Pääesiintyjät-yhtye tekee paluun

11.1.2019


Kuva: Pääesiintyjät arkisto

Vuonna 1993 Suomea hämmästytti ja ihastutti vanhojen Suomi-filmien heinälatoromantiikasta ja jatsahtavasta rockabillypopista ideoita ammentava Pääesiintyjät -yhtye, jonka kappaleet ”Sua aattelen”, ”Iiris” ja ”Älä ota pitkätukkaa” soivat taajaan radioaalloilla. Orkesteri ehti vielä loppuvuodesta julkaisemaan kokopitkän albumin, joka oli kekseliäästi saanut nimen ”Pitkäsoitto”. Tämän jälkeen yhtye yllättäen häipyi maisemista yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Pääesiintyjien kappaleet jäivät kuitenkin elämään fanien keskuuteen ja 26 vuodessa yhtyeestä on muodostunut mystinen kulttibändi, jota toistuvasti on vuosien varrella pyydetty palaamaan keikkalavoille, mutta tähän asti turhaan.

Armon vuonna 2019 Pääesiintyjät tekee vihdoin odotetun paluun lavoille ja mikä parasta myös levylle, sillä helmikuun 8. päivä Bluelight Records julkaisee Pääesiintyjien uuden singlen 26 vuoden hiljaiselon jälkeen. Lisää uutta musiikkia on odotettavissa kevään mittaan.

Yhtyeen kokoonpano on kokenut pieniä viilauksia, sillä alkuperäisjäsenet Mika Jokinen (kitara) ja Pete Salomaa (läskibasso) ovat saaneet seurakseen Agentsista tutun laulusolistin Vesa Haajan sekä rumpali Timo Järvisen, joka omaa vahvan taustan monista eri roots-orkestereista.

Mistä ajatus paluuseen?
– Pääesiintyjät on kytenyt takaraivossa jo muutaman vuoden, mutta kiireet Francinen kanssa ovat aina siirtäneet toteutuksen tuonnemmaksi. Tänä vuonna kuitenkin tarpeeksi luppoaikaa yllättäen löytyi ja kun kokoonpanokin loksahti kertaheitolla paikoilleen, niin mikä ettei? Onhan tätä jo vuosikaudet pyydetty tuumii perustajajäsen ja basisti Pete Salomaa.
– Pääesiintyjät triona olisi ollut minulle liian suuri pala haukattavaksi etenkin, kun samaan aikaan on muitakin kokoonpanoja työstettävänä. Peten tarjoilemat selkeät suunnitelmat taustavoimineen ja Veskun saaminen eturintamaan ratkaisi homman lopullisesti. On hienoa saada vielä mahdollisuus työskennellä vanhojen kavereiden kanssa iloitsee kitaristi Mika Jokinen.

Miten Vesa Haaja päätyi Pääesiintyjien solistiksi?
– Kävin aika tarkalleen 25 vuotta sitten Lahdessa koelauluissa, kun Pääesiintyjien vokalisti Mika oli jättämässä tehtäväänsä. Orkesteri jatkoi kuitenkin tuolloin Francinena eteenpäin ja Pääesiintyjät kuivahti kasaan. Kun Pete nyt kutsui uuteen koelauluun, päättelin että pestiin voisi olla vielä mahdollisuuksia, ja niin sitten kävikin velmuilee Vesa Haaja.
– Tästä näemme, ettei koskaan kannata luovuttaa, vaikkei heti natsaisikaan nauravat Salomaa ja Jokinen vieressä. Jokisen kanssa useammassakin yhteisessä bändissä rutinoitunut rumpali Timo Järvinen on myös innoissaan pestistään
– Kun tällaiselta ryhmältä käy kutsu niin silloin on mentävä! Vaikka paljon on uutta, niin mukana on paljon myös vanhaa ja tuttua meininkiä Mikan ansiosta.

