Kauko Röyhkä & The Boots: ”Etelän peto” on julkaistu!

16.5.2014

Boots
Kauko Röyhkän
albumi Etelän peto julkaistaan tänään. Albumi on kokonaisuudessaa kuunneltavissa Rumban netissä ja levyn nimikkokappaleen musiikkivideo on nyt Helsingin Sanomien NYT:in netissä ensi-illassa. Kuuma musiikkivideo on Simon Bergmanin ohjaama.

– Useissa levyn biiseissä on teemana seksi ja bailaaminen. Sanoitukset keskittyvät kiinnostavassa persoonassa miehen ja naisen välisiin suhteisiin, Kauko Röyhkä kertoo uutukaisesta.

Ensisysäyksensä Etelän peto on saanut Kauko Röyhkän säveltäessä biisejä Erotica Night -showhun. Tanssitytöillä ja 70-luvun pehmopornopätkillä ryyditettyjä Erotica Night -keikkoja säesti The Boots, ja isännän lisäksi kabaree-tyylisissä esityksissä lauloivat Otto Grundström, Maija Moisio sekä Röyhkän vaimo, Olga. Muutamia projektin kappaleita äänitettiin vuonna 2010, jonka jälkeen levyn tekoa jatkettiin The Bootsin kanssa Oulussa pikkuhiljaa.

The Bootsissa soittavat Nartusta tuttu kitaristi Jarmo Heikkinen, hänen veljensä, pystybasisti Pete Heikkinen, sekä Jarmo Heikkisen poika, joka soittaa toista kitaraa. Rumpalina on Rape Raappana ja taustoja laulaa Dimitra ”Dimi” Salo. Eri kokoonpanoilla 80-luvulta asti toiminut The Boots on rouhea blues-yhtye, joka on julkaissut useita levyjä.

Albumin julkaiseva Svart Records julkaisee levyn cd:n lisäksi myös vinyylinä. (Vinyyli ilmestyy kauppoihin ensi viikon aikana! )

Etelän peto on järjestyksessään Kauko Röyhkän 28:s albumi, mukaan lukien yhteistuotannot, kokoelmat ja livet. Edellinen Kauko Röyhkä -albumi Elämä ja kuolema julkaistiin vuonna 2005. Sen jälkeen Röyhkä on tehnyt Riku Mattilan kanssa kaksi levyä; Kauko Röyhkä ja Riku Mattila (2008) ja Kaksi lensi tuulen mukaan (2011), jotka molemmat nousivat Suomen virallisen listan neljän kärkeen pysyen listalla viikkoja. Rätön ja Lehtisalon kanssa Röyhkä julkaisi albumin Hiekkarantaa (2009), joka myös pysyi viikkoja virallisella listalla ja nousi radioiden soittolistoille. Viime vuonna Röyhkältä julkaistiin vanhan bändin Nartun livelevy Pois valoista -live 2012, joka sekin sijoittui virallisella listalla neljänneksi.

Kuuntele Etelän Peto -albumia Rumban sivuilla

Kauko Röyhkä & The Boots -keikat

16.4. Helsinki, Loose
23.5. Mikkeli, Wilhelm Club & Bar
30.5. Turku, Klubi
31.5. Tavastia, Helsinki
18.7. Möysän baari, Lahti
19.7. Henrys Pub, Tampere
9.8. Pellon korjuu maaseutunäyttely, Pello
22.8. Klubi, Tampere
5.9. Suisto-klubi, Hämeenlinna
6.9. House Of Rock, Kouvola
19.9. Ravintola Totem, Lappeenranta
20.9. Kerubi, Joensuu
27.9. Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Kauko Röyhkän artistisivulle

 


Janne Louhivuorelta uusi albumi

9.5.2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJanne Louhivuori täytti äskettäin 60 vuotta, ja on sen kunniaksi julkaissut  uuden Electric Guitar -äänitteen (Texicalli Records). Levyn instrumentaalikappaleet tekevät kunniaa sähkökitaralle tuoden monipuolisesti esiin sen ulottuvuuksia ja vivahteita. Yllätyksellisesti etenevä kattaus ammentaa soittimen historiasta olemalla kuitenkin personallisesti tekijänsä näköinen. Tyylillisesti seikkaillaan jossain twangin, surfin, jazzin ja rockabillyn kuumassa hetteikössä.

