Vuoden paras päivä tulee pian!

22.5.2018

Ilpo Kaikkonen julkaisee Vuoden paras päivä –singlen 25.5.2018

Suomalaiset alkavat värähdellä täysin uusilla taajuuksilla kun kesälomat ovat käsillä. Sen on huomannut myös lahtelainen laulaja-lauluntekijä Ilpo Kaikkonen, joka kirjoitti kokemuksistaan uuden kesä-singlensä.

”Kyllähän kesäloma on suurimmalle osalle jengiä vuoden kohokohta! Mä muistan jo nuoruuden työpaikoilta sen, miten sadistisen ihana tunne se olikaan lusia sitä viimeistä tuntia ennen kuin päästiin ansaitulle lomalle. Se euforia mikä siinä loman alkuhetkessä valtaa ruumiin ja mielen on jotain ainutlaatuista. Halusin saada sen fiiliksen kirjoitettua lauluksi. Eräänä päivänä, kun pitkän talven jälkeen nautin kotonani sisääntulvivasta kevätauringosta, melodia syntyi nopeasti kuin itsestään ja riimit putosivat paikalleen. Yhdeltä istumalta kappaleen runko oli valmis”, Kaikkonen summaa lauluntekoprosessia.

”Tää on vuoden paras päivä, heitän kellokorttini naulaan
Ei neljään viikkoon tarvitse mun töistä välittää
Vuoden paras päivä, vihdoin vapaa olla saan
Eikä haittaa vaikka arki-ilta aamuun venähtää”

Tähän kotimaiseen tuotantoon on lainattu musiikillisia elementtejä kaukaa Karibialta. ”Letkeä rytmi menee jalan alle ja suoraan lanteisiin. Suomalaisille tutumpaa, slaavilaista iskelmäperinnettä edustaa kappaleen rautalankahenkinen kitarasoolo sekä vahvat riimit”, Kaikkonen kertoo. ”Halusin tehdä biisistä tanssittavan ja tekstistä samaistuttavan – kokonaisuuden, jonka tahtiin on kiva bailata ystävien kanssa aamun pikkutunneilla. Kuitenkin samaan aikaan laulu on mielestäni leppoisa ja rauhoittava ralli, jota voi kuunnella vaikka mökkiradiosta terassilla löhöillen.” Uuden kappaleen myötä hän haluaa toivottaa koko Suomelle aurinkoista kesää ja leppoisia lomapäiviä.

Ilpo Kaikkonen on itse uuden Vuoden paras päivä -kappaleen sanoittaja, säveltäjä sekä tuottaja. Sovitus ja miksaus on hiottu yhteistyössä Kashwellin kanssa. Kappale julkaistaan digitaalisena singlenä.

Kaikkonen on tähän mennessä julkaissut kaksi albumia ja lukuisia singlejä. Singleistä tunnetuimpia ovat muun muassa Kryptoniitti, F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen häihin mittatilauksena tehty Taikaa sekä Terveiset sinne taivaaseen, joka on YouTubessa kerännyt noin kolme miljoonaa katselukertaa.

Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.
Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics


Sitkun debyyttilevy kertoo arjesta ja sen haasteista

20.4.2018

Levyn julkaisua juhlitaan tänään keikoilla: Helsingin Walkers-talolla (showtime 19:00) sekä Mascotissa (showtime 22:00).

Sitku on laulaja-kitaristi Rosa-Marian ja räppäri Tiia Karoliinan muodostama yhtye, joka julkaisi tänään debyyttialbuminsa Täs on ollu vähän kaikenlaista. Uusi albumi sisältää myös singlet Sitku Anthem, Helsinkiin, Happee ja Hirveä pari.

Kuuntele uusi albumi tästä.

Täs on ollu vähän kaikenlaista –debyyttialbumi on teemalevy arjesta ja sen haasteista. ”Arki on se asia, jota ihmisen elämä suurimmalta osin on, ja monesti se on just kaikista haastavinta. Kyllä lomalla tai bileissä on helppo olla, mutta arjen kanssa joutuu usein painimaan. Esimerkiksi Sitku Anthemissa pohditaan sitä miten monesti pohtii toteuttavansa unelmia ’sitku’ on aikaa tai ’sitku’ joku asia tapahtuu. Levyn sanoituksissa käsitellään myös muun muassa kiirettä ja siltä pakenemista”, kuvailevat Rosa-Maria ja Tiia Karoliina.

