Sara-yhtye solmi management-sopimuksen

5.11.2020

Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin tyylikkäimpänä yhtyeenä tunnettu Sara ja jyväskyläläinen Rocktalo Booking & Management ovat solmineet management-sopimuksen.

– Olemme tehneet kaksi edellistä levyä aika pitkälle bändin voimin niin tekee varmasti hyvää saada apua moneenkin asiaan. Selkeät suunnitelmat ja aikataulut tuovat rauhaa musan tekemiseen, kun ei tarvitse ihan kaikkea tehdä itse. Odotamme innoissamme, että saadaan uutta musaa pihalle ja uutta virtaa yhteistyöltä, Saran nokkamies Joa Korhonen iloitsee yhteistyöstä.

Yhtye valmistelee parhaillaan yhdeksättä albumiaan yhdessä tuottaja Arto Tuunelan kanssa. Ensimmäinen single tulevalta albumilta on luvassa alkuvuodesta 2021.

Tuleva levy tulee olemaan luonteva jatkumo vuonna 2018 julkaistulle SUMMA-albumille.
– Kitarat ovat ehkä vielä suuremmassa roolissa, koneitahan meillä on aina ollut, mutta lähtökohtaisesti olemme olleet aina vaihtoehtorock -bändi. Vahvoja tunnelmia, synkkiä ja jylhiä maisemia. Tällä hetkellä odotellaan ensimmäisiä versioita Artolta kuunneltavaksi. Nämä ovat aina jännittäviä hetkiä, koska on pitkään työstänyt biisiä yksikseen/bändin kanssa ja vihdoin saa ulkopuolisen näkemystä. Aina toivoo, että siellä olisi jotain yllätyksiä mukana, Korhonen kertoo tulevasta levystä.

Sara muistetaan muun muassa Rauhan aika, Vielä muodostan varjoni ja Tanssiin -kappaleistaan sekä Yhtenä iltana (Hector) ja Tyhjää (Kaseva) versioinneista.

Rocktalo Booking & Management on vuonna 2006 perustettu ohjelmatoimisto, joka on laajentanut viime vuosina toimintaansa management-palveluihin. Rocktalon management-edustuksessa on muun muassa Vesterinen Yhtyeineen. Saran keikat myy Dex Viihde Oy.

Saralta uusin sinkku, albumi ja kiertue

31.8.2018

Kotimaisen tummanpuhuvan ja tunnelmallisen rockin kärkikaartiin kuuluva Sara-yhtye on saanut uuden pitkäsoittonsa valmiiksi.
SUMMA-nimeä kantava albumi ilmestyy perjantaina 28. syyskuuta.

SUMMA:lta on tänään julkaistu toinen single nimeltään Ethän vielä kuole. Kappaleen on tuottanut ja miksannut koko levyn tavoin Arto Tuunela.

”Ethän vielä kuole -biisin demo oli jo jäämässä unholaan, kunnes se löydettiin koneelta uudestaan. Biisi nousikin sen jälkeen koko bändin suosikiksi! Joan alkuperäinen demolauluraita on tunnelmaltaan ja muutenkin niin täydellinen otto, että se haluttiin jättää sellaisenaan lopulliseen versioon. Myös Arton kädenjälki näkyy isosti biisissä – hän loihti jo valmiiksi hienoon ja herkkään kappaleeseen herkulliset mausteet peruselementtien päälle”, kosketinsoittaja-kitaristi Marko Kivelä kertoo.

Albumilta on aiemmin julkaistu single ja video Avaa se ovi, joka viitoitti tietä unenomaiselle, melankoliselle ja dystooppisissa tunnelmissa kulkevalle kokonaisuudelle.

Sara lähtee uuden pitkäsoiton myötä myös odotetulle kiertueelle:

04.10.2018 OULU, 45 Special
05.10.2018 VAASA, Ritz (SUMMA-levynjulkaisukeikka)
06.10.2018 KOKKOLA, West Coast Bar
20.10.2018 SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
24.10.2018 HELSINKI, On The Rocks
25.10.2018 LAHTI, Torvi
26.10.2018 TAMPERE, Olympia
03.11.2018 KUOPIO, Henry´s Pub
10.11.2018 JYVÄSKYLÄ, Lutakko

Keikkojen liput ovat nyt myynnissä keikkapaikkojen normaaleissa ennakkomyyntipaikoissa. Keikkalista täydentyy syksyn aikana.

Kuva: Jonas Nunu Axberg

Sara-yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen hannu.korhonen@dexviihde.fi  –  0440 647 908

 

 

 

Saran uusi single ja musiikkivideo kuljettavat dystooppisiin tunnelmiin

25.5.2018

YleX:n Uuden musiikin vaihtoehto -ohjelman Miikka Koivisto: ”Nyt tuli kyllä puskista aivan tosi hieno biisi!”

Monipuolisesta materiaalistaan ja rohkeista suunnanmuutoksistaan tunnettu Sara-yhtye julkaisi tänään uutta musiikkia. Syyskuussa ilmestyvältä albumilta lohkaistun ensimmäisen singlen Avaa se ovi on tuottanut ja miksannut Arto Tuunela.

Avaa se ovi on kuin mystinen matka sisimpään, itsetutkistelun ytimeen. Onko kaikki tosiaankin tässä vai pitäisikö tälle elämälle vielä tehdä jotain? Löytyykö sisäinen rauha vai nielaisevatko laitteet ja ympäröivä kaaos meidät lopulta kokonaan? Biisissä eletään hetkeä, jolloin jonkinlainen murros on lähellä – uskalletaanko avata ovi tuntemattomaan vai romahtaako tämä kaikki”, vokalisti Joa Korhonen kertoo.

