Jarkko Martikaisen levy Ystävien taloissa on julkaistu

14.9.2020


Kuva: Tomi Palsa

 

Nelisen kuukautta ”Aina auki” -albumin julkaisun jälkeen, joulukuussa 2018, aloin luonnostella ehdokkaita seuraavan albumin lauluiksi. Vuoden viimeinen viikko tuotti ensimmäisen lupaavan tuloksen, ”Helvetti on täällä”-demon.

Hetkeä aiemmin olin löytänyt muistiinpanoista ”Osallisuuden ja osattomuuden laulut” -merkinnän, ja kääntelin niiden monia mahdollisuuksia päivän tai parin verran. Niin löysin tematiikan albumille. Tein joitain huomioita siitä, millaisesta aiheistosta voisi olla kysymys, ja vaikka lopputulos – ”Ystävien taloissa” – on nimeltään se mikä on, kyse on yhä nimenomaan osattomuuden ja osallisuuden eri näkökulmista.

Uskoakseni usein kyseiset tunnetilat riippuvat eniten ihmisestä itsestään.

Myös musiikkielämä tahdotaan joskus nähdä kilpailuna, vaikkapa vertaillen, kuinka suosittu joku tekijä on ja toinen taas ei niinkään. Asia olisi pikkuruinen, liki mitätön, jollei koko elämää turhan usein hahmotettaisi kisana, jossa on voittajansa siinä missä häviäjänsäkin.

Mutta onneksi löytyy myös heitä, jotka eivät juurikaan tahdo vertailla itseään lajitovereihin, pystyen näkemään itsensä osallisina, vaikka heidän viihtymisensä tasoista vähemmän tietävät surkuttelevat tai jopa vähättelevät heitä.

Levykokonaisuus sisältää siis suuria teemoja, mutta isojen kysymysten vastapainoksi pyrimme rakentamaan sen musiikillisesti niin, että kuuntelukokemus ei olisi kuulijaa kuluttava, vaan antoisa matka. Jo työnteon alussa unelmoin levystä, joka naapurihuoneessa soidessaan voisi olla melodisesti ja sovituksellisesti runsas. Koen, että onnistuimme tavoittamaan nuo päämäärät, ja valmis levy on minulle yksi palkitsevimmista, joita olen koskaan saanut olla tekemässä.

Jarkko Martikainen syyskuussa 2020.

Jarkko Martikainen keikkailee soolona ja yhdessä bändinsä, Luotetut miehet, kanssa.


Kauko Röyhkän uusi albumi yhteistyössä S.A. Hynnisen kanssa – myös keikkoja luvassa

21.8.2020

Kuva: Juha Metso

Svart Records julkaisee syyskuun lopussa Kauko Röyhkän ja Sami Albert Hynnisen yhteislevyn Dekadenssi. Tulevan albumin materiaali perustuu Röyhkän vuosien varrella tekemiin julkaisemattomiin sanoituksiin ja sävellyksiin. ”Kirjoitin kaikki sanoitukset ja kolmea biisiä lukuun ottamatta myös sävellykset. Sami tarkisti tekstit ja ehdotti joitakin muutoksia. Muutamat biiseistä olivat vanhoja, esimerkiksi Alennustila oli ehdolla jo toiselle Röyhkä-Mattila -levylle, mutta jätettiin pois liian negatiivisen sanoituksen vuoksi. Röyhkä-Hynninen-levylle se sopi kuin nyrkki silmään”, Röyhkä kertoo.

Sami Albert Hynninen on ollut uransa aikana kehittämässä, yhdistelemässä ja rikkomassa eri genrejen rajoja aiemminkin aina Reverend Bizarren doom-metallista Tähtiportin nihilistiseen avantgarde-elektroon, mutta tällä kertaa projektin lähtökohdat sijoittuvat levyn tuottaneen Hynnisen menneisyyteen. ”Sami oli kuunnellut minua nuoruudessaan Lohjalla. Varsinkin 80-90-lukujen taitteen oudot ja tylyt levyt Joko-Tai, Kaksi koiraa, Tyttöjen ystävä ja Jumalan lahja olivat tehneet häneen vaikutuksen, mutta hän tunsi varhaisemmankin tuotantoni hyvin. Halusimme tehdä levyn yhdessä”, Röyhkä avaa Dekadenssin taustoja.

