Matti Johannes Koivu palaa – Uusi levy on paljas ja painava

14.8.2019


(Kuva: Tero Ahonen)

Matti Johannes Koivu julkaisee uuden levynsä Luonnos 13. syyskuuta. Suomen arvostetuimpiin lukeutuva laulaja-lauluntekijä on hionut levyllä ilmaisunsa pelkistetyksi ja akustiseksi. Painavat sanat ja sävelet sekä Koivun intensiivinen tulkinta nousevat keskiöön kitaran varaan rakentuvassa, sieltä täältä jousilla ja koskettimilla silatussa äänimaisemassa. ”Laulaja sulkeutuu olohuoneeseensa ja alkaa soittaa yksin kitaraa. Hän on havahtunut kehityskertomukseen, jossa mikään ei enää kehity, paitsi epäjärjestys. Syntyy lauluja keskeneräisestä elämästä ja maailmasta”, Koivu kuvailee levyn lähtökohtaa.

Matti Johannes Koivun musiikki on velkaa historialle. Se ei kuitenkaan ole Koivulle tyhjää nostalgiaa, vaan yhtäältä konteksti hankalana ja monisyisenä näyttäytyvälle nykyhetkelle ja tulevaisuudelle, toisaalta hetkellinen pakopaikka siitä. Luonnos-albumin teemat, esimerkiksi sukupolvien ketjun muuttuvat odotukset ja pelot, sekä ajatukset vanhemmuudesta, vanhenemisesta ja rakkaudesta suodattuvat kolmekymppisten sukupolvikokemusten kautta. Mutta ovatko kokemuksemme eri aikoina sittenkään niin erilaisia? Rakkaustarina on yhtä ajankohtainen nyt kuin sata vuotta sitten.

“Jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudestaan, löytää uudenlaisia kysymyksiä ja uusia värejä lauluihinsa. Kaikki levyn äänet on kuultu jossakin aikaisemmin, mutta ehkä ne ovat nyt uudessa järjestyksessä. Ehkä joku tunnistaa sukupolvemme ikävän tältä levyltä. Maailma oli jo melkein valmis, mutta sitten tapahtui jotain. Nyt me syyttelemme toisiamme, tai aikaisempia sukupolvia. Löydämme eroavaisuuksia, vaikka pitäisi nähdä jotain yhdistävää. Tai kuulla vaikka näitä lauluja”, Matti Johannes Koivu pohtii.

Koivu on laajentanut viime vuosina muusikon toimenkuvaansa. Hän on tehnyt kolme historiaa ja sen ymmärtämistä käsittelevää radiodokumenttisarjaa Yleisradiolle. Näistä uusin esitettiin kuluneena kesänä. Musiikintekijänä Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin seitsemän soololevyä sekä neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Emma-ehdokkaana Koivu on ollut niin Toisen maailman nimi -soololevyllään kuin Ultramariinin levyllä Ydin.

Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio

Ennen albumia julkaistaan single Aurinko ja tuuli 23.8. Levyn myötä Koivu palaa pitkän tauon jälkeen myös keikkalavoille. Mies on koonnut Luonnos-levyn äänimaisemaa kunnioittavan kokoonpanon ja kiertää Suomea syksyllä viulisti Aili Järvelän ja kontrabasisti Topi Karvosen kanssa.
Kokoonpano kantaa nimeä Matti Johannes Koivun Uskomaton Folktrio.

Matti Johannes Koivu: ”Satumaa on kaunein laulu tulevaisuudesta.”

8.9.2017

Matti Johannes Koivu versioi uudella singlellään Unto Monosen Satumaan. Mukana äänitteellä on myös Agents-kitaristi Esa Pulliainen. Kappale julkaistaan perjantaina 8. syyskuuta 2017.

Satumaa, miten ajankohtainen laulu. Sitä lauletaan kummallakin puolella merta, valitettavasti. Unto Mononen kirjoitti sen melkein 70 vuotta sitten. Mikähän oli hänen satumaansa rikkinäisessä ja sodan repimässä Suomessa? Minä tunnen oman satumaani vuonna 2017 ja lauloin siitä.”

Ajattelevana laulunkirjoittajana tunnettu Matti Johannes Koivu laajensi repertuaariaan radiodokumentaristiksi viime kesänä, kun YLE Radio 1 lähetti hänen ohjelmasarjansa Suomalaisten tulevaisuuksien historia. Ohjelmassa Koivu pohti muun muassa valoisamman tulevaisuuden haikailua – monesta Koivun laulustakin tuttua teemaa.

”Tähän liittyy tulevaisuus. Tein ohjelmasarjan suomalaisista tulevaisuuksista ja niiden historiasta. Satumaa kuvastaa hyvin mennyttä vuosisataa. Se on ollut mielessä niillä, jotka muuttivat 60-luvulla peräpitäjistä kaupunkiin ja jättivät kaiken taakseen. Se on ollut mielessä niilläkin, jotka palasivat 90-luvulla katsomaan isänsä vanhaa kotipaikkaa tyhjenneellä maaseudulla. Ja nyt se on mielessä minulla, kun menen ympäri Suomea. Vuosikymmenet ja paikannimet vilisevät silmissä. Satumaa.”

