Jukka Kuoppamäen juhlavuoden kuulumiset

6.5.2016

kuoppamaki_800x600

Saksan Kölnissä vakituisesti asuvalle, Suomen sinivalkoisimmalle äänelle, taiteilija Jukka Kuoppamäelle kuluva vuosi on juhlavuosi säveltäjänä. Tasan 50 vuotta sitten, 1966, ilmestyi hänen ensimmäinen omista lauluista koostuva LP nimeltään Mitä kansa haluaa. Parhaillaan Jukka tuottaa Esa Niemisen kanssa uutta albumia Sony Music Finlandille. Nimikappale Miehen tie ilmestyi sähköisenä singlenä huhtikuussa ja varsinainen albumi näkee päivänvalon syksyllä. Kuoppamäki valottaa uutta musiikkiaan seuraavanlaisesti: ”Albumin kappaleet ovat menevää country-rokkia, mukana on myös muutama balladi – ’Parasta Kuoppamäkeä’, totesi eräs avausraidan kuullut.”

Jukka Kuoppamäki aloitti esiintymiset Suomessa maaliskuussa Mies ja kitara -kiertueen merkeissä.  Huhti-toukokuussa Jukka on esiintynyt Suomen suurimmissa konserttitaloissa Riku Niemi Orchestran kanssa – seuraava esiintyminen on 8.5. Järvenpää-talossa.

Heinäkuun 7. päivä on vuorossa esitelmä Ihmiskunta ja tulevaisuuden haasteet Ultra-päivillä, Kuortaneella. Samassa yhteydessä julkaistaan Rocket Recordsin tuottamana erikoiskokoelmalevy Valkoinen lilja, joka sisältää Jukan 24 esoteerista laulua 70-luvulta, muun muassa Valtatie, Väinämöinen, Valon liekki, Kotka lentää, Itse kulkea täytyy, Idän harharetket, Valkoinen lilja ja Miljoona hikistä kilometriä.

”Ultra-päiviltä suuntaankin sitten suoraan Seinäjoen Tangomarkkinoille. Tangoilla esiinnyn muun muassa Tangokadulla ja vedän yhteislaulutuokion. Tangomarkkinoiden jälkeen vietän lomaa Porvoon edustalla olevalla Emäsalon saarella ja kesän viimeinen esiintyminen, yhteislaulutilaisuus, on luvassa 23. heinäkuuta Saarijärvellä Tammerkosken sillalla -malliin”, Jukka kertoo.

Jukka kirjoittaa parhaillaan myös uutta kirjaa – totuuden etsijän käsikirjaa, sekä säveltää ja harjoittelee uusia ohjelmistoja.

”Syyskuun alussa alkaa syysrundini Eckerö Linen Tallinna-risteilyillä. Laivalta matka jatkuu Lappiin, Levin Marian kappeliin 5. syyskuuta. Lapin rundin päätöskonsertti on Oulussa, Madetojansalissa 24.9. Oulun NMKY:n mieskuoron ja muiden kuorojen kanssa. Lokakuun 2. päivä on tulossa esiintyminen Porvoossa, maanpuolustusjuhlassa kaartin sotilassoittokunnan solistina”, Jukka listaa.

Jukka on edelleen hyvin luomisvoimainen lauluntekijä, jolta syntyy joka kuukausi pari uutta laulua. ”Jos osaisi kirjoittaa vain joka sadannen, niin siinä säästyisi paljon paperia ja mustetta. Mutta mehän tiedämme, ettei elämä niin mene. Jos joka laulu olisi hitti, niin ei niistä osaisi niin iloitakaan, kuten esimerkiksi kahdesta suurimmasta – Anna mulle tähtitaivas ja Satulinna.”

Kuva: Hans Andersson


Ilpo Kaikkonen levynjulkaisukiertueella

22.3.2016

Photo: Jani Mahkonen/Loma Graphics

Photo: Jani Mahkonen/Loma Graphics

Tammikuun lopussa Hei elämä! -albuminsa julkaissut Ilpo Kaikkonen lähtee levynjulkaisukiertueelle! Rakastetut ennakko-singlet Muistan sen lauantain ja Kryptoniitti sekä tuorein Savuna Ilmaan -single ovat kaikki ahkerasti soineet radioiden soittolistoilla ja ilahduttaneet kansaa ympäri Suomen. Levynjulkaisukiertueen ensimmäinen keikka kuultiin lähes loppuunmyydyllä Lahden Möysän Musaklubilla 30.1.

”Innoissani odotan kevään ja kesän keikkoja”, Ilpo kertoo. ”On harvinaista herkkua päästä taas koko bändin voimin tekemään sitä mitä rakastan. Varsinkin nyt kun uusi albumi ja sen biisit on saaneet niin positiivisen vastaanoton. Keikalla tavataan!”

Levynjulkaisukiertueen keikat:

la 26.3.2016 RAVINTOLA BRITANNIA, Helsinki
la 2.4.2016 CLUB COLO, Savonlinna
la 7.5.2016 NIGHTCLUB TÄHTI, Tampere
la 21.5.2016 BAARMAN’S NEUVOLA, Kouvola
la 28.5.2016 KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
la 9.7.2016 TANGOMARKKINAT / VIRITTÄMÖ, Seinäjoki
la 30.7.2016 KEITELE-PÄIVÄT, Keitele
la 27.8.2016 WANHA SALAKULJETTAJA / ARCHIPELAGO MUSIC FESTIVAL, Naantali

Huom! Lisäyksiä tulossa! Ajantasaisen keikkalistauksen löydät täältä. Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.


