Kotiteollisuuden kevätsuunnitelmia: Kusipää-single, albumijulkaisu ja kiertue

26.1.2018

Kotiteollisuus on viettänyt tammikuun päivät studion uumenissa. Tukan- ja parranleikkuun ohella aikaan on saatu uusia kappaleita, kuten helmikuun 23. päivä julkaistava single Kusipää (Universal Music). ULKORUOKINNASSA TAAS 2018 -kiertueelle yhtye starttaa 9.3.

Baarista tavoitettu Hynynen kertoo uudesta singlestä ja tulevasta albumista seuraavaa:

Kusipää edustaa aika hyvin tulevan Kotiteollisuus-levyn linjaa, eli suoraa rokkia on taas tulossa. Perseen pitäisi pyöriä jopa Nivalassa. Tekstillisestikin se edustaa täysin levyn linjaa ja on yksi sen avainbiiseistä.

Levyä on tehty verkkaiseen tahtiin, sillä hyvän asian äärellä ei passaa hötkyillä. Sitä paitsi kiireen käsitehän meille karjalaisille on tuntematon. Levyä viimeistellään kevään kiertueen lomassa, ja sen etenemistä voi jo nyt käydä seuraamassa päiväkirjojen muodossa osoitteessa www.kotiteollisuus.com. On siellä kuviakin, jos lukeminen tuntuu hankalalta.

Rundin alkuun levyä ei siis valmiiksi saada, mutta tähtäämme huhtikuuhun. Sitä ennen jonkun pitäisi tehdä tekstit ja laulaa loput levyn biiseistä. Tästä huolimatta kiertueella kuullaan jo tulevan levyn kappaleita, joten jos jengi haluaa tsekata bändin nykykunnon, niin nyt siihen on oiva mahdollisuus.

Kotiteollisuus on julkaissut tähän mennessä 15 albumia, joista uusimpia on kehuttu yhtyeen parhaimmistoon kuuluviksi. Viimeisin studioalbumi on vuoden 2016 syksyllä julkaistu Vieraan vallan aurinko.

Kotiteollisuuden tarkoin määritelty keikkatauko päättyy maaliskuussa. Kevätkiertue, jolla kuullaan jo tulevan albumin kappaleita, käynnistyy 9.3. Laukaalta.

ULKORUOKINNASSA TAAS 2018 -kiertueen päivämäärät ovat: 

09.03. Laukaa, Laukaanhovi
10.03. Helsinki, Tavastia-klubi
15.03. Kuusamo, Ruka Zone
16.03. Kajaani, Kajaanihalli
17.03. Kuopio, Puikkari
23.03. Vantaa, Tulisuudelma
24.03. Kankaanpää, Stage Bar & Nightclub
29.03. Imatra, Nightclub Broadway
30.03. Rauma, Varastoklubi
31.03. Tampere, Pakkahuone
06.04. Porvoo, Taidetehdas
13.04. Vaasa, WS Arena
14.04. Kempele, Zemppi Areena
20.04. Lahti, Finlandia-klubi
21.04. Anjala, Mari´s Coffee
27.04. Turku, Venus Nightlife

Kotiteollisuuden keikat myy Hannu Korhonen.

Kotiteollisuuden uusi single Napapiirin sankarit 3 -elokuvassa

22.8.2017

Kotiteollisuus julkaisee uuden singlen, Helvetin hieno matka, perjantaina 25.8.

Kappale kuullaan Radio Rockin ensisoitossa huomenna keskiviikkona, kun Hynynen ja Miitri Aaltonen saapuvat ohjelmaan vieraaksi klo 09.00.

Helvetin hieno matka on mukana Napapiirin sankarit 3 -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa keskiviikkona 23.8. Napapiirin sankarit ja Napapiirin sankarit 2 -kassamagneettien jatko-osan on ohjannut Tiina Lymi ja aiempien osien tapaan käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Elokuvan pääosissa nähdään Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Santtu Karvonen ja Kari Ketonen.

Kotiteollisuuden syyskiertue alkaa 13.10 (huom. lisäyksiä tulossa):

13.10. Lohja, Monaco Nightclub
14.10. Salo, Monaco Nightclub
20.10. Ähtäri, Club B´52
21.10. Nivala, Tuiskula
27.10. Lahti, Möysän Musaklubi
28.10. Loimaa, Seurahuone
04.11. Hämeenlinna, Aulanko Areena
11.11. Kauhajoki, Aron Areena
18.11. Pälkäne, Sappee
24.11. Lappeenranta, Amarillo
01.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
05.12. Joensuu, Kerubi

Kotiteollisuus-yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Timo Isoaho

Kotiteollisuus soittaa Helvetistä itään -teemakeikan

26.4.2017

Uusi talvifestivaali Winter Solstice nousee musiikin ystävien riemuksi Helsingin Suvilahteen 1.-2. joulukuuta, ja nyt tapahtuma on julkistanut nipun huippuesiintyjistään.

