Sakara Tour 2016: Stam1na, Mokoma ja Diablo yhteiselle jäähallikiertueelle

19.10.2015

Sakara_Tour_2016

Sakara Tour 2016 kokoaa Sakara Records -levy-yhtiön kärkinimet yhteiskiertueelle muutaman vuoden tauon jälkeen. Takavuosien menestyksekäs Sakara Tour -kiertuekonsepti nousee huhtikuussa klubeilta areenaluokkaan, kun Stam1na, Mokoma ja Diablo valloittavat Lappeenrannan Holiday Club Saimaa Arenan, Espoo Metro Areenan ja Oulun Energia Areenan. Ennakkolippujen myynti on alkanut tänään osoitteessa www.radiorock.fi

Moninkertainen Emma-voittaja Stam1na kantaa kiertueen pääesiintyjän viittaa. Konsertit toimivat maaliskuussa julkaistavan seitsemännen Stam1na-albumin julkaisukiertueena ja yhtye tekee ainoastaan nämä kolme keikkaa keväällä. Kaikilla levyillään kultaa tai platinaa myynyt lemiläisporukka starttaa uuden albumin studiosessiot tällä viikolla yhdessä tuottaja Janne Joutsenniemen kanssa.

Kymmenen pitkäsoittoa julkaissut Mokoma on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen metallikentän kulmakivistä. Lappeenrantalaislähtöisellä yhtyeellä on takanaan huippuvuosi alkuvuodesta julkaistun Elävien kirjoihin -albumin myötä; albumi oli niin arvostelu- kuin myyntimenestys. Laulaja Marko Annalan masennuskertomuksen ympärille rakentunut albumi kosketti ihmisiä laajasti myös metalligenren ulkopuolella ja vietti 26 viikkoa putkeen albumilistalla. Festareiden päälavoille ryminällä palannut Mokoma lähtee nyt ylpeänä isännöimään jäsentensä perustaman levy-yhtiön suurkiertuetta.

”Ensimmäisestä Sakara Tourista tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Olemme loputtoman onnekkaita ja kiitollisia siitä, että olemme saaneet taittaa vuosikymmenen näin hienojen yhtyeiden ja ennen kaikkea kuulijoiden kanssa. Sakara-bändien välillä on aina vallinnut veljellinen yhteys, minkä myös yleisö on aistinut. Parempia bileitä ei synny millään muulla porukalla”, Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen kertoo.

Diablo liittyy nyt ensimmäistä kertaa Sakara Tour -remmiin. Kalajoella perustettu yhtye palasi seitsemän vuoden hiljaisuuden jälkeen omalle paikalle yhdeksi maan kuumimmista metallinimistä. Syyskuussa julkaistu Silvër Horizon -albumi valtasi heti albumilistan ykköspaikan. Osa tieteistarinaan pohjautuvan albumin julkaisukeikoista myytiin loppuun jo kuukausia etukäteen.

Ennakkoliput ovat myynnissä osoitteessa www.radiorock.fi .
Julkimyynti alkaa perjantaina 23. lokakuuta klo 9 osoitteessa www.lippupalvelu.fi

SAKARA TOUR 2016
Stam1na, Mokoma, Diablo

La 9.4. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa Arena, liput alk. 41,50€
La 16.4. Espoo, Espoo Metro Areena, liput alk. 37,50€ / 48,50€
La 30.4. Oulu, Oulun Energia Areena, liput alk. 41,50€

Päällikköpaketti (sis. liput kaikille keikoille & kiertuepaidan) alk. 126€
Lippujen ennakkomyynti: www.radiorock.fi

 


Uusi kiinnitys: Jaakko Laitinen & Väärä Raha

13.10.2015

JaakkoLaitinen_800x600

Dex Viihde toivottaa tervetulleeksi uusimman kiinnityksensä, Jaakko Laitinen & Väärä Raha -kokoonpanon!

Yhtyeen musiikin raaka-aineet ovat Balkanin mustalaismusiikki, venäläiset romanssit sekä vanha kultakauden suomalainen iskelmä. Näistä ainesosista on sekoiteltu omat ennakkoluulottomat keitokset ja laulut.

Yhtye hurmaa live-esiintymisillään yleisöjä ympäri Suomen. ”Lauluja rakkaudesta, lauluja kulkurielämästä, lauluja maailmantaloudesta, lauluja pimeästä viinasta. Väärä Raha voi soittaa tänään mitä tahansa, ja yleisö uskoo. Tilanne eskaloituu minuutti minuutilta, ihmiset joraavat niin että ovat kaatua päälleni, ihmiset muodostavat yleisön läpi luovivia jenkkajonoja, ihmiset suutelevat, nauravat ja itkevät. Katson taakseni ja näen satoja siinä hetkessä täysin onnellisia festarivieraita.” (Rumba, Niko Peltonen, 7/14)

Jaakko Laitinen & Väärä Raha on julkaissut kolme pitkäsoittolevyä. Ensimmäinen niistä toi ilmestymisvuonnaan 2010 radiohitin Hän ei lemmi mua. Toinen albumi Yö Rovaniemellä oli yksi kolmesta vuoden 2012 Kansanmusiikkilevy-tunnustuksen saajasta. Kevättalvella 2013 bändi vastaanotti Femmagaalassa Aholaita-Femma 2012 -palkinnon, tunnustuksena perinteikkään aineksen freesistä käsittelystä. Yhtyeen kolmas levy Lapland-Balkan ilmestyi joulukuussa 2013 ja se sijoittui kansainvälisellä World Music Charts Europe -listalla.

