Dexin uusin kiinnitys Oliver esittelyssä

26.5.2019


Suomenkielisen popin ja rockin välimaastossa seikkaileva keskisuomalainen Oliver-yhtye tekee musiikkia suoraan sydämestä, elävästä elämästä. Kitaravetoiset kertosäkeet ovat isoja ja tunnelmaa kasvatetaan pienestä suurempaan mahdollisimman paksulla siveltimellä. Nelihenkinen yhtye tunnetaan energisenä livebändinä jo lähes 500 keikan kokemuksella.

Vuonna 2003 perustettu Oliver-yhtye julkaisi kolme albumia vuosina 2009-2013, joiden jälkeen yhtye ilmoitti siirtyvänsä julkaisemaan yksittäisiä singlejä. Vuonna 2018 singlejä oli kertynyt niin paljon, että bändi päätti koota ne 15-vuotisen uransa kunniaksi kokoelmalevyksi.”Singlet 2014-2018″ -kokoelma-albumi näki päivänvalon syksyllä 2018. Bändin musiikki on soinut vuosien mittaan paljon radioaalloilla ja sen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Juoksen”, ”Valo loistaa” ja ”Kaduilla puhutaan”.

Oliver on:
Jari Väyliö – laulu, kitara
Peter Miinala – kitara
Lasse Hietala – basso
Tero Kaihola – rummut

Diskografia (albumit):
Kauempaa sen tajuaa (2009)
Kuolemankello (2011)
Varjoja iholla (2013)
Singlet 2014-2018 -kokoelma (2018)

Peer Güntin syksyn ainoa klubikeikka julkaistu

11.7.2017

Hiljattain 40-vuotistaivaltaan näyttävästi juhlistanut Peer Günt tekee festarikesän jälkeen vain yhden klubikeikan – ja se tapahtuu Helsingin Tavastian lavalla lauantaina 16.9.2017. Liput ovat myynnissä nyt!

Peer Günt on menestyksekkään uransa ajan kulkenut omaa heavy-rock’n’blues -polkuaan, ja bändillä on takanaan tuhansia soitettuja keikkoja. Tämä tinkimätön yhtye on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin rehellisellä rock’n’rollilla ja rautaisella live-meiningillä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Backseat, Bad Boys are Here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star. Tavastialla rokataan siis – ja lujaa!

Liput myy Tiketti, osta liput tästä!

Peer Güntin keikat myy Hannu Korhonen.
Kuva: Harri Hinkka

Francinen juhlavuoden kuuma keikkakesä

16.5.2017

Francine juhlii tänä vuonna näyttävästi 30-vuotista uraansa!

Tämä lahtelaisyhtye perustettiin vuonna 1987 ja sen vauhti tuntuu koko ajan vain kiihtyvän. ”Tänä vuonna rokataan niin kuin kolmekymppisen kuuluukin rokata – kovalla energialla! 30 vuotta musabisneksessä ei mielestäni ole ollenkaan hassumpi saavutus. Oon iloinen siitä, että niin monet ovat löytäneet musiikkimme, ja että saadaan jätkien kanssa tehdä just sitä musiikkia mitä halutaan ja että jengi diggaa siitä. Kesäkuussa mennään studioon äänittämään ekoja biisejä tulevalle albumille. Uudet kappaleet, joita kevään keikoilla jo soiteltiinkin, ovat saaneet yleisöltä pelkästään positiivista palautetta. Joten sellainen kutina on, että uudesta levystä tulee todellinen killeri! Syksyllä olis tarkoitus julkaista ensimmäinen single ja lähteä varsinaiselle juhlakiertueelle”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo.

Kesän 2017 keikat ovat:

17.6. MOPAR MEET, Loviisa
29.6. CANTINA ZAPATA, Järvenpää
30.6. MUSTALAHDEN TAPAHTUMASATAMA, Tampere
1.7. PANIMORAVINTOLA HUVILA, Savonlinna
7.7. KORPIROCK, Mäntyharju
8.7. BURNING LOVE ROCKIN’ PARTY, Salo
28.7. RUUKKI ROCK ’n’ BIKE FESTIVAL, Ruotsinpyhtää
4.8. SHAMROCK VANTAA, Vantaa
5.8. WILHELM PUBLIC HOUSE, Mikkeli


Francinen keikat myy Lena Haapala.

