Mokoman uusi sinkku julkaistu – albumi ja kiertuestartti helmikuussa

13.12.2019

Kuva: Marek Sabogal

Suomalainen metallisuuruus Mokoma julkaisee 21. helmikuuta 2020 uuden Ihmissokkelo-nimeä kantavan albumin. Levy on yhtyeelle jo yhdestoista. Albumin ensimmäinen maistiainen on tänään ilmestynyt tuplajulkaisu; digisinkulta löytyy kaksi kappaletta; Syyttävä sormi sekä bonusraita Laske hiljaa mielessä sataan.

Kuuntele Syyttävä sormi ja Laske hiljaa mielessä sataan tästä. Videokuunteluun tästä.

”Levyn ensimmäiseksi maistiaiseksi Syyttävä sormi on kaikesta rajuudestaan huolimatta puhdistava. Sen perään sopii hästäkit blessed, lifeisgood, nevergiveup ja videoon jopa bff, mutta aivan yhtä hyvin siihen sopii risuaidaton keskisormen näyttely joka ilmansuuntaan. Syyttävä sormi poikki #riksraks”, kuvailee laulaja Marko Annala.

Levy on Mokoman yhdestoista, ja se ilmestyy monien ihmetykseksi vain alle kaksi vuotta edeltäjänsä Hengen pitimet jälkeen. Eniten kiivas julkaisutahti ihmetyttää yhtyettä itseään.

“Markolta alkoi jouluna syntyä uusia biisejä solkenaan ja vaikka emme olleet kukaan vielä edes vaivautuneet uhraamaan ajatustakaan uuden levyn tekemiseen, havaitsimme Markon biisit hyviksi, emmekä halunneet kahvata nokkamieheltämme vauhtia pois”, toteaa Mokoman kitaristi ja levy-yhtiö Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

Markon sävellysinto tarttui loppuyhtyeeseen ja pian Mokoma huomasikin viettävänsä aikaa treenikämpillä pitkän esityslistan kanssa. Jälleen kerran oli syytä varata studio ja alkaa tosissaan pohtimaan levytyshistorian saattamista neljännelle vuosikymmenelle. Ihmissokkelon tuotantotiimi on pysynyt samana kuin edeltäjiensä Hengen pitimet (2018) ja Elävien kirjoihin (2015). Jotain perin uuttakin levyn tekotavassa silti on. Ihmissokkeloa sanoittaessaan Marko Annala ajautui siihen myrskyn silmään, jota hän väisteli jo levyillä Kuoleman laulukunnaat ja Elävien kirjoihin. 

”Olen aiemmin ajatellut, että myrskyn silmässä ei ole sanoja. Tein erolevyn, kun olin jo löytänyt uuden rakkauden ja kirjoitin masennuksesta, kun olin jo tervehtynyt. Nyt päästin itseni vajoamaan syvyyksiin ja annoin alitajunnan puhua”, kertoo yhtyeen karismaattinen solisti Marko Annala.

Mokoma julkaisi myös tänään kevään 2020 kiertuepäivät. Sokkelon kivitys 2020 –kiertue starttaa 28. helmikuuta Kouvolasta ja jatkuu aina huhtikuulle saakka. Liput keikoille ovat myynnissä nyt.

Sokkelon kivitys 2020 -kiertue

28.02. KOUVOLA, House of Rock
29.02. HELSINKI, Tavastia-klubi
06.03. VAASA, WS Arena
07.03. NIVALA, Tuiskula
14.03. TURKU, Apollo Live Club
20.03. KOKKOLA, Calle Nightclub
21.03. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
27.03. TAMPERE, Pakkahuone
03.04. OULU, Zemppi Areena Kempele
04.04. JYVÄSKYLÄ, Lutakko
09.04. LAHTI, Finlandia-klubi
10.04. JOENSUU, Kerubi
11.04. KUOPIO, Henry´s Pub
12.04. HAMINA, Wanha Työski

Micke Bjorklof & Blue Strip palkittiin Vuoden yhtyeenä

23.3.2015

micke voittoKuva: Satu Leppänen

Suomalaisen bluesrockin monitaituri Micke Bjorklof & Blue Strip valittiin Vuoden yhtyeeksi Helsigin Virgin Oil Co. -ravintolassa järjestetyssä Finnish Blues Awards -gaalassa, jossa palkittiin kotimaisen bluesin ansioituneita tekijöitä.

