Francine kiertueen kautta telakalle!

2.9.2019

Francine kiertueen kautta telakalle!

Pitkän linjan Rock’n’Roll-yhtye Francine hyppää taas loppuvuodesta keikkabussin kyytiin, joka kiidättää tämän väsymättömän rokkikoneen 12 paikkakunnalle. Luvassa on siis jälleen vaarallisia tilanteita, litratolkulla hikeä sekä tolkutonta Rock’n’Roll -jyystöä. Tällä kertaa sekaan voi lirahtaa myös muutama kyynel. Kyseessä saattaa nimittäin olla Francinen viimeinen kiertue. Ainakin bändi on ilmoittanut jäävänsä määrittelemättömän pitkälle keikkatauolle kiertueen jälkeen.

Tauko tulee tekemään melkoisen loven suomalaiseen Rock’n’Roll -kulttuuriin, sillä Francine on totuttu näkemään tiiviisti tien päällä jo vuodesta 1987 ja sen kappaleet kuten Goodbye forever, She Bop ja King for a day ovat tanssittaneet rokkikansaa jo vuosikymmenet, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Mistä on oikein kyse? Kuinka pitkä on määrittelemättömän pitkä?

– Nyt rokataan täysillä tämä rundi ja sen jälkeen tosiaankin jäämme pitkälle tauolle. Syyt taukoon löytyvät henkilökohtaiselta puolelta, joten ei niistä sen enempää. Onneksi on kyse ihan positiivisista asioista, joten sen puoleen ei mitään hätää. Se, onko Francine pois pelistä vuoden, viisi vai loppuelämän, ei voi vielä tietää. Tulevaisuus näyttää, kertoo bändin karismaattinen kitaristi-laulaja Antti Kukkola.

– Lähtökohtaisesti haluan ajatella, että kyse on pitkästä tauosta, ei lopettamisesta. Francine on nimittäin meille elämäntapa, jota ei lopeteta, siitä voi olla vain tauolla linjaa läskibassoa kurittava Pete Salomaa.

– On tässä se hyvä puoli, että pääsemme vielä moikkaamaan mahtavia fanejamme keikoille ennen pitkää breikkiä pohtii tanakasta rumpukompista huolehtiva Alec Hirst-Gee.

Bändin pojilla onkin yksi toive ylitse muiden
– Toivottavasti jengi tulee keikoille sankoin joukoin saattamaan Francine telakalle kanssamme. Nyt jos koskaan voi sanoa, että rokataan kuin viimeistä päivää eli tiristetään rokkikoneesta viimeisetkin mehut irti!

FRANCINE
SO LONG HONEY! -TOUR

04.10. KERAVA, Sherwood
05.10. KARSTULA, Wanhat vehkeet
18.10. HÄMEENLINNA, Amarillo
19.10. HELSINKI, Cafe Bar 52
02.11. JUANKOSKI, Ruukin Kievari
15.11. JYVÄSKYLÄ, Hemingway’s
16.11. UUSIKAUPUNKI, Bar M’Uki
22.11. OULU, Teatria
23.11. IISALMI, Graceville
05.12. KOUVOLA, House of Rock
06.12. TAMPERE, Jack The Rooster
07.12. LAHTI, Möysän Musaklubi

Francine komealle RightNow! -albumijulkaisukiertueelle

16.2.2018

Juuri 30-vuotisjuhlakiertueensa päättänyt Francine pitää keikkakoneen kuumana! Lahtelais-rock’n’rollin ystäviä hemmotellaan seuraavaksi uudella albumilla ja siihen liittyvällä levynjulkaisukiertueella. Maaliskuussa julkaistavaa RightNow! -pitkäsoittoa säestää nimittäin myös komea keikkalistaus.

Yhtyeen soittajat ovat tulevasta kiertueesta ja uudesta julkaisusta innoissaan. ”Viime vuosi mentiin 30-vuotisjuhlavuoden vuoksi pitkälti nostalgian pauloissa, mutta nyt päästään vihdoinkin lataamaan täysillä uutta kamaa eetteriin. Ja herranjestas minkälaista tavaraa onkaan tulossa! RightNow! -albumi on biiseiltään ja soundeiltaan suorastaan räjähdysherkkä, rouhea ja suoraviivainen, mutta toisaalta myös todella monipuolinen rock-levy, jonka ytimessä on tiukka triosoitto. Levyllä ei nimittäin kuulla muita soittimia kuin kitara, basso ja rummut, joten voidaan hyvällä syyllä sanoa, että tältä Francine kuulostaa juuri nyt, vuonna 2018. Itselläni odotukset albumin suhteen ovat korkealla ja odotankin innolla sitä, kun pääsemme vetämään näitä uusia biisejä keikoille. Saamme keikkasettiin todella hyvän sekoituksen uutta ja vanhempaa Francinea, joten tätä levynjulkisurundia ei kannata missata, koska bändi on todellakin nyt elämänsä iskussa”, basisti Pete Salomaa kertoo.

