SaraLee Dex Viihteen artistirosteriin

7.3.2018

SaraLee on kiinnitetty Dex Viihteen edustukseen. SaraLee yhtyeineen soittaa svengaavaa ja sielukasta rhythm’n’bluesia tuoden perinteiseen rytmiin modernia näkökulmaa. Tatuoidun laulajattaren vivahteikas laulu sekä rouhea saksofoni johdattelevat kuulijansa läpi polveilevien melodioiden, sykähdyttävien balladien sekä ytimiä ravisuttavan rock’n’rollin. SaraLeen timanttinen rytmiryhmä takaa menolle huikean svengin sekä yleisölleen illan, josta ei puutu tanssia, ilonpitoa ja monipuolisia kappaleita.

Laulaja-saksofonisti SaraLeen kynästä syntyneitä kappaleita täydentävät kitaristi Markus Tiiron harmoniat. Rumpali Jani Ahtiainen sekä kontrabasisti Jari Lehtomäki luovat vankan pohjan svengille.

Rhythm Bomb Records julkaisi Queen of Your Heart -debyyttialbumin vuonna 2016. Toinen pitkäsoitto Heart of Stone julkaistaan maaliskuussa 2018 ja se on jo nyt, ennen virallista julkaisupäivää, saanut radiosoittoa ainakin Italiassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa, Kanadassa sekä Saksassa. Heart of Stone -albumi yhdistelee nautinnollisesti eri juurimusiikin alalajeja tehden levystä jälleen monipuolisen kokonaisuuden. Molempien albumien kaikki kappaleet ovat omaa tuotantoa.

SaraLeen keikat myy Janne Hietanen.

Kuva: Maria Kimalle


Tuula Amberla tekee comebackin – tuo vahvan kannanoton syrjintään

6.3.2018

Tuula Amberla aktivoituu soolourallaan ja julkaisee 14 vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia. Tuore single ja musiikkivideo Anna äiti puhaltaa julkaistaan 6.3.2018. Voit kuunnella laulun Spofifysta. Kappaleesta on julkaistu myös musiikkivideo!

Tero-Petri Suovasen sanoittamassa ja säveltämässä svengaavassa kappaleessa liikutaan vahvassa ja kantaaottavassa tematiikassa. ”Laulun äiti on taikuri, joka yrittää puhaltaa kaiken tuskan pois lapsiltaan”, Amberla kertoo. ”Pieni tyttö jätetään pois joukosta – suljetaan ulkopuolelle, jätetään kaveriporukasta ilman selvää syytä. Äidin taiat toimivat vielä pienille, mutta miten lohduttaa isoa lasta?”

Vuonna 1984 Lulu-hitillään koko kansan tietoisuuteen noussut Amberla haluaa uudella kappaleellaan painottaa rauhanomaista kasvuympäristöä niin lapsille kuin aikuisillekin. ”Me eletään tätä yhtä, ainutkertaista ihmisen elämää. Siihen sisältyy hienoja hetkiä ja paljon kauniita asioita. Jos osaamme, ehdimme puhaltaa ystävyyden ja suvaitsevaisuuden taikavoimaa ympärillemme. Sellaisessa puhalluksessa on helpompi kasvaa isoksi ja aikuiseksi. Ja jatkaa elämäänsä lapsuudessa saadulla voimalla. Äiti puhaltaa, koska rakastaa ja kunnioittaa elämää ehdoitta.”

Amberlan tunnetaan Lulu-hitin lisäksi myös muun muassa kappaleistaan Korppi, Auto sammui maantien laitaan, Pienet sanat ja Tyttö kampaa märkää tukkaa. Hän on myös näytellyt Kill City, Requiem ja Vares -elokuvissa.

Uuden Anna äiti puhaltaa -kappaleen tekijä Suovanen tunnetaan aiemmasta Limonadi Elohopea -kokoonpanostaan sekä esiintyy yhdessä Amberlan kanssa. ”Tämä biisi on mielestäni selkeää jatkoa Amberlan aiemmalle soolotuotannolle. Tuulalle on tärkeää uppoutua sanoitukseen ja tulkita sitä niin kuin tarinan taustan tunteva metodinäyttelijä. Hän haluaa elää ja tuntea biisin sanat laulaessaan, mutta ennen kaikkea olla rehellinen tulkinnassaan”, Suovanen summaa.

Tuula Amberlan keikat myy Janne Hietanen.

Kuva: Jussi Virkkumaa

 


Francine komealle RightNow! -albumijulkaisukiertueelle

16.2.2018

Juuri 30-vuotisjuhlakiertueensa päättänyt Francine pitää keikkakoneen kuumana! Lahtelais-rock’n’rollin ystäviä hemmotellaan seuraavaksi uudella albumilla ja siihen liittyvällä levynjulkaisukiertueella. Maaliskuussa julkaistavaa RightNow! -pitkäsoittoa säestää nimittäin myös komea keikkalistaus.

