Marko Haavisto & Poutahaukat

Marko Haavisto & Poutahaukat perustettiin vuonna 1997. Yhtye tuli suurelle yleisölle tutuksi vuonna 2002 esittäessään Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa Pelastusarmeijan orkesteria. He soittivat elokuvassa ensimmäisen hittikappaleensa, Paha vaanii.

Yhtye esiintyy ja soittaa myös Kaurismäen uutuuselokuvassa Toivon tuolla puolen, joka sai ensi-iltansa Suomessa 3.2.2017. ”Meidän kohtaus filmattiin Helsingissä 14.9.16 ja leffa tuli ensi-iltaan helmikuussa. Muutamaa viikkoa myöhemmin Aki soitti eräänä torstaina ja ilmoitti tehneensä bändillemme lahjaksi – ohjaajan omaa ilmausta lainaten – ’rokkivideon’.  Se kantaa nimeä Marko Haavisto ja Poutahaukat – Kaipuuni Tango.

Vuoden 2021 aikana julkaistiin arkistojen kätköissä säilynyt varhaisempi Poutahaukat albumi 2005. Levyllä kuullaan tuon aikaisen kokoonpanon tulkintoja kappaleista joista osa on myöhemmin tehty uudelleen ja kuultu Poutahaukat levyillä.

Kymmenes Marko Haavisto & Poutahaukat -albumi Yleisön Palvelija ilmestyi 25.2.2022. Levy on Poutahaukkojen 25-vuotis juhlalevy.

Yhtyeen seuraava pitkäsoitto julkaistaan keväällä 2014. Esimakua albumilta kuultiin 15.9.2023 julkaistun Pyrkyrin palsta kappaleen myötä.

Marko Haavisto & Poutahaukat julkaisi uusimman singlensä Pyrkyrin palasta

Marko Haavisto – laulu ja kitara
Jouni Saario – kitara
Oskari Haavisto – basso ja laulu
Matias Partanen – rummut ja laulu

Marko Haaviston saa tilattua esiintymään myös soolona/duona.

Katso yhtyeen tulevat keikat allaolevasta listasta.


Keikalla