Avaa se ovi oli ensimmäisiä uusia kappaleita, joita bändi lähti yhdessä työstämään ja jonka ympärille tulevan levyn materiaali lähti muodostumaan. Kaavamaisuutta sulavasti koko uransa vältellyt Sara löysi kappaleesta jälleen uudenlaisen, kokonaisuuden yhteen nivovan teeman: dystooppinen tunnelma on vahvasti läsnä.

Biisiin on julkaistu myös musiikkivideo, jonka on ohjannut Kristina Galisova ja leikannut Juha Kärkkäinen. Katso video alta!

Yli 20 vuotta toiminut Sara on kauan sitten vakiinnuttanut paikkansa kotimaisessa tummanpuhuvan ja tunnelmallisen rockin eturivissä. Yhtyeen ilmaisu on vuosien mittaan aaltoillut raskaskätisestä ja metallisesta rockista unenomaiseen ja syleilevään äänimaisemaan. Melankolisiin laulumelodioihin yhdistyvät yhtä lailla elektroniset elementit kuin pop-koukutkin.

Saralta uusi single: Kasevan klassikosta Tuukka Temosen ohjaama musiikkivideo

5.9.2017

Suomen pienimmästä kaupungista Kaskisista ponnistava Sara on julkaissut jo peräti seitsemän pitkäsoittoa, josta viimeisin on keväällä 2016 ilmestynyt SOLUS. Albumin jälkeen yhtyeeltä on ilmestynyt uutta musiikkia kolmen singlen verran, ja nyt vuorossa on vanha Kaseva-klassikko Tyhjää. Tämä uusi single ja Tuukka Temosen ohjaama musiikkivideo julkaistaan 12.9.2017.

”Kasevan biisi valikoitui sillä, että se yhtye on kaikkien bändin jäsenten suosikki ja kyseinen biisi ylivertainen helmi muutenkin loistavan materiaalin joukossa”, Saran keulakuva Joa Korhonen kertoo. ”Biisin teksti ja melodia sopivat Saran maailmaan ja onpa yhtyeiden laulajien ulosantiakin verrattu toisiinsa monessa yhteydessä.”

Uusi single antaa suuntaa sille, miltä myös ensi keväällä julkaistava uusi albumimateriaali kuulostaa. ”Askeleen pimeämmälle ja raskaammalle polulle ollaan menossa hieman kevyemmän ja elektronisemman SOLUS-albumin jälkeen”, Korhonen kertoo. Sara tunnetaan muuntautumiskykyisenä ja monipuolisena kokoonpanona, ja heidän rock-musiikkiaan on luonnehdittu tunnelmalliseksi, tummaksi, raskaaksi, maalailevaksi, elektroniseksi ja moderniksi.

Syksyn 2017 aikana Sara tekee muutaman valikoidun keikan; yhtye esiintyy Jyväskylän Lutakossa, Helsingin Bar Loosessa, Seinäjoen Rytmikorjaamolla sekä Lost in Music –festivaalilla Tampereella (5.10. Jack the Rooster, showtime 23:00).

Saran keikat myy Hannu Korhonen.

Kaskislainen Sara-yhtye julkaisee kaksi uutta biisiä ja lähtee kiertueelle

24.3.2017


Soundiaan viime vuosina rohkeasti uudistanut ja muokannut kaskislainen Sara-yhtye julkaisee Tulva / Kaikki on yhtä -tuplasinglen tänään perjantaina. Singlen A-raita Tulva syntyi hieman erikoisella tavalla. ”Biisi sai alkunsa kun soitimme keikan Helsingissä Olohuoneklubilla. Keikkaa varten sovitimme SOLUS-albumin biisejä uudestaan ja Ainoat hereillä -kappaleesta tehty versio tuntui niin hyvältä ettei sitä haluttu unohtaa. Siitä syntyi sitten kokonaan uusi kappale – Tulva.”, kertoo yhtyeen biisintekijä Joa Korhonen. Tulva-kappaleessa isossa roolissa ovat mukana Krzysztof Dobosiewicz ja Antti Pitkäjärvi. Krzysztofin kauniit jouset ja Antin tyylikäs piano nostavat teoksen ansaitsemalleen tasolle.

Sara lähtee huhtikuussa kiertueelle, joka kattaa myös bändin kotikaupungin Kaskisen. ”Kaskinen on edelleen meidän henkinen kotimme. Ollaan jo vuosia bändin kesken puhuttu siitä, että olisi tosi hauskaa soittaa kotipaikkakunnalla pitkästä aikaa ja nyt siihen koitti hyvä tilaisuus. Toivottavasti saadaan kaikki vanhat ja uudet kamut liikkeelle!”, toteaa Korhonen.

Uudet Tulva / Kaikki on yhtä -biisit voi kuunnella täältä.

Kaskisten lisäksi ”Hyvä Sää”-kiertue pysähtyy myös Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä sekä bändin nykyisillä kotinurkilla, eli Seinäjoella ja Vaasassa.

Hyvä Sää -kiertue:

1.4. On The Rocks, Helsinki
8.4. Olympia, Tampere w/ Maj Karma
14.4. Albatrossi, Kaskinen
15.4. Lutakko, Jyväskylä w/ Maj Karma
16.4. Bar 15, Seinäjoki
21.4. WS Arena, Vaasa w/ Disco Ensemble

Sara:
Joa Korhonen
Kristian Udd
Andreas Bäcklund
Marko Kivelä

Sara-yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen.