Kehä

Kehä on Laitilassa perustettu pitkän linjan yhtye, joka on elonsa varrella kehittynyt perinteisemmästä suomirockista kohti kitaravetoista poppia, ja kasvattanut ympärilleen uskollisen sekä alati kasvavan fanikunnan.

Viime vuonna julkaistulla Setämies-singlellään ensimmäistä kertaa uransa aikana Suomen Spotifyn top-200 listalle nousseella yhtyeellä on ollut takanaan hyvä vuosi musiikillisesti, kun kesäkuussa julkaistu Punaviinipuu-sinkku nousi valtakunnalliseen soittoon Yleisradiolla. Aikaisemmin julkaistu Rakkaus ennen muita -single ylitti kesäkuussa 2023 kultalevyrajan. Kehän tuotanto on kerännyt suoratoistopalveluissa yhteensä jo yli seitsemän miljoonaa kuuntelukertaa.

5.5.2023 julkaistu Sulttaani on jatkumoa viimevuotiselle Setämies-singlelle, joka on saavuttanut Spotifyssa huikeat yli miljoona kuuntelua ja sen videota on katsottu Youtubessa yli 150 000 kertaa.

”Olemme tehneet biisejä nyt tuottaja Topi Latukan kanssa kolmen biisin sykleissä, ja kevään sessioista puuttui vielä viime metreillä selkeä singlebiisi. Topi antoikin tehtäväksi raapia kasaan jatkumoa Setämiehelle, ja me tehtiin työtä käskettyä!”, kitaristi Juha Isotalo kertoo.

Ahkerasti keikkaileva yhtye on kiitelty live-esiintyjä, jonka musiikki on tavoittanut ihmisiä ympäri Suomea. Keikkoja yhtye tekee tänä kesänä useilla paikkakunnilla, ja kesän keikkakalenteri julkaistaan toukokuun puolivälin aikoihin.

Eemeli Turpeinen – laulu
Juha Isotalo – kitara
Juho Laihia – kitara
Rami Kettunen – rummut
Jaakko Kentta – basso

Katso Kehän tulevat keikat alta.


Keikalla

Kehä

30.03.2024
HOPHAUS
Nilsiä - Kuopio
17.05.2024
KROUVI MENOMONO
Kannus
18.05.2024
JONE´S BAR
Kärsämäki
25.05.2024
RAVINTOLA St.RANTA SÄKYLÄ
Säkylä
29.06.2024
YKSITYISTILAISUUS
Uusikaupunki
20.07.2024
PUBLICHOUSE LAULULINTUNEN
Eura
26.07.2024
KOSKISROCK
Koski
21.09.2024
RÄYHÄPUB
Kotka
05.10.2024
MARAN BAARI
Salo