
Joacim on 19-vuotias nuori artisti Seinäjoelta, joka julkaisi ensimmäisen kappaleensa jo 14-vuotiaana. Sen jälkeen Joacim on julkaissut useita kappaleita ja esiintymiskokemusta on kertynyt erilaisissa tilaisuuksissa. Joulukuussa 2021 hän esiintyi yhdessä Pyhimyksen kanssa Vain Elämää-ohjelman Pelastakaa Lapset-jaksossa.
Joacimin kappaleet ovat soineet useilla Spotify-listoilla ja paikallisradioissa. Joacim tekee sanoitukset ja laulumelodiat itse ja kirjoittaa omista tunteistaan runolliseen tyyliinsä. Kuuntelijakunta onkin ikähaarukaltaan poikkeuksellisen laaja ja kiittelee Joacimia syvällisistä sanoituksista. Joacim sopii esiintyjäksi kaikenlaisiin tapahtumiin ja valloittaa vilpittömyydellään yleisönsä. Joacimilla on myös paljon kokemusta aatteellisten yhdistysten ja nuorten tapahtumissa esiintymisestä. Joacim keikkailee soolona.
Joacim julkaisi debyyttialbuminsa Rytmisesti Korostettua Runoutta toukokuussa 2022 ja valmistelee parhaillaan kakkosalbumin julkaisua.
Joacim esiintyy myös seuraavissa kokoonpanoissa soolokeikkojensa ohella:
Joacim x Dilemma – kouluille ja nuorisotaloille tarkoitettu kahden rap-artistin yhteinen kiusaamisen ja syrjinnän vastainen esitys. Esitys sisältää keskustelua ja omakohtaisia kokemuksia kevennettynä musiikkiesityksillä tuomaan toivoa nuorille herkässä kasvuiässä. Esitys on saanut loistavaa palautetta ja yli 80% teini-ikäisistä kuulijoista suosittelisi sitä ystävilleen ja yli 70% koki, että tilaisuudessa puhuttiin hänelle tärkeistä asioista.
Joacim x Migu: Rytmisesti Viitottua Runoutta – Artisti Joacimin räpit yhdistyvät UMK:n viittomakieliset tulkkaukset tehneen viittomakielisen artisti ja juontaja Miguelin tulkkauksiin. Tämä on keikka, joka on saavutettava kaikille – halusipa sitten räpätä tai viittoa mukana! Visuaalinen ja vauhdikas keikka, joka ottaa kantaa viihteen saavutettavuuteen viittomakielisille.
Katso Joacimin keikat alla olevalta listalta: