen esittävän taiteen monilahjakkuus, joka säväyttää niin muusikkona, laulunkirjoittajana että näyttelijänä.

Katso Kielon tyylikäs kappale ”Laulajan työtä” TÄSTÄ.

Sara-yhtyeen vahva avaus albumivuoteen – Se osa joka rikkoo -video julkaistu

(Kuva: Tiina Routamaa)

Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin tyylikkäimpänä yhtyeenä tunnettu Sara julkaisi ”Se osa joka rikkoo” -singleen upean videon. Kappale on ensimmäinen single myöhemmin julkaistavalta PIMEYS -nimiseltä albumilta. Luvassa on vahvoja tunnelmia, synkkiä ja jylhiä maisemia sekä paluuta raskaampaan ja kitaravetoisempaan materiaaliin.

”Se osa joka rikkoo on todella raskas ja säröinen biisi, mutta silti jotenkin helppoa kuunneltavaa. Kappale oli ensimmäisiä biisejä, jotka syntyivät edellisen SUMMA -pitkäsoiton jälkeen. Oli kiva huomata, että kitaralla alkoi taas syntyä biisejä ja riffejä ja se todella kuuluu tulevalla PIMEYS -pitkäsoitolla”, Saran nokkamies Joa Korhonen kertoo kappaleesta ja tulevasta levystä.

Katso tyylikäs ”Se osa joka rikkoo” video TÄSTÄ.

Kotiteollisuuden sinkku Herttarouva on alkupala tulevalta albumilta

(Kotiteollisuus kuva: Terhi Ylimäinen)

Keväällä ilmestyvän Kotiteollisuus-albumin ensimmäinen single on ”Herttarouva”. Yhtyeen solisti, viihteen moniottelija, mutta ei -osaaja Jouni Hynynen kuorii sipulia kappaleen, ja koko levyn ympäriltä.

”Kesällä 2020 aloitimme äänitykset, viimeiset säädöt tehtiin tammikuussa 2021. Eli ei siis ollut mikään piispainkokous tämä setti. Välillä meinasi usko loppua, mutta loppuvuodesta 2020 tajusin, että meillä on pirun hyvä biisisatsi kasassa. Niin hyvä, että ensimmäisestä singlestä piti jopa hieman tapella. Lopulta luovutin, ja annoin poikkeuksellisesti levy-yhtiön päättää.

Herttarouva ei ehkä parhaalla tavalla edusta levyn erittäin raskasta linjaa ja teemaa, mutta ensimmäisenä ”tärppinä” se toimii hienosti. Sitä paitsi siitä ainakin kuulee, että Kotiteollisuus on hyvässä soittokunnossa. Herttarouva on ylistys naisille ja naiseudelle. Näillä kymmenillä, kun on kertynyt ikää ja kokemusta sitä tajuaa, miten tyhmiä ja lapsellisia me ukot loppujen lopuksi olemme. Naiset ovat niitä, jotka tätä hommaa kasassa pitävät. Hyvässä ja pahassa.”

Kielo Kärkkäinen

19.1.2021

Kielo Kärkkäinen on Tampereella asuva laulaja ja lauluntekijä. Teatterimuusikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta 2013 valmistunut Kärkkäinen on monipuolinen ja selkeä-ääninen tekijä esittävän taiteen kentällä. Hän on taitava laulaja, jolla on syvä ja koskettava ääni, ja jonka keikoilla vallitsee intensiivinen ja keskittynyt tunnelma.

Kielo on julkaissut kolme sooloalbumia folkia ja jazzia yhdistävää uuden ajan laulelmaa, Valon mentyä -EP:n, kaksi albumia maailmanmusiikkiyhtye Belizen kanssa, sekä vieraillut lukuisilla äänitteillä. Hän kirjoittaa lauluja suomeksi ja espanjaksi, ja on kunnianhimoinen ja kiitetty tekstittäjä. Kärkkäinen keikkailee aktiivisesti yhtyeensä kanssa, jossa soittavat kitaristi Matti Salo ja tenorisaksofonisti Sami Sippola. Kärkkäisen soolotuotannon julkaisuista vastaa Texicalli Records.

”On virkistävää kuulla kaunista ja syvällistä musiikkia, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä on juuri nyt muodikasta.”
”Kielon liittää mainittuihin taiteilijoihin (Joni Mitchell, Joan Baez, Violeta Parra, Emma Salokoski) tulkinnan keskittyneisyys ja kyky luoda tavattoman intiimi ilmapiiri.”

Pauli Kallio (Soundi 9/2019)

Kielo Kärkkäisen uutta levyä kuunnellessa tuntee jatkuvasti olevansa jonkin ikiaikaisen äärellä. Se ei johdu siitä että teksti- tai musiikkisisältö olisi erityisen vanhahtavaa saati muinaista. Kyse on kommunikaation puhtaudesta. Tekijän konstailemattomasti kaunis ääni välittää tarkkaan harkittuja tekstejä kuulijalle. Sävellykset ja sovitukset ovat kautta linjan kauniita ja tarttuvia, mutta keskiössä ovat ihmisääni ja välitettävät viestit.

Ville Pirinen, musiikin ja kielen ystävä

Rakkaus jazziin on vienyt Kärkkäisen opiskelemaan jazzlaulua Espanjaan asti. Suomeen palattuaan hän perusti Taming May -yhtyeen, joka on valmistanut tribuuttikonsertit Nancy Wilsonin ja Carmen McRaen innoittamana ja esiintynyt mm. vuoden 2020 Tampere Jazz Happeningin avauskokoonpanona. Kärkkäinen on myös vetänyt Last Sunday Jam Session -iltoja Tampereen Telakalla vuodesta 2016 yhdessä Ilaria Tuccin ja Sondagers-orkesterin kanssa.

Teatterimuusikon tointa Kärkkäinen on päässyt harjoittamaan vapaan kentän teatteriryhmässä Paha kana vuodesta 2018 asti. Ryhmä on kirjailija ja tetteriohjaaja Juha Hurmeen johdolla valmistanut kielellisesti omintakeisiin teksteihin pohjautuvia esityksiä, Marja-Liisa Vartion Vatikaani (2018), Lewis Carrollin Kraukijahti (2020) ja Hurmeen Marjapussi (2021). Näytelmien musiikista ja musiikin harjoittamisesta vastaa Kielo Kärkkäinen. Paha kana on esiintynyt mm. Kajaanin runoviikoilla, Tampereen Työväen teatterin Naisten vuoro -festivaaleilla ja Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa Italiassa.

Kielo Kärkkäinen on asunut ja opiskellut Costa Ricassa ja Espanjassa. Hän hallitsee sujuvasti espanjan kielen, ja omaa laajan repertuaarin nueva canción -laulelmaa.

Discografia

Kielo:
Tule (omakustanne 2017)

Kielo Kärkkäinen:
Keitä me olemme (Texicalli Records 2019)
Laulajan muotokuva (Texicalli Records 2021)

Kielo Kärkkäinen & Matti Salo:
Valon mentyä (EP, Texicalli Records 2020)

Belize:
Paisajes y encuentros (omakustanne 2017)
Mis Dos Madres (Eclipse Music 2019)

Katso Kielo Kärkkäisen keikat alla olevalta keikkalistalta!

Sara-yhtye solmi management-sopimuksen

5.11.2020

Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin tyylikkäimpänä yhtyeenä tunnettu Sara ja jyväskyläläinen Rocktalo Booking & Management ovat solmineet management-sopimuksen.

– Olemme tehneet kaksi edellistä levyä aika pitkälle bändin voimin niin tekee varmasti hyvää saada apua moneenkin asiaan. Selkeät suunnitelmat ja aikataulut tuovat rauhaa musan tekemiseen, kun ei tarvitse ihan kaikkea tehdä itse. Odotamme innoissamme, että saadaan uutta musaa pihalle ja uutta virtaa yhteistyöltä, Saran nokkamies Joa Korhonen iloitsee yhteistyöstä.

Yhtye valmistelee parhaillaan yhdeksättä albumiaan yhdessä tuottaja Arto Tuunelan kanssa. Ensimmäinen single tulevalta albumilta on luvassa alkuvuodesta 2021.

Tuleva levy tulee olemaan luonteva jatkumo vuonna 2018 julkaistulle SUMMA-albumille.
– Kitarat ovat ehkä vielä suuremmassa roolissa, koneitahan meillä on aina ollut, mutta lähtökohtaisesti olemme olleet aina vaihtoehtorock -bändi. Vahvoja tunnelmia, synkkiä ja jylhiä maisemia. Tällä hetkellä odotellaan ensimmäisiä versioita Artolta kuunneltavaksi. Nämä ovat aina jännittäviä hetkiä, koska on pitkään työstänyt biisiä yksikseen/bändin kanssa ja vihdoin saa ulkopuolisen näkemystä. Aina toivoo, että siellä olisi jotain yllätyksiä mukana, Korhonen kertoo tulevasta levystä.

