Sonik sulkee ympyrän: Ajanhukkaa-EP julkaistu

31.5.2016

Sonik-800x600

Joensuulaisen Sonikin ensialbumi, Ääriviivat, ilmestyi 9.10.2015.

Pari viikkoa sitten yhtye aloitti ihan uusien kappaleiden taltioinnin, mutta ennen niihin kohdistuvia jatkotoimenpiteitä on ohjelmassa vielä välitilinpäätös digitaalisen EP:n muodossa.

”Mietimme, mikä olisi mielekäs keino pistää ensimmäisen levymme aikakautta pakettiin matkalla kohti seuraavia tuotoksia. Päätimme koota yhtyeen eri kulmia esittelevän EP:n, joka sisältää niin diskopalloa kuin leirinuotiotakin. Ajanhukkaa oli viimeinen levyllemme kirjoitettu kappale ja tuntui siinäkin mielessä osuvalta valinnalta myöhäiseksi singleksi”, laulaja Ville Härkönen kertoo.

Nimikappale Ajanhukkaa soi EP:llä kaikkiaan kolmena versiona: levyversion lisäksi kuullaan viime kesänä yhtyeeseen liittyneen kosketinsoittaja Jone Väänäsen hiki päässä ja virne suupielessä tamppaava remix sekä talvisissa mökkiolosuhteissa äänitetty akustinen live.

”Jonella oli ajatus remixin teosta ja muu yhtye oli idealle yksimielisen myötämielinen. Ja mainiostihan kappale on Väänäsen verstaalla koneelliseen muotoon muovautunut. Akustinen puoli yhtyeestämme haluttiin myös mukaan, monestakin syystä: ensimmäinen keikkamme sekä ensimmäinen julkaisumme olivat akustisia ja olemme soittaneet akustisia keikkoja koko olemassaolomme ajan, sekalaisissa puitteissa kasvihuoneesta kansanmusiikkifestivaalille. Tammikuussa vetäydyimme tässä hengessä retriitille, jonka aikana taltioimme hirsiseinien suojassa muutaman uuden akustisen versioinnin kaikkine pintanaarmuineen tätä julkaisua varten”, Härkönen jatkaa.

Akustista liveä EP:llä edustavat myös debyyttilevyltä tutut JessicaÄäriviivat suureen tarinaan sekä Sydän, jota ei ole aiemmin julkaistu minään versiona.

Sydän on kulkenut mukana akustisten keikkojen settilistoilla vakionumerona jo kauan, mutta minkäänlaista tallennetta emme ole siitä entuudestaan tehneet. Tälle EP:lle laulu haluttiin ottaa mukaan, erityisesti koska se ansaitsee olla kuunneltavissa myös kotioloissa. Kappale on samalla vanha ja uusi, mikä sopii myös julkaisun teemaan oivallisesti.”

Ajanhukkaa-EP:

  1. Ajanhukkaa
  2. Ajanhukkaa (Mireback remix)
  3. Ajanhukkaa (akustinen)
  4. Jessica (akustinen)
  5. Sydän (akustinen)
  6. Ääriviivat suureen tarinaan (akustinen)

Spotify – http://spoti.fi/1RvB36o

Tidal – http://tidal.com/album/61182897

Deezer – http://www.deezer.com/album/13207208

Sonikin keikat myy Hannu Korhonen.

Sonikilta uusi video – karaokena!

26.11.2015

Sonik video

Sonikin 9.10. ilmestyneeltä debyyttialbumilta Ääriviivat on julkaistu toinen musiikkivideo. Menevä Kuumaa kamaa sukeltaa suoraan karaokevideoiden epämääräiseen maailmaan:

”Eräänä aamuna kävellessä töihin sain idean, että pitäisikö johonkin meidän lauluun tehdä video mahdollisimman autenttisella karaoketyylillä. Karaokevideoiden niin kutsuttuja sisältöjä on tullut jokunen kerta epäuskoisesti naureskellen ihmeteltyä, enkä varmasti ole ainut. Yhtyetoverit olivat idean käyttökelpoisuudesta kanssani samaa mieltä ja kosketinsoittajamme Jone otti toteutuksen haltuun kuvaputkitunnelmaa myöten”, Sonikin laulaja Ville Härkönen kommentoi tuoretta kuvatallennetta.

Sonikin muista kuulumisista Härkönen raportoi seuraavasti: ”Levyn julkaisua juhlistettiin onnistuneesti keikkojen merkeissä Joensuussa, Jyväskylässä sekä Tampereella ja levyn saamaa vastaanottoa on seurattu mielenkiinnolla. Vuodenvaihteen jälkeen suuntaamme akustisten soittimien kanssa audiollista mökkiviikonloppua viettämään ja tuon reissun tuloksia on myös aikeet julkaista alkuvuoden aikana.”