Mukana on myös Kotiteollisuus, joka soittaa Helvetistä itään -teemakeikan. Vuonna 2003 julkaistu Helvetistä itään nousi julkaisuviikollaan Suomen albumilistan ykköseksi ja palkittiin Emma-patsaalla parhaana hard rock/metallialbumina. Winter Solsticessa kuullaan tämä platinaakin myynyt suomalaisen raskaan musiikin maamerkki alusta loppuun.

Winter Solsticen Suvilahteen nouseva talvinen miljöö lämmitettyine telttoineen onkin mitä omimpiaan juhlistamaan kotimaisen musiikin kaksipäiväistä juhlaa. Tapahtuman takana on voittoa tavoittelematon yhdistys Solstice ry, jonka remmissä on joukko nuoria tapahtuma-alan ammattilaisia. Yhdistyksen tarkoituksena on toiminnallaan tukea nuorten suomalaisten artistien kansainvälistymistä ja luoda työpaikkoja nuorille tapahtumatuottajille. Festivaalin tavoite ei ole tuottaa voittoa vaan elämyksiä.

Kotiteollisuus-yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen.

 

Kotiteollisuus kevätkiertueelle

10.1.2017

KT-800x600

Kotiteollisuus-yhtye lähtee taas tien päälle – halusitte tai ette!

Tahko pyörii, niin mekin -kevätkiertue 2017 ponnahtaa käyntiin helmikuun alussa.

Yhtyeen kitaristi Miitri Aaltonen avautuu: ”Vuosi 2016 oli meille hyvä. Tehtiin levy, dokumentti ja paljon helvetin hyviä keikkoja. Viikatteen, Niko Kivelän ja Zaanin kanssa tehty Pipari 2 -kiertue paketoi vuoden hienosti.”

Tällä hetkellä yhtye odottaa tulevien keikkojen lisäksi myös helmikuun alussa pidettävää Emma-gaalaa. ”Kevät pyörähtää käyntiin jo helmikuun 11. päivä Leviltä. Viikko ennen tätä käymme todistamassa suomalaisen kevyen musiikin alennustilaa Emma-gaalassa, jossa Vieraan vallan aurinko -levymme on ehdolla Vuoden rock-albumi -kategoriassa. Kotiteollisuus on ehdolla myös yleisöäänestyksessä Vuoden yhtyeeksi”, Aaltonen summaa.

Keikoille ja keikkabussiin koko yhtyeellä on jo suuri hinku. ”Paskaisen keikkabussin haju ja ahtaat takahuoneet houkuttavat nyt kovemmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Juomista odottavat takahuonevirvokkeet huutavat nimeäni, vaativat suorastaan palaamaan luokseen. Minä menen, sillä bändin poikia ja tekniikan miehiä on, uskomatonta kyllä, ikävä. Yleisöäkin vähän, pusi pusi”, Aaltonen hehkuttaa. ”Rakkaudesta lajiin tässä mennään. No eiks sais mennä?”

Tahko pyörii, niin mekin -kevätkiertueen päivämäärät (huom. lisäyksiä tulossa):

11.2. HULLUPOROCK, Kittilä
17.2. BAR KINO, Pori
18.2. VESILEPPIS, Leppävirta
24.2. VARASTOKLUBI, Rauma
25.2. HERVANNAN VAPAA-AIKAKESKUS / HERVANTA ROCK, Tampere
3.3. SOKOS HOTELLI VANTAA / TULISUUDELMA, Vantaa
4.3. TIIKERI, Kauhava
10.3. CANTINA ANTONIO NUMMELA, Vihti
11.3. PRESSA, Helsinki
17.3. HOUSE OF ROCK, Kouvola
18.3. PELTOHOVI, Kiuruvesi
24.3. MÖYSÄN MUSAKLUBI, Lahti
25.3. VAMMALAN SEURAHUONE, Sastamala
31.3. VENUS NIGHTLIFE, Turku
7.4. A-SALI, Jyväskylä
8.4. NIGHTCLUB TÄHTI, Oulu
13.4. TAHKO PIAZZA, Kuopio – Nilsiä
15.4. TAVASTIA-KLUBI, Helsinki

Kotiteollisuuden keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Ville Juurikkala

Joulupiparia tarjolla

22.11.2016

joulupipari-2-kuva

Suureen suosioon noussut Joulupipari-kiertue järjestetään myös tänä vuonna vilkkaimpaan pikkujouluaikaan. Esiintymässä ovat suomalaisen rock-musiikin kärkinimet Kotiteollisuus ja Viikate sekä stand up -koomikot Niko Kivelä ja Zaani. Edellinen Joulupipari-kiertue järjestettiin vuonna 2012 ja se keräsi loppuunmyytyjä yleisöjä muun muassa Lahdessa ja Jyväskylässä.

