Mokoma Oulun Energia-Areenalla 07.02.2015

3.12.2014

mokoma-sunshine©SamiJämsen_small
Oulun Kärppien kotiluolana paremmin tunnettu Oulun Energia -Areena muuttuu helmikuun alussa metallintäyteiseksi areenaksi.

Kotimaiset metallimusiikin kestosuosikit Stam1na, Mokoma ja Turmion Kätilöt valtaavat hallin lauantaina 7. päivä helmikuuta.
Kyseessä on samalla myös Mokoman uuden levyn julkaisukeikka. Yhtyeen kymmenes albumi, nimeltään Elävien Kirjoihin, julkaistaan edellisenä päivänä 6. helmikuuta. Tätä juhlistaakseen bändi järjestää fanitapaamisen ennen keikkaa. Oulu Energia -Areenan ovet avataan klo 18.30 ja fanitapaaminen on heti ovien avauduttua.

Ennakkoliput ovat myynnissä Lippupalvelussa.

Konsertin järjestäjänä toimiva Oulun Tapahtumat Oy on aiemmin tullut tunnetuksi Club Teatriasta sekä Jalometalli Festivalista. Radio City on jäähallikonsertin virallinen yhteistyökumppani.

Mokoman Artistisivulle tästä.

Esimakua 06.02. julkaistavalta Elävien Kirjoihin albumilta (live House of Rock, Kouvola 22.11.2014)