Myös Francinen laulaja-kitaristi Antti Kukkola suuntaa energisin mielin levynjulkaisukiertueelle. ”Tulee aina virtaa kun saa jotain uutta aikaiseksi. Edellisestä levystä on vierähtänyt kuitenkin jo tovi. Levyntekoprosessi Miitri Aaltosen kanssa toimi todella hyvin ja siitä jäi hyvät fiilikset. Nyt on hieno päästä soittamaan uuden levyn biisejä keikoille”.

Yhtyeen rumpali Alec Hirst-Gee puolestaan summaa fiiliäksiään ennen maaliskuussa starttaavaa kiertuetta seuraavanlaisesti: ”Mahtavaa päästä laittamaan oma kädenjälki Francinen yli 30-vuotiseen historiaan myös äänitteen muodossa. Levystä tuli todella monipuolinen rikkoen genrerajoja basson släppäämisestä punkin kautta funkiin, kuitenkin niin että Francinen omaleimainen soundi pitää homman kasassa. Astia Studio oli miellyttävä kokemus, kuten myös Miitrin kanssa työskentely. Kohta päästään katsomaan miten biisit toimivat keikoilla, vanhoja Francine-klassikoita unohtamatta.”

Pete Salomaan mukaan ”ainoa huono puoli tässä on se, että vielä joutuu kuukauden päivät pyörittelemään peukaloita kotona ennen kuin kiertue starttaa.” Mutta jo ensi kuussa odotus palkitaan!

RightNow! -albumin levynjulkaisukiertue kiertue: (huom. lisäyksiä tulossa)

29.3. IISALMI, Graceville
30.3. OULU, Ilona
31.3. KEMI, Chillout
1.4. KUOPIO, Ilona
13.4. KAJAANI, Rockhouse Kulma
14.4. JYVÄSKYLÄ, Lutakko, w/ Relax Trio, Melrose
27.4. TAMPERE, JAck The Rooster
28.4. HEINOLA, Ravintola Vapari
9.5. LAHTI, Möysän Musaklubi, w/ Whistle Bait, Relax Trio, Melrose
11.5. VANTAA, Tulisuudelma, w/ Melrose
12.5. TURKU, Ravintola Basso
18.5. HELSINKI, On The Rocks
19.5. RAUMA, Varastoklubi w/ Relax Trio
25.5. NURMIJÄRVI, Ravintola Pihvimylläri
26.5. KOKKOLA, Rock’n’Roll Diner

Francinen keikat myy Lena Haapala.
Kuva: Jani Mahkonen/ Lomagraphics

Francine 30-vuotiskiertueelle: Soittaminen on parasta mitä voi vaatteet päällä tehdä

22.9.2017

Keikkajyrä Francinen rock’n’roll-kone ei hyydy. Lahtelaisyhtye starttaa komealle 30-vuotisjuhlakiertueelleen lokakuun alussa. ”Vaikka en niin kauheasti nostalgiasta ja taaksepäin katsomisesta diggaakaan, on mahtavaa lähteä kiertueelle juhlistamaan 30-vuotiasta Francinea. Paljon on nimittäin bändinä tehty ja nähty. Bändejä ja erilaisia musatrendejä on näiden 30 vuoden aikana tullut ja mennyt lukematon määrä, joten pitää kyllä olla ylpeä siitä, että  Francine edelleen porskuttaa vahvasti eteenpäin”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo tunnelmistaan kiertueen alla.