”Ja kertoo se lapsistakin. Hiljaisista makuuhuoneista ja paljaista jaloista myllätyn peiton päällä. Sielläkin on satumaa niille, jotka jo tietävät enemmän kuin tahtoisivat, mutta eivät haluaisi vielä kertoa. ”

Koivun Satumaa-tulkinta soi minimalistisesti. Kappaleella soittaa Koivun lisäksi ainoastaan Agents-kitaristi Esa Pulliainen.

”Sain esittää kappaleen suuren idolini Esa Pulliaisen kanssa. Hän on minulle suurin suomalainen muusikko. Ja niin Satumaa on monen unelman ja kuvitelman tulos. Yksinkertainen, ja juuri siksi se kertoo melkein kaikesta. Satumaa on kaunein laulu tulevaisuudesta”, Koivu kiteyttää.

Matti Johannes Koivu on aiemmin julkaissut kuusi omia kappaleita sisältävää sooloalbumia sekä levyllisen Irwin Goodmanin lauluja. Lisäksi hän on julkaissut neljä levyä Ultramariinin jäsenenä.

Koivu tekee loppuvuodesta akustisen kiertueen.

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Marek Sabogal

Matti Johannes Koivu: kevätkiertue & seitsemäs sooloalbumi

26.1.2017

Uutisnosto MJK
Karismaattisen Matti Johannes Koivun albumijulkaisu lähestyy. Hänen seitsemäs sooloalbuminsa, Lähtölauluja, ilmestyy 17. helmikuuta 2017. Pitkäsoiton julkaisee Koivun luottolevy-yhtiö M.dulor.

Lähtölauluja-albumilla soi yksitoista uutta laulua:

1. Lähtölauluja
2. Siinä on rakkautesi
3. Kuulen kesän nukkuvan
4. Paratiisi on sinne vievä tie
5. Ruutuhyppelyä
6. Kultainen leikkaus
7. Arvailen taivaan nimeä
8. Toisesta ajasta
9. Taivaassa
10. Grace
11. Kun otat minua kädestä

Albumilta on aiemmin lohkaistu jo kaksi singleä. Kappaleet Siinä on rakkautesi ja Kuulen kesän nukkuvan osoittavat, kuinka Matti Johannes Koivu on jälleen persoonallisen sielukkaan ilmaisunsa ytimessä. Voit kuunnella kappaleet esimerkiksi Spotifysta.

Nyt kolmas pitkäsoittoa edeltävä singlelohkaisu, Ruutuhyppelyä, ilmestyy 3. helmikuuta. Tämä myöskin suoratoistopalveluihin ilmestyvä kappale on syvä ja verevä tulkinta. Matti Johannes Koivu tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Koivu on julkaissut aiemmin kuusi sooloalbumia ja yhden lastenlevyn. Uuden albumin myötä on luvassa myös kevätkiertue, jonka aikana hän esiintyy sekä yhtyeensä kanssa että soolona.

Lähtölauluja-kevätkiertueen päivämäärät ovat (huom. lisäyksiä tulossa):

04.02. Pyhä, Bättre folk i fjällen (soolo)
16.02. Tampere, Klubi
17.02. Helsinki, G Livelab (julkaisukeikka)
22.02. Sastamala, Sastamalan kirjasto (soolo)
24.02. Lahti, Katuklubi
03.03. Kuopio, Henry’s Pub
04.03. Jyväskylä, Lutakko
08.03. Joensuu, Hostina Piimälinna (lauluntekijäklubi, soolo)
10.03. Hämeenlinna, Suistoklubi
24.03. Oulu, Tuba (soolo)

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

 

Matti Johannes Koivulta leijaileva kesäyön unelma

25.11.2016

mattijohanneskoivu

 

Viime perjantaina singlen Siinä on rakkautesi julkaissut Matti Johannes Koivu on jakanut myös toisen ennakkopalan tulevalta albumiltaan. Kappale Kuulen kesän nukkuvan ilmestyi tänään musiikin suoratoistopalveluihin. Biisi leijuu kuin kesäyön unelma, ja Kuulen kesän nukkuvan on mukana myös Koivun tulevalla Lähtölauluja-nimisellä albumilla.

Levy-yhtiö M.dulor julkaisee Lähtölauluja-levyn alkuvuodesta 2017. Albumin myötä Matti Johannes Koivu lähtee kiertueelle yhtyeensä kanssa. Myös Ultramariini-yhtyeestä tuttu laulaja-lauluntekijä on julkaissut aiemmin kuusi sooloalbumia ja yhden lastenlevyn.

Kuuntele Kuulen kesän nukkuvan täältä.

