Jay Lewis Gangilta ennakkomaistiainen tulevalta debyyttialbumilta

16.1.2018

Jay Lewis Gang julkaisee esikoisalbuminsa maaliskuussa. Esimakua rehellisestä rock-albumista antaa keskiviikkona 17.1.2018 julkaistava Julma nainen -single.

-yhtyeestä vuoden 2016  loppumetreillä erotetut Jay Lewis ja Daffy Terävä perustivat kyseisen bändin vain muutaman viikon eroilmoituksen jälkeen. Kaksikko löysi nopeasti riveihinsä myös Popedassa vaikuttanen kosketinsoittaja Jani Kemppisen ja Yö-historian omaavan rumpalin, Frogleyn.

Yhtyeen ensimmäinen single Liekki julkaistiin tammikuussa 2017. Tämä suomenkielistä rokkia soittava bändi on julkaissut myös Taivas tietää sen -singlen sekä Enkelit-videon. Viime vuonna kokoonpano teki yli parikymmentä keikkaa sisältäneen tiiviin Liekki-kiertueen.

Jay Lewis Gangin esikoisalbumi Folio julkaistaan 9.3.2018. Nyt julkaistava Julma nainen -ennakko-single on Jay Lewisin säveltämä ja sanoittama, ja bändin yhdessä sovittama.

Jay Lewis Gangin keikat myy Lena Haapala.
Kuva: Harri Hinkka

 

Jay Lewis Gang – kovalla keikkakunnolla kohti kesää

25.4.2017

Jay Lewis Gang valloittaa kovalla vauhdilla Suomen keikkaestradit!

-yhtyeestä potkut saaneet Jay Lewis ja Daffy Terävä perustivat hiljattain tämän uuden, suomenkielistä rokkia soittavan bändin. Yhtyeen muutkin jäsenet ovat entisiä Yön sekä Popedan muusikoita: koskettimissa kuullaan Popedan riveissä vaikuttanutta Jani Kemppistä ja rumpujen takaa löytyy niin ikään Yö-historian omaava rumpali Frogley. Yhtyeen kysyntä keikoille on ollut kovaa.

”Keikkoja ei olla tehty vielä kymmentäkään, mutta bändisoundi on nivoutunut yhteen hienosti ja tuntuu siltä kun oltaisiin jo kauemminkin oltu kimpassa. Sana alkaa ilmeisesti myös kiirimään somen kautta, koska jengiä alkaa tulla keikoille jo oikein mukavasti”, yhtyeen nokkamies Jay Lewis hehkuttaa. Esimerkiksi viime viikonlopun keikka Iisalmen Gracevillessä oli loppuunmyyty. Myös Daffy Terävä on iloinen yleisön vahvasta vastaanotosta: ”Ollaan nähty pelkästään tyytyväisiä ihmisiä ja bändi on kovassa iskussa. Fiilis on todella hyvä! Odotamme innolla kesäfestareita.”

Jay Lewis Gang -yhtyeen ensimmäisenä singlenä julkaistiin Lewiksen sanoittama ja säveltämä kappale Liekki. Toinen single julkaistiin helmikuussa 2017 – Taivas tietää sen edustaa yhtyeen herkempää ja melodisempaa puolta. Kevään aikana kokoonpanolta on luvassa taas uutta musiikkia – keikkojen avausbiisinä toimivaa kovan suosion saanutta Elämä viekin harhaan -kappaletta kaavaillaan nimittäin yhtyeen seuraavaksi single-julkaisuksi.

