Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen -albumin ennakkomaistiainen

20.8.2015

20150715 Helsinki. Kauko Röyhkä & Anna Inginmaa. kuva: juha metso

20150715 Helsinki. Kauko Röyhkä & Anna Inginmaa.
kuva: juha metso

Vaikka Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen -kokoonpano sai alkunsa sattumalta, sen musiikissa on jotakin vääjäämätöntä. Näiden kappaleiden piti syntyä, koska palaset kuuluvat yhteen.

Kauko Röyhkä tuo kokonaisuuteen oman väärentämättömän äänensä. Anna Inginmaan aistikas laulu soi raikkaana ja pakottomana. Suomalaisen instrumentaalirockin kulttinimi Hypnomen soittaa värikylläisemmin kuin koskaan.

Annan, Kaukon ja Hypno-miesten musiikissa kuuluu heijastuksia 1960-luvun iskelmien elokuvallisuudesta, folkin pehmeydestä ja soulin raukeasta kiihkeydestä. Kuitenkin kaikki tapahtuu tässä ja nyt.

Urkuri Sami Niemisen säveltämä ja Kauko Röyhkän sanoittama Hietsu on ensimmäinen kurkistus alkuvuodesta 2016 ilmestyvän Huominen on uni -albumin maailmoihin. Kappale on viettelevä kesäinen unikuva, jonka pienistä säröistä välähtää mustanpuhuva mystinen todellisuus. Katso uunituore video:

 

Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen:

Kauko Röyhkä -laulu
Anna Inginmaa – laulu
Sami Nieminen – kosketinsoittimet
Pekka Laine – kitara
Juha Litmanen – rummut
Jan Grön – basso
Janne Auvinen – perkussiot

Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen nähdään keikkalavoilla alkuvuodesta 2016! Lisätietoa keikoista seuraa myöhemmin.