Antti Reini: ”Siirtyminen Dex Viihteen listoille oli lottovoitto”

30.11.2016

reini-800x600b

Koko kansan tuntema Antti Reini on siirtynyt Dex Viihteen artistirosteriin. Lukuisista elokuva- ja tv-sarjarooleistaan tuttu näyttelijä on hiljattain tehnyt vahvan paluun levyttäväksi ja keikkailevaksi artistiksi.

”Siirtyminen Dex Viihteen listoille oli lottovoitto. Kemiat svengas samaan tahtiin välittömästi ja kohtasin hienojen tyyppien lisäksi selkeää kommunikointia, viisaita visiota ja tehokasta keikkamyyntiä”, Reini kertoo. ”Tammikuusta pitkälle kevääseen keikkailen pääosin akustisesti soolona sekä duona, ja Maitolaitureidenkin kanssa päästään rennosti vääntämään. Eli lyhyen yksinkertaisesti, homma rulaa, heebot skulaa…kaikki on jees ja good, good ja yes!”

Nuorempana rumpuja eri yhtyeissä soittanut Reini on nyt ajautunut erilaisten bändikokoonpanojen kautta soolouralle, ja hänen debyyttisoololevy Kärpänen julkaistiin elokuussa 2016. Antti Ervasti arvioi Reinin albumia Soundi-lehdessä seuraavasti: ”Kärpänen on osoitus siitä, että mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki heti kättelyssä.”

Antin mukaan tämä julkaisu on vasta esimakua tulevalle: uutta materiaalia syntyy miehen mukaan kaiken aikaa. ”Olen alkanut jo työstämään seuraavan albumin materiaalia ja kappaleita lisätään keikkasettiin pikkuhiljaa”, hän kertoo.

Antti Reinin keikat myy Zellu Starck.

Kuva: Jouni Harala


Matti Johannes Koivulta leijaileva kesäyön unelma

25.11.2016

mattijohanneskoivu

 

Viime perjantaina singlen Siinä on rakkautesi julkaissut Matti Johannes Koivu on jakanut myös toisen ennakkopalan tulevalta albumiltaan. Kappale Kuulen kesän nukkuvan ilmestyi tänään musiikin suoratoistopalveluihin. Biisi leijuu kuin kesäyön unelma, ja Kuulen kesän nukkuvan on mukana myös Koivun tulevalla Lähtölauluja-nimisellä albumilla.

Levy-yhtiö M.dulor julkaisee Lähtölauluja-levyn alkuvuodesta 2017. Albumin myötä Matti Johannes Koivu lähtee kiertueelle yhtyeensä kanssa. Myös Ultramariini-yhtyeestä tuttu laulaja-lauluntekijä on julkaissut aiemmin kuusi sooloalbumia ja yhden lastenlevyn.

Kuuntele Kuulen kesän nukkuvan täältä.

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Tero Ahonen 


Ystävykset Valtteri Bottas ja Ilpo Kaikkonen yhdistivät voimansa rakkauden nimissä

24.11.2016

ilpo-taikaa

Muusikko Ilpo Kaikkonen julkaisee tilaustyönä Williams-tallin F1-kuljettaja Valtteri Bottakselle säveltämänsä Taikaa-singlen. Kappaleen on tuottanut Vuoden tuottajana Emma-gaalassa palkittu Henri “MGI” Lanz.

Valtteri Bottas ja Ilpo Kaikkonen ovat olleet ystäviä jo lapsuudestaan saakka – ja tänä vuonna ystävyyteen on mahtunut myös yhteisesti ideoitu rakkauslaulu. Taikaa-nimisen kappaleen tarina alkoi, kun Bottas pyysi Kaikkosta häihinsä esiintymään. Silloin syntyi idea Emilia-morsiamelle omistetusta kappaleesta, jossa kuuluisi myös sulhasen kädenjälki.

