Francine kesäleirille uuden rumpalin kanssa

11.5.2016

francine-800x600

Rock’n’rollin vauhtiveikot, lahtelaistrio Francine suuntaa keikkabussinsa kesäkuun alussa Francine Summer Camp 2016 -rundille.

Lisäksi yhtyeellä on muutakin uutisoitavaa, sillä rumpujen taakse palaa Suburban Tribesta tuttu Alec Hirst-Gee. Alec soitti edellisen kerran Francinessa vuosina 2011-2012.

”Francine kiittää Mauroa neljän vuoden pestistä Francinen rumpujen takana”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo. ”On myös tosi mahtavaa saada Alec takaisin rumpujen taakse. Meillä jäi viimeksi vähän hommat kesken, mutta nyt jatketaan taas yhdessä entistä kovemmalla draivilla. Kesän keikkoja odotan malttamattomana tällä uusvanhalla kokoonpanolla, joka muuten todellakin rokkaa ja rollaa tiejyrän lailla vai pitäisikö sanoa, että svengaa kuin se kuuluisa hirvi.” Myös Alec on paluusta Francinen riveihin innoissaan: ”Aivan mieletöntä päästä taas keikoille kiertelemään Suomea Francinen riveissä. Loistava yhtye, mukavat bändikaverit ja mahtavat Francine-fanit! Tästä on hyvä jatkaa.”

Keikat starttaavat 11. kesäkuuta ja yhtye odottaa keikkakesää jo kovasti. ”Keikkoja tehdään tänä vuonna sen verran säästeliäästi, että jokaista keikkaa odottaa ihan simona. Mahtavaa päästä taas tien päälle, kun kesä vihdoinkin koittaa pitkän talven jälkeen. Ihan tässä vanhakin nuortuu ja selkä suortuu. Tervetuloa mukaan Francinen Kesäleirille, jossa ei tylsiä hetkiä ole luvassa lainkaan!” Pete Salomaa hehkuttaa.

Francine Summer Camp 2016 -keikat:

11.6.2016 PERUNAROCK, Loppi
18.6.2016 HIMOS AREENA/V8 SUMMER MEETING, Jämsä
15.7.2016 KARJUROCK, Uusikaupunki
16.7.2016 LAHDEN YÖT, Lahti
22.7.2016 TAMMERFEST/PAKKAHUONE, Tampere
23.7.2016 JOHN SMITH – ROCK FESTIVAL, Laukaa
6.8.2016 KUMPUROCK, Outokumpu
6.8.2016 UNETON YÖ, Siilinjärvi
19.8.2016 IMATRAN AJOT, Imatra

Kuva: Jani Mahkonen

Metalliyhtye Mokoman menestysvuosi saa jatkoa mittavalla kiertueella

9.5.2016

Mokoman kuva
Erikoiskeikka Provinssissa: Yhtye soittaa Seinäjoella kymmenen vuotta sitten julkaistun Kuoleman Laulukunnaat -menestysalbumin kokonaisuudessaan

Metalliyhtye Mokoma keikkailee tiiviisti kesästä alkusyksyyn. Kiertue starttaa akustisella keikalla Kumpulan Kyläjuhlilta ja jatkuu Tampereen metallifestari Southparkin ja Nummirockin juhannusjuhlan kautta Seinäjoen Provinssiin. Törnävällä nähdään erikoiskeikka: Mokoma soittaa kokonaisuudessaan tasan 10 vuotta sitten julkaistun menestysalbumin Kuoleman Laulukunnaat. Kesäfestareiden jälkeen Mokoma nähdään vielä syys-lokakuussa klubikiertueella.

Elävien kirjoihin -albumilla on hyvät mahdollisuudet nousta Mokoman kaikkien aikojen suosituimmaksi levyksi, mutta vanhemmista julkaisuista yhtyeen uran ehdoton merkkipaalu on vuoden 2006 “erolevy” Kuoleman laulukunnaat. ”Oli hieman yllättävää, että brutaali ja autotallimaisen raa’asti soiva albumikokonaisuus nousi merkkiteokseksemme. Laulukunnaiden biisit ovat istuneet erinomaisesti keikkasettiin, joten koko albumin läpisoitto Provinssin yössä kuulostaa bileiltä”, fiilistelee Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen.