Yhtyeen soittajat ovat tulevasta kiertueesta ja uudesta julkaisusta innoissaan. ”Viime vuosi mentiin 30-vuotisjuhlavuoden vuoksi pitkälti nostalgian pauloissa, mutta nyt päästään vihdoinkin lataamaan täysillä uutta kamaa eetteriin. Ja herranjestas minkälaista tavaraa onkaan tulossa! RightNow! -albumi on biiseiltään ja soundeiltaan suorastaan räjähdysherkkä, rouhea ja suoraviivainen, mutta toisaalta myös todella monipuolinen rock-levy, jonka ytimessä on tiukka triosoitto. Levyllä ei nimittäin kuulla muita soittimia kuin kitara, basso ja rummut, joten voidaan hyvällä syyllä sanoa, että tältä Francine kuulostaa juuri nyt, vuonna 2018. Itselläni odotukset albumin suhteen ovat korkealla ja odotankin innolla sitä, kun pääsemme vetämään näitä uusia biisejä keikoille. Saamme keikkasettiin todella hyvän sekoituksen uutta ja vanhempaa Francinea, joten tätä levynjulkisurundia ei kannata missata, koska bändi on todellakin nyt elämänsä iskussa”, basisti Pete Salomaa kertoo.

Myös Francinen laulaja-kitaristi Antti Kukkola suuntaa energisin mielin levynjulkaisukiertueelle. ”Tulee aina virtaa kun saa jotain uutta aikaiseksi. Edellisestä levystä on vierähtänyt kuitenkin jo tovi. Levyntekoprosessi Miitri Aaltosen kanssa toimi todella hyvin ja siitä jäi hyvät fiilikset. Nyt on hieno päästä soittamaan uuden levyn biisejä keikoille”.

Yhtyeen rumpali Alec Hirst-Gee puolestaan summaa fiiliäksiään ennen maaliskuussa starttaavaa kiertuetta seuraavanlaisesti: ”Mahtavaa päästä laittamaan oma kädenjälki Francinen yli 30-vuotiseen historiaan myös äänitteen muodossa. Levystä tuli todella monipuolinen rikkoen genrerajoja basson släppäämisestä punkin kautta funkiin, kuitenkin niin että Francinen omaleimainen soundi pitää homman kasassa. Astia Studio oli miellyttävä kokemus, kuten myös Miitrin kanssa työskentely. Kohta päästään katsomaan miten biisit toimivat keikoilla, vanhoja Francine-klassikoita unohtamatta.”

Pete Salomaan mukaan ”ainoa huono puoli tässä on se, että vielä joutuu kuukauden päivät pyörittelemään peukaloita kotona ennen kuin kiertue starttaa.” Mutta jo ensi kuussa odotus palkitaan!

RightNow! -albumin levynjulkaisukiertue kiertue: (huom. lisäyksiä tulossa)

29.3. IISALMI, Graceville
30.3. OULU, Ilona
31.3. KEMI, Chillout
1.4. KUOPIO, Ilona
13.4. KAJAANI, Rockhouse Kulma
14.4. JYVÄSKYLÄ, Lutakko, w/ Relax Trio, Melrose
27.4. TAMPERE, JAck The Rooster
28.4. HEINOLA, Ravintola Vapari
9.5. LAHTI, Möysän Musaklubi, w/ Whistle Bait, Relax Trio, Melrose
11.5. VANTAA, Tulisuudelma, w/ Melrose
12.5. TURKU, Ravintola Basso
18.5. HELSINKI, On The Rocks
19.5. RAUMA, Varastoklubi w/ Relax Trio
25.5. NURMIJÄRVI, Ravintola Pihvimylläri
26.5. KOKKOLA, Rock’n’Roll Diner

Francinen keikat myy Lena Haapala.
Kuva: Jani Mahkonen/ Lomagraphics


Esa Eloranta julkaisee uuden albumin

15.2.2018

Esa Eloranta julkaisee uutta musiikkia! Tuore pitkäsoitto Jotain ilmassa (Turenki Records) julkaistaan 23.2.2018, ja Eloranta nähdään ensi viikolla uuden albumin tiimoilta muun muassa MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman vieraana sekä YLE:n Puoli Seitsemän -ohjelmassa, jossa myös luvassa esimakua vielä julkaisemattomasta musiikkivideosta.

Eloranta on vakiintunut suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi, joka tunnetaan soolouransa lisäksi myös Garbo-yhtyeestä. 80-luvulla mainetta niittäneen Garbon kappaleet Poika julman maan ja Kuuma veri muodostuivat nopeasti täysverisiksi suomirock-klassikoiksi. Nykyisellä soolourallaan Eloranta on julkaissut useita pitkäsoittoja, jotka ovat soineet laajalti radiossa; edelliseltä albumilta radiosoittoon päätyi peräti viisi single-kappaletta. Eloranta tunnetaan myös lauluntekijänä useiden tunnettujen artistien takana.