Kun alan kotimaisilla markkinoilla on pöhinää, niin sitä enemmän genre alkaa kiinnostaa myös ulkomaisia toimijoita”, toteaa blues-artisti Erja Lyytinen. Micke Bjorklof & Blue Strip onkin viime aikoina ollut paljon esillä paitsi Suomessa myös kansainvälisillä markkinoilla. Aiemmin tässä kuussa yhtye edusti Suomea International Blues Challenge -tapahtumassa Brysselissä. Lisäksi yhtyeen kappale House for the Blues valittiin 18 000 laulun joukosta mukaan semifinaaliin USA:n Nashvillessä järjestettävässä International Songwriting Competition -kisassa. Kappale on yhtyeen edelliseltä levyltä After The Flood, joka julkaistiin kaikkiaan 25 eri maassa ja joka ylsi muun muassa UK:n IBBA-listan sijalle 11.

Yhtyeen uusi levy Ain’t Bad Yet näkee päivänvalon 27.3.2015. Levyn tuottaja, kymmenkertainen Grammy-voittaja John Porter on aiemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa B.B. KinginSantanan ja Ozzy Osbournen kanssa. Albumi äänitettiin Rockfield Studiosilla Walesissa, jossa muun muassa Queenin Bohemian Rhapsody on äänitetty.

 

 

Micke Björklöf & Blue Strip: kymmenkertaisen Grammy-voittajan tuottama levy tulossa

10.2.2015

Micke Bjorklöf & Blue Strip on viettänyt intensiivisen studiorupeaman legendaarisella Rockfield Studiosilla Walesissa, jossa 10-kertainen Grammy-voittaja John Porter on tuottanut heidän tulevan bluesrock-albuminsa. Ain’t Bad Yet -albumi julkaistaan 27.3., mutta sitä ennen yhtye ehtii käydä myös kilpailemassa kansainvälisessä European Blues Challenge -kilpailussa Brysselissä.

Yhtyeen seuraava keikka on ystävänpäivänä 14.2. Helsingin Juttutuvalla Esa Kuloniemen isännöimässä Ghettoblues-illassa. Varsinainen levynjulkaisukeikka on 26.3. Helsinki Music Marathonissa Bar Loosessa.

Micke Björklöf & The Blue Stripin keikkamyyjänä toimii Janne Hietanen.

Micke Björklöf levynkansi

Melroselta uusi levy & pitkä kiertue

19.12.2014

Melrose levy

Suomalaisen rock’n’rollin instituutioihin lukeutuva Melrose julkaisee uransa seitsemännen studioalbumin perjantaina 6.2.2015. Fanien odotus on ollut pitkä, sillä yhtyeen edellisestä albumista ehti vierähtää jo 13 vuotta. 

Heti levyn julkaisun jälkeen Melrose lähtee pitkälle kiertueelle:

13.02.Kouvola, House of Rock

14.02.Helsinki, Tavastia

20.02. Lahti, Möysän Baari

21.02.Hämeenlinna, Aulanko

06.03.Lappeenranta, Old Cock

07.03.Mikkeli, Naisvuoritalo

14.03.Laihia, Route

20.03.Rauma, Kalliohovi

21.03.Helsinki, Cafe Bar 52

17.04.Vantaa, Tulisuudelma

18.04.Jyväskylä, Lutakko

24.04.Helsinki, Virgin Oil

13.06.Jämsä, Himos Areena

27.06.Iisalmi, Rockin By The River

01.08.Hanko, Viking Fest

Lisää keikkapäivämääriä julkaistaan myöhemmin. Ajankohtaiset keikkapäivämäärät löydät aina myös Melrosen artisivuilta.

