17.5.2023

Monipuolinen artistiperheemme on saanut mielenkiintoisia lisäyksiä. Rosteriimme on nimittäin liittynyt Eva & Manu -yhtyeestä tuttu artisti Eva Louhivuori, kotimaista kitaravetoista rockia esittävä Kehä, kovaa vauhtia keikkapaikkoja alkuperäiskokoonpanossaan täyttävä Waltari ja Iisalmen oma pop-punk ylpeys Kätfish.
Kesä, festarit ja kesäkeikat on pian täällä! Tulevan suven keikkoja on jo julkaistu Annika Eklundilta, Laura Moisiolta, Viitasen Piialta, Katri Ylanderilta, Jesse Kaikurannalta ja Kuningasidealta. Ja lisää kiertueita on tulossa! Tuttuun tapaan Dexin artistit ovat jälleen aktiivisesti tien päällä.
Kesää kohti mentäessä on myös uuden musiikin aika. Tuoreita singlejä on kuultu mm. Garbolta, Auroralta sekä Annika Eklundilta ja kokonaiset albumilliset uutta musiikkia on kuultavissa Liila Jokelinilta, sekä Aili Järvelältä.
Tänä kesänä järjestämme myös kolmatta kertaa Pihtiputaalla Kaakkuri Blues & Jazz -tapahtuman. Kolimajärven rannalla järjestettävässä tapahtumassa esiintyy Screaming Thunders, Kuningasidea, Laura Moisio yhtyeineen, Osmo Ikonen ja Kaija Kärkinen & Ile Kallio. Liput ovat myynnissä nyt Lippupisteessä.
Myyntimme tavoitat tästä. Ollaan yhteydessä!
20.4.2023

Maan kovin koomikkoryhmä Kummeli on lähdössä jälleen kiertueelle. Edellinen kiertue tehtiin 12 vuotta sitten. Tämän kertaiselle kiertueelle on annettu nimeksi Ensimmäinen Jäähyväiskiertue.
Kummeli on koomikkoryhmä, joka ei liiemmin esittelyjä kaipaa. Tämä hulvaton poppoo on naurattanut itsensä suomalaisten sydämiin 1990-luvun alkupuolelta lähtien, kun Kummeli-sketsiohjelma alkoi TV2:ssa. Kummelista on 25 vuodessa tullut maamme sketsiviihde-ikoni, jonka hokemat ja hahmot tunnetaan kaikkialla.
Alkuperäisen Kummeli-ryhmän – Heikki Silvennoisen, Timo Kahilaisen, Heikki Helan ja Olli Keskisen lisäksi estradilla nähdään myös Kummeli esittää: Kontio & Parmas -tv-sarjasta tuttu entinen patologi, Valkeakosken terveyskeskuksen ronski ylilääkäri Sirkka (Kaisa Hela).
Kiertueelle on vielä rajoitetusti vapaita päiväyksiä saatavilla! (periodi 3.11-5.12.2023)
Keikkamyynti: Pasi Kuusjärvi, 044 064 7907, pasi.kuusjarvi@dexviihde.fi
Tiedotus (artistihaastattelut ym.): Lasse Norres, lasse@norres.fi
28.2.2023

Legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye Kaseva palaa keikkalavoille syyskuussa 2023. Yhtye tunnetaan herkästä musiikistaan ja upeasta stemmalaulustaan. Yhtyeen lukuisat hitit joihin kuuluvat mm. Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne. ovat osa kansallista muistiamme jo vuodesta 1974 lähtien.
Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974-86 ja 2000-luvun alussa yhtye kasattiin uudelleen esiintymään konserttisalehin ja klubeihin ympäri Suomen.
Uudella kymmenluvulla hetken hiljaiseloa viettänyt Kaseva palasi taas keikoille loppuvuodesta 2015. Nyttemmin yhtyeen alkuperäisen solistin Mikko Jokelan paikalle on liittynyt Mikon itsensä valtuuttamana Popedan alkuperäisen kitaristin Arwo Mikkosen poika Matti Mikkonen.
Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma on vain kasvanut vuosien saatossa! Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.
Kaseva on:
Matti Mikkonen, laulu ja kitara.
Jouko Järvinen, basso ja laulu.
Nils Jokela, rummut.
Tommi Kekoni, kitara ja laulu.
Kasevan keikat myy:
Zellu Starck
0400 503 383
zellu.starck@dexviihde.fi
25.1.2023

Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin pioneeri Sara julkaisee yhtyeensä menestyslevyn Veden äärelle ensimmäistä kertaa vinyylinä ja lähtee 15-vuotisen albumin kunniaksi juhlakiertueelle huhtikuussa.
Kiertueen settilistat rakentuvat vuonna 2008 ilmestyneen Veden äärelle -albumin ympärille ja myös visuaalinen ilme toteutetaan levyn teeman mukaisesti. Keikoilla kuullaan myös laajalti materiaalia koko yhtyeen uran varrelta.
”Veden äärelle on meille todella tärkeä levy ja nosti aikanaan bändin uudelle tasolle. Rauhan aika sai Emma-ehdokkuuden, oltiin isolla levy-yhtiöllä, biisit soi radiossa ja silloin tuntui, että kaikki on menossa juuri oikeaan suuntaan. Sanoisin silti, että bändi on nykyään paljon tiukempi livenä ja varmasti myös Veden äärelle -albumin kappaleet soivat isommin ja jylhemmin kuin koskaan aikaisemmin”, Saran laulaja-kitaristi Joa Korhonen kertoo.
Juhlakiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 30. tammikuuta ja vinyyli ilmestyy 31. maaliskuuta. Vinyylijulkaisusta vastaa Backstage Rock Shop.
”Kyseessä on ensimmäinen kerta kun vanhasta albumista tehdään uudelleenjulkaisu niin on mielenkiintoista nähdä, miten se otetaan vastaan. Vinyyliä on kyllä toivottu paljon vuosien varrella ja sitä on myös pitkään suunniteltu toteutettavan. Nyt se onneksi toteutuu yhdessä Backstage Rock Shopin kanssa. Levyn upeat kannet pääsevät oikeuksiinsa isommassa koossa”, nykyään nelihenkinen yhtye kommentoi juhlajulkaisua.
Kaskisista lähtöisin oleva, monipuolisen uran tehnyt Sara on julkaissut urallaan 9 studioalbumia, joista viimeisin Pimeys ilmestyi vuosi sitten tammikuussa 2021.
Sara – Veden äärelle 15v.
La 22.04. Oulu, Kantakrouvi
Pe 28.04. Vaasa, Ritz
La 29.04. Rauma, Brummi
Pe 05.05. Jyväskylä, Lutakko
La 06.05. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
To 11.05. Tampere, G Livelab
Pe 12.05. Helsinki, G Livelab
La 13.05. Lahti, Torvi
Pe 19.05. Turku, Teatro Logomo
La 20.05. Hämeenlinna, Suisto
Saran keikat myy:
Hannu Korhonen
hannu.korhonen@dexviihde.fi
044 0647 908
19.1.2023

”KÄSKEKÄÄ SYYLLINEN SISSÄÄN!”
Raskaan suomirokin peruskivi Kotiteollisuus-yhtye pyysi sosiaalisen median kanavissaan fanejaan keksimään nimen tiiviille ja pitkälle kevään kiertueelleen. Loistavia nimiehdotuksia tuli useammankin kiertueen verran. Ehdotetuista bändi päätti kevään 2023 kiertueen nimeksi Kyläkäräjät.
Syyllinen on jo selvillä, mutta kuunnellaan nyt kuitenkin puolustuksen puheenvuoro.
Istunnot tapahtuvat seuraavasti:
Kyläkäräjät 2023
10.02. pe HULLUPOROCK, Kittilä
10.03. pe TULISUUDELMA, Vantaa
11.03. la OLYMPIA, Tampere
17.03. pe KANTAKROUVI, Oulu
18.03. la LIEKKIROCK, Parkano
24.03. pe KIVIJALKA, Mikkeli
25.03. la MÖYSÄN MUSAKLUBI, Lahti
31.03. pe APOLLO LIVE CLUB, Turku
01.04. la LOHJA SPA & RESORT, Lohja
07.04. pe PELTOHOVI, Kiuruvesi
08.04. la REVONTULI, Hankasalmi
09.04. su SYVÄRIN KUNKKU, Nilsiä
21.04. pe THE CIRCUS , Kuopio
22.04. la HOTELLI KAUSTINEN, Kaustinen
28.04. pe KRAPIN PAJA, Tuusula
29.04. la PATO KLUBIN AREENA, Kuusankoski
Kotiteollisuus on:
Hynynen – laulaa, kitara
Hongisto – basso, laulaa (valitettavasti)
Aaltonen – kitara, laulaa
Sinkkonen – rummut, ei laula (onneksi)
Kotiteollisuuden keikat myy:
Hannu Korhonen
hannu.korhonen@dexviihde.fi
044 0647 908
1
2
3
…
56
Seuraava »