Francine komealle RightNow! -albumijulkaisukiertueelle

16.2.2018

Juuri 30-vuotisjuhlakiertueensa päättänyt Francine pitää keikkakoneen kuumana! Lahtelais-rock’n’rollin ystäviä hemmotellaan seuraavaksi uudella albumilla ja siihen liittyvällä levynjulkaisukiertueella. Maaliskuussa julkaistavaa RightNow! -pitkäsoittoa säestää nimittäin myös komea keikkalistaus.

Yhtyeen soittajat ovat tulevasta kiertueesta ja uudesta julkaisusta innoissaan. ”Viime vuosi mentiin 30-vuotisjuhlavuoden vuoksi pitkälti nostalgian pauloissa, mutta nyt päästään vihdoinkin lataamaan täysillä uutta kamaa eetteriin. Ja herranjestas minkälaista tavaraa onkaan tulossa! RightNow! -albumi on biiseiltään ja soundeiltaan suorastaan räjähdysherkkä, rouhea ja suoraviivainen, mutta toisaalta myös todella monipuolinen rock-levy, jonka ytimessä on tiukka triosoitto. Levyllä ei nimittäin kuulla muita soittimia kuin kitara, basso ja rummut, joten voidaan hyvällä syyllä sanoa, että tältä Francine kuulostaa juuri nyt, vuonna 2018. Itselläni odotukset albumin suhteen ovat korkealla ja odotankin innolla sitä, kun pääsemme vetämään näitä uusia biisejä keikoille. Saamme keikkasettiin todella hyvän sekoituksen uutta ja vanhempaa Francinea, joten tätä levynjulkisurundia ei kannata missata, koska bändi on todellakin nyt elämänsä iskussa”, basisti Pete Salomaa kertoo.

Myös Francinen laulaja-kitaristi Antti Kukkola suuntaa energisin mielin levynjulkaisukiertueelle. ”Tulee aina virtaa kun saa jotain uutta aikaiseksi. Edellisestä levystä on vierähtänyt kuitenkin jo tovi. Levyntekoprosessi Miitri Aaltosen kanssa toimi todella hyvin ja siitä jäi hyvät fiilikset. Nyt on hieno päästä soittamaan uuden levyn biisejä keikoille”.

Yhtyeen rumpali Alec Hirst-Gee puolestaan summaa fiiliäksiään ennen maaliskuussa starttaavaa kiertuetta seuraavanlaisesti: ”Mahtavaa päästä laittamaan oma kädenjälki Francinen yli 30-vuotiseen historiaan myös äänitteen muodossa. Levystä tuli todella monipuolinen rikkoen genrerajoja basson släppäämisestä punkin kautta funkiin, kuitenkin niin että Francinen omaleimainen soundi pitää homman kasassa. Astia Studio oli miellyttävä kokemus, kuten myös Miitrin kanssa työskentely. Kohta päästään katsomaan miten biisit toimivat keikoilla, vanhoja Francine-klassikoita unohtamatta.”

Pete Salomaan mukaan ”ainoa huono puoli tässä on se, että vielä joutuu kuukauden päivät pyörittelemään peukaloita kotona ennen kuin kiertue starttaa.” Mutta jo ensi kuussa odotus palkitaan!

RightNow! -albumin levynjulkaisukiertue kiertue: (huom. lisäyksiä tulossa)

29.3. IISALMI, Graceville
30.3. OULU, Ilona
31.3. KEMI, Chillout
1.4. KUOPIO, Ilona
13.4. KAJAANI, Rockhouse Kulma
14.4. JYVÄSKYLÄ, Lutakko, w/ Relax Trio, Melrose
27.4. TAMPERE, JAck The Rooster
28.4. HEINOLA, Ravintola Vapari
9.5. LAHTI, Möysän Musaklubi, w/ Whistle Bait, Relax Trio, Melrose
11.5. VANTAA, Tulisuudelma, w/ Melrose
12.5. TURKU, Ravintola Basso
18.5. HELSINKI, On The Rocks
19.5. RAUMA, Varastoklubi w/ Relax Trio
25.5. NURMIJÄRVI, Ravintola Pihvimylläri
26.5. KOKKOLA, Rock’n’Roll Diner