Francine – 30 years of Rock’n’Roll: From Shake My Bones to NoMeansNo! -kiertueen keikkapäivämäärät ovat:

6.10. PORI, Yyteri Twist / Yyterin Kylpylä
7.10. TAMPERE, Lost In Music/ Pakkahuone
20.10. JOENSUU, Ilona
21.10. OULU, Nightclub Tähti
3.11. TURKU, Apollo Live Club
4.11. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
17.11. IISALMI, Graceville
18.11. IMATRA, Nightclub Broadway
1.12. LAPPEENRANTA, Amarillo
2.12. LAHTI, Möysän Musaklubi

”Minulta on monesti kysytty onko joku keikka, joka olisi jäänyt erityisesti mieleen näiden 30 vuoden ajalta”, Salomaa jatkaa. ”Täytyy sanoa ettei sellaista yhtä keikkaa oikeastaan ole. Jokainen niistä sadoista ja taas sadoista keikoista, joita olemme tehneet ovat olleet jokainen omalla tavallaan erityisiä. Jossain yleisö on ollut uskomaton, joskus taas olosuhteet ovat olleet uskomattomat. Hyvässä tai pahassa. Jonkun keikan kova juttu on ollut se, että keikka on ollut esimerkiksi Los Angelesissa, Prahassa tai vaikkapa vain kotikaupungissamme Lahdessa. Joskus unohtumaton keikka voi johtua ihan pelkästään siitä, että bändi on ollut erityisen hyvässä iskussa, vaikkei yleisöä olisi ollut nimeksikään. Syitä unohtumattomaan ja hyvään keikkaan on tuhansia. Ehkäpä on niin, että se onkin yksi hyvä syy siihen miksi olemme jatkaneet näitä soittohommia jo 30 vuotta. Soittaminen on yksinkertaisesti parasta mitä ihminen voi vaatteet päällä tehdä. Siihen kun vielä lisätään uskomattoman upeat fanit, niin ei ihme, että sedät jaksavat vielä heilua. Francine ei todellakaan ole sanonut viimeistä sanaansa!”

Ensi vuoden maaliskuussa Bluelight Records julkaisee trion uuden albumin, josta ennakkomaistiaiset saadaan 22.9.2017 julkaistun NoMeansNo!-singlen muodossa. Voit kuunnella sen täältä. Kappaleen on äänittänyt ja tuottanut Kotiteollisuus-yhtyeestä tuttu Miitri Aaltonen. Kappaleen musiikkivideo julkaistaan kiertueen avauspäivän kunniaksi 6.10.2017.

Francine on saavuttanut varman aseman luotettavana ja energisenä keikkakoneena sekä tekemällä musiikkia omilla ehdoillaan. Pete Salomaan, Antti Kukkolan ja rumpupatterin taakse bändiin palanneen Alec Hirst-Geen palo keikoille ja studioon on yhä kuuma ja hitit Goodbye Forever, She Bop ja King for a Day soivat varmasti edelleen ympäri Suomea klubeilla ja festareilla.

Francinen keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Jani Mahkonen/ Lomagraphics

Francinen juhlavuoden kuuma keikkakesä

16.5.2017

Francine juhlii tänä vuonna näyttävästi 30-vuotista uraansa!

Tämä lahtelaisyhtye perustettiin vuonna 1987 ja sen vauhti tuntuu koko ajan vain kiihtyvän. ”Tänä vuonna rokataan niin kuin kolmekymppisen kuuluukin rokata – kovalla energialla! 30 vuotta musabisneksessä ei mielestäni ole ollenkaan hassumpi saavutus. Oon iloinen siitä, että niin monet ovat löytäneet musiikkimme, ja että saadaan jätkien kanssa tehdä just sitä musiikkia mitä halutaan ja että jengi diggaa siitä. Kesäkuussa mennään studioon äänittämään ekoja biisejä tulevalle albumille. Uudet kappaleet, joita kevään keikoilla jo soiteltiinkin, ovat saaneet yleisöltä pelkästään positiivista palautetta. Joten sellainen kutina on, että uudesta levystä tulee todellinen killeri! Syksyllä olis tarkoitus julkaista ensimmäinen single ja lähteä varsinaiselle juhlakiertueelle”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo.

Kesän 2017 keikat ovat:

17.6. MOPAR MEET, Loviisa
29.6. CANTINA ZAPATA, Järvenpää
30.6. MUSTALAHDEN TAPAHTUMASATAMA, Tampere
1.7. PANIMORAVINTOLA HUVILA, Savonlinna
7.7. KORPIROCK, Mäntyharju
8.7. BURNING LOVE ROCKIN’ PARTY, Salo
28.7. RUUKKI ROCK ’n’ BIKE FESTIVAL, Ruotsinpyhtää
4.8. SHAMROCK VANTAA, Vantaa
5.8. WILHELM PUBLIC HOUSE, Mikkeli


Francinen keikat myy Lena Haapala.