Musiikillisesti albumi esittelee Sitkun useita eri puolia: ”Me lähdimme tosi rohkeasti tökkimään levyllä niin omia, kuin ehkä muidenkin ennakkoluuloja siitä, minkälaisia musiikkigenrejä saa ja on uskottava yhdistellä. Emme missään nimessä halua kahlita itseämme edustamaan vain jotain tiettyä musiikkityyliä, vaan haluamme tuoda oman SITKU-soundimme kaikkeen mitä teemme.”

Jo useamman vuoden kasassa ollut Sitku sai alkunsa Tiia Karoliinan ja Rosa-Marian tavattua Helsingissä toistensa keikoilla. Tiivis yhteistyö ja keikkailu johti keväällä 2017 ensimmäisen singlen, Helsinkiin, julkaisuun. Tämän jälkeen Sitku on muun muassa lämmitellyt Haloo Helsinki! -yhtyettä osalla tämän kevätkiertueen ja areenakiertueen keikoista sekä esiintynyt TubeConissa sekä Helsinki Pride -puistokonsertissa.

Sitkun keikat (huom. lisäyksiä tulossa):

20.4.2018 WALKERS, Helsinki
20.4.2018 MASCOT, Helsinki
2.6.2018 SATAMARAVINTOLA LAIVURI, Pielavesi
14.6.2018 BAR LOOSE, Helsinki
28.6.2018 MIKKELIN SATAMAKAHVILA, Mikkeli
13.7.2018 PIHKURI, Viitasaari
14.7.2018 45-SPECIAL, Oulu
28.7.2018 TBA, Valkeakoski
10.8.2018 TBA, Oulu
11.8.2018 MYPUB, Haapajärvi
19.8.2018 PATO KLUBI (Taideruukki), Kouvola – Kuusankoski
31.10.2018 KOULUKEIKKA, Sodankylä
1.11.2018 KOULUKEIKKA, Sodankylä
2.11.2018 PAPANA BAARI, Inari
2.11.2018 KOULUKEIKKA, Sodankylä

Sitkun keikat myy Roope Rantala.
Kuva: Laura Salonen Vision

 

 

 

 

 

 

 


Sitku Anthem muistuttaa hetkessä elämisen tärkeydestä

6.4.2018

Sitku on laulaja-kitaristi Rosa-Marian ja räppäri Tiia Karoliinan muodostama yhtye, joka julkaisi tänään Sitku Anthem -singlen. Sitkun debyyttialbumi Täs on ollu vähän kaikenlaista julkaistaan 20.4. Levyn julkaisua juhlitaan keikoilla Helsingin Walkers-talolla sekä Mascotissa samana päivänä. Albumi sisältää myös aiemmat singlet Helsinkiin, Happee ja Hirveä pari.

Kuuntele uusi Sitku Anthem -single tästä: https://lnk.to/Sitku-Anthem

Sitku Anthem sekä koko tuleva albumi käsittelee arkea ja sen haasteita: ”Arki on se asia, jota ihmisen elämä suurimmalta osin on, ja monesti se on just kaikista haastavinta. Kyllä lomalla tai bileissä on helppo olla, mutta arjen kanssa joutuu usein painimaan. Esimerkiksi Sitku Anthemissa pohditaan sitä miten monesti pohtii toteuttavansa unelmia ’sitku’ on aikaa tai ’sitku’ joku asia tapahtuu. Siinä peilataan myös meidän omia pelkoja siitä, että vanhana kiikkustuolissa huomaa ettei oo elänyt ollenkaan. Biisissä on kepeä ja kesäinen fiilis, mistä tulee hauska kontrasti sanoituksen kanssa”, kuvailevat Rosa-Maria ja Tiia Karoliina.