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Tero Ahonen 

”Olen tehnyt rakkauslaulun. Suuren, koska pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä.”

18.11.2016

mattijohanneskoivu

Matti Johannes Koivu julkaisee uuden levyn alkuvuodesta 2017. Siinä on rakkautesi -single ilmestyy perjantaina 18. marraskuuta. Kuuntele uusi single tästä.

Paikkansa suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden eturivistä lunastanut Matti Johannes Koivu palaa vakuuttavasti. Tuore single Siinä on rakkautesi on samaan aikaan herkkä ja mahtipontinen kappale, jolla arvostetun artistin intensiivinen tulkinta pääsee oikeuksiinsa. Biisi antaa esimakua tulevalta albumilta, jolla kuullaan verevää ja koskettavaa artistia. Koivu kertoo uudesta singlestään:

”Olen tehnyt rakkauslaulun. Suuren, koska pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä. Rakkaus pelastaa ihmisiä. Presidentit vaihtuvat maailmalla, talous nousee ja sukeltaa, mutta jotkut asiat eivät koskaan muutu. Kurjinakin aikoina rakkaus syttyy joka ilta jossakin. Siihen ei tarvita kuin yksi ilta jossakin loukossa tai kadulla – karaokebaarissa tai vaikkapa grillin edessä. Olen optimisti tässä mielessä. Haluan uskoa loppuun asti, että se ilta tulee.”

Myös Ultramariini-yhtyeestä tuttu Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin kuusi sooloalbumia ja yhden lastenlevyn. M.dulor julkaisee Koivun uuden albumin alkuvuodesta 2017. Levyn myötä Matti Johannes Koivu lähtee kiertueelle yhtyeensä kanssa. Single Siinä on rakkautesi on kuultavissa digitaalisissa musiikkipalveluissa 18. marraskuuta alkaen.

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Tero Ahonen

Matti Johannes Koivu kevätkiertueelle

3.12.2015

matti-johannes-koivu2
Matti Johannes Koivu lähtee laajalle kiertueelle helmikuussa. Kevätkiertue 2016 -rundi alkaa Jyväskylän Lutakosta 5.2.2016. ”On upeaa päästä kiertämään Suomen parhaita keikkapaikkoja heti silloin, kun päivä pitenee.” Matti Johannes kertoo.

Helsingissä Matti Johannes Koivu nähdään keikalla jo joulukuussa, 11.12. Elmun baarissa.

Alkuvuodesta 2015 tuoreimman albuminsa, Kauneimmat meistä, julkaissut Koivu kuuluu jo vankasti maamme laulaja-lauluntekijöiden eturiviin. Hänet tunnetaan muun muassa Emme muistele maanantaita, Sano joku sana ja Tyhjäksi jätetty -hiteistään sekä aiemmista Irwin Goodman -covereistaan. Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti, ja onkin tehnyt satoja keikkoja ympäri Suomea. ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Laulujen täytyy toimia Hangosta Nuorgamiin, suurissa ja pienissä paikoissa. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Kevätkiertue 2016 -keikat ovat (lisäyksiä tulossa):

11.12. Helsinki, Elmun baari
05.02. Jyväskylä, Lutakko
06.02. Joensuu, Kerubi
12.02. Espoo, Sellosali
20.02. Tampere, Klubi
26.02. Turku, Klubi
27.02. Seinäjoki, Bar 15
03.03. Helsinki, Tavastiaklubi
06.04. Helsinki, Musiikkiteatteri Kapsäkki
09.04. Porvoo, Taidetehdas
11.04. Vantaa, Konserttitalo Martinus

Matti Johannes Koivu palaa kotiin

28.10.2015

Matti Johannes Koivu

Alkuvuodesta 2015 tuoreimman albuminsa, Kauneimmat meistä, julkaissut Matti Johannes Koivu palaa Dex Viihteen edustukseen.

”Olen ollut Dex Viihteen artisti 11 vuotta. Tein pienen kierroksen maailmalla ja nyt palaan takaisin. Ainut ongelma DEX:in kanssa on se, että puhelimessa ei tule aina puhuttua työasioista. Ihmiset ovat liian mukavia. On mahtavaa palata takaisin sinne, mistä aloitinkin.” Koivu kertoo.

Koivu on julkaissut viiden soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Hän on myös kierrellyt esiintymässä Egotripistä tunnetun Knipin kanssa. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista. Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti, ja onkin tehnyt satoja keikkoja ympäri Suomea yksin ja yhtyeensä kanssa. Koivu on kierrellyt saaristossa, toimistoissa, ravintoloissa ja tuntureilla. ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Laulujen täytyy toimia Hangosta Nuorgamiin, suurissa ja pienissä paikoissa. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Koivu tunnetaan parhaiten hiteistään kuten Jos muutat mielesi, Tyhjäksi jätetty, Emme muistele maanantaita ja Sano joku sana.