Antti Reini

Lukuisista elokuva- ja tv-sarjarooleistaan tuttu näyttelijä Antti Reini on tehnyt vahvan paluun levyttäväksi ja keikkailevaksi artistiksi. Nuorempana rumpuja eri yhtyeissä soittanut Reini on nyt ajautunut erilaisten bändikokoonpanojen kautta soolouralle, ja hänen debyyttisoololevy Kärpänen julkaistiin elokuussa 2016. Antti Ervasti arvioi Reinin albumia Soundi-lehdessä seuraavasti: ”Kärpänen on osoitus siitä, että mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki heti kättelyssä.”

Antti Reinin debyyttisoololevy ilmestyi Kingstontime Recordsin ja Svart Recordsin yhteistuotantona 26.8.2016 ja on hankittavissa vinyylinä, cd:nä sekä digitaalisena.

Antin mukaan tämä julkaisu on vasta esimakua tulevalle: uutta materiaalia syntyy miehen mukaan kaiken aikaa. ”Olen alkanut jo työstämään seuraavan albumin materiaalia ja kappaleita lisätään keikkasettiin pikkuhiljaa”, hän kertoo.

Marraskuussa 2023 Antti aloittaa Waloa & Woimaa -kiertueen.

Katso Antti Reinin keikat allaolevalta keikkalistalta!


Keikalla

Antti Reini

06.07.2024
PYHTÄÄN KULTTUURITALO
Pyhtää