Jo useamman vuoden kasassa ollut Sitku sai alkunsa Tiia Karoliinan ja Rosa-Marian tavattua Helsingissä toistensa keikoilla. Tiivis yhteistyö ja keikkailu johtivat keväällä 2017 ensimmäisen Helsinkiin-singlen julkaisuun. Tämän jälkeen Sitku on muun muassa lämmitellyt Haloo Helsinki! -yhtyettä osalla tämän kevätkiertueen ja areenakiertueen keikoista sekä esiintynyt TubeConissa sekä Helsinki Pride -puistokonsertissa.

Sitkun tulevia keikkoja ovat: (huom. lisäyksiä tulossa)

pe 20.4. WALKERS, Helsinki
pe 20.4. MASCOT, Helsinki
la 2.6. SATAMARAVINTOLA LAIVURI, Pielavesi
to 14.6. BAR LOOSE, Helsinki
to 28.6. MIKKELIN SATAMAKAHVILA, Mikkeli
pe 13.7. PIHKURI, Viitasaari
la 14.7. 45-SPECIAL, Oulu
su 19.8. PATO KLUBI (Taideruukki), Kouvola – Kuusankoski
ke 31.10. KOULUKEIKKA, Sodankylä
to 1.11. KOULUKEIKKA, Sodankylä
pe 2.11. PAPANA BAARI, Inari
pe 2.11. KOULUKEIKKA, Sodankylä

Sitkun keikat myy Roope Rantala.
Kuva: Laura Salonen Vision


Costello Hautamäki ”Kuka Sukseni Vei 2018” -kiertueelle

5.4.2018

Varma kevään merkki on pääskynen – mutta niin ovat Costellon kevätkeikatkin!

Tänä keväänä kitaravirtuoosi-laulaja-lauluntekijä Costello Hautamäki lähtee taas ensimmäiselle kokonaiselle kevätkiertueelleen sitten vuoden 2013! Kuka Sukseni Vei 2018 -rundi alkaa huhtikuussa Tampereelta. Kiertueen ohjelmistoon kuuluu aimo annos rokkibiisejä Popedasta Hurriganesiin, Costellon omia kappaleita tietenkään unohtamatta. ”Mies, kitara ja jakkara. Kaikki kolme puusta veistetty. Siinä vasta melkoinen trio”, Costello fiilistelee.

Hän on keväästä ja tulevista keikoista innoissaan: ”Sitä alkaa kummasti sormia syyhyttään ja jalkaa vipattaa, kun huomaa että kohta lumi sulaa ja vappukin lähestyy. Siis ratkaisu tähän kutinaan ja jalan vipatukseen on tietenkin ottaa kitara käteen ja lähteä viihdyttämään rokkikansaa ympäri Suomea! Isommilta areenoilta pienille stageille, kaikki ovat yhtä mukavia. Kunhan juomaa ja rokkia riittää, niin riittää tunnelmaakin. Näissä yhden miehen rokki-illoissa tunnelma nousee kattoon ja joskus jopa katon läpi. Koe rock’n’rollin lämpö ja läheisyys – ja tule mukaan huutamaan tai laulamaan kurkkusi käheäksi!”

Kuka Sukseni Vei 2018 -kiertueen keikat (huom. lisäyksiä tulossa):

pe 27.4. PUB GOLJAT, Tampere
la 28.4. WANHA MESTARI KESKUSTA, Lahti
ma 30.4. KARTANOHOTELLI SAARI, Reisjärvi
pe 4.5. RAVINTOLA SANNAN KRANNI, Nousiainen
la 5.5. RAVINTOLA VAPARI, Heinola
pe 11.5. OHRANTÄHKÄ, Jyväskylä – Korpil
la 12.5. RAVINTOLA JYVÄNEN (Martinlaakso), Vantaa
pe 18.5. RAVINTOLA KARRINPUOMI, Ypäjä
la 19.5. HAMINAN SEURAHUONE, Hamina
pe 25.5. YKSITYISTILAISUUS, Tampere
la 26.5. RAVINTOLA IHANA, Jyväskylä
su 27.5. PATO KLUBI (Taideruukki), Kouvola – Kuusankoski
to 31.5. M/S FINLANDIA – ECKERÖ LINE

Costello Hautamäen keikat myy Zellu Starck.