Samae Koskinen soolokiertueelle: ”Kyse on vaan läsnäolosta”

16.3.2016


samae-nosto

Viime syyskuussa viidennen studioalbuminsa, Henkilökohtainen ennätys, julkaissut Samae Koskinen starttaa soolokiertueen 18.3.2016 Helsingin Ateneumin kahvilasta.

”Mä oon istunu ny työhuoneella ja tehny uutta musaa koko kevään, joten on saamarin kivaa päästä soittamaan ihmisille lauluja.” Samae kertoo. ”Soolokeikkailu on oma taiteenlajinsa, joka hirvitti mua aluks älyttömästi. Mä aattelin, että mun pitäis jotenkin toisintaa kaikki levyillä tapahtuvat asiat kahella kädellä ja äänihuulilla, mutta jossain kohtaa hiffasin, että kyse on vaan läsnäolosta. Siinä vireet, tempot ja harmonialinjat ovat joskus vain tiellä. Pitää vetää täysillä, ja niin mä aattelin tänä keväänä tehdä.”

Kiertueen aikana Samae esiintyy Helsingin lisäksi muun muassa Tampereella, Raumalla, Kuopiossa ja Turussa. Kiertueen kaikki päivämäärät löytyvät täältä.

Samae Koskisen keikat myy Hannu Korhonen.


Pave Maijanen & Polaris Jousikvartetti hurmaa tänäkin vuonna

15.3.2016

pave-800x600

Suuren suosion saavuttanut Pave Maijanen & Polaris Jousikvartetti -kokoonpano konsertoi tänäkin vuonna!

”2015 loppuvuoden Pave Maijanen ja Klassikot– kiertue osoitti, että tällainen konserttikokemus on erityisen tervetullut melun ja kiireen keskelle.” Pave kertoo. Paven keskeisten ikivihreiden, monien yllätysnumeroiden ja leppoisan menon ohella yleisön huomio kiinnittyi konserteissa miellyttävään äänenvoimakkuuteen sekä epätavanomaiseen kokoonpanoon.

Näissä konserteissa Pave nähdään akustisen kitaran varressa ja kaikki sovitukset ovat hänen käsialaansa. Tarjolla on tunnettuja kappaleita kamarimusiikkiotteella –  klassikkoja hieman erilaisesta kulmasta esitettynä.

Taidokkaat Polaris Jousikvartetin muusikot tulevat Helsingin kaupunginorkesterista ja Kansallisoopperan Orkesterista.

Tällä hetkellä jo vahvistetut keikkapäivämäärät ovat 24.7. (Kesälahden kirkko) sekä 12.8. (Luosto Classic, Sodankylä). Ajantasaisen keikkakalenterin löydät aina täältä. Pave Maijanen & Polaris Jousikvartetti -keikat myy Pasi Kuusjärvi.

 

 


Kotiteollisuus lähtee kiertueelle – “on kuin avioseksi”

12.2.2016

kt-bussi

Kotiteollisuus-yhtye aloittaa perinteisen kevätkiertueensa tänään, 12. helmikuuta. ”Kotiteollisuuden rundille lähtö on kuin avioseksi. Se tapahtuu aina ja varmasti muutaman kuukauden välein.” yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen vertaa.

Kohti konkurssia -kiertueen keikkoja tehdään vappuun asti. Talven ja kevään aikana yhtye viimeistelee myös elo-syyskuussa ilmestyvää levyänsä. “Levyn teko alkaa jo maaliskuussa. Sitä tehdään pääkalloluolassamme Tikkalassa hissukseen koko kevään ajan.” Hynynen paljastaa. “Ja viikonloppuisin teemme bussillamme täsmäiskuja eri puolelle Suomea. Halusitte tai ette.”

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Yhtyeen suurimpia hittejä ovat muun muassa Rakastaa/ei rakastaHelvetistä itään ja Minä olen. Yhtye julkaisi 15. studiolevynsä Kruuna/klaava huhtikuussa 2015. Kotiteollisuuden keulakuva Jouni Hynynen toimii paitsi yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana myös säveltäjänä. Hän on myös julkaissut lukuisia kirjallisia teoksia.

KOHTI KONKURSSIA -kiertueen paikkakunnat (lisäyksiä tulossa):
12.02. Parkano, Music bar Stage Parkano
13.02. Saarijärvi, Summassaari
19.02. Kuhmo, Hotelli Kainuu
20.02. Maaninka, Tavinpyrstö
26.02. Äänekoski, Hurmos
27.02. Oulu, Nightclub Tähti
04.03. Mikkeli, Wilhelm
05.03. Helsinki, Pressa
11.03. Marttila, Kuokantalo
12.03. Lammi, Yökerho Hovi
18.03. Jämsä, HimosAreena
19.03. Rauma, Varastoklubi
25.03. Kuopio, Ilona
01.04. Lahti, Möysän Musaklubi
08.04. Lappeenranta, Old Cock
15.04. Turku, Venus Nightlife
16.04. Kauhajoki, Aronkeidas
22.04. Vantaa, Tulisuudelma
23.04. Eura, Osmantupa
29.04. Kouvola, House of Rock
30.04. Joensuu, Kerubi


1 36 37 38 39 40 41