Levyn työstäminen vei aikansa, sillä yli 70-minuuttisen järkäleen nauhoitukset alkoivat jo keväällä 2019 ja saatettiin päätökseen vuotta myöhemmin. Röyhkän ja Hynnisen mukaan Dekadenssin äänimaailma on raaka, kylmä ja minimalistinen. ”Päätimme soittaa kaikki instrumentit paitsi rummut itse. Halusimme, että levymme poikkeaa kaikesta muusta Suomessa tehdystä musiikista. Pyrimme sukeltamaan suoraan ihmismielen mustimpaan pimeyteen”.

Röyhkä ja Hynninen tekevät lokakuusta alkaen valikoituja keikkoja, joiden paikat ja ajankohdat ilmoitetaan syksyn aikana. Keikkakokoonpanossa tullaan näkemään parivaljakon lisäksi jo aiemmista Röyhkän kokoonpanoistakin tunnettu basisti Mats Huldén, kitaristilegenda Puka Oinonen sekä Kaukon nykyinen luottorumpali Roberto Lanz.

Svart Records julkaisee S.A. Hynnisen ja Kauko Röyhkän uuden albumin Dekadenssi 25.9.2020. Levyn ensimmäinen single Bohemiadi julkaistiin digitaalisissa palveluissa.

Bohemiadi kuunneltavissa TÄSTÄ.


Katri Ylanderilta uusi levy ja tähtenä Tähdet, Tähdet -ohjelmassa

Valloittava Katri Ylander palasi parrasvaloihin viime vuonna julkaistulla Sano mulle jotain kaunista -kappaleellaan, joka oli valtaisa radiomenestyjä ja striimasi kultaa. Kappale hallitsi radioiden soitetuimman biisin paikkaa muutaman viikon ajan keväällä 2020. Nyt syksyn alkaessa artisti julkaisi tuoreen Yhteisii unelmii -albumin levy-yhtiö Suomen Musiikin kautta. Uudella albumilla käsitellään rehelliseen sävyyn luopumista, parisuhteen eri vaiheita ja niihin liittyviä epävarmuuksia, sekä pelkoja.

Tämän levyn kappaleissa on osa elämää, jota minä olen elänyt viime vuosina. Erosin pitkästä suhteesta useampia vuosi sitten. Yleensähän se menee niin, että mitä pidempi suhde, sitä pidemmät kelat. Näistä ajatuksista albumi on saanut alkunsa” Katri kertoo.

Levyn julkaisun lisäksi pop-tähti palaa televisioon Tähdet, tähdet -kilpailussa!

Suomalaisille tutun menestysformaatin keskiössä ovat viikoittain vaihtuvat eri musiikkigenret, joiden syövereihin artistit sukeltavat ja matkaavat rohkeasti myös mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kauden aikana kuullaan mm. kasaripoppia, hard rockia, hip hopia, oopperaa, musikaalihittejä, rock’n rollia ja soulia.

Artistien treeniviikko huipentuu viikoittaiseen suoraan lähetykseen, jossa artistien jatkosta kilpailussa päättävät kotikatsojat. Kauden päätteeksi kruunataan kisan voittaja, todellinen tähtien tähti.

Tähdet, Tähdet sunnuntaisin Nelosella klo 19.30 alkaen.


Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus avaa tulevan levyn sisältöä – uusi sinkku kuunteluun tästä

14.2.2020

Suomenkielisen nyrkkihevin pioneereihin lukeutuva Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisee kuudennen studioalbuminsa ”Mahdoton yhtälö” (Sakara Records) 20. maaliskuuta. Lähtölaskenta tulevaan albumiin käynnistyi tänään, kun yhtye julkaisi ensimmäisen singlen ”Kolme vuotta sitten”.

”’Kolme vuotta sitten’ on kuvitteellinen tarina nuorista rakastavaisista, jotka tahtovat edetä suhteessaan niin kuin rakastavaiset ovat aina tähän mennessä tehneet. Papin aamenen jälkeen alkaisi matka, joka sisältää myötä- ja vastamäkiä. Haaveissa talo, lapset ja koira. Ja tähän se tarinan kuvitteellisuus sitten loppuukin. Siirrymme nykyiseen reaalimaailmaan, missä mikään ei enää ole varmaa. Ei ole enää olemassa tulevaisuutta, minkä varaan uskaltaa rakentaa. Kaikki muuttui kolme vuotta sitten”, kappaleen tekstistä vastaava Timo Rautiainen kertoo.

