Jarkko Martikainen

Jarkko Martikainen on monien kulttuurialojen mies, mutta tärkeimpänä maalina on aina ollut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys. Vuosien varrella hän on ehtinyt moneen; tekemisten laajuus käy parhaiten ilmi hänen kotisivujensa CV:sta. (www.jarkkomartikainen.fi)

2004 alkaneen soolouran (ja etenkin 2006 ilmestyneen ”Rakkaus”–albumin) myötä määritelmät ovat laajentuneet, tekemisiin on tullut mukaan myös pohdiskelevampia sävyjä.

Jarkko Martikainen on tehnyt ja esittänyt musiikkiaan jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Musisoinnin lomassa hän on myös julkaissut kolme kirjaa, ”Pitkät piikit ja muita kertomuksia” (Like, 2005), ”Yhdeksän teesiä” (Like, 2008) ja ”Lihavia luurankoja, laulujen sanat ja tarinat” (Like, 2020). Vuodesta 2002 alkanut satunnainen tuottajan työ on tapahtunut muun muassa Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukauksen (”Rajaportti”- ja ”Kylmä tila” –albumit), Timo Rautiaisen soolotuotannon (”Sarvivuori” – ja ”Loppuun ajettu” –albumit) sekä Samuli Putron (”Elämä on juhla”– ja ”Älä sammu aurinko” -albumit) kanssa. Pitkäkestoisimman työnsä Martikainen on tehnyt YUP:n säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina: vuosina 1988 – 2018 yhtyetoiminta tuotti yhteensä 11 albumia, kaksi kokoelmalevyä ja historiikki dvd:n. YUP:n tunnetuimpia levytettyjä kappaleita ovat muun muassa Meitä odotellaan mullan alla, Jos helvetti on täynnä ja Tavaroiden taikamaailma. Soolotuotantonsa Martikainen käynnisti vuonna 2004 ”Mierolainen” –albumilla. Syksyllä 2023 Sakara Recordsin kautta julkaistu pitkäsoitto ”Itse tehty elämä” on Martikaisen yhdeksäs. Järkähtämätöntä livesuosiota nauttiva Martikainen kiertää Suomea uuden musiikin siivittämänä jälleen ahkerasti.

 

Jarkko Martikaisen diskografia:

Mierolainen (2004)
Rakkaus (2006)
Hyvää yötä, hyvät ihmiset (Live, 2007)
Toivo (2009)
Usko (2011)
Koirien taivas (2014)
Ruosterastaat (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2016)
Aina auki (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2018)
Ystävien taloissa (Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet, 2020)
Itse tehty elämä (2023)

Katso Jarkko Martikaisen keikat alla olevalta listalta.


Keikalla

Jarkko Martikainen

30.03.2024
LOHILAHDEN VANHA UNSKA
Sulkava