16.11. julkaistiin lisäksi ennakkomaistiaisena teemaan sopiva Koti-Viikate-Teollisuus -kokoonpanon Pukki tulee! Oletko valmis? -kiertuesingle digi-muodossa. Kappaleen voi kuunnella täältä.

Marraskuun lopulla alkavalla kiertueella Joulupipari 2 -kokoonpano esiintyy yhteensä kuudella paikkakunnalla.

Joulupipari 2 -kiertueen päivämäärät ovat:

30.11. Lahti, Finlandiaklubi

1.12. Jyväskylä, Lutakko

2.12. Tampere, Pakkahuone

3.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

4.12. Turku, Logomo

5.12. Helsinki, The Circus

Kotiteollisuuden Hynynen kommentoi: ”Muistikuvat edellisestä Piparikiertueesta ovat hämäriä, se oli elämää juoksuhaudoissa, pelkoa viihteen etulinjassa. Aika kultaa muistoja, joita ei ole. Sen kuitenkin muistan, että bussissa oli aina täysi rähinä päällä, reissasimme koko porukka samalla autolla. Oli helvetin hauskaa, läppä lensi tauotta. Alkoholijuomilla saattoi olla osuutta tapahtumiin, mutta sekä Viikatteen että meidän keikat menivät kaikki helvetin hyvin. Eli eiköhän tänäkin vuonna homma toimi mallikkaasti. Korostan kuitenkin, että kyseessä on vasta epäily, b-näytteiden tuloksia odotellaan vielä.”

Viikate-solisti Kaarle jatkaa: ”Suutaria tulin etsimään, kun ovat päässeet nuo nullit melko huonoon kuntoon. Niin, Joulupipari 2? Kyllikki! Ykkönen oli niin onnistunut kokonaisuus, että päätettiin tehdä siitä jokavuotinen perinne. Posket tosin olivat kaikilla ykkösen jälkeen niin kipeät nauramisesta, ettei ehditty aikaisemmin. Stand upin ja rock’n’rollin, eli tahallisen ja tahattoman komedian yhdistäminen, saattaa fläppitaululla tuntua itsetuhoiselta. Mutta tosiasiassa nauru ja kitarajyrä ovat parasta lääkettä mihin tahansa elämän tarjoamaan tragediaan. Odotukset ovat siis kovat. Ja tämän lössin ollessa kyseessä, uskoisin myös yllätysmomenttien olevan herkässä… Ja vielä Viikatteen puolesta pitää sanoa, että meidän A-näytteet eivät lantrinkeja kaipaa!”

Joulupipari 2 -kiertueen tuottavat yhdessä Longplay Music Oy ja Dex Viihde Oy.

Kotiteollisuus-rundin nimi hukassa!

20.9.2016

kt-800x600

Kotiteollisuus-yhtyeen Vieraan vallan aurinko -levy ilmestyy perjantaina 14.10. Bändi juhlistaa levyään syyskiertueella – jolta puuttuu vielä nimi! Jouni Hynynen kommentoi:

”Kiertueella keskitymme tietysti normaalien ”hittien” ohella uuteen tuotantoon. Paketti on muuten kasassa, mutta kiertueelle ei ole vieläkään keksitty nimeä. Nyt tarvitaan fanien apua ja vähän hitaasti!”

Auta Hynystä, keksi kiertueelle nimi ja voita! Osallistua voi Dex Viihteen Facebook-sivuilla. Hynynen valitsee parhaimman nimiehdotuksen maanantaina 26.9. Voittaja saa itselleen uunituoreen Vieraan vallan aurinko -levyn bändin nimmareilla sekä liput itselleen ja ystävälleen vapaavalintaiselle Kotiteollisuus-syyskeikalle. K-18.

Syksyn kiertuepaikkakunnat löytyvät Kotiteollisuuden artistisivuilta.

Kuva: Ville Juurikkala