Ääriviivat-albumi on kerännyt myönteistä huomiota osakseen:

”Tällaista tehdään Suomessa harmittavan vähän. Siis suomen kielellä laulettua tasokasta, melodista kitarapoppia. Sonikin kepeään, lennokkaaseen tyyliin eskapistiset, paikoin sopivan ironiset sanoitukset istuvat kuin voisilmä pohjoiskarjalaiseen talkkunapuuroon. Stellassa aikoinaan vaikuttaneen säveltäjän Heikki Marttilan ja sanoittajana toimineen laulaja Ville Härkösen yhteistyö on saumatonta.” Soundi

”Sonik vakuuttaa debyyttialbumillaan, ja jään seuraamaan yhtyeen uraa mielenkiinnolla. Yhtyeen soinnissa kuuluu sen kantavien voimien vuosien varrella karttunut kokemus, joka on nyt jalostunut hienoksi ylistykseksi kitaramelodioiden kaikkivoipaisuudelle.” Uljas – Itä-Suomen ylioppilaslehti

”Suurin vedoin piirrettyä kitarapoppia esittävä Sonik ymmärtää draaman päälle. Ääriviivat on kuin lämpimämmissä sävyissä esitetty Roy Anderssonin elokuva, tai Kent, jonka melankoliaa on vain lievästi suometettu.” Desibeli.net

”Musiikista aistii eniten iskelmän, rockin ja suomipopin vaikutuksen, joskus siitä tulee mieleen Egotrippi tai Samae Koskinen, joskus Juha Tapio. Kappaleista Jessica vie takaisin kesään ja Mun pitäis nyt lähtee on hieno runoelma pienestä tärkeästä tarinasta.” Keskisuomalainen

”Sonik on kypsytellyt debyyttialbumiaan kaikessa rauhassa, ja se kuuluu lopputuloksesta. Koko bändi soittaa todella hyvin yhteen, ja kokonaisuuden kruunaa solisti Ville Härkösen persoonallinen laulu ja arjesta kiinnostavasti kertovat lyriikat.” Karjalainen

Katso uusi musiikkivideo tästä:

 

Sonikin uusi musiikkivideo & tulevan albumin nimi julkaistu

25.6.2015

Ääriviivat suureen tarinaan on ensimmäinen näyte sähköisestä Sonikista. Katso bändin uunituore musiikkivideo tästä:

Kappale on ensimmäinen lohkaisu yhtyeen tulevalta levyltä. Se on myöskin kyseisen levyn avausraita sekä lähes nimikappalekin, sillä alkusyksystä julkaistava albumi kantaa nimeä Ääriviivat.

Laulu kertoo odottamisesta ja odotuksista, ohikulkijoista ja kohtaamisesta, kaupungista ja puffetista nimeltä Minttu. Sen sävelet ovat yhtyeen Heikki Marttilan ja sanat Ville Härkösen käsialaa, sovitus Sonikin. Videon kuvasi, leikkasi ja liimasi Ensio 2000.

Yhtyeellä on nyt meneillään kiireinen keikkakesä. ”Kesän keikkakalenterimerkinnät saavat mainiolle mielelle: Kotikentällä Joensuussa pääsemme esiintymään niin Ilosaarirockissa kuin isossa ilmaiskonsertissakin ja Valtteri-FestivaaliProvinssi sekä Qstock ovat mahtavia kohteita yhtyeemme ensiesiintymisille Tampereella, Seinäjoella ja Oulussa. Tampereella mentiin folkimmin pienimuotoisemmalla Sonik Akoustik Trio -kokoonpanolla, lopuilla keikoilla soimme sähköisesti mukanamme myös kosketinsoittajavahvistus Jone Väänänen.”, kertoo kesän kuvioista laulaja-kitaristi Ville Härkönen.

Lue lisää yhtyeestä & katso keikkakalenteri täältä.

Sonik näyttävästi esiin Suomen festarikesässä

15.6.2015

sonik_artistikuva

Dex Viihteen uusin kiinnitys Sonik hurmaa laadukkaan kitararockin musiikin ystävät kautta maan!

”Kesän keikkakalenterimerkinnät saavat mainiolle mielelle: Kotikentällä Joensuussa pääsemme esiintymään niin Ilosaarirockissa kuin isossa ilmaiskonsertissakin ja Valtteri-Festivaali, Provinssi sekä Qstock ovat mahtavia kohteita yhtyeemme ensiesiintymisille Tampereella, Seinäjoella ja Oulussa. Tampereella mennään folkimmin pienimuotoisemmalla Sonik Akoustik Trio -kokoonpanolla, lopuilla keikoilla soimme sähköisesti mukanamme myös kosketinsoittajavahvistus Jone Väänänen.”, kertoo kesän kuvioista laulaja-kitaristi Ville Härkönen.

Lue lisää yhtyeestä & katso keikkakalenteri täältä.