Peer Günt

Menestykseen Peer Günt ponkaisi vuonna 1984 Rockin SM-kilpailuissa, joissa kilpailivat Peer Güntin lisäksi mm. Kolmas Nainen. Debyyttialbumin Peer Günt (1985) jälkeen levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin aina 90-luvun puoleenväliin saakka. Bändi piti taukoa vuosituhannen vaihteessa, mutta teki paluun vuonna 2005 albumilla No Piercing, No Tattoo peräti yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen. Vuonna 2006 yhtye palasi esiintymislavoille uudella kokoonpanolla, ja sen jälkeen se on julkaissut albumit Guts and Glory (2007), Buck the Odds (2009) sekä livelevyn Live Today, Gone Tomorrow (2011).

Peer Günt on menestyksekkään uransa ajan kulkenut omaa heavy-rock’n’blues -polkuaan, ja bändillä on takanaan tuhansia soitettuja keikkoja. Tämä vaatimaton – mutta tinkimätön – yhtye on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin rehellisellä rock’n’rollilla ja rautaisella livemeiningillä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Backseat, Bad Boys are here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star.

Vuonna 2016 Peer Günt vietti 40-vuotisjuhlavuottaan! Näin kitaristi-laulaja Timo Nikki kertoi 40th Anniversary Tourin keikoista: ”Fiilikset on hyvät ja ollaan valmiit panemaan kaikkemme peliin, jotta jengi saa vastinetta ostamalleen lipulle. Keskitytään triobändin vahvuuksiin, eli pelkästään musiikkiin – kuten aina ennenkin – eli mitään sirkustemppuja ei ole odotettavissa. Keikoilla esitetään Peer Güntin musiikkia alusta tähän päivään. Tämä on paitsi yhtyeemme 40-vuotisjuhlavuosi myös mun, Saken ja Peten 10-vuotisjuhlarundi.”

Peer Günt on:

Timo Nikki – kitara, laulu
Pete Pohjanniemi – basso, taustalaulu
Sauli ”Sakke” Koivula – rummut,taustalaulu

Katso Peer Güntin keikat alla olevalta keikkalistalta.


Keikalla

Peer Günt

28.03.2024
RAVINTOLA KIVIJALKA
Mikkeli
29.03.2024
PELTOHOVI
Kiuruvesi
27.04.2024
HOT ROD & ROCK SHOW
Tampere