Francinen keikat myy Lena Haapala.
Kuva: Jani Mahkonen/ Lomagraphics

Ilpo Kaikkonen levynjulkaisukiertueella

22.3.2016

Photo: Jani Mahkonen/Loma Graphics

Photo: Jani Mahkonen/Loma Graphics

Tammikuun lopussa Hei elämä! -albuminsa julkaissut Ilpo Kaikkonen lähtee levynjulkaisukiertueelle! Rakastetut ennakko-singlet Muistan sen lauantain ja Kryptoniitti sekä tuorein Savuna Ilmaan -single ovat kaikki ahkerasti soineet radioiden soittolistoilla ja ilahduttaneet kansaa ympäri Suomen. Levynjulkaisukiertueen ensimmäinen keikka kuultiin lähes loppuunmyydyllä Lahden Möysän Musaklubilla 30.1.

”Innoissani odotan kevään ja kesän keikkoja”, Ilpo kertoo. ”On harvinaista herkkua päästä taas koko bändin voimin tekemään sitä mitä rakastan. Varsinkin nyt kun uusi albumi ja sen biisit on saaneet niin positiivisen vastaanoton. Keikalla tavataan!”

Levynjulkaisukiertueen keikat:

la 26.3.2016 RAVINTOLA BRITANNIA, Helsinki
la 2.4.2016 CLUB COLO, Savonlinna
la 7.5.2016 NIGHTCLUB TÄHTI, Tampere
la 21.5.2016 BAARMAN’S NEUVOLA, Kouvola
la 28.5.2016 KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
la 9.7.2016 TANGOMARKKINAT / VIRITTÄMÖ, Seinäjoki
la 30.7.2016 KEITELE-PÄIVÄT, Keitele
la 27.8.2016 WANHA SALAKULJETTAJA / ARCHIPELAGO MUSIC FESTIVAL, Naantali

Huom! Lisäyksiä tulossa! Ajantasaisen keikkalistauksen löydät täältä. Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.

Romanttisen rokin outolintu lentää korkealla

11.5.2015

poutaaukat_800x600

Suuren keikkasuosion saavuttanut Marko Haavisto & Poutahaukat on lähtenyt laajamittaiselle levynjulkaisukiertueelle ympäri Suomen. Yhtyeen kahdeksas studioalbumi Outolintu julkaistiin 24.4.2015.

“Tämä on viiteen vuoteen ensimmäinen Poutahaukat-albumi. Pitkän työstämisen jälkeen on hienoa lähteä soittamaan ihmisille uutta materiaalia. Lopputulosta voisi kuvata hyvällä tavalla vanhakantaiseksi poplevyksi, jossa melodiat ovat tärkeitä, tarinat helpommin lähestyttäviä – sävyt ja tunnelmat silti omakohtaisia, intohimosta lauluntekoon ja soittamiseen ammennettuja. Biisit taipuvat helposti myös keikkasoittoon.” Haavisto kertoo. Yhtyeen live-esiintymisiä onkin kuvailtu koskettaviksi elämyksiksi. “Poutahaukkojen keikoilla eturivi täyttyy usein kyynelehtivistä naisista.” tamperelaisen kulttuuriravintola Telakan ohjelmapäällikkö Janne Laurila toteaa.

Marko Haavisto & Poutahaukat perustettiin vuonna 1997. Yhtye tuli suurelle yleisölle tutuksi vuonna 2002 esittäessään Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa Pelastusarmeijan orkesteria. He esittivät elokuvassa ensimmäisen hittinsä Paha vaanii. Live-rintamalla Marko Haavisto & Poutahaukat tunnetaan monipuolisena kokoonpanona, joka rikkoo rohkeasti rajoja. Yhtye on muun muassa tehnyt Black Sabbath -tribuuttiesityksiä nimellä Black Sabbath Tango. Yhtyeen keulahahmo Marko Haaviston ensilevytykset tapahtuivat 80-luvun puolivälin jälkeen ja albumeja on kertynyt yhteensä toistakymmentä. Haaviston ensimmäinen soololevy Luojalle rengiksi julkaistiin 2013.

Yhtye odottaa tulevaa keikkakesää hyvillä mielin. “Ei muuta kuin hattu päähän, kitarat käteen ja matkaan. Parasta tässä hommassa on vuorovaikutus, joka syntyy ainoastaan keikoilla. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tuleviin live-tapahtumiin!”

