Vuoden paras päivä tulee pian!

22.5.2018

Ilpo Kaikkonen julkaisee Vuoden paras päivä –singlen 25.5.2018

Suomalaiset alkavat värähdellä täysin uusilla taajuuksilla kun kesälomat ovat käsillä. Sen on huomannut myös lahtelainen laulaja-lauluntekijä Ilpo Kaikkonen, joka kirjoitti kokemuksistaan uuden kesä-singlensä.

”Kyllähän kesäloma on suurimmalle osalle jengiä vuoden kohokohta! Mä muistan jo nuoruuden työpaikoilta sen, miten sadistisen ihana tunne se olikaan lusia sitä viimeistä tuntia ennen kuin päästiin ansaitulle lomalle. Se euforia mikä siinä loman alkuhetkessä valtaa ruumiin ja mielen on jotain ainutlaatuista. Halusin saada sen fiiliksen kirjoitettua lauluksi. Eräänä päivänä, kun pitkän talven jälkeen nautin kotonani sisääntulvivasta kevätauringosta, melodia syntyi nopeasti kuin itsestään ja riimit putosivat paikalleen. Yhdeltä istumalta kappaleen runko oli valmis”, Kaikkonen summaa lauluntekoprosessia.

”Tää on vuoden paras päivä, heitän kellokorttini naulaan
Ei neljään viikkoon tarvitse mun töistä välittää
Vuoden paras päivä, vihdoin vapaa olla saan
Eikä haittaa vaikka arki-ilta aamuun venähtää”

Tähän kotimaiseen tuotantoon on lainattu musiikillisia elementtejä kaukaa Karibialta. ”Letkeä rytmi menee jalan alle ja suoraan lanteisiin. Suomalaisille tutumpaa, slaavilaista iskelmäperinnettä edustaa kappaleen rautalankahenkinen kitarasoolo sekä vahvat riimit”, Kaikkonen kertoo. ”Halusin tehdä biisistä tanssittavan ja tekstistä samaistuttavan – kokonaisuuden, jonka tahtiin on kiva bailata ystävien kanssa aamun pikkutunneilla. Kuitenkin samaan aikaan laulu on mielestäni leppoisa ja rauhoittava ralli, jota voi kuunnella vaikka mökkiradiosta terassilla löhöillen.” Uuden kappaleen myötä hän haluaa toivottaa koko Suomelle aurinkoista kesää ja leppoisia lomapäiviä.

Ilpo Kaikkonen on itse uuden Vuoden paras päivä -kappaleen sanoittaja, säveltäjä sekä tuottaja. Sovitus ja miksaus on hiottu yhteistyössä Kashwellin kanssa. Kappale julkaistaan digitaalisena singlenä.

Kaikkonen on tähän mennessä julkaissut kaksi albumia ja lukuisia singlejä. Singleistä tunnetuimpia ovat muun muassa Kryptoniitti, F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen häihin mittatilauksena tehty Taikaa sekä Terveiset sinne taivaaseen, joka on YouTubessa kerännyt noin kolme miljoonaa katselukertaa.

Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.
Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics

Ilpo Kaikkoselta tulossa poppia ja räppiä

15.2.2017

Vielä viime vuonna juurevaa iskelmäpoppia esittänyt Ilpo Kaikkonen vaihtoi lavatanssit konepoppiin ja räppäämiseen.


’Mulle jokainen este on vain uusi mahdollisuus

Ja kaiken mistä unelmoin voin saavuttaa’

 

Uusi single Kiitoradanpää julkaistaan 22.2.2017 ja se esittelee musiikillisesti uudistuneen 27-vuotiaan lahtelaisen miehen. Voimaannuttava ja mahtipontinen kappale käsittelee vastoinkäymisten selättämistä, ja sitä ettei epäonnistumisia tulisi pelätä, vaan olla rohkea ja kulkea määrätietoisesti kohti unelmiaan. Moderni, konetaustainen pop-musiikki on Ilpon uusin musiikillinen aluevaltaus. Live-kokoonpanossa mies aikoo edelle en pitää oikeita soittajia, ja vanhoista kappaleista tehdään keikoille uudenlaisia sovituksia.

”Toki kone-elementtejä tuodaan live-hommaan mukaan, mutta kyllä keikoilla pitää olla kuitenkin soittamisen meininkiä ja vaaran tuntua. Lisäksi porukalla tekeminen on kivempaa kuin yksin puurtaminen.”

Pehmeän laskun tyylimuutokseen tarjosi Ilpon edellinen, marraskuussa 2016 julkaistu single, pop-balladi Taikaa, joka oli tilaustyö Mercedeksen rattiin siirtyneelle F1-kuljettaja Valtteri Bottakselle. Myös kuukauden kirjoitusvapaa vuodenvaihteessa ja nopeaan tahtiin syntyneet uudet biisit vakuuttivat Ilpon sisäisen popparin tulemaan vahvasti esiin. Ilpo kertookin, että tyylimuutos ei ole vain kokeilu, vaan uuden genren biisejä on jo useita valmiina odottamassa työstämistä.