Sara muistetaan muun muassa Rauhan aika, Vielä muodostan varjoni ja Tanssiin -kappaleistaan sekä Yhtenä iltana (Hector) ja Tyhjää (Kaseva) versioinneista.

Rocktalo Booking & Management on vuonna 2006 perustettu ohjelmatoimisto, joka on laajentanut viime vuosina toimintaansa management-palveluihin. Rocktalon management-edustuksessa on muun muassa Vesterinen Yhtyeineen. Saran keikat myy Dex Viihde Oy.

Jarkko Martikaisen 50-vuotisjuhlakonsertti Helsingin Kulttuuritalossa 5.12.

19.10.2020


Lokakuun 24. päivänä 50 vuotta täyttävä Jarkko Martikainen kokoaa kuulijansa juhlimaan ensimmäistä puolta vuosisataansa Helsingin Kulttuuritalolle. Joulukuun 5. päivänä vietettävä tapahtuma toteutetaan tarkoin turvallisuussäädöksin, joten juhlavieraat voivat osallistua iltaan levollisin mielin. Kaikille kuulijoille on varattu myös kasvomaskit.

”Yleensä olen ollut Kulttuuritalolla kulttuurista nauttivan ihmisen ominaisuudessa. Muun muassa Kris Kristofferson on tempaissut siellä positiivisessa mielessä ilmaisten jalat alta. Tosin Leavings-orkesterin tukihenkilönä olin kyllä Kulttuuritalon lavallakin; yhtenä laulavana soittajana juhlakeikoillaan, jotka tehtiin toissa vuonna.
50 vuoden rajapyykki ei muuttane mitään kovin oleellisesti, mutta jollei muuta, se antaa hyvän aiheen soittaa konsertti niinkin laajan historian omaavassa paikassa kuin Kulttuuritalo on”, Martikainen toteaa.

YUP-keulamiehenä valtakunnan tietoisuuteen noussut Martikainen julkaisi vuonna 2004 ensimmäisen Mierolainen-sooloalbuminsa, ja musiikillinen matka siitä tähän päivään sekä tekijänä että tuottajana on ollut melkoinen.

”Mierolaisen materiaali oli kai vielä jonkinlaista etsikkoaikaa, jonkin uuden ilmaisun tavoittelemisen ja totutumpien ilmaisutapojen välimaastossa kulkemista. Rakkaus-albumilla  omaäänisyys soi jo voimakkaampana, tai ainakin niin itse levyn sisällön kuulen.”

”Tekijänä uusien ilmaisutapojen etsiminen on aina tuntunut oleelliselta, ilman sitä on vaikea määrittää itselleen, miksi enää jatkaisi, ja Rakkaus avasi useammankin sellaisen oven.
Niinpä muun muassa edellisen vuosikymmenen levytykset ovat tuntuneet mielekkäiltä tehdä.

Korona on hankaloittanut myös Jarkon mahdollisuuksia maankiertoon, ja hän kokee, että myös tämän vuoksi tuleva Kulttuuritalon konsertti tuntuu erityisen ainutlaatuiselta.

”On tuntunut, että tehtyämme hyvät pohjatyöt, niin levy-yhtiön väki, keikkamyyjä Hannu kuin itsekin yhtyeineni, olemme joutuneet usein jälkiviisaasti huomaamaan, kuinka kyseinen vaivannäkö kirjoitettiinkin vain ilmaan tai veden virtauksiin. Se, minkä eilen luuli saaneensa hyvään valmiuteen, onkin ollut tänään poissa. Joten jonkinlaisten kangastusten keskellä olemme eläneet, kuten varmasti moni muukin. Sikäli hetkittäiset turhuuden tunteet ovat kyllä vallanneet mielen”, Jarkko tunnustaa.

Väliajalla höystetty konsertti Kulttuuritalossa hahmottuu vielä, mutta ajatusmylly on jo käynnissä.

”Koska kyseessä on pitkähkön levytys- ja keikkailuhistorian yhteen niputtaminen, pyritään se ottamaan huomioon myös illan kulussa. Vierailijoiden verkkoja olen laskenut vesille, ja uskon lavalla kuultavan myös muita tekemisen historiassani tärkeitä tapauksia kuin ’vain’ minua ja Luotetut miehet -kolmikkoani.”

Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin Martikainen kokee, että kappaleiden tekeminen on edelleen melkoinen mysteeri, ja tuskin seuraava 50 vuottakaan tuo tilanteeseen täydellistä muutosta.

”Laulunteko on kuitenkin, yhä vain, melkein salattua toimintaa minulle itsellenikin: miten itseä kiehtova kappale syntyy, mistä sen aihelman löytää ja miten sen sovittaisi parhaaseen mahdolliseen asuun, sitä en oikeastaan tiedä vieläkään, oikeaa ’kaavaa’ kun moiseen en ole löytänyt. Taidan siis vain jatkaa kyseisten vastausten etsimistä niillä malleilla jotka nyt omaan, toivoen samalla, että löydän vuosien myötä edes muutamia uusia sellaisia”, Jarkko tuumii.

Myös tuottajana ja kirjailijana kunnostautunut Martikainen kertoo tulevaisuuden olevan hyvällä tavalla suunnitelmaton, mutta silti joissain raameissa.

”Luulen, että tekemisten keskiö pysyy yhä vain näissä taidehankkeissa, ja musiikki tuntuu pysyvän niissä sijalla numero yksi. Kirjoja on hyvällä tavalla haastavaa kirjoittaa, aivan kuin teatterimusiikin tekeminenkin on sitä, mutta omien levytysten työstämisen ohi ne tuskin kaasuttavat”, Martikainen päättää tyytyväisenä.

Ennakkoliput (49,00€) tulevat myyntiin tämän viikon keskiviikkona 21. lokakuuta kello 9.00 Lippupisteessä ja Tiketissä.

Konsertti alkaa kello 19.00 ja kestää noin kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen.

Konsertin järjestää Loud`n Live.

Jarkko Martikaisen keikat: Hannu Korhonen

Jarkko Martikaisen levy Ystävien taloissa on julkaistu

14.9.2020


Kuva: Tomi Palsa

 

Nelisen kuukautta ”Aina auki” -albumin julkaisun jälkeen, joulukuussa 2018, aloin luonnostella ehdokkaita seuraavan albumin lauluiksi. Vuoden viimeinen viikko tuotti ensimmäisen lupaavan tuloksen, ”Helvetti on täällä”-demon.

Hetkeä aiemmin olin löytänyt muistiinpanoista ”Osallisuuden ja osattomuuden laulut” -merkinnän, ja kääntelin niiden monia mahdollisuuksia päivän tai parin verran. Niin löysin tematiikan albumille. Tein joitain huomioita siitä, millaisesta aiheistosta voisi olla kysymys, ja vaikka lopputulos – ”Ystävien taloissa” – on nimeltään se mikä on, kyse on yhä nimenomaan osattomuuden ja osallisuuden eri näkökulmista.

Uskoakseni usein kyseiset tunnetilat riippuvat eniten ihmisestä itsestään.

Myös musiikkielämä tahdotaan joskus nähdä kilpailuna, vaikkapa vertaillen, kuinka suosittu joku tekijä on ja toinen taas ei niinkään. Asia olisi pikkuruinen, liki mitätön, jollei koko elämää turhan usein hahmotettaisi kisana, jossa on voittajansa siinä missä häviäjänsäkin.

Mutta onneksi löytyy myös heitä, jotka eivät juurikaan tahdo vertailla itseään lajitovereihin, pystyen näkemään itsensä osallisina, vaikka heidän viihtymisensä tasoista vähemmän tietävät surkuttelevat tai jopa vähättelevät heitä.

Levykokonaisuus sisältää siis suuria teemoja, mutta isojen kysymysten vastapainoksi pyrimme rakentamaan sen musiikillisesti niin, että kuuntelukokemus ei olisi kuulijaa kuluttava, vaan antoisa matka. Jo työnteon alussa unelmoin levystä, joka naapurihuoneessa soidessaan voisi olla melodisesti ja sovituksellisesti runsas. Koen, että onnistuimme tavoittamaan nuo päämäärät, ja valmis levy on minulle yksi palkitsevimmista, joita olen koskaan saanut olla tekemässä.

Jarkko Martikainen syyskuussa 2020.

Jarkko Martikainen keikkailee soolona ja yhdessä bändinsä, Luotetut miehet, kanssa.

