Francine kesäleirille uuden rumpalin kanssa

11.5.2016

francine-800x600

Rock’n’rollin vauhtiveikot, lahtelaistrio Francine suuntaa keikkabussinsa kesäkuun alussa Francine Summer Camp 2016 -rundille.

Lisäksi yhtyeellä on muutakin uutisoitavaa, sillä rumpujen taakse palaa Suburban Tribesta tuttu Alec Hirst-Gee. Alec soitti edellisen kerran Francinessa vuosina 2011-2012.

”Francine kiittää Mauroa neljän vuoden pestistä Francinen rumpujen takana”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo. ”On myös tosi mahtavaa saada Alec takaisin rumpujen taakse. Meillä jäi viimeksi vähän hommat kesken, mutta nyt jatketaan taas yhdessä entistä kovemmalla draivilla. Kesän keikkoja odotan malttamattomana tällä uusvanhalla kokoonpanolla, joka muuten todellakin rokkaa ja rollaa tiejyrän lailla vai pitäisikö sanoa, että svengaa kuin se kuuluisa hirvi.” Myös Alec on paluusta Francinen riveihin innoissaan: ”Aivan mieletöntä päästä taas keikoille kiertelemään Suomea Francinen riveissä. Loistava yhtye, mukavat bändikaverit ja mahtavat Francine-fanit! Tästä on hyvä jatkaa.”

Keikat starttaavat 11. kesäkuuta ja yhtye odottaa keikkakesää jo kovasti. ”Keikkoja tehdään tänä vuonna sen verran säästeliäästi, että jokaista keikkaa odottaa ihan simona. Mahtavaa päästä taas tien päälle, kun kesä vihdoinkin koittaa pitkän talven jälkeen. Ihan tässä vanhakin nuortuu ja selkä suortuu. Tervetuloa mukaan Francinen Kesäleirille, jossa ei tylsiä hetkiä ole luvassa lainkaan!” Pete Salomaa hehkuttaa.

Francine Summer Camp 2016 -keikat:

11.6.2016 PERUNAROCK, Loppi
18.6.2016 HIMOS AREENA/V8 SUMMER MEETING, Jämsä
15.7.2016 KARJUROCK, Uusikaupunki
16.7.2016 LAHDEN YÖT, Lahti
22.7.2016 TAMMERFEST/PAKKAHUONE, Tampere
23.7.2016 JOHN SMITH – ROCK FESTIVAL, Laukaa
6.8.2016 KUMPUROCK, Outokumpu
6.8.2016 UNETON YÖ, Siilinjärvi
19.8.2016 IMATRAN AJOT, Imatra

Kuva: Jani Mahkonen