”´Mahdoton yhtälö’ -levyllä tutkaillaan elämää edelleenkin sekä tämän päivän Suomesta käsin, että koko ihmiskunnan kannalta. Maailma ja varsinkin sen tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten muutamien vuosien aikana, eikä muutosta tähän kehitykseen ole näköpiirissä. Tulevaisuus on kyseenalaistettu ja siihen ei voi enää entiseen malliin luottaa. Ihmisen ahneus ja röyhkeys jatkaa omaa kulkuaan varoituksista huolimatta. Niitä ei uskota. Odotetaan jonkun muun tulevan ja pelastavan meidät. Pistetään päät pensaaseen. Ei myönnetä virheitä. Ei ajatella tekojemme seurauksia. Kuvitellaan elinolojen muutoksen huonompaan johtuvan jostakin muusta kuin ihmisen toiminnasta. Ei osata arvostaa ainutkertaista elämäämme ja unohdetaan, ettei siinä ole niin sanottua harjoituskierrosta”, Rautiainen toteaa.

Tuore sinkku ”Kolme vuotta sitten” kuunteluun TÄSTÄ.

Kevään levynjulkaisukiertue käynnistyy albumin julkaisupäivänä yhtyeen kotikaupungista Jyväskylästä.

20.03. Jyväskylä, LUTAKKO
21.03. Joensuu, KERUBI
27.03. Helsinki, THE CIRCUS
28.03. Hamina, WANHA TYÖSKI
02.04. Kuopio, HENRY´S PUB
03.04. Oulu, ZEMPPI AREENA KEMPELE
04.04. Nivala, TUISKULA
17.04. Tampere, OLYMPIA
18.04. Seinäjoki, RYTMIKORJAAMO
24.04. Kouvola, HOUSE OF ROCK
25.04. Punkaharju, LUOLA EVENTS KALLIOSALI
30.04. Laukaa, LAUKAANHOVI
01.05. Vantaa, TULISUUDELMA
02.05. Turku, APOLLO LIVE CLUB
29.05. Kemi, RAMONA
30.05. Iisalmi, GRACEVILLE


Pääesiintyjät-yhtyeen paluualbumi ”Lättähatun paluu” julkaistaan 7.2.

24.1.2020

Vuonna 1993 maamme valloitti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja rockabillypopista tyyliään ammentava Pääesiintyjät-yhtye, jonka kappaleet ”Älä ota pitkätukkaa”, ”Sua aattelen” ja ”Iiris” soivat tiiviisti radioaalloilla.

Yhtye julkaisi yhden albumin nimeltä ”Pitkäsoitto” ja katosi kuvioista. Yhtyeestä muodostui kulttibändi, jota pyydettiin toistuvasti palaamaan keikoille.

Pääesiintyjät teki vihdoinkin toivotun paluun keväällä 2019 ja palasi samalla myöskin studioon äänittämään uutta materiaalia. Syksyn aika julkaistiin sinkut ”Sekaisin kuin käki”, ”Paras mies”, ”Aina kun sanon juu” ja ”Kaunis päivä”. Ja nyt, ennen helmikuun ”Lättähatun paluu” albumia, julkaistiin vielä viides sinkku ”Kulkurin keidas”.

Yhtyeen alkuperäisjäsenistä ovat mukana, myöskin Francine-yhtyeestä tuttu, Pete Salomaa (läskibasso) ja Mika Jokinen (kitara). Seurakseen he ovat saaneet Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen, joka omaa vahvan taustan eri roots-orkestereista.

– Halusin että Pääesiintyjien paluualbumille tulisi mausteeksi myös yksi täysin uusi, kaikin tavoin julkaisematon kappale. Kulkurin keidas aihio alkoi pyörimään jotakin Remu & All Stars -juttua kuunneltuani ja syntyi sitten lopulliseen muottiinsa nopeasti. Tekstissä on pyritty hakemaan pilke silmäkulmassa mielikuvia janoisen laitapuolen kulkijan iloisesta matkasta kohti baaria, Vesa Haaja kertoo singlestä.

Uuden ”Kulkurin keidas” sinkun kuunteluun TÄSTÄ.

Pääesiintyjät palaavat levyn julkaisun jälkeen myös keikkalavoille. Kevään keikat sijoittuvat 6.3.-18.4.2020. Muutamia päiviä on vielä kevään rundilla vapaana. Pääesiintyjät keikkailevat myös tulevana suvena.

Keikat myy Lena Haapala


1 6 7 8 9 10 40