Jotta Kaikkonen pääsisi sukeltamaan sanoituksissa Valtterin ja Emilian rakkaustarinaan, pyysi hän Bottasta avaamaan sydäntänsä paperille. ”Parin viikon päästä mun sähköpostiin tipahti teksti, joka oli noin kolmen A4-arkin verran pelkkää timanttia”, Kaikkonen muistelee. ”En olis uskonu, että noin viilee jätkä osaa kirjottaa noin romanttisesti ja hienosti. Rakkaus tekee ihmeitä meissä kaikissa”, Ilpo jatkaa.

Ote Valtterin alkuperäisestä tekstistä: ’Muutin keväällä Englantiin, ja muistan hyvin kun näimme Helsingissä juuri ennen kun lähdin lentokentälle. Käytiin syömässä ja pussailtiin salaa rautatieaseman kulmilla.’

Kaikkonen kirjoitti Bottaksen tekstin pohjalta laulun, johon sävelsi myös melodian. Taikaa-kappale sai ensiesityksensä Emilian ja Valtterin häissä Kulosaaren Kasinolla 10.9.2016. Koskettava kappale sai häävieraat ja tuoreen avioparin tunteiden valtaan – suuri suosio vakuutti kaverukset onnistuneesta kappaleesta.

’Muistatko vielä sen hetken ensimmäisen, kun aseman kellon alla silloin salaa suudeltiin.

Häiden jälkeen Bottas ja Kaikkonen päättivät, että kappale täytyisi äänittää ja julkaista. ”Biisi sai niin paljon hyvää palautetta vielä häiden jälkeenkin, että oli pakko soittaa Ilpolle ja ehdottaa, että julkaistaisiin kappale. Ilpo oli samaa mieltä ja kansainvälisiä faneja varten päätettiin kappaleesta tehdä myös englanninkielinen versio”, Bottas kertaa.

Kirsikaksi kakun päälle kaksikko sai tuottajakseen kaksinkertaisen Emma-voittajan, vuosina 2014 ja 2015 Vuoden tuottajaksi valitun Henri “MGI” Lanzin. Lanz tunnetaan muun muassa CheekinJVG:nNikke Ankaran ja Roope Salminen & Koirat -kokoonpanon tuottajana. Hän on urallaan tehnyt yhteistyötä myös esimerkiksi Kylie Minoguen ja Justin Bieberin kanssa.

Ilpo Kaikkosen esittämä pop-balladi Taikaa sekä saman kappaleen englanninkielinen versio Magic julkaistaan nyt digitaalisena singlenä. Julkaisijana toimii Ilmalaiva Music & Production.

Ilpo Kaikkosen keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Hanna-Maria Grönlund


Joulupiparia tarjolla

22.11.2016

joulupipari-2-kuva

Suureen suosioon noussut Joulupipari-kiertue järjestetään myös tänä vuonna vilkkaimpaan pikkujouluaikaan. Esiintymässä ovat suomalaisen rock-musiikin kärkinimet Kotiteollisuus ja Viikate sekä stand up -koomikot Niko Kivelä ja Zaani. Edellinen Joulupipari-kiertue järjestettiin vuonna 2012 ja se keräsi loppuunmyytyjä yleisöjä muun muassa Lahdessa ja Jyväskylässä.

16.11. julkaistiin lisäksi ennakkomaistiaisena teemaan sopiva Koti-Viikate-Teollisuus -kokoonpanon Pukki tulee! Oletko valmis? -kiertuesingle digi-muodossa. Kappaleen voi kuunnella täältä.

Marraskuun lopulla alkavalla kiertueella Joulupipari 2 -kokoonpano esiintyy yhteensä kuudella paikkakunnalla.