Uutta musiikkia?
Yksi tärkeä ehto paluulle oli se, että myös uutta musiikkia on synnyttävä.
– Olemme yhdessä valinneet bändin linjaan sopivia biisejä ja Haaviston Marko ja Vesku ovat tehneet ansiokasta työtä kääntämällä nuo kappaleet suomeksi. Meillä on kymmenisen uutta biisiä valmiina studiota ja keikkoja varten kertoo Salomaa.

Yhtyeen musiikillinen linja säilyy myös uusilla levytyksillä.
Pääesiintyjät on svengaavaa rock’n’rollia, billyä, rootsia ja ties mitä suomeksi – musaa jota harvemmin nykypäivänä kuulee. Hyvän tuulen musiikkia alleviivaa Haaja.
– Uudet biisit ovat äärimmäisen mielenkiintoinen leikkaus tämän porukan soittajien aikaansaannoksiin vuosien varrelta, mutta sovitukset ja lähestymistapa tulevat perintönä varhaiselta Pääesiintyjät-ajalta linjaa Jokinen.

Koska Pääesiintyjät nähdään keikoilla?
Kiertueelle Pääesiintyjät lähtee toukokuussa. Keikkamyynti on vasta alussa, mutta kysyntä on ollut jo vilkasta, sillä huhut paluusta ovat ehtineet kiiriä ympäri Suomenmaan.

Mitä voimme odottaa keikoilta?
– Keikkasetti rakentuu varmastikin niin, että puolet on vanhoja Pitkäsoitto-albumin biisejä ja toinen puolisko sitten näitä uusia kappaleita tuumii läskibassoa kurittava Salomaa.
– Odotan innolla ihmisten reaktioita keikoilla. Moni ei varmaan Pääesiintyjiä enää muista tai ole koskaan tuntenutkaan, mutta jatketaan siitä, mihin jäätiin 25 vuotta sitten, miettii Jokinen.

Samoilla linjoilla on myös kannuttaja Järvinen
– Kyseessä on sen verran erilainen kokoonpano aiempiin verrattuna että varmasti on tiedossa liuta itselle uusia keikkamestoja. Suomenkielisissä biiseissä on myös aina ihan oma fiiliksensä, ja viesti tavoittaa härmäläisen kuulijakunnan vieraskielistä paremmin. Uskon vahvasti, että saadaan hyvää pöhinää aikaan!
– Itse odotan tulevia keikkoja jännityksellä, pääsenhän tulkitsemaan vanhoja Pääesiintyjät-klassikoita – kitaristina nyt toimivan Mikan tiukan vartioinnin alla toki – sekä esittämään upouusia tulevia Pääesiintyjätklassikoita, joiden juuret johtavat samalle sylttytehtaalle kuin vanhojenkin. Eli mm. vanhaa Francinea – sekä nyt myös Whistle Baitia – suomeksi paaluttaa Pääesiintyjien mainio laulusolisti Vesa Haaja lopuksi.

Pääesiintyjät:
Vesa Haaja – laulu, akustinen kitara
Mika Jokinen – sähkökitara, taustalaulu
Pete Salomaa – läskibasso, taustalaulu
Timo Järvinen – rummut

KEIKAT MYYNNISSÄ NYT:
Lena Haapala  puh. 0400 265 327



Jarkko Martikainen lähtee Auki yksin 2019 -soolokiertueelle tammikuussa

12.11.2018

Kuva: Olli Häkkinen

Jarkko MartikainenAuki yksin 2019 -soolokiertue nähdään seuraavasti (lisäyksiä tulossa):

10.01. HELSINKI, On the Rocks
11.01. TAMPERE, Vastavirta-klubi
12.01. JYVÄSKYLÄ, Poppari
13.01. KUUSANKOSKI, Pato-klubi
18.01. RIIHIMÄKI, Vihreä talo
19.01. ESPOO, Louhisali
01.02. TURKU, Dynamo
02.02. PORI, Rakastajat-teatteri
09.02. HÄMEENLINNA, Suisto-klubi
15.02. PIEKSÄMÄKI, Hilpeä Hospodar
19.02. HAAPAJÄRVI, Kulttuuritalo
20.02. OULU, Tuba
21.02. ÄKÄSLOMPOLO, Selvä pyy
22.02. KITTILÄ, Cafe & Bar Kota
23.02. ROVANIEMI, Comico
30.03. HELSINKI, Vuotalo
13.04. TAMPERE, TTT-Klubi
27.04. TERVAKOSKI, Kulttuuriravintola PSL

