Mokoman uusi sinkku julkaistu – albumi ja kiertuestartti helmikuussa

13.12.2019

Kuva: Marek Sabogal

Suomalainen metallisuuruus Mokoma julkaisee 21. helmikuuta 2020 uuden Ihmissokkelo-nimeä kantavan albumin. Levy on yhtyeelle jo yhdestoista. Albumin ensimmäinen maistiainen on tänään ilmestynyt tuplajulkaisu; digisinkulta löytyy kaksi kappaletta; Syyttävä sormi sekä bonusraita Laske hiljaa mielessä sataan.

Kuuntele Syyttävä sormi ja Laske hiljaa mielessä sataan tästä. Videokuunteluun tästä.

”Levyn ensimmäiseksi maistiaiseksi Syyttävä sormi on kaikesta rajuudestaan huolimatta puhdistava. Sen perään sopii hästäkit blessed, lifeisgood, nevergiveup ja videoon jopa bff, mutta aivan yhtä hyvin siihen sopii risuaidaton keskisormen näyttely joka ilmansuuntaan. Syyttävä sormi poikki #riksraks”, kuvailee laulaja Marko Annala.

Levy on Mokoman yhdestoista, ja se ilmestyy monien ihmetykseksi vain alle kaksi vuotta edeltäjänsä Hengen pitimet jälkeen. Eniten kiivas julkaisutahti ihmetyttää yhtyettä itseään.

“Markolta alkoi jouluna syntyä uusia biisejä solkenaan ja vaikka emme olleet kukaan vielä edes vaivautuneet uhraamaan ajatustakaan uuden levyn tekemiseen, havaitsimme Markon biisit hyviksi, emmekä halunneet kahvata nokkamieheltämme vauhtia pois”, toteaa Mokoman kitaristi ja levy-yhtiö Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

Markon sävellysinto tarttui loppuyhtyeeseen ja pian Mokoma huomasikin viettävänsä aikaa treenikämpillä pitkän esityslistan kanssa. Jälleen kerran oli syytä varata studio ja alkaa tosissaan pohtimaan levytyshistorian saattamista neljännelle vuosikymmenelle. Ihmissokkelon tuotantotiimi on pysynyt samana kuin edeltäjiensä Hengen pitimet (2018) ja Elävien kirjoihin (2015). Jotain perin uuttakin levyn tekotavassa silti on. Ihmissokkeloa sanoittaessaan Marko Annala ajautui siihen myrskyn silmään, jota hän väisteli jo levyillä Kuoleman laulukunnaat ja Elävien kirjoihin. 

”Olen aiemmin ajatellut, että myrskyn silmässä ei ole sanoja. Tein erolevyn, kun olin jo löytänyt uuden rakkauden ja kirjoitin masennuksesta, kun olin jo tervehtynyt. Nyt päästin itseni vajoamaan syvyyksiin ja annoin alitajunnan puhua”, kertoo yhtyeen karismaattinen solisti Marko Annala.

Mokoma julkaisi myös tänään kevään 2020 kiertuepäivät. Sokkelon kivitys 2020 –kiertue starttaa 28. helmikuuta Kouvolasta ja jatkuu aina huhtikuulle saakka. Liput keikoille ovat myynnissä nyt.

Sokkelon kivitys 2020 -kiertue

28.02. KOUVOLA, House of Rock
29.02. HELSINKI, Tavastia-klubi
06.03. VAASA, WS Arena
07.03. NIVALA, Tuiskula
14.03. TURKU, Apollo Live Club
20.03. KOKKOLA, Calle Nightclub
21.03. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
27.03. TAMPERE, Pakkahuone
03.04. OULU, Zemppi Areena Kempele
04.04. JYVÄSKYLÄ, Lutakko
09.04. LAHTI, Finlandia-klubi
10.04. JOENSUU, Kerubi
11.04. KUOPIO, Henry´s Pub
12.04. HAMINA, Wanha Työski

Mokomalta akustinen albumi & Tuhkatkin pesästä 2016 -kiertue

21.9.2016

mokoma-800x600

Suomimetallin kärkinimi Mokoma astui syyskuussa studioon akustisten soittimien kanssa vailla treenejä ja selkeää päämäärää. Parhaassa tapauksessa sessioiden tuloksena olisi bändin uran toinen tuttuja sävelmiä versioiva akustinen albumi, huonoimmassa taas varsin kalliit treenit.

”Päätimme heittäytyä alitajuntamme vietäväksi. Sävellykset olivat jo sähköversioina vahvoiksi todettuja, joten uskalsimme tarttua hetkessä syntyviin sovitusideoihin ja äänittää ne saman tien”, kertoo kitaristi Tuomo Saikkonen.

Oman levy-yhtiönsä turvin bändi piti koko ajan veto-oikeuden siirtää tallenne ö-mappiin, mikäli touhu alkaisi haiskahtaa liikaa ”Some Kind of Monsterilta”   – musiikkiterapialta, jonka tuotokset eivät välttämättä merkitse session ulkopuolisille mitään.

”Versiointileikki tuotti meille lopulta niin paljon naurua ja onnistumisen hetkiä, että halusimme jakaa ilon myös kuulijoidemme kanssa. Voipi olla, että osa tulkinnoista kohtelee kaltoin alkuperäisiä sävelmiä. Päätimme kuitenkin tietoisesti viedä rakkaat laulumme roviolle kill your darlings -hengessä”, Saikkonen jatkaa.

Akustinen Laulurovio-albumi julkaistaan 11. marraskuuta. Rohkeiden sovitusten lisäksi albumin sointia rikastuttavat useat vierailijat, kuten hanuristi Netta Skog (Ensiferum) ja juurimusiikkitaituri Ninni Poijärvi. Levyn tuottajana toimi useiden Mokoman albumien taustalta löytyvä luottomies Janne Saksa. Mokoman ensimmäinen akustinen albumi, Varjopuoli, julkaistiin vuonna 2011.

Varjopuolen julkaisun jälkeen heittämiemme keikkojen myötä löysimme oman ilmaisumme akustisten instrumenttien äärellä. Alkoi tuntua että olisi mukavaa taltioida sitäkin soundia, sillä Varjopuolta tehdessämme olimme vielä hieman ujoina tekemisemme kanssa. Siirrettiin turha varovaisuus syrjään ja muistettiin että loppujen lopuksi kaikki soittimet ovat lyömäsoittimia, myös kitara”, kertoo laulaja Marko Annala.

Mokoma lähtee Laulurovion myötä akustiselle Tuhkatkin pesästä 2016 -kiertueelle. Akustisen Mokoman voi nähdä lokakuun lopulla Helsingin Aleksanterin teatterissa, marraskuussa Espoon Sellosalissa, Tampereen TTT-klubilla sekä Seinäjoen Kaupunginteatterissa. Joulukuussa on vielä Rauman Kulttuurikuppila Brummin vuoro sekä uusintaveto Tampereen TTT-klubilla.

Tuhkatkin pesästä 2016 -kiertue:

ke 26.10. Helsinki, Aleksanterin teatteri
pe 25.11. Espoo, Sellosali
la 26.11. Tampere, TTT-Klubi
su 27.11. Seinäjoki, Kaupunginteatteri
ke 30.11. Turku, Logomo

pe 02.12. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
la 03.12. Tampere, TTT-Klubi

Mokoman keikat myy Hannu Korhonen.
Levyn julkaisee Sakara Records, jakelijana toimii Sony Music Finland.

Kuva: Joonas Brandt