Kuvat: Jyrki Saarni 

 

Kolmekymppinen Francine on yhä janoinen

24.1.2017

francine-uutisnosto

Rock’n’rollin ikiteini Francine saavuttaa tänä vuonna kunnioitettavan 30 vuoden iän! Juhlavuosi saa komean alun Thirtysomething but still thirsty -tourin käynnistyessä keväällä.

Tämä lahtelaisyhtye perustettiin vuonna 1987 ja sen vauhti tuntuu vain kiihtyvän. ”Edessä on meille merkittävä vuosi, sillä 30 vuotta musabisneksessä ei ole hassumpi saavutus. Se kertoo sen tosiseikan, että olemme saavuttaneet musiikillamme jonkinlaisen jalansijan tässä maassa. Se mikä tekee siitä vielä vähän hienompaa on se, että olemme saavuttaneet tämän tekemällä vain ja ainoastaan juuri sitä musaa, jota haluaisimme itsekin kuunnella. Kompromissejä ei ole tarvinut vuosien saatossa tehdä, eikä niitä ole luvassa jatkossakaan”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo.

Juhlavuodesta ja nostalgiahumusta huolimatta Francinella on edelleen nokka kohti tulevaisuutta. ”Vuosi lykätään käyntiin kevätkiertueella, jolla tullaan kuulemaan vanhojen tuttujen biisien lisäksi varmastikin myös ihan uusia biisejä, sillä alkuvuoden olemme treenanneet uutta albumia varten. Ideana olisi saada uusi albumi ulos ensi syksynä ja nyt keväällä onkin korkea aika katsastaa mitä meidän fanit tykkäävät näistä meidän uusista biiseistämme. Mikäs sen parempi tilanne tähän on, kuin aito taistelutilanne keikalla, jossa biisit oikeasti punnitaan.”

Kevätkiertueen a.k.a. Thirtysomething but still thirsty -tourin keikkapäivämäärät ovat:
24.3. RYTMIKORJAAMO, Seinäjoki
25.3. YÖKERHO HOVI, Lammi
7.4. MONACO NIGHTCLUB, Lohja
8.4. MONACO NIGHTCLUB, Salo
13.4. GRACEVILLE, Iisalmi
14.4. ILONA, Oulu
15.4. CHILLOUT, Kemi
16.4. ILONA, Kuopio
21.4. LUTAKKO, Jyväskylä
22.4. OLD COCK, Lappeenranta
20.5. NOSTURI, Helsinki

Vuosi 2017 on kokonaisuudessaan yhtyeelle juhlavuosi ja se jakautuu kolmeen osioon. Salomaa raottaa jo hieman tulevaa seuraavanlaisesti: ”Keväällä katsastetaan keikoilla vanhojen biisien rinnalla uusia biisejä, kesällä duunataan pääosin festarikeikkoja ja syksyksi jää sitten se varsinainen 30-vuotisjuhlarundi, jolloin settiin haalitaan juuri niitä biisejä joista meidät tunnetaan, ihan sieltä uran alkuajoilta tähän päivään asti. Saadaan aikaiseksi varmastikin ihan mielenkiintoisen läpileikkaus Francinen urasta näiden 30 vuoden ajalta. Tosin biisien valinta settiin tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa.”

Juhlavuosi huipentuu joulukuussa. ”Tarkoitus olisi vielä joulukuun alussa, juhlarundin ja vuoden kauniiksi lopuksi, järjestää Lahdessa kunnon 30-vuotisbileet, jolloin lavalle roudattaisiin eräänlainen Francine XL, eli muutamalla lisäsoittajalla vahvistettu kokoonpano. Tarkoitus olisi saada myös muutama muu bändi silloin paikan päälle lisäämään juhlatunnelmaa. Tuohon kaikkeen kun lisätään vielä uuden albumin äänitykset ja julkaisu, niin onhan siinä ohjelmaa yhdeksi vuodeksi ihan tarpeeksi”, Salomaa jatkaa.

Lopuksi hän haluaa vielä välittää erityisterveiset kaikille faneilleen: ”30 vuotta ja vielä hengissä! Onhan sitä juhlittava ja totta kai se tehdään sillä ainoalla tavalla joka me osataan – soittamalla rokkia meidän rakkaille faneille. Kiitos että olette olemassa!”