Outolintu-levynjulkaisukiertueen päivämäärät (lisäyksiä tulossa!):

ke 13.5. Bar Loose, Helsinki

pe 15.5. Telakka, Tampere

la 16.5. Iskelmäravintola Ilona, Hyvinkää

pe 22.5. Suistoklubi, Hämeenlinna

pe 29.5. Möysän baari, Lahti

la 13.6. Kaipola rokkaa ja rollaa, Sulkava

pe 3.7. Romeo 1914, Joensuu

la 29.8. Kivijärven tori, Kivijärvi

pe 11.9. Tommolan suurlava, Mäntyharju

pe 18.9. Traktorikynnön SM, Kauhajoki

la 19.9. Hotelli Rauhanlahti, Kuopio

la 31.10. Hotelli-Ravintola Uoti, Sysmä

Melrose Lynyrd Skynyrdin lämppäriksi

26.3.2015

Melrose Pasi Rytkönen

Suomalaisen rock’n’rollin instituutioihin lukeutuva Melrose nähdään 5. toukokuuta Helsingin jäähallissa amerikkalaisen southern rockin legendan Lynyrd Skynyrdin lämppärinä.

Hiljattain Melrose palasi vuosikymmenen tauon jälkeen studion uumeniin ja yhtyeen uusi, seitsemäs albumi Got It Made julkaistiin 6.2.2015.

Bändi tunnetaan erittäin kovasta lavaenergiastaan, ja yhtye lukeutuukin maamme suosituimpiin ja ahkerimpiin live-bändeihin. Melrose kiertää paraikaa Suomea levynjulkaisukiertueellaan:

to 26.3.2015 KLUBI Tampere
to 2.4.2015 RAUHALAHTI / EASTER ROCK’N’ROLL PARTY Kuopio
pe 17.4.2015 SOKOS HOTELLI VANTAA / TULISUUDELMA w/ FRANCINE Vantaa
la 18.4.2015 LUTAKKO w/ FRANCINE Jyväskylä
pe 24.4.2015 VIRGIN OIL CO. Helsinki
la 25.4.2015 STADIUM LIVE CLUB Kokemäki
pe 22.5.2015 KUKONHIEKKA Saarijärvi
la 23.5.2015 RADIO ROCK -RISTEILY BALTIC QUEEN Helsinki
pe 5.6.2015 KIVENLAHTIROCK Espoo
la 6.6.2015 PIHLAJAMÄKI GOES BLUES
la 13.6.2015 HIMOS AREENA/V8 SUMMER MEETING Jämsä
pe 26.6.2015 CANTINA ZAPATA Järvenpää
la 27.6.2015 ROCKIN BY THE RIVER Iisalmi
pe 3.7.2015 PUB PIKKUPÄSSI Karkkila
su 5.7.2015 AITOON KIRKASTUSJUHLAT Luopioinen
pe 24.7.2015 SUURET OLUET, PIENET PANIMOT / RAUTATIENTORI Helsinki
la 25.7.2015 UITTOTUPA KARVIO Heinävesi
pe 7.8.2015 POWERPARK Alahärmä
la 8.8.2015 JURASSIC ROCK Mikkeli
la 15.8.2015 THE CIRCUS Helsinki
la 22.8.2015 RYTMIRAIDE 2015 Kurikka
la 12.9.2015 RAVINTOLA KARHU Kitee
pe 18.9.2015 TANHUHOVI Lohja
pe 6.11.2015 MÖYSÄN BAARI Lahti

Lisäyksiä tulossa, ajantasaiset keikkapäivämäärät ja -paikat löydät aina täältä.

Tänä vuonna pyritään käymään maan joka kolkassa mahdollisimman kattavasti ja vetämään rautaisia settejä kaikkialla. Suurin ero entiseen tulee varmaan olemaan se, että soitetaan mahdollisimman paljon uusia biisejä uudelta levyltä. Tietenkin vedetään myös vanhoja suosikkeja, mutta yritetään vetää kaikki uuden levyn biisit joka keikalla, jos vaan mahdollista. Se pitää meiningin tuoreena.” kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Tokela.