
Tamperelainen PRESTIGE on yksi vanhimmista ja pitkäikäisimmistä bändeistä Suomen thrash metallin skenessä. Bändi aloitti toimintansa 1987. Keväällä 1988 PRESTIGE soitti ensimmäiset keikkansa ja julkaisi ”Gods” demon. Demo nauha herätti kiinnostuksen musiikki alan lehdistössä ja neljännen esiintymisensä jälkeen, syyskuussa 1988, Poko Rekords kiinnitti yhtyeen
riveihinsä.
Vain muutamia viikkoja myöhemmin, bändi oli äänittämässä debyyttialbumiaan tunnetun tuottajan TT Oksalan kanssa. ”Attack Against Gnomes” julkaistiin tammikuussa 1989 ensin vinyylinä ja kasettina ja myöhemmin samana vuonna myös CD- levynä. Kaikki sujui vauhdilla.
Keikat ja kiertueet seurasivat. PRESTIGE julkaisi vuonna 1989 myös 12” Maxi-singlen ”Priest” ja 7” EP:n ”Veijo”, joka sisälsi Hard Core -tyyppisiä biisejä. 1990 PRESTIGE aloitti kiertueet myös muissa maissa, kuten Ruotsissa ja Tanskassa sekä ensimmäisenä suomalaisena metallibändinä Tsekkoslovakiassa. 1990 yhtye äänitti kakkosalbuminsa ”Selling The Salvation”, jälleen TT Oksalan kanssa. Runsaan keikkailunsa ansiosta PRESTIGE tuli tunnetuksi ahkerana ja työteliäänä thrash metalli bändinä suomalaisessa thrash metalli skenessä. 1991 PRESTIGE äänitti kolmannen albuminsa ”Parasites In Paradise”, joka julkaistiin 1992 alussa. Samana vuonna Prestige esiintyi Ruisrockissa ja tämä osoittautui bändin viimeiseksi keikaksi pitkään aikaan, vaikka se ei sillä hetkellä ollutkaan bändin tiedossa. Bändi oli elänyt nopeasti, kiertänyt ahkerasti ja oli julkaissut kolme albumia ja muita julkaisuja alle neljässä vuodessa!
Sen jälkeen yhtye piti tauon. Kitaristi Jan “Örkki” Yrlund muutti Hollantiin ja liittyi sveitsiläiseen Goottirock bändiin Lacrimosa. Sen jälkeen hän soitti lukuisissa muissa yhtyeissä kuten Danse Macabre, Imperia, Delain, Satyrian, Ancient Rites. Laulaja / basisti Aku Kytölä perusti Bad Religion cover-yhtyeen Paha Uskonto ja kokeili musisointia eri genreissä ja bändeissä.
2007 Poko Rekords halusi julkaista ”Best Of” -kokoelmalevyn, jolle valittiin suosikkibiisit, jotka uudelleen masteroitiin Finnvox-studioilla. Tupla-CD digipak ”Decades Of Decay” julkaistiin 2007 Poko / EMI Music toimesta.
Pian tämän jälkeen bändi palasi yhteen ja merkittävillä suomalaisilla metallifestareilla kuten Jalometalli ja Sauna Open Air. Bändi vieraili myös Espanjassa festivaaleilla ja isännöivät pariin otteeseen sisätiloissa toimivaa ”Speed Metal Party” -festaria. 2018 PRESTIGE astui studioon ja uudelleen äänitti 1988 demon juhlistaakseen bändin 30-vuotista taivalta. Erikoisjulkaisu ”Gods Revisited” näki päivänvalon ja myi nopeasti painoksensa loppuun.
Vuoden 2020 alussa alkuperäinen rumpali Tero Karppinen päätti jättäytyä sivuun rumpujen takaa. Hänen suotuisalla hyväksynnällään bändi päätti jatkaa toimintaansa.
Tällöin yhtye löysi rumpupatteriinsa uuden miehen Matti ”Matson” Johanssonin. Matson omisti PRESTIGEN tuotannon entuudestaan ja tunsi sen läpikotaisin. Lisäksi hän oli tullut juuri sopivasti Prestigen saataville hänen ja Korpiklaanin teiden erkaannuttua. On selvää että Matsonin musiikilliset kannukset puhuvat puolestaan, oltuaan yli 17 vuotta Korpiklaanissa kiertäen ympäri maailmaa soittaen suurimmilla metallifestivaaleilla.
Matsonin kanssa PRESTIGE astui studioon kesällä 2020 ja äänitti kaksi uutta kappaletta ”Exit” ja ”You Weep”. Niiden vakuuttamana saksalainen MASSACRE RECORDS -levy-yhtiö kiinnitti Prestigen rosteriinsa. Exit/You weep 7″ single julkaistiin toukokuussa 2021 ja samalla bändi aloitti äänittämään uutta albumiaan Fantom Studiolla Samu Oittisen kanssa. Kesäkuun lopussa uusi
albumi oli valmiina ja masteroitu.
Uusi PRESTIGE albumi, REVEAL THE RAVAGE, julkaistiin 13.08.2021. Nyt bändi on taas iskussa ja valmiina lavoille!
Kokoonpano:
Jan ”Örkki” Yrlund kitarat
Ari Karppinen – kitarat
Aku Kytölä – basso, laulu
Matti ”Matson” Johansson – rummut