Kuvat: Jyrki Saarni 

 

Joulupiparia tarjolla

22.11.2016

joulupipari-2-kuva

Suureen suosioon noussut Joulupipari-kiertue järjestetään myös tänä vuonna vilkkaimpaan pikkujouluaikaan. Esiintymässä ovat suomalaisen rock-musiikin kärkinimet Kotiteollisuus ja Viikate sekä stand up -koomikot Niko Kivelä ja Zaani. Edellinen Joulupipari-kiertue järjestettiin vuonna 2012 ja se keräsi loppuunmyytyjä yleisöjä muun muassa Lahdessa ja Jyväskylässä.

16.11. julkaistiin lisäksi ennakkomaistiaisena teemaan sopiva Koti-Viikate-Teollisuus -kokoonpanon Pukki tulee! Oletko valmis? -kiertuesingle digi-muodossa. Kappaleen voi kuunnella täältä.

Marraskuun lopulla alkavalla kiertueella Joulupipari 2 -kokoonpano esiintyy yhteensä kuudella paikkakunnalla.

Joulupipari 2 -kiertueen päivämäärät ovat:

30.11. Lahti, Finlandiaklubi

1.12. Jyväskylä, Lutakko

2.12. Tampere, Pakkahuone

3.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

4.12. Turku, Logomo

5.12. Helsinki, The Circus

Kotiteollisuuden Hynynen kommentoi: ”Muistikuvat edellisestä Piparikiertueesta ovat hämäriä, se oli elämää juoksuhaudoissa, pelkoa viihteen etulinjassa. Aika kultaa muistoja, joita ei ole. Sen kuitenkin muistan, että bussissa oli aina täysi rähinä päällä, reissasimme koko porukka samalla autolla. Oli helvetin hauskaa, läppä lensi tauotta. Alkoholijuomilla saattoi olla osuutta tapahtumiin, mutta sekä Viikatteen että meidän keikat menivät kaikki helvetin hyvin. Eli eiköhän tänäkin vuonna homma toimi mallikkaasti. Korostan kuitenkin, että kyseessä on vasta epäily, b-näytteiden tuloksia odotellaan vielä.”

Viikate-solisti Kaarle jatkaa: ”Suutaria tulin etsimään, kun ovat päässeet nuo nullit melko huonoon kuntoon. Niin, Joulupipari 2? Kyllikki! Ykkönen oli niin onnistunut kokonaisuus, että päätettiin tehdä siitä jokavuotinen perinne. Posket tosin olivat kaikilla ykkösen jälkeen niin kipeät nauramisesta, ettei ehditty aikaisemmin. Stand upin ja rock’n’rollin, eli tahallisen ja tahattoman komedian yhdistäminen, saattaa fläppitaululla tuntua itsetuhoiselta. Mutta tosiasiassa nauru ja kitarajyrä ovat parasta lääkettä mihin tahansa elämän tarjoamaan tragediaan. Odotukset ovat siis kovat. Ja tämän lössin ollessa kyseessä, uskoisin myös yllätysmomenttien olevan herkässä… Ja vielä Viikatteen puolesta pitää sanoa, että meidän A-näytteet eivät lantrinkeja kaipaa!”

Joulupipari 2 -kiertueen tuottavat yhdessä Longplay Music Oy ja Dex Viihde Oy.

Laiva on lastattu hyvällä musiikilla

9.4.2015

Tammerfestin suosittujen akustishenkisten Pyhäjärvi-risteilyjen artistikattaus tarjoilee musiikkia joka makuun!

M/S Tammerkoskelle astuu Tammerfestin avauspäivänä keskiviikkona 15.7. Jouni Hynysen ja Miitri Aaltosen Duo Kummitusjuna.

Torstaina 16.7. risteillään bluesrockin tahtiin, kun palkittu bluesrock-mies ja maailmallakin valloittanut Micke Björklöf yhdessä Lefty Leppäsen ja Chefin kanssa vääntää tiivistä soundia vuosien kokemuksella.

Niskalaukauksen ja Neljännen Sektorin keulassa menestynyt Timo Rautiainen nousee Pyhäjärven laineille kitaristi Ville Ojasen kanssa perjantaina 17.7. Duon akustinen ohjelmisto pitää sisällään Timon uran tärkeimpien kappaleiden lisäksi heidän molempien ja monen muunkin suomalaisen suosikkikappaleita vuosikymmenten varrelta.

Risteilyjen huipennukseksi laivalla esiintyy lauantaina 18.7. kirjailija-muusikko Kauko Röyhkä, joka on paaluttanut itsensä suomirockin maaperään.

Lippuja voi ostaa Hopealinjan lipunmyynnistä Tampereen Laukontorilla tai osoitteesta info@hopealinja.fi

Ikäraja: K-18

tammerkoski2

 

Kuva: Hopealinja