Johanna Iivanainen julkaisee englanninkielisen albumin Broken River 24. syyskuuta

13.8.2021

Valovoimainen laulaja-lauluntekijä johdattaa uudella levyllään maanläheisiin ja americana-vaikutteisiin tunnelmiin. Huippusuositun SuomiLOVE-tv-ohjelman solistina suurelle yleisölle tutuksi tullut Iivanainen juhlistaa levyä lokakuun alussa käynnistyvällä mittavalla Suomen-kiertueella.

Johanna Iivanainen julkaisee uuden englanninkielisen albuminsa Broken River 24. syyskuuta. Jo kahden vuosikymmenen ajan suomalaisen musiikin huipputasolla operoinut monipuolinen laulaja-lauluntekijä johdattaa uutukaisellaan kuulijansa amerikkalaisesta juurimusiikista ammentavalle akustisvoittoiselle matkalle, jonka pääosassa ovat Iivanaisen kirjoittamat kappaleet ja pelkistetty mutta sävyrikas tulkinta. Iivanainen yhtyeineen lähtee lähes 30 paikkakuntaa käsittävälle levynjulkaisukiertueelle, joka alkaa 6.10. Espoon Sellosalista. Juuri julkaistu kappale Promise To Keep on toinen single uudelta albumilta. Kuuntele kappale tästä (Spotify).

Useat Broken River -albumin lauluista ovat syntyneet mökillä joen varrella Iivanaisen äidin synnyinseuduilla, jossa artisti on viettänyt suuren osan elämästään. Musiikissa on aistittavissa vahvoja americana-vaikutteita, jotka kumpuavat sikäläisestä juurimusiikista, mutta myös elokuvien ja televisiosarjojen maalailemasta kuvastosta.

Tämä levy on syntynyt kuin itselleen tien murtava joki, ensin vähitellen ja yhtäkkiä lähes tulvien. 
Luonnon rauhassa mieli käsittelee kaikkea mitä on tapahtunut tai on tapahtumassa”, Iivanainen avaa albumin syntyprosessia. ”Levysoittimella soi usein singer-songwriter suosikkini Shawn Colvin, Jackson Browne ja Joni Mitchell. Tätä taustaa vasten peilaten englanninkielistä tekstiä tuntuu syntyvän joskus helpommin kuin suomenkielistä ja niin kävi tämän levyn kanssa”, sekä suomeksi että englanniksi levyttänyt artisti kertoo.

Tänään julkaistava single Promise To Keep on koskettava kertomus häpeästä ja kivusta, mutta myös toivosta, joka johdattaa vaikeuksien yli. Kappale on Mikko Iivanaisen sävellys, ja kuten koko levyllä, Johanna Iivanaisen herkkää tulkintaa kannattelee edellä mainitun kitaristin, basisti ja taustalaulaja Juho Kivivuoren sekä rumpali Mikko Hassisen muodostama yhtye.

Sävykkäällä ja luonnollisella äänellään suomalaisia jo 90-luvun lopulta hurmannut Johanna Iivanainen (s. 1976) on hätkähdyttävän monipuolinen laulaja ja säveltäjä, jonka lähes 50 levytyksen mittaiseen diskografiaan mahtuu niin jazzia, accappellaa, poppia, dancea kuin lastenmusiikkiakin. Alun perin jazzlaulajana esiin noussut ja mm. historian ensimmäisen Sony Jazz -palkinnon vuonna 2003 vastaanottanut Iivanainen on uransa aikana tehnyt yhteistyötä mm. Eero Koivistoisen, Otto Donnerin, Jukka Perkon, Timo Alakotilan, Maria Kalaniemen ja Edu Kettusen kanssa sekä esiintynyt suurien orkestereiden, kuten UMO Helsinki Jazz Orchestra, Sinfonia Lahti, Helsingin kaupunginorkesteri ja Turun Filharmoninen orkesteri solistina. Koko kansan tietoisuuteen Iivanainen nousi viimeistään huippusuositun SuomiLOVE-tv-ohjelman solistina vuosina 2014–2019. Tällä hetkellä aktiivisiin kokoonpanoihin kuuluvat Johanna & Mikko Iivanainen Duo sekä vuonna 2020 debyyttialbuminsa julkaissut Altamullan Road, jota Iivanainen luotsaa yhdessä Johanna Kurkelan kanssa.