Kauko Röyhkän uusi albumi yhteistyössä S.A. Hynnisen kanssa – myös keikkoja luvassa

21.8.2020

Kuva: Juha Metso

Svart Records julkaisee syyskuun lopussa Kauko Röyhkän ja Sami Albert Hynnisen yhteislevyn Dekadenssi. Tulevan albumin materiaali perustuu Röyhkän vuosien varrella tekemiin julkaisemattomiin sanoituksiin ja sävellyksiin. ”Kirjoitin kaikki sanoitukset ja kolmea biisiä lukuun ottamatta myös sävellykset. Sami tarkisti tekstit ja ehdotti joitakin muutoksia. Muutamat biiseistä olivat vanhoja, esimerkiksi Alennustila oli ehdolla jo toiselle Röyhkä-Mattila -levylle, mutta jätettiin pois liian negatiivisen sanoituksen vuoksi. Röyhkä-Hynninen-levylle se sopi kuin nyrkki silmään”, Röyhkä kertoo.

Sami Albert Hynninen on ollut uransa aikana kehittämässä, yhdistelemässä ja rikkomassa eri genrejen rajoja aiemminkin aina Reverend Bizarren doom-metallista Tähtiportin nihilistiseen avantgarde-elektroon, mutta tällä kertaa projektin lähtökohdat sijoittuvat levyn tuottaneen Hynnisen menneisyyteen. ”Sami oli kuunnellut minua nuoruudessaan Lohjalla. Varsinkin 80-90-lukujen taitteen oudot ja tylyt levyt Joko-Tai, Kaksi koiraa, Tyttöjen ystävä ja Jumalan lahja olivat tehneet häneen vaikutuksen, mutta hän tunsi varhaisemmankin tuotantoni hyvin. Halusimme tehdä levyn yhdessä”, Röyhkä avaa Dekadenssin taustoja.

Levyn työstäminen vei aikansa, sillä yli 70-minuuttisen järkäleen nauhoitukset alkoivat jo keväällä 2019 ja saatettiin päätökseen vuotta myöhemmin. Röyhkän ja Hynnisen mukaan Dekadenssin äänimaailma on raaka, kylmä ja minimalistinen. ”Päätimme soittaa kaikki instrumentit paitsi rummut itse. Halusimme, että levymme poikkeaa kaikesta muusta Suomessa tehdystä musiikista. Pyrimme sukeltamaan suoraan ihmismielen mustimpaan pimeyteen”.

Röyhkä ja Hynninen tekevät lokakuusta alkaen valikoituja keikkoja, joiden paikat ja ajankohdat ilmoitetaan syksyn aikana. Keikkakokoonpanossa tullaan näkemään parivaljakon lisäksi jo aiemmista Röyhkän kokoonpanoistakin tunnettu basisti Mats Huldén, kitaristilegenda Puka Oinonen sekä Kaukon nykyinen luottorumpali Roberto Lanz.

Svart Records julkaisee S.A. Hynnisen ja Kauko Röyhkän uuden albumin Dekadenssi 25.9.2020. Levyn ensimmäinen single Bohemiadi julkaistiin digitaalisissa palveluissa.

Bohemiadi kuunneltavissa TÄSTÄ.

Heikki Silvennoinen, Ida Elina & Band

12.3.2020

Heikki Silvennoinen ja Ida Elina klubi- ja konserttikiertueelle lokakuussa 2020.

Ida Elina on Youtube-ilmiö, laulaja-lauluntekijä ja popkanteletar, joka on niittänyt mainetta niin Suomessa kuin maailmallakin. Hän on ahkerasti keikkaileva artisti, joka on kehittänyt Youtube-kitaristien innoittamana oman pop-kanteleensoittotyylinsä ja samalla hänen tekemänsä pop-covereiden on kerrottu ”mullistaneen kantelemusiikin”. Yhdessä pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoisen kanssa he konsertoivat lokakuussa 2020 ympäri Suomea tuoden saleihin täysin uudenlaisia musiikkielämyksiä. Kansallissoitin kannel ja blueskitara soivat yhteen upeasti. ”On hieno päästä kokeilemaan taas jotain ihan uutta. Iida Elina on huippulahjakas musiikko ja tästä tulee taas ihan erilainen kiertue. Uusi soundi ja uudet kujeet.”Heikki Silvennoinen kuvailee.

Lavalla mukana nähdään ja kuullaan tuttu komppikaksikko Anssi Nykänen (rummut) ja Harri Rantanen (basso).

Katso klubi- ja konserttikiertueen tulevat esiintymiset alta.

Liila Jokelin

19.2.2020

Liila Jokelin on laulaja-lauluntekijä, joka rakastaa vahvaa tarinaa. Hänen tuotannossaan rosoiseen laulelmaan yhdistyvät eri musiikkityylit aina melankolisesta folkista bluesiin, rockiin ja slaavilaistunnelmiin. Artisti julkaisi Risto Ylihärsilän tuottaman esikoisalbuminsa ”Kaamos on huono esileikki” marraskuussa 2019 Helmi Levyjen julkaisemana. Levy oli arvostelumenestys.

Keväällä 2023 julkaistava toinen albumi ‘’Saapuu sankarina kevät’’ on matka kohti toivoa ja kuulaampia maisemia. Ne löytyvät lopulta saman hämärän takaa, joka ajoi kertojan matkalleen.

Albumin luomisprosessiin Jokelin on koonnut kanssamuusikoista koostuvan ensemblen, joka toimii myös hänen live-yhtyeenään:

Jantso Jokelin: huuliharppu ja sähkökitara
Ville Salonen: basso
Severi Koivusalo: rummut

Debyyttialbumista sanottua

SOUNDI-lehti:
‘’Jokelinin ääni niin laulajana kuin kertojana on sekä dramaattinen että rosoinen, ja ehkä siinä voi kuulla teatterialan taustaa, kuitenkin suodatettuna Helmi-julkaisuille tyypillisen lo-fi -estetiikan läpi (tässä tapauksessa Risto Ylihärsilän tuotantopuolella avittamana). Lähinnä akustinen musiikki pysyy toteutukseltaan yksinkertaisena, mutta ideoiden köyhyyttä se ei tarkoita. Jännittäviä instrumenttiratkaisuja ajelehtii kuulokuvassa taustalla, samalla kun Jokelin itse milloin manaa maailman pahuutta, milloin tunnelmoi kohtalokkaasti himoa ja tuhoa kirvoittavasta lapintytöstä.

Singlenä julkaistu ja levyn päättävä Kuolleiden puolue saattaa olla vuoden paras biisi – nautinnolliset maailmanlopun orgiat, jotka tarjoillaan arvaamattoman artistitulokkaan kaikkein oivaltavimpien kielikuvien kera.”

Katso Liila Jokelinin tulevat keikat alta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus avaa tulevan levyn sisältöä – uusi sinkku kuunteluun tästä

14.2.2020

Suomenkielisen nyrkkihevin pioneereihin lukeutuva Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee kuudennen studioalbuminsa ”Mahdoton yhtälö” (Sakara Records) 20. maaliskuuta. Lähtölaskenta tulevaan albumiin käynnistyi tänään, kun yhtye julkaisi ensimmäisen singlen ”Kolme vuotta sitten”.

”’Kolme vuotta sitten’ on kuvitteellinen tarina nuorista rakastavaisista, jotka tahtovat edetä suhteessaan niin kuin rakastavaiset ovat aina tähän mennessä tehneet. Papin aamenen jälkeen alkaisi matka, joka sisältää myötä- ja vastamäkiä. Haaveissa talo, lapset ja koira. Ja tähän se tarinan kuvitteellisuus sitten loppuukin. Siirrymme nykyiseen reaalimaailmaan, missä mikään ei enää ole varmaa. Ei ole enää olemassa tulevaisuutta, minkä varaan uskaltaa rakentaa. Kaikki muuttui kolme vuotta sitten”, kappaleen tekstistä vastaava Timo Rautiainen kertoo.

”´Mahdoton yhtälö’ -levyllä tutkaillaan elämää edelleenkin sekä tämän päivän Suomesta käsin, että koko ihmiskunnan kannalta. Maailma ja varsinkin sen tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten muutamien vuosien aikana, eikä muutosta tähän kehitykseen ole näköpiirissä. Tulevaisuus on kyseenalaistettu ja siihen ei voi enää entiseen malliin luottaa. Ihmisen ahneus ja röyhkeys jatkaa omaa kulkuaan varoituksista huolimatta. Niitä ei uskota. Odotetaan jonkun muun tulevan ja pelastavan meidät. Pistetään päät pensaaseen. Ei myönnetä virheitä. Ei ajatella tekojemme seurauksia. Kuvitellaan elinolojen muutoksen huonompaan johtuvan jostakin muusta kuin ihmisen toiminnasta. Ei osata arvostaa ainutkertaista elämäämme ja unohdetaan, ettei siinä ole niin sanottua harjoituskierrosta”, Rautiainen toteaa.