”Tämän tyylistä musaa alkoi syntyä jo viime kesänä ja aika hyvin on pysynyt flow tekemisessä. Kaikissa biiseissä ei ole räppiä, mutta joku biisi saattaa taas olla suurimmaksi osaksi räppiä. Pitkäsoittoa en ole vielä miettinyt, sillä se palvelee vaan niin marginaalista yleisöä ja siksi kaupallisesti se ei välttämättä ole järkevää. Ei se kuitenkaan täysin poissuljettua ole.”


’Vaikka joskus väsyttää ja olo on niin pieni 

 En tiedä mikä odottaa ja mihin vie mun tieni

 Sillon mietin tätä matkaa, en vaihtas päivääkään

 Pakko tähtää kohti pilvii, mä en tyydy vähempään’

 

Monilahjakkuus Ilpo Kaikkonen on laulaja, soittaja, tuottaja, säveltäjä, sanoittaja ja nyt myös äänittäjä ja räppäri. Kiitoradanpää-kappaleen lopullinen miksaus on tehty yhteistyössä M-Eazy Musicin Kalle Mäkipellon kanssa ja masterointi on ulkoistettu muualle, mutta muuten lopputulos on 100% Ilpon omaa käsialaa.

”Vaikka räppäänkin itse tällä uudella biisillä, en voi kutsua itseäni räppäriksi. Sama koskee myös äänittämistä ja miksaamista. On kuitenkin virkistävää ottaa haltuun itselle täysin uusia juttuja ja ehkä onnistuakin niissä. Kyllähän räppäritkin laulavat omilla biiseillään, niin miksei laulajakin voisi räpätä. Ainakin itse koen onnistuneeni hienosti ja tuskin lahtelaisten kollegojenkaan tarvitsee hävetä. ”

Uusi kappale Kiitoradanpää julkaistaan digitaalisena singlenä. Lisäksi kappaleesta on myös tulossa Saariselän kauniissa maisemissa kuvattu musiikkivideo.

Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Jani Mahkonen 

Ystävykset Valtteri Bottas ja Ilpo Kaikkonen yhdistivät voimansa rakkauden nimissä

24.11.2016

ilpo-taikaa

Muusikko Ilpo Kaikkonen julkaisee tilaustyönä Williams-tallin F1-kuljettaja Valtteri Bottakselle säveltämänsä Taikaa-singlen. Kappaleen on tuottanut Vuoden tuottajana Emma-gaalassa palkittu Henri “MGI” Lanz.

Valtteri Bottas ja Ilpo Kaikkonen ovat olleet ystäviä jo lapsuudestaan saakka – ja tänä vuonna ystävyyteen on mahtunut myös yhteisesti ideoitu rakkauslaulu. Taikaa-nimisen kappaleen tarina alkoi, kun Bottas pyysi Kaikkosta häihinsä esiintymään. Silloin syntyi idea Emilia-morsiamelle omistetusta kappaleesta, jossa kuuluisi myös sulhasen kädenjälki.

Jotta Kaikkonen pääsisi sukeltamaan sanoituksissa Valtterin ja Emilian rakkaustarinaan, pyysi hän Bottasta avaamaan sydäntänsä paperille. ”Parin viikon päästä mun sähköpostiin tipahti teksti, joka oli noin kolmen A4-arkin verran pelkkää timanttia”, Kaikkonen muistelee. ”En olis uskonu, että noin viilee jätkä osaa kirjottaa noin romanttisesti ja hienosti. Rakkaus tekee ihmeitä meissä kaikissa”, Ilpo jatkaa.

Ote Valtterin alkuperäisestä tekstistä: ’Muutin keväällä Englantiin, ja muistan hyvin kun näimme Helsingissä juuri ennen kun lähdin lentokentälle. Käytiin syömässä ja pussailtiin salaa rautatieaseman kulmilla.’

Kaikkonen kirjoitti Bottaksen tekstin pohjalta laulun, johon sävelsi myös melodian. Taikaa-kappale sai ensiesityksensä Emilian ja Valtterin häissä Kulosaaren Kasinolla 10.9.2016. Koskettava kappale sai häävieraat ja tuoreen avioparin tunteiden valtaan – suuri suosio vakuutti kaverukset onnistuneesta kappaleesta.

’Muistatko vielä sen hetken ensimmäisen, kun aseman kellon alla silloin salaa suudeltiin.

Häiden jälkeen Bottas ja Kaikkonen päättivät, että kappale täytyisi äänittää ja julkaista. ”Biisi sai niin paljon hyvää palautetta vielä häiden jälkeenkin, että oli pakko soittaa Ilpolle ja ehdottaa, että julkaistaisiin kappale. Ilpo oli samaa mieltä ja kansainvälisiä faneja varten päätettiin kappaleesta tehdä myös englanninkielinen versio”, Bottas kertaa.