 


Jouni Hynysen Maanalainen armeija ensimmäiselle kiertueelleen syyskuussa – myös uutta musiikkia tulossa loppukesästä

29.7.2021

 

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynysen sooloprojekti Maanalainen armeija suuntaa syyskuussa ensimmäiselle kiertueelleen. Kappale kauheinta Suomea -kiertue kattaa yhteensä 12 keikkaa ympäri Suomen.

Maanalainen armeija julkaisi ensimmäisen albuminsa tammikuun lopulla 2020. Albumilta nousivat radiosoittoon muun muassa ”Variksenpelätin” ja ”Miekkataksi” -singlet. Levynjulkaisukiertue siirtyi kuitenkin aina syyskuulle 2021 saakka ja nyt seitsemän hengen ryhmä on valmis astumaan liveyleisön eteen.

– En vieläkään voi uskoa, että nämä viimein toteutuvat. Rundi on nyt kaksi kertaa siirretty, joten vieläkin on tunne, että salama iskee orastavaan pälvikaljuuni näinä hetkinä. Silti: on hyvä, toivoa täynnä oleva fiilis. ”Viilinki on hyvä”, kuten Lappeenrannassa sanotaan, Jouni Hynynen kertoo.

Kiertueella kuullaan debyyttialbumin kappaleiden lisäksi elo-syyskuun vaihteessa julkaistavaa uutta musiikkia
– Koko debyyttilevy vedetään läpi, samoin elo- ja syyskuussa julkaistavat neljä uutta biisiä. Eli setti on jäätävä. Keikoilta ei kukaan itkemättä poistu, sen voin luvata. Mistä syystä sitten itketään, sitä ei voi etukäteen tietää, Hynynen kertoo tulevista keikoista.

KAPPALE KAUHEINTA SUOMEA – KIERTUE SYKSY 2021
03.09. Lappeenranta, Nuijamies
04.09. Jyväskylä, Lutakko
08.09. Espoo, Sellosali
09.09. Kuopio, Ohjelmaravintola Maxim
10.09. Raahe, Raahesali
11.09. Oulu, Teatteri Rio
16.09. Tuusula, Krapin paja
17.09. Porvoo, Taidetehdas
18.09. Tampere, Olympia
22.09. Helsinki, Tavastia
24.09. Joensuu, Kerubi
30.09. Pieksämäki, Poleeni

Maanalaisen armeijan livekokoonpanossa soittavat:
– Laulu/kitara: Jouni Hynynen
– Laulu: Kaisu Kärri
– Viulu/taustalaulu: Milka Ylänen
– Rummut/taustalaulu: Mosse Hynynen
– Basso: Roope Laasonen
– Kitara: Santtu Hämäläinen
– Koskettimet: Illi Broman


Heikki Helalta uusi kesäsinkku ”Huulilla Smile”

17.6.2021

”Tää on vähän tällanen Good Vibrations after Hard Days Night- meininki.
Beach Boys ja Beatles  -vaikutteita ei ole todellakaan yritetty himmailla. Terkut ja kiitokset vaan Sami Pitkämölle kuulaista ja virvoittavista lauluraidoista. Kevyt smile hiipii huulille, vaikkei meitä muusikoita ole viime aikoina ihan kauheesti hymyilyttänytkään.” summaa Heikka Hela tuoreen sinkkunsa syntyä ja sisältöä.

”Huulilla smile on maanmainion ja legendaarisen NRBQ-yhtyeen Keep this love going, jos mikä on hyvänmielen musaa. Musta tuntuu, että sellaistakin maailma vielä tarvitsee”, kertoo Heikki Hela.

Kuuntele Heikin tuore hitti Youtubesta.


Hela & Silvennoinen: Kanelipuun alla

30.4.2021


Pitkänlinjan muusikoiden ja Kummeli-miesten, Heikki Helan ja Heikki Silvennoisen yhteistyö on kestänyt 30 vuotta ja jatkuu. Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan 30.4. vapunaattona rock-musiikkia, digi-single ”Kanelipuun alla”.

Lisäksi Yle juhlistaa kesällä 30-vuotiasta Kummelia radioaalloilla, ”Kummeli Elää”, 10-osaisella audiodokumenttisarjalla. Myös ”Kontio & Parmas” – sarja jatkuu 3. kaudella ja elokuvakin on jo valmiina odottamassa syksyä.

