Kaskislainen Sara-yhtye julkaisee kaksi uutta biisiä ja lähtee kiertueelle

24.3.2017


Soundiaan viime vuosina rohkeasti uudistanut ja muokannut kaskislainen Sara-yhtye julkaisee Tulva / Kaikki on yhtä -tuplasinglen tänään perjantaina. Singlen A-raita Tulva syntyi hieman erikoisella tavalla. ”Biisi sai alkunsa kun soitimme keikan Helsingissä Olohuoneklubilla. Keikkaa varten sovitimme SOLUS-albumin biisejä uudestaan ja Ainoat hereillä -kappaleesta tehty versio tuntui niin hyvältä ettei sitä haluttu unohtaa. Siitä syntyi sitten kokonaan uusi kappale – Tulva.”, kertoo yhtyeen biisintekijä Joa Korhonen. Tulva-kappaleessa isossa roolissa ovat mukana Krzysztof Dobosiewicz ja Antti Pitkäjärvi. Krzysztofin kauniit jouset ja Antin tyylikäs piano nostavat teoksen ansaitsemalleen tasolle.

Sara lähtee huhtikuussa kiertueelle, joka kattaa myös bändin kotikaupungin Kaskisen. ”Kaskinen on edelleen meidän henkinen kotimme. Ollaan jo vuosia bändin kesken puhuttu siitä, että olisi tosi hauskaa soittaa kotipaikkakunnalla pitkästä aikaa ja nyt siihen koitti hyvä tilaisuus. Toivottavasti saadaan kaikki vanhat ja uudet kamut liikkeelle!”, toteaa Korhonen.

Uudet Tulva / Kaikki on yhtä -biisit voi kuunnella täältä.

Kaskisten lisäksi ”Hyvä Sää”-kiertue pysähtyy myös Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä sekä bändin nykyisillä kotinurkilla, eli Seinäjoella ja Vaasassa.

Hyvä Sää -kiertue:

1.4. On The Rocks, Helsinki
8.4. Olympia, Tampere w/ Maj Karma
14.4. Albatrossi, Kaskinen
15.4. Lutakko, Jyväskylä w/ Maj Karma
16.4. Bar 15, Seinäjoki
21.4. WS Arena, Vaasa w/ Disco Ensemble

Sara:
Joa Korhonen
Kristian Udd
Andreas Bäcklund
Marko Kivelä

Sara-yhtyeen keikat myy Hannu Korhonen.