Live-keikoilla Elorantaa kuullaan singer-songwriter -tradition mukaisesti soolona sekä trio-kokoonpanolla. Keikkaohjelmisto koostuu Garbon sekä Elorannan soolotuotannon lisäksi hyvällä tyylitajulla valituista coverbiiseistä, esimerkiksi Bruce Springsteenin ja Tom Pettyn klassikoista.

Uuden albumin julkaisua juhlistetaan levytyskokoonpanolla kahden erikoiskeikan verran, jonka jälkeen keikkailu jatkuu soolo- ja triokeikkojen muodossa.

Alkuvuoden keikkapäivämäärät ovat: (huom. lisäyksiä tulossa)
pe 23.2. EIKAN PUB / LEVYNJULKKARI (BÄNDI), Järvenpää
la 24.2. VANHA PALOASEMA / LEVYNJULKKARI (BÄNDI), Oulu
pe 23.3. TAKATASKU / TRIO, Joensuu
la 24.3. RAVINTOLA HANKALA / TRIO, Hankasalmi
la 7.4. RAVINTOLA HOLVI, Harjavalta
la 5.5. YKSITYISTILAISUUS, Piikkiö
la 19.5. FORSSA UNPLUGGED, Forssa
ti 22.5. TELAKKA / TEKOSYY-KLUBI, Tampere

Esa Elorannan keikat myy Janne Hietanen.


Silvennoinen, Försti, Hela & Band -kiertue alkaa ensi viikolla

13.2.2018

Heikki Silvennoinen, Johanna Försti ja Heikki Hela lähtevät yhteiselle kiertueelle. Silvennoinen, Försti, Hela & Band -kokoonpanon ensimmäinen konsertti on 22.2.2018 Turussa.

”Tää idea tehdä yhdessä kiertue lähti Silvennoiselta. Meillä kummallakin on oma stailimme tehdä musaa; Silvennoinen on tietenkin kova blues-äijä ja meikän musa taittaa kaiketi enempi popin suuntaan – mutta kummankin juuret on aika samanhajuisessa musiikillisessa mullassa. Veikkaisin, että Johannan Förstinkin innoitukset tulevat samoilta mailta. Johannalla vaan on niin poikkeukksellinen lauluääni, että hän rikkoo kirkaasti äänivallin ja pystyy virtuoosimaisiin edesottamuksiin – ihan hyvästä syystä miellämme hänet Suomen soul-musiikin kuningattareksi”, Heikki Hela kertoo yhteisen projektin taustoista.

Suomalainen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja ja Kummeli-mies Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Silvennoinen valmistelee parhaillaan uutta soololevyään.

Lukuisissa tv-ohjelmissa ja yhtyeissä esiintynyt Suomen ykköslaulajiin kuuluva Johanna Försti puolestaan tunnetaan ennen kaikkea räväkkänä Jo Stance -yhtyeen solistina, sekä Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana.

Heikki Hela tunnetaan myös muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä. Helan laulajaura alkoi 1980-luvulla ja hän on uransa aikana julkaissut yhteensä kuusi albumia, joista uusin julkaistiin marraskuussa 2017.

”Silvennoisen idea tehdä musaa yhdessä Johannan kanssa oli ehkä vähän yllättävä, mutta aivan nerokas. Kuumottavaa on päästä samalle stagelle vetelemään biisejä – jokaisella on tietenkin vahvat omat kipaleensa, mutta jännä nähdä, mitä niistä tulee kun ne kajautellaan tällä kombolla. Hienot keikat on tulossa!” Hela kiteyttää.

Orkesteriin kuuluu myös muita pitkän linjan muusikoita: Anssi NykänenHarri Rantanen ja Matti Paatelma. Keikkojen ohjelmisto koostuu bluesista, soulista ja popista.

Silvennoinen, Försti, Hela & Bandin keikat ovat (huom. lisäyksiä tulossa): 

22.2. DOMINO-TEATTERI, Turku
23.2. MÖYSÄN MUSAKLUBI, Lahti
24.2. KRAPIN PAJA, Tuusula (LOPPUUNMYYTY)
1.3. PIRILÄSALI, Kempele
2.3. AKUSTIIKKA, Ylivieska
3.3. KORUNDI, Rovaniemi
9.3. VUOTALO, Helsinki
10.3. RYTMIKORJAAMO, Seinäjoki
16.3. KARVIA SALI/KARVIA LAULAA JA SOI, Karvia
17.3. SANTA`S HOTEL TUNTURI, Saariselkä
17.5. KRAPIN PAJA, Tuusula (LISÄKEIKKA)
25.5. KANGASALA-TALO, Kangasala

Silvennoinen, Försti, Hela & Bandin keikat myy Pasi Kuusjärvi.
Kuva: Peero Lakanen


1 15 16 17 18 19 40