Kirsikaksi kakun päälle kaksikko sai tuottajakseen kaksinkertaisen Emma-voittajan, vuosina 2014 ja 2015 Vuoden tuottajaksi valitun Henri “MGI” Lanzin. Lanz tunnetaan muun muassa CheekinJVG:nNikke Ankaran ja Roope Salminen & Koirat -kokoonpanon tuottajana. Hän on urallaan tehnyt yhteistyötä myös esimerkiksi Kylie Minoguen ja Justin Bieberin kanssa.

Ilpo Kaikkosen esittämä pop-balladi Taikaa sekä saman kappaleen englanninkielinen versio Magic julkaistaan nyt digitaalisena singlenä. Julkaisijana toimii Ilmalaiva Music & Production.

Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Ilpo Kaikkonen Clint Eastwoodin jalanjäljissä

18.5.2016

clint-eastwoodin-poika-kuva

’En gigolo ole vaan miehinen mies, lännen nopein kenties.’

Ilpo Kaikkonen jatkaa hurmaamistaan keikoilla ja radioaalloilla! Tuoreen Hei elämä! -albumin Muistan sen lauantain-, Savuna ilmaan- ja Kryptoniitti-hittisinglejen lisäksi keikoilla yleisön suosioon on noussut laulu nimeltä Clint Eastwoodin poika. Kappale julkaistaan singlenä perjantaina 20.5.2016 ja se on totutusti Ilpon omaa käsialaa – sävelestä ja sanoista aina tuotantoon asti.

”Se on todella hauska ja monitasoinen biisi! Olen lapsesta saakka ihaillut Clint Eastwoodia. Varsinkin 1960-luvun spagettiwesternit lukeutuvat mun suurimpiin suosikkeihin. Halusin tehdä kunnianosoituksena laulun tälle nelinkertaiselle Oscar-voittajalle”, Ilpo kertoo.

Kaiutettu kitara ja haikea trumpetti soivat villin lännen hengessä kun rytmikäs Clint Eastwoodin poika tempaa mukaansa. Loistavasti kesänviettoon sopiva kappale tarjoaa kuulijalleen mahdollisuuden matkata kaktusten ja haaskalintujen hallitsemaan erämaahan stetsoni päässä ja nahkachapsit jalassa.

’On juureni rautaa ja varteni vahva, ei myrskyt saa mua taipumaan

Mul on palava sydän ja sieluni tulta, aseeni kuudesti laukeaa.’

Clint Eastwoodin poika on humoristisen melankolinen kertomus lännensankarin arjesta. Aina kun laulan tätä laulua haaveilen olevani yhtä kova jätkä kuin Clint ja hänen roolihahmonsa, tai ehkä jopa olevani hänen salattu poika. Nippelitietona kerrottakoon, että oikeassa elämässä Clint Eastwoodilla on ainakin seitsemän lasta viiden eri naisen kanssa.”

Ilpo Kaikkosen keikkakalenteri löytyy täältä. Keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Elina Vilpakka

Ilpo Kaikkonen levynjulkaisukiertueella

22.3.2016

Photo: Jani Mahkonen/Loma Graphics

Photo: Jani Mahkonen/Loma Graphics

Tammikuun lopussa Hei elämä! -albuminsa julkaissut Ilpo Kaikkonen lähtee levynjulkaisukiertueelle! Rakastetut ennakko-singlet Muistan sen lauantain ja Kryptoniitti sekä tuorein Savuna Ilmaan -single ovat kaikki ahkerasti soineet radioiden soittolistoilla ja ilahduttaneet kansaa ympäri Suomen. Levynjulkaisukiertueen ensimmäinen keikka kuultiin lähes loppuunmyydyllä Lahden Möysän Musaklubilla 30.1.

”Innoissani odotan kevään ja kesän keikkoja”, Ilpo kertoo. ”On harvinaista herkkua päästä taas koko bändin voimin tekemään sitä mitä rakastan. Varsinkin nyt kun uusi albumi ja sen biisit on saaneet niin positiivisen vastaanoton. Keikalla tavataan!”

Levynjulkaisukiertueen keikat:

la 26.3.2016 RAVINTOLA BRITANNIA, Helsinki
la 2.4.2016 CLUB COLO, Savonlinna
la 7.5.2016 NIGHTCLUB TÄHTI, Tampere
la 21.5.2016 BAARMAN’S NEUVOLA, Kouvola
la 28.5.2016 KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
la 9.7.2016 TANGOMARKKINAT / VIRITTÄMÖ, Seinäjoki
la 30.7.2016 KEITELE-PÄIVÄT, Keitele
la 27.8.2016 WANHA SALAKULJETTAJA / ARCHIPELAGO MUSIC FESTIVAL, Naantali

Huom! Lisäyksiä tulossa! Ajantasaisen keikkalistauksen löydät täältä. Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.