Joulupipari 2 -kiertueen päivämäärät ovat:

30.11. Lahti, Finlandiaklubi

1.12. Jyväskylä, Lutakko

2.12. Tampere, Pakkahuone

3.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

4.12. Turku, Logomo

5.12. Helsinki, The Circus

Kotiteollisuuden Hynynen kommentoi: ”Muistikuvat edellisestä Piparikiertueesta ovat hämäriä, se oli elämää juoksuhaudoissa, pelkoa viihteen etulinjassa. Aika kultaa muistoja, joita ei ole. Sen kuitenkin muistan, että bussissa oli aina täysi rähinä päällä, reissasimme koko porukka samalla autolla. Oli helvetin hauskaa, läppä lensi tauotta. Alkoholijuomilla saattoi olla osuutta tapahtumiin, mutta sekä Viikatteen että meidän keikat menivät kaikki helvetin hyvin. Eli eiköhän tänäkin vuonna homma toimi mallikkaasti. Korostan kuitenkin, että kyseessä on vasta epäily, b-näytteiden tuloksia odotellaan vielä.”

Viikate-solisti Kaarle jatkaa: ”Suutaria tulin etsimään, kun ovat päässeet nuo nullit melko huonoon kuntoon. Niin, Joulupipari 2? Kyllikki! Ykkönen oli niin onnistunut kokonaisuus, että päätettiin tehdä siitä jokavuotinen perinne. Posket tosin olivat kaikilla ykkösen jälkeen niin kipeät nauramisesta, ettei ehditty aikaisemmin. Stand upin ja rock’n’rollin, eli tahallisen ja tahattoman komedian yhdistäminen, saattaa fläppitaululla tuntua itsetuhoiselta. Mutta tosiasiassa nauru ja kitarajyrä ovat parasta lääkettä mihin tahansa elämän tarjoamaan tragediaan. Odotukset ovat siis kovat. Ja tämän lössin ollessa kyseessä, uskoisin myös yllätysmomenttien olevan herkässä… Ja vielä Viikatteen puolesta pitää sanoa, että meidän A-näytteet eivät lantrinkeja kaipaa!”

Joulupipari 2 -kiertueen tuottavat yhdessä Longplay Music Oy ja Dex Viihde Oy.


”Olen tehnyt rakkauslaulun. Suuren, koska pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä.”

18.11.2016

mattijohanneskoivu

Matti Johannes Koivu julkaisee uuden levyn alkuvuodesta 2017. Siinä on rakkautesi -single ilmestyy perjantaina 18. marraskuuta. Kuuntele uusi single tästä.

Paikkansa suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden eturivistä lunastanut Matti Johannes Koivu palaa vakuuttavasti. Tuore single Siinä on rakkautesi on samaan aikaan herkkä ja mahtipontinen kappale, jolla arvostetun artistin intensiivinen tulkinta pääsee oikeuksiinsa. Biisi antaa esimakua tulevalta albumilta, jolla kuullaan verevää ja koskettavaa artistia. Koivu kertoo uudesta singlestään:

”Olen tehnyt rakkauslaulun. Suuren, koska pienet rakkauslaulut ovat teeskentelyä. Rakkaus pelastaa ihmisiä. Presidentit vaihtuvat maailmalla, talous nousee ja sukeltaa, mutta jotkut asiat eivät koskaan muutu. Kurjinakin aikoina rakkaus syttyy joka ilta jossakin. Siihen ei tarvita kuin yksi ilta jossakin loukossa tai kadulla – karaokebaarissa tai vaikkapa grillin edessä. Olen optimisti tässä mielessä. Haluan uskoa loppuun asti, että se ilta tulee.”

Myös Ultramariini-yhtyeestä tuttu Matti Johannes Koivu on julkaissut aiemmin kuusi sooloalbumia ja yhden lastenlevyn. M.dulor julkaisee Koivun uuden albumin alkuvuodesta 2017. Levyn myötä Matti Johannes Koivu lähtee kiertueelle yhtyeensä kanssa. Single Siinä on rakkautesi on kuultavissa digitaalisissa musiikkipalveluissa 18. marraskuuta alkaen.

Matti Johannes Koivun keikat myy Hannu Korhonen.

Kuva: Tero Ahonen


1 28 29 30 31 32 40