”No kun ei live-keikoille oo ollut viime aikoina asiaa, päätettiin siis äänitellä studiossa rumpali Anssi Nykäsen ja basisti Harri Rantasen kanssa biisejä. ”Kanelipuun alla” on meidän yhteiskeikkojen ohjelmistoa. Se on vahva, mutta kaunis rock-kappale 60-70-luvun hengessä ja tietenkin kunnianosoitus paitsi Neil Youngille, niin myös Kirkalle.” , kertoo Hela

Korona-tilanteen helpottaessa Silvennoinen & Hela nähdään ja kuullaan vielä keikoillakin, ja silloin tietenkin myös ”Kanelipuun alla”- kappale livenä.

Kuuntele kappale Spotifysta.


Valovoimainen Mari Rantasila Dexin edustukseen

14.4.2021

Kuva: Chris-Tomas Konieczny

Laulaja-lauluntekijä Mari Rantasila julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1987. Suuremman yleisön tietoisuuteen hän tuli vuonna 1989 Se-yhtyeen Yarin säveltämällä ja sanoittamalla ”Auringossa”-kappaleella. Vuonna 2000 Mari lauloi suursuosioon nousseen ”Raid”-televisiosarjan tunnuskappaleen ”Vain rakkaus”. Rantasila palkittiin vuoden 2000 naissolistin Emma-palkinnolla. Samana vuonna Marille ojennettiin ”Vain rakkaus” albumista kultalevy. Myös vuonna 1996 yhdessä rockyhtye YUP:n kanssa levytetty ”Alla jalavapuun” kappale on saavuttanut rock-klassikon aseman.
Rantasila on toiminut myös lauluntekijänä ”Kaipuun kääntöpiiri” -levyn (1993) tekemisestä lähtien. ”Vain rakkaus” -albumin kappaleista viisi on Rantasilan sanoittamia. Viimeisin albuminsa ”Mari Rantasila 2020” julkaistiin otsikon mukaisesti 2020. Muusikko-lauluntekijä Suvi Isotalo on säveltänyt 2020 levyn laulut ja sovittanut ne yhdessä tuottaja Jouni Aslak Raatikaisen kanssa. Sanoitukset ovat Marin omaa käsialaa. Suvi Isotalo on mukana myös Rantasilan konserttiesiintymisissä.

Uudella levyllä Mari päivittää + 50 naiseutta ja ihmisyyttä tähän päivään: ”Vaikka ihminen on 50+, ei hän silti ole muumio, vaan viriili, elävä yksilö iloineen ja suruineen”. Albumilla ulkokultaisuus loistaa poissaolollaan: ”En halua olla cool, koska #elämäeiainaolecool”, virnistää Mari ja jatkaa eteenpäin jo nuorena aloittamaansa särmikästä artistipolkuaan.
Mari ja Suvi keikkailevat duona. Konserttikokonaisuus sisältää uuden albumin laulujen lisäksi myös Rantasilan aikaisempia levytyksiä vuosien varrelta. Tulossa on tunteita ja ajatuksia herättävä ilta yhdessä Marin ja Suvin kanssa.

Mari Rantasila on myös menestynyt ja arvostettu näyttelijä sekä elokuvaohjaaja. Hän on näytellyt muun muassa televisiosarjassa ”Raid” sekä useilla tuotantokausilla draamasarjassa ”Kotikatu”. Viime vuosina Mari on näytellyt mm. tv-sarjoissa ”Aikuiset” sekä ”Sunnuntailounaan” kolmoskaudella. Sarjojen lisäksi Rantasila on näytellyt lukuisissa kokoillan elokuvissa muun muassa ”Calamari Union”, ”Lakeuden kutsu” sekä uusimpana ”Joulumaa” ja ”Nimby”. Vuonna 2015 Rantasila näytteli Petri Kotwican elokuvassa ”Henkesi edestä”, josta hänelle myönnettiin parhaan naissivuosan Jussi-palkinto.
Rantasila on ohjannut lyhytelokuvia ja kolme ”Risto Räppääjä” -elokuvaa: ”Risto Räppääjä” ja sen jatko-osat ”Risto Räppääjä ja polkupyörävaras” sekä ”Risto Räppääjä ja viileä Venla” sekä uusimpana ”Puluboin” ja ”Ponin leffa” 2018. Myös ohjauksistaan Mari Rantasila on saanut useita palkintoja mm. Lastenkulttuurin Valtionpalkinnon vuonna 2011.


1 4 5 6 7 8 40