Tuore sinkku ”Kolme vuotta sitten” kuunteluun TÄSTÄ.

Kevään levynjulkaisukiertue käynnistyy albumin julkaisupäivänä yhtyeen kotikaupungista Jyväskylästä.

20.03. Jyväskylä, LUTAKKO
21.03. Joensuu, KERUBI
27.03. Helsinki, THE CIRCUS
28.03. Hamina, WANHA TYÖSKI
02.04. Kuopio, HENRY´S PUB
03.04. Oulu, ZEMPPI AREENA KEMPELE
04.04. Nivala, TUISKULA
17.04. Tampere, OLYMPIA
18.04. Seinäjoki, RYTMIKORJAAMO
24.04. Kouvola, HOUSE OF ROCK
25.04. Punkaharju, LUOLA EVENTS KALLIOSALI
30.04. Laukaa, LAUKAANHOVI
01.05. Vantaa, TULISUUDELMA
02.05. Turku, APOLLO LIVE CLUB
29.05. Kemi, RAMONA
30.05. Iisalmi, GRACEVILLE

Maanalainen armeija (Jouni Hynynen)

31.1.2020

Maanalainen armeija on Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuvan Jouni Hynysen pitkään haudutettu sooloprojekti. Hynysen sooloprojektilla kuullaan naisääntä, akustista kitaraa, viulua, haitaria, torvia, eikä juurikaan särökitaraa ja huutamista. Elämän laitapuolilta kumpuavat sanoitukset iskevät kuin uutiset selkokielellä.

Kokoonpanon ensimmäinen single ”Variksenpelätin” julkaistiin syyskuun lopussa 2019. Toinen sinkku ”Rakkaus elää” julkaistiin tammikuun 2020 alussa ja kolmas ”Miekkataksi” juuri albumin julkaisun aikaan tammikuun lopussa. Maanalaisen armeijan debyyttialbumi on nimeltään ”I”.

”Minulle biisin kirjoittamisen aloitus on yleensä hankalaa. Paitsi nyt”, Hynynen kommentoi.

”Työpöydälläni lojui jo ”Nippusiteet”-niminen kappale, jonka olin tehnyt tilaustyönä, mutta en lopulta halunnut siitä luopua. Se ei ollut Kotiteollisuutta, vaan jotain aivan muuta. Mietin, että sille pitää tehdä jossain vaiheessa nippu kavereita, jotka olisivat saman henkisiä. Lokakuussa 2018 tajusin, että nyt voisi olla niiden teon aika.”

Fiilispohjalta syntyneitä kappaleita Hynynen demotti työhuoneellaan biisin per päivä, parhaana kaksi. Lokakuun 2018 lopussa kappaleita oli kertynyt tusinan verran, joista neljä Hynynen hylkäsi.

”Loppuvuodesta 2018 soitin fiilispohjalta materiaalin Sakara Recordsin Tuomo Saikkoselle. Hän innostui ja näytti vihreää valoa. Sovimme, että kirjoittaisin sanoitukset valmiiksi ja tekisin vielä muutaman kappaleen lisää. Samalla vahvistui jo aikaisemmin muhinut tunne, että mukaan täytyisi saada myös naisnäkökulma, ja ennen kaikkea, naisääni.”

Naislaulajan mietiskely jäi korvan taakse ja alkuvuosi meni kappaleita eteenpäin viedessä.

”Jälleen fiilispohjalta päätin, että E-Studiossa operoiva vanha Lappeenrannan tuttuni Jyri Riikonen voisi olla oikea henkilö äänittämään ja tuottamaan biisit. Soitin kappaleet hänelle ja mies innostui. Keväällä menin studioon, äänitimme kappaleiden kitarapohjat ja kutsuimme joukon muusikoita paikalle, jotka lisäilivät toiveittemme mukaan omiaan. Pian tajusimme, että meillä on kasassa kymmenen aika pirun vahvaa biisiä, joihin täytyisi nyt löytää naislaulaja mukaan.”

”Tiesin, että Mira Luodilla riittäisi pokkaa laulaa vähän rujompaakin tekstiä. Kyse ei ole mistään parisuhdelässytyksestä kuitenkaan. Kyse on elämästä ja kuolemasta, asioista, joiden kanssa ei pelleillä. Mira suostui, tuli studiolle ja pienen perehtymisen jälkeen veti osuutensa sisään. Tajusimme Riikosen kanssa, että fiilispohjalta tehty valinta osui taas napakymppiin.”

Hynysen sooloprojekti Maanalainen armeija nähdään syyskuussa 2021 keikkalavoilla seuraavasti:

 

Jarkko Martikainen Ystävien taloissa -soolokiertueelle

20.12.2019

Kuva: Marek Sabogal

Jarkko Martikainen

Ystävien taloissa 2020

Vuoden 2019 Auki yksin -soolokiertueella laulujen valikko laventui, valaisun taide täsmentyi ja tarinat laulujen syntyjen syistä kasvattivat mittaansa. Yleensä tilaisuuksissa tuli tunne ”näihin korkeuksiinhan olisi aina pitänyt pystyä ulottumaan”. Tuntuu siis oikealta valinnalta pyrkiä vielä ylemmäs.

Ystävien taloissa -kiertue tulee sisältämään lisää toivelauluja, levyttämättömien kappaleiden ensiesityksiä, askeleen laajempaa sointisävyjen kirjoa päin ja jotain, mistä en kaikkea tiedä vielä itsekään.

Juuri tuo ennustamattomuuden elementti on soolokeikkojen erityispiirre, josta pidän aina vain voimakkaammin.

Siinä oleellisimmat, lopuista tehdään selvää kiertueen kohteissa.

Tervetuloa.

Jarkko Martikainen.

Ystävien taloissa -kiertue:
31.01. TAMPERE, G Livelab (ennakkoon loppuunmyyty)
01.02. HÄMEENKYRÖ, Frantsilan kehäkukka  (ennakkoon loppuunmyyty)
05.02. JYVÄSKYLÄ, Poppari
06.02. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
07.02. RIIHIMÄKI, Vihreä talo (ennakkoon loppuunmyyty)
12.02. KITEE, Kitee-sali
13.02. KUOPIO, Henry´s Pub
22.02. PORI, Kehräämö
26.02. HELSINKI, On the Rocks
27.02. YLIVIESKA, Savelan lauluklubi
28.02. PUDASJÄRVI, Tuba Iso-Syöte
29.02. OULU, Tuba
13.03. SAVONLINNA, Kulttuurikellari
14.03. FISKARS, Cafe Bar Pesula
15.03. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
20.03. HELSINKI, Korjaamo
21.03. RAUMA, Brummi
27.03. TURKU, Linnateatteri
17.04. RAAHE, Raahen teatteri

Valloittava artisti Kanerva Dexin edustukseen

26.5.2019

Kanerva on helsinkiläinen laulaja ja lauluntekijä, jonka debyyttialbumi ”Paritanssi” (Texicalli Records) julkaistiin maaliskuussa 2018.  Albumi keräsi kiittäviä arvioita mm. Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä, MeNaisissa ja Soundissa. Levyltä julkaistiin singlet: ”Totuus ja Tiede”, ”Joutomaat”, ”Kypsiä marjoja” ja ”Muiden onni”. Albumin kappaleista muodostuu vahva kokonaisuus. Tekstit tutkivat pitkän parisuhteen kaarta aina suhteen alusta kirpeään loppuun saakka.

Tällä hetkellä Kanerva viimeistelee uutta, syyskuussa 2019 julkaistavaa toista sooloalbumiaan.
Kun Kanervan debyyttialbumi kertoi arjesta ja parisuhteen kuolemasta, uuden levyn teemoja ovat aika ja elämännälkä. Levyn saundi on edellistä intensiivisempi ja tanssittavampi, ja se on askel kohti popimpaa äänimaailmaa. Biisit kertovat halusta elää enemmän ja muistoista joita kannamme mukana.

Kaiken keskiössä on Kanervan taitava kerronta ja persoonallinen tyyli lauluntekijänä ja laulajana. Muillekin artisteille tekstittävä Kanerva kirjoittaa tarinoita tunnistettavasti mutta omalla näkökulmalla ja tunteella.

Livenä sähkökitaransa ja kovatasoisen yhtyeensä kanssa esiintyvä Kanerva on valloittavan karismaattinen esiintyjä. Ensimmäinen uuden albumin sinkkulohkaisu ”Fitbit” soi runsaasti mm. Yle Radio Suomessa.

Oman musiikin ohella Kanerva on mm. toimittanut Radio Helsingissä lauluntekstiaiheista ohjelmaa Lauluraita, kirjoittanut lastenteatteria ja -musiikkia sekä kirjoittaa lauluntekstejä muille musiikintekijöille.