Olennaista levyn biiseille on sovitusten, soundien sekä tuotannon luoma vahva visuaalisuus. Kuuntelija on milloin linnojen ja kummitusten maailmassa, milloin todistamassa teloituskomppanian yhteislaukausta tai lipumassa erilleen rakkaastaan avaruuden pimeydessä. Mutta on mukana myös muutama instrumentaali, jossa kesken kaiken yllättää Jussi Sydänmäen alias Jay Hearthillin laulu. Sydänmäen tekemät englanninkieliset tekstit ovat Louhivuoren visioihin räätälöityjä, absurdisti nyrjähtäneitä tuokiokuvia.

Tuotannon ja äänittämisen lisäksi Louhivuori on itse soittanut kaikki instrumentit lukuun ottamatta yhtä biisiä, jolla on mukana rumpalien ykköskaartiin kuuluva Kepa Kettunen esittäen häikäisevän rumpusoolon. Harvinaista herkkua sekin!

Janne Louhivuoren artistisivulle


Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori: uusi albumi elokuussa

28.4.2014

Timo_Rautiainen&Neljas_sektori800x600Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori julkaisee syksyllä uuden, vielä nimeämättömän albumin. Elokuun 8. päivänä julkaistavan albumin äänitykset on juuri saatu valmiiksi.

Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori julkaisi debyyttilevynsä Kunnes elämä meidät erottaa vuonna 2012. Syksyllä julkaistavalla kakkosalbumilla yhtye luottaa entistä enemmän rockin perussanomaan vilkuilematta edelleenkään trendien perään. Lukuisilla kiertueillaan yhteenhitsautunut soittajaryhmä toimii paremmin kuin koskaan ja bändi on innoissaan niin tulevasta albumista kuin kiertueestakin.

Oma arkipyhä on albumin uusi single, joka julkaistiin huhtikuun 25. päivä.

Timo Rautiainen ja Neljäs Sektori on:
Timo Rautiainen – laulu, kitara
Valtteri Tynkkynen – basso, taustalaulu
Jarkko Petosalmi – kitara
Peter Engberg – kitara, taustalaulu
Jussi Nikula – rummut, taustalaulu

Timo Rautiainen ja Neljäs sektori -artistisivu


Kauko Röyhkä & The Boots: uutta musiikkia livenä ja levyllä

4.4.2014

Kuva: Juha Metso

Kuva: Juha Metso


Kauko Röyhkä on jälleen astumassa estradille yhtyeen kanssa. Nyt vuorossa on sekä keikkoja että uusi albumi The Boots -kokoonpanon kanssa.

Jarmo Heikkinen perusti The Bootsin erottuaan Kauko Röyhkä & Nartusta 80-luvun lopulla. The Boots on levyttänyt useita albumeja, omaa, etupäässä englanninkielistä rock’n’rolliaan. Peruskokoonpanoon on Jarmon lisäksi kuuluneet hänen veljensä Pete Heikkinen ja Rape Raappana.



Musiikillisesti liikutaan tutussa, kaukoröyhkämäisen räävittömässä ympäristössä. ”-Teemana on useissa biiseissä seksi ja bailaaminen. Looppeja ja syntetisaattoreita on käytetty enemmän kuin ennen, mutta perustana on kuitenkin svengaava, perinteinen bändisoitto”, Kauko Röyhkä kertoo.

Kaukon yhteistyö The Bootsien kanssa sai alkunsa Erotica Night -showsta.
”-Show pyöri vuosina 2010-2011.Otto Grundström (Tehosekoitin), vaimoni Olga, Maija Moisio ja minä lauloimme ja The Boots säesti. Alkuideana oli hakea seksin ja mystiikan yhteyttä Stanley Kubrickin Eyes Wide Shut -elokuvan tyyliin, mutta lopputulos oli tanssityttöineen ja tiskijukkineen enemmän hupia ja kabareeta. Tein show’ta varten muutamia biisejä, jotka ovat nyt tulevan albumin pohjana”.

Kauko Röyhkä & The Bootsin levy Etelän peto (Svart Records) julkaistaan toukokuussa, ja ensimmäinen single Aurinko ja kuu ja kaikki muu julkaistaan virallisesti 11.4., mutta kappaleen voi kuulla Soundin Perjantaibiisinä jo 4.4.. Kokoonpanon ensimmäinen yhteinen keikka on Bar Loosessa keskiviikkona 16.4.