Francinen keikat myy Lena Haapala.

francine-uutisnosto2

The Francine ei nuku!

8.9.2016

francine-nanna-hamalainen

Timanttinen Francine lähtee jälleen tien päälle. Syyskuun lopussa Kajaanista starttaava No Sleep -’til Möysä -kiertue pitää sisällään hurjaa rock’n’roll-ilottelua ympäri Suomen. Joensuun Kerubin keikalla myös legendaarinen Melrose astuu lavalle.

”On kiva kesän festarikeikkojen jälkeen taas päästä klubeille vetämään. Niissä on aina oma tunnelmansa, kun jengi on siinä metrin päässä mikrofonista ja sen hien ja rock’n’roll-fiiliksen voi todella aistia, suorastaan jopa haistaa”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo. ”Nyt syyskuussa ollaan treenattu paljon uusia biisejä. Katsotaan jos saataisiin uusi single tai parikin ulos jo keväällä. Mahdollista on, että joku uusi viisu vedettäisiin livenä jo syksynkin keikoilla! Rundi ja samalla koko keikkavuosi päätetään perinteisesti kotikaupunkiimme Lahteen, josta rundin nimikin kumpuaa. Nyt ei nukuta, nyt rokataan!”

No Sleep ’til Möysä -kiertueen keikat:
30.9.2016 ROCK HOUSE KULMA, Kajaani
1.10.2016 RAVINTOLA KUNKKU, Kuopio – Nilsiä
14.10.2016 ROCK BAR MONTTU, Pori
15.10.2016 CAFE HERKKUHETKI MYLLYRANTA, Mänttä-Vilppula
28.10.2016 RAVINTOLA TOTEM, Lappeenranta
29.10.2016 KERUBI  w/ MELROSE, Joensuu
11.11.2016 LOGOMO w/ RELAXTRIO, Turku
12.11.2016 WANHA PANKKI, Hämeenlinna
9.12.2016 RAVINTOLA VAPARI, Heinola
10.12.2016 MÖYSÄN MUSAKLUBI, Lahti

Entä miltä näyttää ensi vuosi?
”Kovaa vauhtia tehdään suunnitelmia jo ensi vuodelle, jolloin Francine viettää 30-vuotisjuhliaan. Uusi albumi ja jonkinmuotoinen juhlarundi on ainakin suunnitelmissa, mutta tarkemmat suunnitelmat hahmottuvat tässä pikkuhiljaa.”

The Francinen keikat myy Lena Haapala.

Kuva: Nanna Hämäläinen

Francine kesäleirille uuden rumpalin kanssa

11.5.2016

francine-800x600

Rock’n’rollin vauhtiveikot, lahtelaistrio Francine suuntaa keikkabussinsa kesäkuun alussa Francine Summer Camp 2016 -rundille.

Lisäksi yhtyeellä on muutakin uutisoitavaa, sillä rumpujen taakse palaa Suburban Tribesta tuttu Alec Hirst-Gee. Alec soitti edellisen kerran Francinessa vuosina 2011-2012.

”Francine kiittää Mauroa neljän vuoden pestistä Francinen rumpujen takana”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo. ”On myös tosi mahtavaa saada Alec takaisin rumpujen taakse. Meillä jäi viimeksi vähän hommat kesken, mutta nyt jatketaan taas yhdessä entistä kovemmalla draivilla. Kesän keikkoja odotan malttamattomana tällä uusvanhalla kokoonpanolla, joka muuten todellakin rokkaa ja rollaa tiejyrän lailla vai pitäisikö sanoa, että svengaa kuin se kuuluisa hirvi.” Myös Alec on paluusta Francinen riveihin innoissaan: ”Aivan mieletöntä päästä taas keikoille kiertelemään Suomea Francinen riveissä. Loistava yhtye, mukavat bändikaverit ja mahtavat Francine-fanit! Tästä on hyvä jatkaa.”

Keikat starttaavat 11. kesäkuuta ja yhtye odottaa keikkakesää jo kovasti. ”Keikkoja tehdään tänä vuonna sen verran säästeliäästi, että jokaista keikkaa odottaa ihan simona. Mahtavaa päästä taas tien päälle, kun kesä vihdoinkin koittaa pitkän talven jälkeen. Ihan tässä vanhakin nuortuu ja selkä suortuu. Tervetuloa mukaan Francinen Kesäleirille, jossa ei tylsiä hetkiä ole luvassa lainkaan!” Pete Salomaa hehkuttaa.

Francine Summer Camp 2016 -keikat:

11.6.2016 PERUNAROCK, Loppi
18.6.2016 HIMOS AREENA/V8 SUMMER MEETING, Jämsä
15.7.2016 KARJUROCK, Uusikaupunki
16.7.2016 LAHDEN YÖT, Lahti
22.7.2016 TAMMERFEST/PAKKAHUONE, Tampere
23.7.2016 JOHN SMITH – ROCK FESTIVAL, Laukaa
6.8.2016 KUMPUROCK, Outokumpu
6.8.2016 UNETON YÖ, Siilinjärvi
19.8.2016 IMATRAN AJOT, Imatra

Kuva: Jani Mahkonen

Francine: rokkipuput pääsiäiskiertueelle

4.2.2016


Francine Nanna Hämäläinen 2

Rock’n’rollin vauhtitrio Francine kiertää maaliskuussa Easter Bunny Bop Tour 2016 -rundilla. Kiertueen avausviikonloppuna yhtye esiintyy 18.3. Jyväskylän Lutakossa ja 19.3. Helsingin Virgin Oil Co.:ssa. Kiertue koostuu yhteensä kuudesta keikasta.

Francinen musiikin ystävien kannattaakin nyt nopeasti suunnata lippukaupoille, sillä tänä vuonna Francine tekee keväällä vain nämä kuusi keikkaa. Myöskään loppuvuodesta tahti ei tule olemaan sen kovempi. ”Syynä tähän on uuden materiaalin työstäminen seuraavaa albumia varten, jonka alustava ilmestymisajankohta ajoittunee vuoden 2017 alkukuukausiin, eli parahiksi juhlistamaan Francinen 30-vuotista taivalta Suomen Rock-kartalla. ” yhtyeen Pete Salomaa raottaa bändin suunnitelmia.

Easter Bunny Bop Tour 2016:
18.3.2016 LUTAKKO, Jyväskylä
19.3.2016 VIRGIN OIL CO., Helsinki
24.3.2016 RAVINTOLA NUAPURI, Rautalampi
25.3.2016 HOTELLI KAINUU , Kuhmo
26.3.2016 CHILLOUT, Kemi
27.3.2016 ILONA, Kuopio

Kuva: Nanna Hämäläinen

Francine Five Shots Tour -rundille ennen keikkataukoa

7.10.2015

Francine Nanna Hämäläinen

Lahtelaisen Francinen vauhti ei ole yli parinkymmenen vuoden aikana hyytynyt, vaan yhtye kuuluu Suomen energisimpiin ja ahkerimpiin livebändeihin. Nyt kuitenkin keikkavauhti muuttuu hetkeksi hieman rauhallisemmaksi, sillä yhtye lähtee marraskuussa viiden spesiaalikeikan Five Shots Tour -rundille, jonka jälkeen seuraavat keikat tehdään vasta keväällä, maaliskuun loppupuolella.

”Myös kesän olemme varsin hissukseen. Aikaisintaan syyskuussa bändi aktivoituu, tosin silloinkin vain jos levytysrintamalla jotain tapahtuu. Joten nyt jos koskaan kantsii tulla tsekkaamaan bändi livenä! Tauon aikana olisi tarkoitus tutkailla hieman uusia biisejä ja kenties jopa saada jotain narulle…” yhtyeen Pete Salomaa raottaa suunnitelmia.

Francinen Five Shots Tour -keikkapäivämäärät:

13.11.2015 KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
14.11.2015 NIGHT CLUB REEINA, Uusikaupunki
21.11.2015 LAHTI-HALLI, Lahti
27.11.2015 RAVINTOLA TOTEM, Lappeenranta
28.11.2015 RAVINTOLA KUNKKU, Kuopio – Nilsiä

(Kuva: Nanna Hämäläinen)

Francinen kesäkeikat julkaistu!

22.5.2015

Francinen Good Ol’ Boys Summer Tour ’15 -kiertue starttaa pian!

“Muutaman viikon ”levon” jälkeen onkin aika taas hypätä takaisin keikkabussin uumeniin ja painua takaisin tien päälle kesäkiertueen merkeissä. Kesän keikat on siitä mukavia, että sieltä löytyy monenlaista keikkaa. On erikokoisia festareita, cruising-tapahtumia, klubeja ja muuta mukavaa… Koko talvi on jytyytetty menemään sisällä ja nyt pääsee pääosin ulos soittamaan keskelle Suomen kaunista kesää ja luontoa! Voiko parempaa olla?” Francinen Pete Salomaa toteaa.