Laura Moisio

22.2.2019

Laura Moisio kulkee omaa tietään kotimaisen musiikin kentällä. Hänen kappaleissaan omintakeiset sanoitukset yhdistyvät pettämättömään melodiatajuun.

Maamme arvostetuimpiin nuoren polven lauluntekijöihin lukeutuva Moisio on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin, Laulaa kun ei voi muutakaan, ilmestyi alkuvuodesta 2020. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, minkä lisäksi kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016.

Uusi albumi julkaistaan helmikuussa 2023, jonka myötä artisti suuntaa levynjulkaisukiertueelle. ”Kahden pandemiavuoden aikana oli luonnollista keskittää katse ulkomaailmasta lähemmäs, ihmisten välisiin suhteisiin. Kirjoitin levyllisen kappaleita rakkaudesta.” Moisio kuvailee uutta albumiaan.

”Laura Moisio on ehdottomasti kansainväliselläkin mittapuulla mitattuna yksi maamme tämän hetken tyylikkäimmistä lauluntekijöistä”. – Päivän Biisit, Aleksi Pahkala

”Keskiössä on loistavasta ja ilahduttavan pitkäikäisestä bändistä huolimatta kitaroita, pianoa ja syntikkaakin pelaava Laura, jonka kuulaan äänen läsnäolo ja maneeriton spirituaalinen puhtaus puhuttelee ihan erityisesti.” – Soundi, Jussi Niemi

”Harmonisen soljuva kokonaisuus pyrkii aina unipopin tasoille saakka. Moision raukeahko tapa ilmaista itseään tuntuu hurmaavan kiireettömältä, mikä on yksi levyn kiehtovimmista elementeistä.” – Ilkka-Pohjalainen, Juha Seitz

Katso Laura Moision tulevat keikat alla olevalta listalta.

Embraze

8.2.2019

Melodista metallia soittava Embraze perustettiin Kiimingissä vuonna 1994. Yhtye toimi ensimmäiset vuotensa Embrace –nimellä, mutta ennen Laeh-debyyttialbumin julkaisua nimi muutettiin muotoon Embraze.

Jo ennen ensimmäistä levyään yhtye kiersi ahkerasti maakuntia ja keräsi huomiota kivenkovana liveaktina mm. sijoittuessaan toiseksi Rock SM 1997-kilpailussa.

Yhtye julkaisi vuodesta 1998 alkaen viisi kokopitkää albumia. Viimeiseksi jäänyt, enteellisesti nimetty, The Last Embrace näki päivänvalon elokuussa 2006 ja levy antoikin yhtyeelle ensimmäisen näkyvän tilastomerkinnän kivutessaan Suomen virallisen listan sijalle 29. Embraze päätti uransa kotikaupungissaan ja nousi viimeistä kertaa yleisön eteen vappuna 2009.

Mutta nyt, vuonna 2019, on Embrazen paluun aika: ”Tiesimme kun tiemme erkanivat keväällä 2009, tai ainakin luulimme tietävämme, että tämä olisi tässä…Kuinka väärässä olimmekaan! Yhteys ei missään vaiheessa kadonnut väliltämme ja kun keväällä ´18 tapasimme JO toisen kerran koko porukalla sitten viimeisen keikan, oli selvää, että jokaisella oli jälleen halu soittaa bändinä, joka tunnetaan nimellä EMBRAZE”.

Embraze on:

Lauri Tuohimaa, kitara/laulu
Sami Siekkinen, kitara
Heidi Määttä, koskettimet
Olli-Pekka Karvonen, basso
Ilkka Leskelä, rummut

Embraze – discografia:

Albumit:

– LAEH (1998)
– Intense (1999)
– Endless Journey (2000)
– Katharsis (2002)
– The Last Embrace (2006)

Singlet:
– Mastervox Metalsingle (split) ( 1999)
– Sin, Love and the Devil (1999)
– Branded (2006)

Katso tulevat Embraze keikat alla olevalta listalta.

Jarkko Martikainen lähtee Auki yksin 2019 -soolokiertueelle tammikuussa

12.11.2018

Kuva: Olli Häkkinen

Jarkko MartikainenAuki yksin 2019 -soolokiertue nähdään seuraavasti (lisäyksiä tulossa):

10.01. HELSINKI, On the Rocks
11.01. TAMPERE, Vastavirta-klubi
12.01. JYVÄSKYLÄ, Poppari
13.01. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
18.01. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
19.01. ESPOO, Louhisali
01.02. TURKU, Dynamo
02.02. PORI, Rakastajat-teatteri
09.02. HÄMEENLINNA, Suisto-klubi
15.02. PIEKSÄMÄKI, Hilpeä Hospodar
19.02. HAAPAJÄRVI, Kulttuuritalo
20.02. OULU, Tuba
21.02. ÄKÄSLOMPOLO, Selvä pyy
22.02. KITTILÄ, Cafe & Bar Kota
23.02. ROVANIEMI, Comico
30.03. HELSINKI, Vuotalo
13.04. TAMPERE, TTT-Klubi
27.04. TERVAKOSKI, Kulttuuriravintola PSL

Elo-syyskuun vaihteessa viimeisimmän albumin ”Aina auki” (Sakara Records) julkaissut Jarkko Martikainen keikkaili Luotetut miehet -bändinsä kanssa syys-lokakuun. Kiertue päättyi viikkoja ennakkoon loppuunmyytyyn G Livelabiin Helsinkiin. Tammikuussa Jarkko Martikainen lähtee soolokiertueelle, jolla kuullaan kappaleita Martikaisen koko uran varrelta.

”Käynnistin monenlaisten kappaleiden koettelun omin päin jo joskus viime kuun lopussa. Uskon saavani Aina auki olemisen laulut uusiin asuihinsa, aivan kuin ikääntyneemmät sävelmät.” kertoo Jarkko Martikainen ja jatkaa,

”Yksinolo lavalla ei kiusaa, mutta vaatii verrattain paljon, ja tahdon olla valmiudessa vuoden vaihtuessa uudeksi. Enkä lopulta edes usko olevani sananmukaisesti yksin, vaikka nämä keikat yksin teen. Hyvät yleisöt luovat yhteisöllisyyden tuntuja, ja saavat yksittäisen matkalaisen tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Jos teillä on luontevasti aikaa jollekin oheisen listan keikalle, saapukaa ihmeessä paikalle tehdäksenne iltani paremmaksi. Parhaassa tapauksessa myös omanne.”

 

Eleanoora Rosenholm julkaisee uutta 7 vuoden tauon jälkeen

24.10.2018


Fonal Records julkaisee Eleanoora Rosenholm -yhtyeen neljännen albumin Talvipalatsin
puutarhassa 30.11.2018.

Mika Rättö (Circle, Rättö ja Lehtisalo) on sanoittanut uuden Talvipalatsin puutarhassa
-albumin kappaleet ja myös soittaa uudella levyllä. Albumin lähes kaikki kappaleet
sijoittuvat Neuvostoliittoon. ”Uuden levyn idea lähti Vaganovan balettikoulusta, jonne
Eleanoora pyrkii vaihto-oppilaaksi. Häntä ei kuitenkaan hyväksytä kouluun sisälle ja
Eleanoora kostaa hieromalla saippuaa balettikoulun tanssilattialle”, kertoo Rättö.

Pasi Salmi (Saijaa Saijaa, Magyar Posse) on säveltämisen ja soittamisen ohella myös
äänittänyt Talvipalatsin puutarhassa -albumin. ”Levyllä on enemmän akustisia
instrumentteja kuin aikaisemmilla. Äänitimme torvia ja kasakkakuoroja luomaan humalaista
Neuvostoliiton soundia. Tätä levyä on äänitetty milloin missäkin ja se kuuluu levyllä
jonkinlaisena romuluisuutena. Talvipalatsin puutarhassa on tästä huolimatta ehkäpä
Rosenholmin temaattisin albumikokonaisuus tähän mennessä”, toteaa Pasi.

Eleanoora Rosenholmin hahmoa tulkitsee jälleen Noora Tommila omaperäisellä äänellään.
Talvipalatsin puutarhassa -albumia tehtiin kuuden vuoden ajan. Levyn teko oli välillä jäissä,
jopa kolmen vuoden ajan. Rätön aika kului Samurai Rauni Reposaarelainen -elokuvan
kuvausten ja Se jokin – kuule härkäpapusi rapisevan -kirjan kirjoittamiseen. Kirja ja
elokuvaprojekti vaikuttivat vahvasti Talvipalatsin puutarhassa -levyn sanoituksiin, joista tuli
niiden myötä entistä enemmän tarinamuotoon kirjoitettuja.

Levyllä soittavat myös Tuomas Niskanen (kitara), Turo Sinkkonen (basso) sekä Juho
Nordman ja Jukka Kettula (puhaltimet).