Syy pitkäksi venyneeseen levytystaukoon on, että bändille riitti keikkoja edellisen levyn jäljiltä kymmeneksi vuodeksi, ei tarvinnut tehdä uutta. Kolme vuotta sitten todettiin yhdessätuumin, että 50 keikkaa vuodessa samalla setillä oli tehnyt tehtävänsä ja kaikki oli saaneet tarpeekseen touhusta. Päätettiin ripustaa hokkarit naulaan hetkeksi ja miettiä mitä tehdään tulevaisuudessa vai oliks tää tässä. Pari vuotta sitten alettiin yllättäen treenaamaan ja todettiin että homma maistui taas ja biisejä alkoi syntymään. Lopputuloksena on uusi levy sekä uutta intoa tekemiseen”, Melrosen kitaristi-laulaja Tokela kertoo pitkän levytystauon taustoista.

Melrose äänitti uutta albumiaan kahdesssä erässä – kuusi ensimmäistä biisiä saatiin purkkiin jo alkuvuodesta, jonka jälkeen yhtye suuntasi keikoille koko kesäksi. Lokakuussa yhtye palasi studioon nauhoittamaan seuraavan kuuden biisin satsin. Loppujen lopuksi levylle päätyi yhdeksän omaa ja yksi lainakappale.

Me ollaan itse helvetin tyytyväisiä lopputulokseen ja palaute on ollut pelkästään innostuneen positiivista. Joku sanoi että levyllä on pelkästään hittibiisejä, mutta ehdottomasti parhaan palautteen antoi 5-vuotias tyttö, joka ensitahdit kuullessaan sanoi: ’Voitsä laittaa kovemmalle?’ ja sen jälkeen tempaisi kaikki vaatteet pois päältään ja jorasi, riehui ja moshasi koko 39 minuuttia kestävän levyn läpi, alusta loppuun saakka. Se oli parasta palautetta ikinä”, Tokela nauraa.

Uuden albumin tuottajina toimivat Tokelan lisäksi Lauri Eloranta (Damn Seagulls, Pää Kii!) ja Miikka Paatelainen (Scandinavian Music Group, The Latebirds & Kerkko Koskinen Kollektiivi).

Melrosen albumi julkaistaan Fullsteam Recordsin ja Sony Musicin yhteistyönä.

Melrosen kokoonpano on:

Tokela (laulu, kitara)

Jami (rummut)

Roger (basso)

Mokoma Kunnon musaa 2015 -kiertueelle & uusi studioalbumi

9.12.2014

Metalliyhtye Mokoman menestyksekäs kymmenen keikan klubikiertue Shadows Of Fallen Leaves Under The Grim Northern Lights Of Darkness 2014 sisälsi useampia lähes loppuunmyytyjä keikkoja ja päättyi loppuunmyydylle Tampereen Klubille itsenäisyyspäivänä 6.12.2014.

Mokoma julkaisee uransa kymmenennen studioalbumin alkuvuodesta: Elävien kirjoihin ilmestyy 6. helmikuuta 2015 ja levyn virallinen julkaisukeikka on samana päivänä Helsingin Tavastiaklubilla. Lisäksi yhtye lähtee alkuvuodesta kiertueelle, kun Kunnon musaa 2015 -kiertue starttaa Radio Rock -risteilyltä 31. tammikuuta.

Kuva: Eero Kokko

Kuva: Eero Kokko

Elävien kirjoihin -albumi äänitettiin Hämeenlinnassa Sound Supreme -studioilla Janne Saksan johdolla, ja sen miksaa Jens Bogren maineikkaalla Fascination Street -studiolla Ruotsissa. Bogrenin soundia kuullaan mm. Opethin, Arch Enemyn ja Kreatorin levyillä.

Mokoman yhdeksästä pitkäsoitosta kolme (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 110 000 kappaletta.

Kunnon musaa 2015 -kiertue:

la 31.01. Radio Rock-risteily, Helsinki (Loppuunmyyty)

pe 06.02. Helsinki, Tavastia

la 07.02. Oulu, Energia-Areena

pe 06.03. Pori, Bar Kino

la 07.03. Turku, Klubi

pe 13.03. Tampere, Yo-talo

la 14.03. Lappeenranta, Old Cock

pe 20.03. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

pe 27.03. Jyväskylä, Lutakko  ja Tiketti

la 28.03. Kuopio, Kuopio-halli (Liput myyntiin myöhemmin)

Lisätietoa Mokomasta ja keikkapäivämäärät myös täältä.