Yhtyeellä on myös uudet kotisivut osoitteessa www.jaylewisgang.net

Jay Lewis Gang -kokoonpanon tulevat keikat: (huom. lisäyksiä tulossa)

pe 28.4.2017 MONACO NIGHTCLUB, Lohja
la 29.4.2017 MÖYSÄN MUSAKLUBI, Lahti
la 29.4.2017 HOT ROD & ROCK SHOW, Tampere
pe 12.5.2017 LONDON, Jyväskylä
pe 19.5.2017 SOKOS HOTEL SEURAHUONE/ YÖKERHO MEFISTO, Savonlinna
la 20.5.2017 ILONA, Joensuu
to 8.6.2017 FINNISH SAUNA FESTIVAL, Helsinki
la 10.6.2017 TAKAPIHALLA ROCKTÄHTIÄ VESTARI, Orivesi
pe 16.6.2017 FINNISH SAUNA FESTIVAL, Turku
la 1.7.2017 JUVA ROKKAA, Juva
pe 7.7.2017 KELOSSI JAMIT, Padasjoki
la 8.7.2017 IMATRAN PITSTOP PARTY, Imatra
la 15.7.2017 KARJUROCK, Uusikaupunki
pe 28.7.2017 SÄÄNJÄRVEN LAVA, Savitaipale
la 29.7.2017 RUUKKI ROCK ’n’ BIKE FESTIVAL, Loviisa – Ruotsinpyhtää
to 10.8.2017 FINNISH SAUNA FESTIVAL, Jyväskylä
la 12.8.2017 SAMPEA JA SAMPPANJAA, Varkaus

Jay Lewis Gangin keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Jari-Pekka Laitio-Ramone

 

Jay Lewis Gangilta uusi single ja musiikkivideo

28.2.2017

Maaliskuussa debyyttikiertueelleen lähtevä Jay Lewis Gang valottaa herkempää puoltaan: tänään julkaistaan uusi Taivas tietää sen -single ja -musiikkivideo.

Jay Lewisin ja Daffy Terävän viime vuoden lopulla perustama Jay Lewis Gang julkaisee tänään uransa toisen singlen. Jay Lewisin säveltämä ja sanoittama Taivas tietää sen -kappale valottaa yhtyeen herkempää puolta.  Siinä missä tammikuun alussa julkaistu esikoissingle Liekki rokkasi 1980-luvun hengessä, tarjoilee uusi single herkempiä ja melodisempia tunnelmia. Katso kappaleeseen kuvattu video täältä.

Ensimmäiselle kiertueelleen bändi lähtee maaliskuussa. Katso keikkapäivät ja -paikat alta.

Jay Lewis Gang /  Liekki-kiertue:

18.3. Ravintola Basso, Turku
1.4. Fin-Soundlab,  Eura
14.4. Ilona, Seinäjoki
15.4. Old Cock, Lappeenranta
21.4. Lomakylä Järvisydän, Rantasalmi
28.4. Monaco Nightclub, Lohja
29.4. Möysän Musaklubi, Lahti
29.4. Hot Rod & Rock show, Tampere
12.5. London, Jyväskylä
19.5. Sokos Hotel Seurahuone/ Yökerho Mefisto, Savonlinna
20.5. Ilona, Joensuu
8.6. Finnish Sauna Festival, Helsinki
10.6. Takapihalla Rocktähtiä Vestari, Orivesi
16.6. Finnish Sauna Festival, Turku
1.7. Juva Rokkaa, Juva
7.7. Kelossi Jamit, Padasjoki
8.7. Imatran Pitstop Party, Imatra
15.7. Karjurock, Uusikaupunki
28.7. Säänjärven lava, Savitaipale
10.8. Finnish Sauna Festival, Jyväskylä
12.8. TBA

Keikkoja myydään koko ajan lisää. Seuraa ajantasaista keikkakalenteria täältä.

Jay Lewis Gangin keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Harri Hinkka

 

 

Viime vuoden lopulla perustetun Jay Lewis Gangin keikkakalenteri täyttyy vauhdilla

14.2.2017

jaylewisgang-800x600

Jay Lewisin ja Daffy Terävän viime vuoden lopulla perustaman Jay Lewis Gangin taival on lähtenyt vauhdilla liikkeelle ja bändi heittää ensimmäiset keikkansa maaliskuussa! Yhtyeen ensimmäinen single Liekki julkaistiin heti vuoden alussa ja kappale keikkui pitkään Spotifyn viraalisimmat -listan kärjessä. Kuuntele Liekki täältä.