Eleanoora Rosenholm palaa myös keikkalavoille. Livekokoonpanossa tulevilla keikoilla ovat
mukana Olli Joukio (rummut), Noora Tommila (laulu), Tuomas Niskanen (kitara), Tatu
Tyykkilä (perkussiot ja rummut), Pasi Salmi (syntetisaattorit), Veli-Ville Sivén
(syntetisaattorit) ja Turo Sinkkonen (basso).

Levyn kansikuvan on ottanut Juha Arvid Helminen ja taiton on tehnyt Eetu Henttonen.

Viitasen Piia

9.1.2018

Viitasen Piia on lauluntekijä Piia Viitasen luotsaama tummanpuhuvaa indiefolkia soittava yhtye, joka on hurmannut neljällä albumillaan niin kriitikot kuin liveyleisönkin, ja tuonut Viitasen maamme uusien tarinankertojien eturiviin.

Syksyllä 2012 julkaistu debyyttialbumi Viitasen Piia keräsi lukuisia loistoarvioita ja sai mainittavasti radiosoittoa, vaikka kyseessä oli omakustanne. Texicalli Recordsin julkaisema toinen albumi Uni onnesta toi yhtyeelle Emma-ehdokkuuden ja paikan Helsingin Sanomien vuoden 2014 parhaiden levyjen joukossa.

Yhtyeen marraskuussa 2016 julkaistu kolmas albumi Laulumaa on jatkanut nousujohteista kulkua, ja kerännyt täydet viisi tähteä niin Helsingin Sanomilta, Keskisuomalaiselta kuin myös Ilkalta ja Pohjalaiselta. MTV.fi valitsi Laulumaan vuoden kotimaiseksi albumiksi.

Syyskuun lopussa 2019 Viitasen Piia julkaisi pitkään odotetun neljännen albuminsa ”Meidän jälkeemme hiljaisuus” (Texicalli Records). Albumi on nostanut artistin Suomen lauluntekiöiden-eliittiin.

Viitasen Piia keikkailee soolona, triona sekä koko viisihenkisen yhtyeensä kanssa tai tarvittaessa harpulla, kanteleella tai jousilla vahvistetulla erikoiskokoonpanolla.

”Viitasella on harvinainen taito laulaa itsensä suoraan kuulijan syliin ja ihon alle. Hänessä on myös jotain hyvin luonnollista ja pakotonta. Ehkä selitys on siinä, että hän alkoi näppäillä kitaraa ja tehdä omia lauluja vasta muutama vuosi sitten Nepalissa.” — HS, Mari Koppinen

BÄNDI:

Piia Viitanen (laulu&kitara)
Mikko Malmivaara (kitara)
Matias Tyni (koskettimet)
Sarah Palu (harppu ja kantele)
Juho Niemelä (basso)
Oskari Lehtonen (rummut)

Katso Viitasen Piian keikkapäivämäärät allaolevalta listaukselta.

Mokoma valmistelee uutta albumia, julkaisu 2018

26.5.2017

METALLIYHTYE MOKOMA VALMISTELEE UUTTA ALBUMIAAN; 
SYKSYLLÄ STUDIOON, PITKÄSOITTO ULOS 2018

Kesä vietetään Varo näitä vaaranpaikkoja 2017-kiertueella 

 

Suomimetallin kärkinimi Mokoma valmistelee parhaillaan uutta albumiaan. Yhtye vetäytyy studioon syksyllä ja uutta musiikkia on luvassa albumin verran vuoden 2018 alkupuoliskolla. Vielä nimeämätön albumi on järjestykseen Mokoman kahdestoista pitkäsoitto.

Kahdestoista albumi. Onhan se jo jotain. En tiedä mitä siitä vielä sanoisin, mutta se on varmaa, ettei se tule käsittelemään masennusta”, Marko Annala veistelee.

Mokoma nähdään kesällä Varo näitä vaaranpaikkoja 2017-kiertueella. Kiertueen keikoista noin puolet on akustisia ja puolet ”täydellä rähinällä”. Keikat starttaa IIsveden Iisrokista lauantaina 27.5. Mokoma tanssittaa juhannuskansaa Nummirockissa armottomalla Pikametalli-setillään, mutta rauhoittuu myös akustisen ilmaisun äärelle Pyhätunturin luonnonkauniissa Aittakurussa. Yhtye nähdään kesällä myös mm. Tuskassa, Tammerfesteillä sekä Oulun Qstockissa.

Varo näitä vaaranpaikkoja 2017 -kiertue:

la 27.05. Iisvesi, Iisrokki (akustisena)
la 24.06. Kauhajoki, Nummirock (sähkö)
la 01.07. Helsinki, Tuska Open Air Metal Festival (sähkö)
pe 14.07. Koria, Pioneerifestivaali (sähkö)
pe 21.07. Tampere, Tammerfest / Pakkahuone (sähkö)
la 22.07. Laukaa, John Smith Festival (sähkö)
pe 28.07. Oulu, Qstock (akustisena)
pe 04.08. Pelkosenniemi, Pyhä Unplugged (akustisena)
la 05.08. Mikkeli, Jurassic Rock (sähkö)
pe 11.08. Lieto, Smugglerrok (sähkö)
la 19.08. Kiiminki, Koiteli Elää! (akustisena)

Mokoman keikat myy Hannu Korhonen

Kaskislainen Sara-yhtye julkaisee kaksi uutta biisiä ja lähtee kiertueelle

24.3.2017


Soundiaan viime vuosina rohkeasti uudistanut ja muokannut kaskislainen Sara-yhtye julkaisee Tulva / Kaikki on yhtä -tuplasinglen tänään perjantaina. Singlen A-raita Tulva syntyi hieman erikoisella tavalla. ”Biisi sai alkunsa kun soitimme keikan Helsingissä Olohuoneklubilla. Keikkaa varten sovitimme SOLUS-albumin biisejä uudestaan ja Ainoat hereillä -kappaleesta tehty versio tuntui niin hyvältä ettei sitä haluttu unohtaa. Siitä syntyi sitten kokonaan uusi kappale – Tulva.”, kertoo yhtyeen biisintekijä Joa Korhonen. Tulva-kappaleessa isossa roolissa ovat mukana Krzysztof Dobosiewicz ja Antti Pitkäjärvi. Krzysztofin kauniit jouset ja Antin tyylikäs piano nostavat teoksen ansaitsemalleen tasolle.

Sara lähtee huhtikuussa kiertueelle, joka kattaa myös bändin kotikaupungin Kaskisen. ”Kaskinen on edelleen meidän henkinen kotimme. Ollaan jo vuosia bändin kesken puhuttu siitä, että olisi tosi hauskaa soittaa kotipaikkakunnalla pitkästä aikaa ja nyt siihen koitti hyvä tilaisuus. Toivottavasti saadaan kaikki vanhat ja uudet kamut liikkeelle!”, toteaa Korhonen.

Uudet Tulva / Kaikki on yhtä -biisit voi kuunnella täältä.

Kaskisten lisäksi ”Hyvä Sää”-kiertue pysähtyy myös Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä sekä bändin nykyisillä kotinurkilla, eli Seinäjoella ja Vaasassa.

Hyvä Sää -kiertue:

1.4. On The Rocks, Helsinki
8.4. Olympia, Tampere w/ Maj Karma
14.4. Albatrossi, Kaskinen
15.4. Lutakko, Jyväskylä w/ Maj Karma
16.4. Bar 15, Seinäjoki
21.4. WS Arena, Vaasa w/ Disco Ensemble

Sara:
Joa Korhonen
Kristian Udd
Andreas Bäcklund
Marko Kivelä

Sara-yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen.

Sara

17.3.2017

Sara on kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin uranuurtaja, jolta löytyy levytettyä materiaalia jo yli 20 vuoden ajalta.

Yhtye julkaisi yhdeksännen studioalbuminsa PIMEYS 21. tammikuuta 2022. Albumilla sisältää vahvoja tunnelmia, synkkiä ja jylhiä maisemia. Raskas ja kitaravetoinen levy on luontevaa jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle SUMMA -albumille.

Livenä yhtye panostaa erityisesti visuaalisuuteen ja materiaalia kuullaan laajasti koko tuotannosta.

Sara muistetaan muun muassa Emma-ehdokkuuden tuoneesta ”Rauhan aika” -kappaleesta sekä ”Yhtenä iltana” (Hector) ja ”Tyhjää” (Kaseva) versioinneista.

Sara on:
Joa Korhonen – laulu, kitara, kosketinsoittimet
Kristian Udd  basso
Rami Rissa  rummut
Marko Kivelä  kosketinsoittimet

Discografia:
Narupatsaat  (2000)
Kromi  (2002)
Saattue  (2003)
He kutsuivat luokseen  (2006)
Veden äärelle  (2008)
Se keinuttaa meitä ajassa  (2012)
SOLUS  (2016)
SUMMA  (2018)
PIMEYS  (2022)

Katso Saran tulevat esiintymiset alta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

23.2.2017

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tunnetaan uniikista raskaan rokin soundistaan.