Elo-syyskuun vaihteessa viimeisimmän albumin ”Aina auki” (Sakara Records) julkaissut Jarkko Martikainen keikkaili Luotetut miehet -bändinsä kanssa syys-lokakuun. Kiertue päättyi viikkoja ennakkoon loppuunmyytyyn G Livelabiin Helsinkiin. Tammikuussa Jarkko Martikainen lähtee soolokiertueelle, jolla kuullaan kappaleita Martikaisen koko uran varrelta.

”Käynnistin monenlaisten kappaleiden koettelun omin päin jo joskus viime kuun lopussa. Uskon saavani Aina auki olemisen laulut uusiin asuihinsa, aivan kuin ikääntyneemmät sävelmät.” kertoo Jarkko Martikainen ja jatkaa,

”Yksinolo lavalla ei kiusaa, mutta vaatii verrattain paljon, ja tahdon olla valmiudessa vuoden vaihtuessa uudeksi. Enkä lopulta edes usko olevani sananmukaisesti yksin, vaikka nämä keikat yksin teen. Hyvät yleisöt luovat yhteisöllisyyden tuntuja, ja saavat yksittäisen matkalaisen tuntemaan itsensä tervetulleeksi.

Jos teillä on luontevasti aikaa jollekin oheisen listan keikalle, saapukaa ihmeessä paikalle tehdäksenne iltani paremmaksi. Parhaassa tapauksessa myös omanne.”

 



SAVE tuo valon pimeään syksyyn


SAVE julkaisi tänään odotetun ”Soihduksi pimeään” pitkäsoittonsa. Uudella albumilla bändi on rohkeasti uudistanut soundiaan tehden levystä mielenkiintoisen ja monipuolisen kokonaisuuden. Tämän hetken kuumimpiin gospel -yhtyeisiin kuuluva SAVE soittaa suomenkielistä poppia valoisalla asenteella, unohtamatta bändille ominaista pilkettä silmäkulmassa.

”Soihduksi pimeään” -albumilla kuvastuu nykymaailman hektinen ilmapiiri. Maailma kuljettaa itseään sata lasissa ylös ja alas koko ajan, joka päivä. Saman fiilis haluttiin tuoda tälle levylle”, laulaja Niko Marjakangas avaa levyn ideologiaa.

Levylle taltioituneeseen 13 biisiin on Marjakankaan mukaan jätetty tarkoituksella teräviä kulmia, tiukkoja mutkia ja välillä paahdetaan täysin kaasu pohjassa. Samalla kättä paiskaavat niin pop, kansanmusiikki, hip hop kuin silkka bilehäröilykin.

”Me ei haluttu tehdä levyä, joka olisi ennalta-arvattava tai valmiiksi tasoitettu kokonaisuus. Lyriikka kuvastaa loistavasti albumin temperamentista intensiteettiä, ja teksteihin on syljetty ulos henkilökohtaisia ajatuksia nykyään jatkuvasti polarisoituvasta maailmasta”, Niko jatkaa.

”Fiilis on just nyt mieletön! Levyn valmistelu aloitettiin puolitoista vuotta sitten ja tässä on työn tulos. Alusta asti oli tietoinen valinta, että haluamme säveltää ja tuottaa albumin itse. Päätös jälkeenpäin ajateltuna oli aivan oikea, nyt valmista materiaalia kuunnellessa voi todeta, että olemme saavuttaneet sen uuden soundin, jota lähdimme tavoittelemaan”, Marjakangas toteaa tyytyväisenä.

Albumilta on julkaistu jo Revontulia (feat. Julia) video.


1 10 11 12 13 14 40