Muutaman viikon päästä Jaakko Laitinen & Väärä Raha esiintyy Budapestissa Womex-maailmanmusiikkimessujen showcase-artistina, jonne bändi valittiin satojen hakijoiden joukosta. Lisäksi yhtyeen tuorein single, Mustikan, näkee päivänvalon tällä viikolla! Pysy kuulolla!

(Kuva: Anne Salmela)


Kotiteollisuuden rundi alkoi niin vauhdikkaasti, että nimikin vaihtui

9.10.2015

kt2015

Huhtikuussa 15. studioalbuminsa julkaisseen Kotiteollisuuden kiertue alkoi viime viikonloppuna Kemistä ja jatkuu tiiviisti koko loppuvuoden ajan. Maksa vinkuu, peitto heiluu ja kohta on vissiin tilipäivä –kiertue vaihtoi jopa nimeäänkin. Jouni Hynynen summaa rundin aloitusfiiliksiä seuraavanlaisesti:

”Joo, kiertue alkoi viime perjantaina Kemistä. Se oli parhaita kiertueen aloituksia meiltä koskaan. Seuraavan päivän Oulun keikka oli vähän hankalampi, koska erehdyimme ennen keikkaa Hongiston kanssa katsomaan hotellihuoneessa suomalaista tv-viihdettä. Tulin pahalle tuulelle, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Radio Rockin keikka Helsingissä meni taas normaalissa päiväjärjestyksessä, eli erittäin hyvin.

Treenattiin settiin paljon sellaisia biisejä, joita ei ole soitettu vuosiin tai ollenkaan. Mukana on muun muassa Routa ei lopu, Kadonneet ja Kiertotähti. Tosin entiseen tyyliin setti muuttuu joka keikalle, joten yllätyksiä saattaa tulla muitakin. Myös kiertueen nimi kerkesi matkalla jo vaihtua. Nyt se on Aika vellikulleja -kiertue 2015.

Mainittakoon vielä, että kiertueen keikat nauhoitetaan. Katsotaan sitten myöhemmin, tuleeko äänityksille mitään käyttöä.

Tähän loppuun haluan vielä siteerata kitaristiamme Miitri Aaltosta: ’Ei muuta kuin tien päällä nähdään ja kertokaa Hectorille terveisiä.’”

Kotiteollisuus keikkailee Aika vellikulleja -kiertueellaan tänäkin viikonloppuna: yhtye esiintyy perjantaina 9.10. Forssan Bar 54:ssa ja lauantaina 10.10. Heinolan Tukkijätkässä.


Francine Five Shots Tour -rundille ennen keikkataukoa

7.10.2015

Francine Nanna Hämäläinen

Lahtelaisen Francinen vauhti ei ole yli parinkymmenen vuoden aikana hyytynyt, vaan yhtye kuuluu Suomen energisimpiin ja ahkerimpiin livebändeihin. Nyt kuitenkin keikkavauhti muuttuu hetkeksi hieman rauhallisemmaksi, sillä yhtye lähtee marraskuussa viiden spesiaalikeikan Five Shots Tour -rundille, jonka jälkeen seuraavat keikat tehdään vasta keväällä, maaliskuun loppupuolella.

”Myös kesän olemme varsin hissukseen. Aikaisintaan syyskuussa bändi aktivoituu, tosin silloinkin vain jos levytysrintamalla jotain tapahtuu. Joten nyt jos koskaan kantsii tulla tsekkaamaan bändi livenä! Tauon aikana olisi tarkoitus tutkailla hieman uusia biisejä ja kenties jopa saada jotain narulle…” yhtyeen Pete Salomaa raottaa suunnitelmia.

Francinen Five Shots Tour -keikkapäivämäärät:

13.11.2015 KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
14.11.2015 NIGHT CLUB REEINA, Uusikaupunki
21.11.2015 LAHTI-HALLI, Lahti
27.11.2015 RAVINTOLA TOTEM, Lappeenranta
28.11.2015 RAVINTOLA KUNKKU, Kuopio – Nilsiä

(Kuva: Nanna Hämäläinen)


Tuula Amberlan tunnelmalliset syyskeikat

1.10.2015

amberla

Vuonna 1984 Lulu-hitillään koko kansan tietoisuuteen noussut Tuula Amberla keikkailee myös tänäkin syksynä! Amberla on aiemmin tänä vuonna esiintynyt yli kymmenellä keikalla ympäri Suomen. Tuula laulaa keikoillaan pääosin omaa soolotuotantoa, mutta myös covereita. Säestäjinään hänellä toimivat Limonadi Elohopea -yhtyeestä tuttu Tero-Petri Suovanen (kitara, sampler) sekä Pablo Eskelinen (basso).

”Kaikilla keikoilla on ollut aivan upea vastaanotto! Ihmiset tuntevat ja muistavat ja toivovat kappaleita, joita en enää muistanut olevankaan! Esitän trioni kanssa kaikkia tunnetuimpia kappaleitani ja lisäksi kuullaan Tero-Petri Suovasen tuotantoa. Nuorempaa sukupolvea edustaa Pablo Eskelinen basossa. Yleisön joukossa on äitejä, isiä, aikuisia lapsia ja kaikkea siltä väliltä. Laulu raikaa ja tunnelma on lämmin. Suuri toiveeni on saada aikaan myös uutta tuotantoa ja toivottavasti ensi vuoden aikana.” Amberla kertoo.

Tuulan tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa LuluTyttö kampaa märkää tukkaa ja Korppi.

Syksyn ja talven keikat 2015:

9.10. Aikalisä, Tampere
10.10. Ylä-Ruth, Jyväskylä
11.12. Ravintola Jyvänen (Myllypuro), Helsinki (Amberla-Suovanen -duo)
12.12. Ravintola Jyvänen (Martinlaakso), Vantaa (Amberla-Suovanen -duo)

 


1 39 40 41 42 43 56