Kanerva

Laulaja-lauluntekijä Kanerva on omaääninen nimi kotimaisella musiikkikentällä.

Käsikirjoittajataustainen, Helsingissä syntynyt Kanerva kirjoittaa lauluja yllättävistä kuvakulmista, tekee pienestä suurta ja kuvaa tarkasti ihmiselämän ristiriitoja.

Kanervan kaksi albumia Paritanssi (2018) sekä Kuinka aika pysäytetään (2019) saivat kriitikoiden ylistyksen ja ovat teemallisia kokonaisuuksia, joissa tutkitaan mm. pitkää parisuhdetta ja ajan kolmiyhteyttä. Kanervan kolmas albumi ”Perijät” julkaistiin alkuvuodesta 2022. Albumi on hurraa-huuto perhe-elämälle.

Kanervan uusimman levyn ”Perijät” tekstimaailma koskettaa ja vie äidinrakkauden ytimeen. Levy käsittelee arkea huumorilla ja paljastaa pahimmat pelot ja irti päästämisen kipeyden. Albumin singlenäkin julkaistusta ”Jalanjälkii” kappaleesta Kanerva kertoo seuraavaa: ”Kun tein tätä ja teksti alkoi muodostua, en ole varmaan koskaan itkenyt niin paljon soittaessani. Halusin kirjoittaa tästä elämänvaiheesta, josta irti päästäminen on jo nyt kipeää.
Joka hetki on kohta jo menneisyyttä, eikä sitä saa koskaan takaisin”.

Pekka Nisun tuottama ja Kanervan sekä pitkäaikaisten bändikumppaneidensa Hannu Pikkaraisen ja Thomas Rönnholmin sovittama albumi soljuu runsaana, lämpimänä ja värikkäänä.

Konstailematon bändisoitto ja useassa kappaleessa kuultavat puhaltimet tukevat Kanervan vahvoja tekstejä ja kerrontaa.

Juuri 40 vuotta täyttänyt Kanerva on kirjoittanut tarkasti siitä elämänvaiheesta, jota elää ja johon monet voivat samaistua; joka on yhtä aikaa kaunis ja näännyttävä.

Radiosoittoa ovat saaneet runsaasti mm. kappaleet ”Fitbit”, ”Kuinka aika pysäytetään” sekä ”Joutomaat”. Musiikkiinsa Kanerva ammentaa tyyliinsä inspiraatiota monista laareista, saundin lainatessa 80-luvun kitararockista nykypoppiin.

Kanerva on livenä vahvaääninen ja voimakas esiintyjä, jonka yhtyeessä vaikuttavat muusikot Thomas Rönnholm ja Hannu Pikkarainen ovat tuttuja esim. Saimaan, Samuli Putron, Laura Närhen ja Loirin taustajoukoista. Yhdessä bändi loihtii keikoilla intiimin ja vahvan tunnelman, jossa on liven vuorovaikutusta ja musiikkiin heittäytymistä.

Kanervan levy-yhtiönä toimii helsinkiläinen Texicalli Records.

Katso tulevat Kanervan keikat alla olevasta listasta.


Keikalla