Kiinnostus uutta suomenkielistä rockia soittavaa bändiä kohtaan on ollut kovaa myös live-rintamalla; yhtyeen keikkakalenteri on täyttynyt pikaisesti. Nyt on aika julkistaa ensimmäiset lukkoon lyödyt päivät. Maaliskuussa ensimmäiset keikkansa soittavan yhtyeen Liekki-nimisen kiertueen tämänhetkinen tilanne on listattuna alla.

”On aivan mahtava päästä uuden bändin kanssa kiertueelle. Emme malta odottaa, että pääsemme yleisön eteen”, hehkuttavat Daffy ja Jay tulevia keikkojaan.

Jay Lewis Gang / Liekki-kiertue (huom. lisäyksiä tulossa):

18.3.2017 Ravintola Basso, Turku
1.4.2017 Fin-Soundlab, Eura
14.4.2017 Ilona, Seinäjoki
15.4.2017 Old Cock, Lappeenranta
21.4.2017 Lomakylä Järvisydän, Rantasalmi
28.4.2017 Monaco Nightclub, Lohja
29.4.2017  Hot Rod & Rock Show, Tampere

29.4.2017 Möysän Musaklubi, Lahti
12.5.2017 London, Jyväskylä
19.5.2017 Sokos Hotel Seurahuone/ Yökerho Mefisto, Savonlinna
20.5.2017 Ilona, Joensuu
8.6.2017 Finnish Sauna Festival, Helsinki
10.6.2017 Takapihalla Rocktähtiä Vestari, Orivesi
16.6.2017 Finnish Sauna Festival, Turku
1.7.2017 TBA
7.7.2017 Kelossi Jamit, Padasjoki
8.7.2017 Imatran Pitstop Party, Imatra
15.7.2017 Karjurock, Uusikaupunki
28.7.2017 Säänjärven lava, Savitaipale

10.8.2017 Finnish Sauna Festival, Jyväskylä
12.8.2017 TBA

Keikkoja myydään koko ajan lisää. Voit seurata ajantasaista keikkakalenteria täältä.

Jay Lewis Gang on:
Jay Lewis / laulu ja basso
Daffy Terävä / kitara
Jani Kemppinen / koskettimet
Frogley / rummut

Jay Lewis Gangin keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Harri Hinkka

Kuuma Jay Lewis Gang Dex Viihteen edustukseen

12.1.2017

jaylewisgang-800x600

Jay Lewis Gang on kiinnitetty Dex Viihteen artistirosteriin.

-yhtyeestä viime vuoden loppumetreillä potkut saaneet Jay Lewis ja Daffy Terävä ovat perustaneet uuden bändin, jonka muutkin jäsenet ovat entisiä Yön ja Popedan muusikoita. Jay Lewis Gang -bändin solistina kuullaan Yö-yhtyeenkin riveissä laulanutta ja muutaman sooloalbumin julkaissutta Jay Lewistä. Kitaraa soittaa Daffy Terävä ja koskettimissa kuullaan Popedan riveissä vaikuttanutta Jani Kemppistä. Rumpujen takaa löytyy niin ikään Yö-historian omaava rumpali Frogley.

”Jäätyämme Daffyn kanssa yllättäen ilman duunia pitkäaikaisen Yö-pestin jälkeen syntyi päätös oman bändin perustamisesta pian. Into soittamiseen oli kova, ja kun lähipiiristä löytyi luottomiehiä bändiin ja pöytälaatikosta jo valmis biisi, pääsimme liikkeelle yllättävän nopeasti. Fiilis on tällä hetkellä erittäin hyvä”, kommentoi Jay Lewis tunnelmiaan uuden edessä.

Suomenkielistä rokkia soittavan Jay Lewis Gang -yhtyeen ensimmäisenä singlenä julkaistiin Lewiksen sanoittama ja säveltämä kappale Liekki, josta on tehty myös muutaman vuorokauden aikana yli 20 000 näyttökertaa YouTubessa kerännyt musiikkivideo.

Myös Jay & Daffy Duo keikkailee tammikuusta 2017 alkaen.

Kummankin kokoonpanon keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Harri Hinkka