Keikat (lisäyksiä tulossa – ajantasaiset keikkatiedot aina täältä):

5.6.2015        OLIVER´S CORNER, Rovaniemi
6.6.2015        PONDE KÖK & BAR/ HAAPARANTA, Haaparanta
12.6.2015      HIMOS AREENA/V8 SUMMER MEETING, Jämsä
13.6.2015      KARJALAN KIEVARI, Kesälahti
18.6.2015     96th Rock’n’Roll Jamboree, Pori/Yyteri Beach
3.7.2015        TBA
4.7.2015        RAUHALA ROCK´N ROLL BAR-B-QUE PARTY, Oulu
9.7.2015        HD-PÄÄRALLI, Laukaa
10.7.2015      KORIA PIONEERIFESTIVAALI, Koria
11.7.2015      TANGOMARKKINAT / VIRITTÄMÖ, Seinäjoki
16.7.2015      LONDON, Tampere
17.7.2015      RAVINTOLA VILJO’S, Suolahti
18.7.2015      ROCK THE BOAT, Lahti
18.7.2015      SUNSET BEACH PARTY, Karkkila
15.8.2015      SMUGGLERROK, Lieto
21.8.2015      DRIVE-INN & ROCK, Nurmes
22.8.2015      TBA
4.9.2015        WILHELM CLUB & BAR, Mikkeli
5.9.2015        TBA

“Parhaimmillaan kiertueella tehdään jopa pari keikkaa päivässä, joten hommia kyllä riittää, mutta kun lämpö hellii vanhenevan soittajan luita, ei voi ainakaan valittaa, vaan nautitaan taas täysin siemauksin Suomen kesästä hyvässä porukassa. Toki olemme pitäneet huolen siitä, että tänäkin kesänä saamme viettää lomaa myös perheen kanssa, niinpä heinäkuun puolestavälistä lähtien Francine pitää kuukauden keikkatauon palatakseen taas syksyn jo saapuessa kuvioihin.”

Francine Nanna Hämäläinen

Kuva: Nanna Hämäläinen

Francine: Kevät keikkuen tulevi -tour 2015

26.2.2015

Francinen vauhti ei ole yli parinkymmenen vuoden aikana hyytynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt! Tämä lahtelainen rock’n’roll-trio suuntaa keväällä mittavalle Kevät keikkuen tulevi -kiertueelle ympäri Suomen (lisäyksiä tulossa, ajantasaiset keikkapäivämäärät löydät aina täältä):

pe 20.3. On the Rocks, Helsinki
la 21.3. Bar Panama, Valkeakoski
pe 27.3. Rock Bar Monttu, Pori
la 28.3. Coto Bar & Grill, Mäntsälä
to 2.4. Bepop, Iisalmi
pe 3.4. Rock House Kulma, Kajaani
la 4.4. Vanha paloasema / Sport It, Oulu
su 5.5. Ilona, Kuopio
pe 17.4. Sokos Hotel Vantaa/Tulisuudelma, Vantaa (Melrosen kanssa)
la 18.4. Lutakko, Jyväskylä (Melrosen kanssa)
pe 24.4. The Rocks, Savonlinna
la 25.4. Ravintola Urho, Pielavesi
ke 13.5. Haminan Seurahuone, Hamina
pe 15.5. Ravintola Totem, Lappeenranta
la 16.5. Möysän Baari, Lahti
pe 22.5. Pub29, Sysmä
la 23.5. Gloria, Helsinki

Pian päästään taas lataamaan rock’n’rollia täysillä ympäri Suomen keikkalavoja. Ollaan viime aikoina tehty uutta materiaalia seuraavalle albumille ja kasassa onkin liki parikymmentä biisiraakiletta, joista pikkuhiljaa aletaan vääntämään oikeita biisejä. Kevät tulee keikkuen ja siitä varma merkki on jokakeväinen Francinen paluu keikkabussiin ja baanalle. Olkaapa erittäin paljon asennossa READY, sillä niin kuin Amerikassa sanottaisiin: ’We’re gonna rock your socks off!’” Pete Salomaa lupaa.

francine_pete