Kotiteollisuus kiertueelle uuden kokoelmajulkaisun siivittämänä

29.8.2014

Kotiteollisuus_mokki_2014 Kotiteollisuus lähtee kiertueelle lokakuun lopussa. Kossupillin paluu ja kosto -kiertueen lähtölaukauksena toimii uuden, Murheen mailla II 2007-2014 -kokoelman julkaisu 17.10. Kyseessä on kolmen levyn kokoelma, joka pitää sisällään yhden levyn verran hittejä ja toisen levyllisen harvinaisuuksia. Albumikokonaisuuteen kuuluu myös kolmas levy, mutta salaisuuden verho pysyy vielä sen päällä. Murheen mailla II 2007-2014 -kokoelmalla on myös kaksi upouutta Kotiteollisuus-biisiä. Toinen niistä, Helvetti jäätyy, julkaistaan sinkkuna 26.9.


Syyskiertueen varsin omaleimaisesta nimestä kertoo lisää kukapa muukaan kuin Hynysen Jouni: ”Tänä kesänä kehitimme kossupillin. Se on sellainen pitkä putkilo, josta kuuluu ääni kun sitä liikuttelee edestakaisin. Teippasimme sen kiinni kossupulloon ja aina kun joku ottaa keikkabussissa kaariryypyn, kossupillin vieno ääni kutsuu koko porukan koolle. Ehdoton ja ainoa kesäbiisi minulle.”

Kotiteollisuuden kesän keikkarupeama oli onnistunut, ja Hynysen mukaan hyvää settiä on jatkossakin luvassa: ”Tämä oli sen verran varma ja hyvä kesä, mitään kommelluksia ei ollut. Oli vain armottoman hienoa soittosuoritusta kerta toisensa jälkeen. Jopa laulukin kulki, joka merkittäköön aikakirjoihin. Joka jätkällä on työmoraali tällä hetkellä sen verran korkealla, että sama meno jatkuu varmasti syksyn keikoillakin. Lisäksi kun syyskuussa pääsemme aloittamaan seuraavan levymme tekoa, ja lokakuussa julkaistava kokoelma tavallaan niittaa tuotantomme Aaltosen Miitrin mukaantuloon saakka, niin fiilis on hyvä. Istumme puhtaan pöydän ääressä, neljä miestä yhtenä rintamana. Pöydällä makaa vain yksi riskitekijä: kossupilli.”

KOSSUPILLIN PALUU JA KOSTO -syyskiertue

pe 31.10. Helsinki, Pressa
la 01.11. Anjankoski, Mari´s Coffee
pe 07.11. Jämsä, Himos Areena
la 08.11.  Kuopio, Rauhalahti
pe 14.11. Turku, Venus Nightlife
la 15.11. Valkeakoski, Waltikka
pe 21.11.  Varkaus, Z-One
la 22.11. Tampere, Klubi
pe 28.11. Lappeenranta, Old Cock
la 29.11. Lahti, Finlandia-klubi
pe 05.12. Mikkeli, Wilhelm Club & Bar
la 06.12. Hämeenlinna, Sirkus
pe 12.12. Jyväskylä, Lutakko
la 13.12. Helsinki, Tavastia-klubi
pe 19.12. Oulu, SuperPark
la 20.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

Kotiteollisuuden kotisivu
Kotiteollisuus Facebookissa
Kotiteollisuuden artistisivu

Lisätiedot / haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen, puh. 040 9011 266, tuula.salminen@umusic.com