Kauko Röyhkä & The Boots kokoonpano on Kauko Röyhkä (laulu), Jarmo Heikkinen (kitara), Pete Heikkinen (basso), Rape Raappana (rummut), Jesse Heikkinen (kitara), Dimitra Salo (laulu, koskettimet).

Kauko Röyhkä & The Boots kevään keikat:
16.4. Bar Loose, Helsinki
23.5. Wilhelm Club & Bar, Mikkeli
30.5. Klubi, Turku
31.5. Tavastia, Helsinki

Kauko Röyhkän artistisivulle


Kotiteollisuuteen neljäs jäsen

26.3.2014

Keikkoja, kokoelma syksyllä ja bändi studioon vielä tämän vuoden puolella

Kotiteollisuus2014_Mika_Jussila_web

Kuva: Mika Jussila

Kotiteollisuuden taival triona on ohi. Jo pitkään keikoilla mukana ollut Miitri Aaltonen on otettu yhtyeeseen tasavertaiseksi jäseneksi Jouni Hynysen, Jari Sinkkosen ja Janne Hongiston rinnalle.

– Periaatteessa mikään ei muutu. Aaltosen tehtävät pysyvät samana, eli mies soittaa kitaraa, laulaa taustoja ja nuolee tarvittaessa saappaamme, toteaa yhtyeen toimitusjohtaja ja talousnatsi Janne Hongisto.

– Suomeksi sanottuna miehestä otetaan minimipalkalla maksimaalinen hyöty. Bändi on nyt trio, jossa on neljä jäsentä. Matematiikka ei ole koskaan ollut vahvin aineemme, toisin kuin esimerkiksi kossu, yhtyeen julkinen puliukko Hynynen jatkaa.

Aaltonen on tunnettu muun muassa Viikatteen ja Mokoman tuottajana ja miksaajana ja tämän lisäksi mies on kiertänyt Kotiteollisuuden matkassa epäsäännöllisen säännöllisesti jo vuosien ajan. Lisäksi mies on äänittänyt yhtyeen demot, osallistunut sovitustyöhön ja laulanut yhdessä Janne Hynysen kanssa taustoja Kotiteollisuuden levyillä 2000-luvun alusta lähtien. Yhteisö ja pesti on siis tuttu.

– Aaltosen tyyli tehdä hommat ”sykkeellä” ja rakkaudella on tehnyt meihin vaikutuksen. Mies sopii ryhmään täydellisesti, kuin sormi perseeseen. Mie menetin viime vuonna uskoni rokkiin, siihen, että tässä maassa kukaan olisi kiinnostunut enää mistään muusta kuin tosi-tv -ohjelmista ja kaiken maailman hyppyritukka-artisteista. Nyt olen kuitenkin saanut uutta intoa ja Aaltosen mukaan tulo vain vahvistaa tätä. Aaltoselle annetaan myös täysi vastuu tästä edes osallistua meidän muiden kanssa biisien tekoon, kertoo Hynynen.

Aaltosen sävellys- ja sovituskyvyt pistetään koetukselle jo tämän kevään aikana, jolloin bändi alkaa kasata ja treenata uutta materiaalia seuraavaa pitkäsoittoa varten. Studioon Kotiteollisuus suuntaa syksyllä ja uusi levy lienee kaupoissa kevään 2015 aikana. Syksyä 2014 varten bändi kasaa kokoelmalevyn, joka tulee olemaan suoraa jatkoa vuonna 2007 ilmestyneelle Murheen mailla -kokoelmalle.

– Siitä tulee iso paketti. Mukana on uutta, vanhaa, harvinaisuuksia sekä myös dvd-materiaalia, paljastaa Hynynen.

Keikkoja Kotiteollisuus tekee tänä vuonna normaalisti. Nyt käynnissä olevan kevätkiertueen lisäksi yhtye soittaa kesällä nipun festivaali- sekä baarikeikkoja ja syksyllä yhtye kiertää kokoelmalevynsä tiimoilta.

-Joka paikkaan tulemme, jonne pyydetään. Ja sinnekin minne ei pyydetä, uhoaa Hongisto.


Katso Kotiteollisuuden keikat artistisivulta


1 53 54 55 56 57