Yhtye perustettiin vuonna 1996 ja se teki huikean kahdeksan vuotta kestäneen uran suomalaisen raskaan rokin estradilla. Seitsemästä albumista neljä on ylittänyt kulta- tai platinarajan, ja myöskin live-esiintymisten suosio oli ennennäkemätön. Kokoonpanon tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Nyt on mies!, Surupuku, Lumessakahlaajat, Rajaton rakkaus, Kylmä tila, Hyvä ihminen ja Suomi sata vuotta. Myytyjä albumeja on yli 130 000 kappaletta.  Vuonna 2002 yhtye palkittiin peräti neljällä Emma-palkinnolla (Vuoden pop/rock-albumi, Vuoden albumi, Vuoden biisi sekä Vuoden yhtye). Joulukuussa 2004 yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle, kunnes noin kaksi vuotta myöhemmin kertoi uransa päättyneen lopullisesti.

Helmikuussa 2017 yhtyeen keulahahmo Timo Rautiainen kertoi Soundille seuraavanlaisesti: ”Olen tehnyt 2000-luvun puolivälin jälkeen vaikka mitä: soolo- ja bändilevyjä, kaikenlaisia keikkoja, tv-sarjoja ja kesäteatteria. Olen myös opiskellut Kaustisella kansanmusiikkia. Toisin sanoen olen saanut tehdä kaikkia niitä asioita, joista haaveilin Niskalaukauksen loppuaikoina. Sitten kun häärii yli kymmenen vuotta kaiken muun parissa, saattaa se menneisyyskin näyttäytyä vähän erilaisena. Tulin jossakin vaiheessa miettineeksi, että mitä hyötyä luupäisestä ehdottomuudesta lopulta on. Että olenko tyytyväinen itseeni jos korisen vielä kuolinvuoteellakin, että eipähän tultu takaisin. Miksi minä välittäisin kasvojen menettämisestä? Että olette oikeassa, toitotin silloin monessa lehdessä, että tätä bändiä ei enää nähdä missään. Nyt se kuitenkin nähdään ja minut saa ihan vapaasti ristiinnnaulita.”

Kokoonpano julkaisi paluusinglensä Pitkän kaavan mukaan helmikuussa 2017. Kesäkuussa ilmestyi toinen single-lohkaisu, Suomi sata vuotta. Kummastakin kappaleesta julkaistiin myös video. Lokakuussa tuli vielä kolmas sinkku Isä ei jätä  ja marraskuussa 2017 paluualbumi Lauluja Suomesta. Musiikin julkaisee Sakara Records. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus palasi suurimmille festarilavoille kesällä 2018.

Yhtyeen kuudetta studioalbumia nimeltään Mahdoton yhtälö ei tarvinnut odottaa onneksi pitkään. Heti alkuvuodesta 2020 julkaistiin ensimmäinen single Kolme vuotta sitten ja albumi heti perään maaliskuussa.
Bändin keikoille paluuta on jälleen ehditty odottaakin. Vuoden 2019 aikana Timo Rautiainen &  Trio Niskalaukaus teki vain yhden 10 esiintymisen lyhyen kiertueen, ja senkin poikkeuksellisesti akustisesti. Keväällä 2021 yhtyeelle ojennettiin kultalevyt kappeleiden Lumessakahlaajat (3 milj. striimausta) ja Suomi sata vuotta (2 milj. striimausta).

 

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -diskografia:

Albumit:

Lopunajan merkit (1999)

Itku pitkästä ilosta (2000) ylitti kultarajan 2004

Rajaportti (2002) ylitti kulta- ja platinarajan 2002

Kylmä tila (2004) ylitti kultarajan 2004

Tilinteon hetki (2004) (kokoelmalevy) ylitti kultarajan 2006

Lauluja Suomesta (2017)

Mahdoton yhtälö (2020)

Saksankieliset albumit:

In frostigen Tälern (2001)

Hartes land (2004)

EP:t:

Hävetkää! (EP) (1997) ylitti kultarajan 2002

Kuilun partaalla (EP) (2001) ylitti kultarajan 2002

Tiernapojat (EP) (2002) ylitti kulta- ja platinarajan 2002

Singlet:

Rajaton rakkaus (2000) ylitti kultarajan 2002

Surupuku (2002) ylitti kultarajan 2002

Elegia (2002)

Lumessakahlaajat (2002)

Hyvä ihminen (2004)

Minun oikeus (2004)

Pitkän kaavan mukaan (2017)

Suomi sata vuotta (2017)

Isä ei jätä (2017)

Kolme vuotta sitten (2020)

DVD:t:

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus (2003) ylitti kultarajan 2005

Perunkirjoitus (2009)

Katso Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -keikat allaolevalta listaukselta.

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet syyskiertueelle

18.8.2014

Ei toivotut laulut julkaistu videon muodossa

Jarkko_Martikainen_EiToivotut_still2

Jarkko Martikainen julkaisi tammikuussa viidennen soololevynsä Koirien taivas (Sakara Records), joka nousi heti ensimmäisellä julkaisuviikollaan virallisen albumilistan kakkossijalle. Samana viikonloppuna käynnistyi myös kiertue uuden Luotetut miehet -yhtyeen kanssa, jossa soittaa Ema Hurskainen (rummut, basso, taustalaulu), Anssi Salminen (kitarat, mandoliini, viulu, taustalaulu) ja Luis Herrero (basso, haitari, taustalaulu).

Nyt kokoonpano on jälleen lähdössä kiertueelle, joka starttaa Pohjois-Suomesta ja jatkuu Kainuun kautta aina Mäntsälään asti. Luvassa on monipuolinen musiikkikattaus Martikaisen pitkältä ja menestyksekkäältä uralta. ” -Tarkoituksena on soittaa musiikkia kaikilta viideltä levyltäni, muutamia YUP-aikojen lauluja ja varmaan joitain erikoisuuksia myös. Tällä hetkellä reservissä on kolmisenkymmentä biisiä, mutta viidenkymmenen valikkoon pyritään”, Martikainen kertoo Jouluksi kotiin… -nimetystä kiertueesta.

Tänään julkaistiin myös uusi musiikkivideo Ei toivotut laulut, jossa esiintyy Martikaisen lisäksi myös Luotetut miehet. ” -Video on vanhan kaverini (kävimme taidelukiota Savonlinnassa ja soitimmekin hetkisen samassa Keinuva lahna -nimisessä yhtyeessä) Jukka Mantereen visio. Vaikka lauluntekijä kuljeskeleekin videossa erilaisilla reuna-alueilla – teollisuushallien kupeissa ja elementtitalojen katveissa – niin silti jäljestä jää ainakin itselleni positiivinen jälkimaku. Se johtunee varmaankin hyvästä seurasta: kuvauspäivänä nauratti usein, vaikka olikin vielä melko kylmä alkukesän päivä. Sekin on hyvä, että yhtyeemme pääsi näkyville ja että ohjaaja pääsi kokeilemaan helikopterikameraa. Kaikki voittivat!”, myhäilee Martikainen tyytyväisenä.

Jouluksi kotiin… –kiertue:

16. 10. to Oulu, 45 special
17. 10. pe Raahe, Flirt
18. 10. la Kajaani, Rock house Kulma
24. 10. pe Kouvola, House of rock
25. 10. la Salo, Hometown
31. 10. pe Helsinki, LeBonk
1. 11. la Kuopio, Henry´s pub
7. 11. pe Tampere, Yo –talo
8. 11. la Mäntsälä, Coto

Jarkko Martikaisen artistisivulle
Jarkko Martikainen Youtubessa
Jarkko Martikainen Spotifyssä

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki, Sony Music
Liina.rislakki@sonymusic.com
Puh. 0207-421 531

Tero-Petri Suovanen (& Korvaamattomat)

25.3.2014

Turkulainen laulaja-lauluntekijä Tero-Petri Suovanen tunnetaan suomenkielisen vaihtoehtorockin uranuurtajana. Tero-Petri on vaikuttanut vahvasti myös muun muassa Tuula Amberlan biisintekijänä ja säestäjänä. 22.10.2021 ilmestynyt uusi albumi ”Olet aina mukana” on Tero-Petrin uran kymmenes pitkäsoitto, kun mukaan lasketaan Limonadi Elohopea -bändin levyt vuosina 1994–2004.