Mokoman vuosi on ollut erityisen menestyksekäs: yhtye pokkasi Elävien kirjoihin -studioalbumistaan alkuvuodesta kultalevyn, oli ehdolla kolmessa eri kategoriassa Emma Gaalassa sekä esiintyi kolmessa eri jäähallissa Sakara Tour 2016 -kiertueella yhdessä Stam1nan ja Diablon kanssa. Vuosi jatkuu kattavalla kiertueella ympäri Suomen.

Mokoman kymmenestä pitkäsoitosta viisi (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, 180 astetta, Luihin ja ytimiin ja Elävien kirjoihin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla.

Karjulasta karjahtaa 2016 -kiertue starttaa muutaman viikon päästä. ”Emme vetäytyneet tahoillemme odottelemaan jumalallista inspiraatiota ennätyshienon Elävien kirjoihin -vuoden jälkeen, vaan vastasimme myöntävästi myös alkavan kesän keikkakosintoihin. Soittaminen ja bändin karjujen kanssa karjahtelu maistuu juuri nyt niin hyvältä, että miksipä emme karjahtelisi, kun kerran pyydetään.”

Karjulasta karjahtaa 2016 -kiertue:

28.5. Kumpulan kyläjuhlat, Helsinki (akustinen)
11.6. South Park, Tampere
25.6. Nummirock, Nummijärvi
1.7. Provinssi, Seinäjoki (Kuoleman laulukunnaat 10 vuotta -setti)
2.7. Jalkosalmen lava, Lemi
8.7. LankaFest, Puolanka
9.7. Jalometalli Oulu, jatkoklubin Pikametalli-special
22.7. Tommolan suurlava, Mäntyharju
23.7. John Smith Rock Festival, Laukaa
30.7. Valkeakoski, Työväen musiikkitapahtuma
6.8. Porispere, Pori
9.9. Möysän Musaklubi, Lahti
16.9. Klubi, Tampere
17.9. Kerubi, Joensuu
23.9. Lutakko, Jyväskylä
24.9. Tavastia, Helsinki
7.10. House of Rock, Kouvola
8.10. Tattoo Fest, Kuopio 

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. – keikkapäivämääriä julkaistu!

11.1.2016

harp-artisti

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. palaa keikkalavoille kesällä 2016 ja osa keikkapäivämääristä on nyt julkaistu! Bändi tekee muutaman kuukauden ajan jälleen keikkoja Suomessa. 

Tämä legendaarinen yhtye perustettiin vuonna 1988. Bändin esikoisalbumi nimeltään H.A.R.P. julkaistiin keväällä 1989 ja se sisältää heidän suurimman hittinsä Back to the river. Vuosina 1989-1995 H.A.R.P. teki keikkoja enimmäkseen Suomessa, mutta kiersi myös muualla Euroopassa, muun muassa Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja Belgiassa. Bändi lopetti keikkojen tekemisen vuoden 1995 lopulla ja vetäytyi määräämättömän pituiselle tauolle. ”Silloin Pepe lupasi bändille, että palataan asiaan 2000-luvulla”, muistelee yhtyeen kosketinsoittaja Timo Pratskin. ”Itse kuvittelin silloin, että tämä tapahtuu hiukan aiemmin, mutta hyvä, että tapahtuu nyt. Mahtavaa päästä taas keikoille! Bändissä soittaminen ja sen jalostaminen on parasta mitä tiedän.”

Keikoilla kokoonpano on: Pepe Ahlqvist (laulu, kitara, huuliharppu), Jarmo Nikku (kitara, laulu), Timo Pratskin (kosketinsoittimet), Harri Rantanen (basso, laulu) ja Harri Ala-Kojola (rummut).

Katso H.A.R.P.:in keikat allaolevalta listalta (lisäyksiä tulossa):

02.07 Puistoblues / Pääkonsertti – Järvenpää
07.07 Häyrylänranta Rock – Konnevesi 
08.07 Kalliojärvi Jazz & Blues – Isokyrö
09.07 Beach & Blues Party – Pieksämäki
06.08 Kulttuuritalo – Helsinki