 


Metalliyhtye Mokoman uusi levy on valmis

15.3.2018

Kotimaisen metallin kärkikastiin kuuluvan Mokoman uusi albumi on valmis. Yhtyeen kymmenes pitkäsoitto Hengen pitimet julkaistaan 25. toukokuuta sekä Suomessa että Japanissa. Ensimmäinen single Kepeät mullat julkaistaan 28.3.2018.

”Nykypäivän ihmisellä on palava halu olla loogisesti selitettävä yksilö, mutta lajina ihminen ei toimi niin. Hengen pitimillä suurennuslasi on edellisen levyn yksilöllisestä tuskasta kohdistettu yhteisöllisiin kipupisteisiin: tämän ajan arvotyhjiöihin, kylmyyteen, ihmisen kaipuuseen itseään suurempien ilmiöiden äärelle, järjen ja tunteen rajanvetoon. Hengen pitimet käsittelee nimensä mukaisesti sitä mikä pitää meidät elossa, mikä tekee meistä ihmisiä” yhtyeen laulaja Marko Annala toteaa.

Albumi on äänitetty Hämeenlinnassa Janne Saksan johdolla Sound Supreme -studioilla. Albumin miksasi ruotsalainen Jens Bogren (Opeth, Amon Amarth, Kreator). Bogren vastasi myös kolme vuotta sitten julkaistun Elävien kirjoihin -albumin äänimaailman viimeistelystä.

Elävien kirjoihin -albumin tuotantoon rakennettu tiimi osoittautui varsinaiseksi Dream Teamiksi. Viisimiehisestä yhtyeestämme löytyy hyvinkin monitahoista persoonaa ja osaamista, mutta jo teinivuosista tuntemamme Janne Saksa onnistuu silti tuomaan porukkaan puuttuvan palasen. Hänen hämäläinen rauhallisuutensa ja häkellyttävä harmoniatajunsa tekee Mokomasta studiossa paremman yhtyeen. Ruotsalainen tähtituottaja Jens Bogren taas toi miksaajana edelliselle levylle raikkaan kansainvälisen tuulahduksen. Oli itsestään selvää, että virtuoosimaista ruotsalaisvahvistusta peluutettaisiin uudelleen. Voittavaa joukkuetta ei vaihdeta!” Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen kertoo.

Mokoma juhlii Hengen pitimet -albumiaan julkaisupäivänä 25. toukokuuta Japanissa headliner-keikalla Tokion Space ODD -klubilla. Albumi julkaistaan samana päivänä myös Japanin markkinoilla Marquee Avalon -levy-yhtiön kautta. Yhtyeen menestys Japanin markkinoilla on ollut nousujohteinen jo vuosia.

Oman Sakara Records -levy-yhtiönsä kautta musiikkiaan julkaiseva Mokoma on julkaissut yhdeksän studioalbumia (sekä kaksi akustista albumia), joista viisi on kivunnut suoraan Suomen Virallisen Listan ykkössijalle. Useita kultalevyjä saavuttanut yhtye on kasvanut vuosien aikana suomenkielisen metallin ykkösnimeksi.

Mokoman kesän keikat ovat:

19.05. Radio Rock Risteily
25.05. Tokio, Space ODD
01.06. Jyväskylä, Lutakko
02.06. Turku, Apollo
08.06. Hyvinkää, Rockfest
09.06. Tampere, South Park
28.06. Seinäjoki, Provinssi
29.06. Seinäjoki, Provinssi
30.06. Helsinki, Tuska Open Air Metal Festival
13.07. TBA
14.07. TBA
20.07. Laukaa, John Smith – Rock Festival
03.08. Pori, Porispere
04.08. Mikkeli, Jurassic Rock Festival
11.08. Iisalmi, Runnirock

Mokoman keikat myy Hannu Korhonen.
Kuva: Joonas Brandt


1 14 15 16 17 18 41