Soundi-lehden Jussi Niemi arvioi ”Olet aina mukana” -pitkäsoiton Soundissa 9/2021: ”Keitoksessa on hyppysellinen iskelmää, mutta paljon muutakin: indierockia, discosoulia, suomirockia, syntikkapoppia, rautalankaa ja päätösraidassa totaalisen yllättävä täsmäannos Ultra Brata. Tyyli on ihan oma. Todella harva osaa naittaa leikkisän älykköyden, pakahduttavan haikeuden ja poikamaisen huolettomuuden näin saumattomaksi kokonaisuudeksi”.

Korvaamattomat-yhtyeen kanssa Suovanen on tehnyt musiikkia viiden albumin verran. Tero-Petri & Korvaamattomien musiikkityyli on omaleimaista ilotulitusta iskelmän ja indierockin välimaastossa. ”Olet aina mukana” on linjakkain levyni. Se nostattaa sykettä keikoille sekä sisältää lauluja sinusta ja minusta, kaikista meistä”, Tero-Petri kertoo.

Korvaamattomissa soittavat:
Jakke Aho – Basso ja taustalaulu
Mikke Helenius – Kosketinsoittimet
Mitja Kiviluoma – Kitara
Mika ”Moilu” Moilanen – Rummut

Korvaamattomat yhtyeen keikkojen ohella Tero-Petri on tunnettu hänen soolokeikkojensa heittäytymisestä ja arvaamattomuudestaan. Siinä missä bändikeikat soitetaan lämpimästi ja äärimmäisen groovaavasti, soolokeikoilla tulee esiin Tero-Petrin irtonaisempi puoli.
Katso Tero-Petrin (& Korvaamattomien) keikat allaolevalta listalta.

Albumin julkaisukeikka 4.12.2021 Turun Dynamossa.

Kauko Röyhkä

28.11.2013

Kauko Röyhkä on pitkän linjan kirjailija ja rockmuusikko, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt, järkyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja romaaneillaan. Kauko Röyhkän ensimmäinen albumi Steppaillen (1980) on suomalainen rock-klassikko, ja romaani Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996. Röyhkä on kirjoittanut myös muun muassa elokuvakäsikirjoituksia, tv-draamaa, kolumneja ja levyarvosteluita. Vuonna 1995 Röyhkä sai Suomi-palkinnon ja vuonna 2009 valtion taidepalkinnon. Tämä monipuolinen lahjakkuus ei osoita hyytymisen merkkejä.

Vuonna 2008 ilmestynyt Riku Mattilan kanssa tehty levy oli arvostelu- ja myyntimenestys. 2011 julkaistiin toinen Röyhkä ja Mattila -levy Kaksi lensi tuulen mukaan, joka jatkoi herrojen upeaa yhteistyötä. Lokakuussa 2021 tuli tieto, että yhteistyö jatkuu liki 10 vuoden jälkeen. Singlen ”Marraskuun kulkija” (Svart Records) kerrottiin avaavan ”sinkku kerrallaan” polun kohti loppuvuodesta 2022 julkaistavaa albumia.

Vuonna 2009 Kauko Röyhkä teki levyllisen vanhoja laulujaan Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa sekä keikkaili jazzvirtuoosi Severi Pyysalo Trion kanssa. Samana vuonna Röyhkä julkaisi yhdessä valokuvaaja Juha Metson kanssa Suursaari-kirjan.

Vuonna 2012 yksi suomalaisen rockin ikoni Kauko Röyhkä & Narttu kokosi voimansa ensin kesän kaikille keskeisille rockfestareille ja loppuvuodesta onnistuneelle klubikiertueelle. Vuonna 2013 Kauko Röyhkä julkaisi muun muassa romaanin Poika Mancini sekä näyttelijä Ville Haapasalon henkilökuvateoksen. Syyskuussa 2014 Oulun Kaupunginteatterin näyttämöllä sai ensi-iltansa näytelmä Poika Mancini.

Keväällä 2014 Kauko astui jälleen estradille myös yhtyeen kanssa. Vuorossa oli sekä keikkoja että toukokuussa 2014 julkaistu albumi Etelän peto The Boots -kokoonpanon kanssa. Etelän peto on järjestyksessään Kauko Röyhkän 28:s albumi.

Elokuussa 2015 Röyhkä julkaisi Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen -kokoonpanolla kaksi musiikkivideota antamaan esimakua 29.1.2016 julkaistusta albumista Huominen on uni.

Joulukuussa 2016 Röyhkä julkaisi uuden albumin, Aamuöiseen sateeseen (Svart Records). Albumi sisältää Röyhkän uusia kappaleita sekä uusia sovituksia aikaisemmista hiteistään. Ensimmäinen single-lohkaisu on Hippityttö helvetistä ja se julkaistiin 21.10.2016. Kokoonpanona levyllä ja keikoilla on Kauko Röyhkä Trio (Kauko Röyhkä, laulu, kitara; Janne Riisiö, perkussiot ja Mikko Hellström, kontrabasso). Samana vuonna Röyhkä julkaisi myös romaanin Lapinpoika.

Alkuvuodesta 2017 Svart Records julkaisi Kauko Röyhkän ja Severi Pyysalon yhteisalbumin Turmion suurherttua. Vierailevana solistina levyllä esiintyy Maarit.

Kesällä 2018 Kauko Röyhkä & The Boots -kokoonpano julkaisi uuden Seksikäs nainen -singlen esimakuna syksyllä ilmestyvältä Maantie-albumilta. Yhtyeen mukaan”Seksikäs nainen -kappale on Roy Orbison -tyyppinen mahtiballadi, jossa hehkuu kesän eroottinen tunnelma.” Elokuussa puolestaan lohkaistiin Hevoset sumussa.

Koronasyksynä 2020 Röyhkä yhdisti voimansa mm. Reverend Bizarre ja Tähtiportti -yhteyksistä tunnetun muusikon Sami Albert Hynnisen kanssa. Yhteistyön tuloksena Svart Records julkaisi albumin Dekadenssi. Keikoilla kokoonpanon nähtiin nimellä Kauko Röyhkä & S.A. Hynninen. Livekokoonpanoon kuuluvat Mats Huldén, Roberto Lanz sekä Puka Oinonen.

Katso Kauko Röyhkän keikat alla olevalta listalta.


Jarkko Martikainen

12.11.2013

Jarkko Martikainen on monien kulttuurialojen mies, mutta tärkeimpänä maalina on aina ollut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys. Vuosien varrella hän on ehtinyt moneen; tekemisten laajuus käy parhaiten ilmi hänen kotisivujensa CV:sta. (www.jarkkomartikainen.fi)

Suurelle yleisölle Jarkko Martikainen tuli tutuksi YUP:n säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina. YUP julkaisi yhteensä 11 albumia. Vuosina 1987 – 2008 toimineen yhtyeen aikana Martikaista kuvailtiin usein absurdistiksi ja satiirikoksi. YUP-hiteiksi voidaan lukea muun muassa Meitä odotellaan mullan alla, Jos helvetti on täynnä ja Tavaroiden taikamaailma.

2004 alkaneen soolouran (ja etenkin 2006 ilmestyneen Rakkaus –albumin) myötä määritelmät ovat laajentuneet, tekemisiin on tullut mukaan myös pohdiskelevampia sävyjä, ja seuraavalta levyltä sopii odottaa niin sellaisia kuin myös äänekkäämpää ja kiivailevaa bändisoittoa.

Vuonna 2014 julkaistun Koirien taivas -albumin myötä alkoi Jarkko Martikaisen uuden yhtyeen tarina. Jarkon intensiivisten soolokeikkojen vastapainona bändin lavaote on varsin rehvakas ja energinen.  Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet ovat Ema Hurskainen (rummut, basso, taustalaulu), Anssi Salminen (kitarat, mandoliini, viulu, taustalaulu) ja Luis Herrero (basso, haitari, taustalaulu) sekä Jarkko Martikainen (laulu, kitara).

Martikainen keikkailee Luotetut miehet -yhtyeensä lisäksi periodeittain myös soolona konserttisaleissa, kirkoissa sekä erilaisissa klubitilaisuuksissa. Jarkko Martikainen luo esiintyessään käsin kosketeltavan vahvan musiikkitunnelman, joka puhuttelee kaikenikäistä yleisöä. Hän on monien kulttuurialojen mies, jonka tärkeimpänä maalina on aina ollut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys. Jarkko Martikainen tunnetaan myös YUP-yhtyeen säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina 1987–2008. Vuonna 2004 alkaneen soolouran myötä lauluihin on tullut mukaan myös entistäkin pohdiskelevampia sävyjä.

 

Jarkko Martikaisen diskografia:

Mierolainen (2004)
Rakkaus (2006)
Hyvää yötä, hyvät ihmiset (Live, 2007)
Toivo (2009)
Usko (2011)
Koirien taivas (2014)
Ruosterastaat (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2016)
Aina auki (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2018)
Ystävien taloissa (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2020)

Katso Jarkko Martikaisen keikat alla olevalta listalta.